maanantai 27. kesäkuuta 2022

Sadan päivän luovuushaaste


Tämä postaukseni on julkaistu lähes tällaisenaan Kalenterimanian blogissa.

Helmikuun alkupuolella luin jostakin Instagram-julkaisusta #the100dayproject-haasteesta. Sen ideana oli tehdä jotain luovaa sadan päivän ajan, julkaista tuotos Instassa ja tehdä taiteellisesta toiminnasta päivittäinen rutiini. Hetken mietittyäni päätin osallistua. Toteutustavakseni valitsin ATC-kortin, eli standarikeräilykortin kokoiset pohjat, jotka koristelisin eri tavoin ja liittäisin yhteen saranarenkailla. Päätin leimailla jokaiseen korttiin myös jonkin sanan. 13.2.2022 tein haasteen ensimmäisen kortin, jonka sanana oli ”kesken”. 

Jossain vaiheessa päätin, että tekisin aina 25 korttia yhdellä kielellä ja sitten siirtyisin vaihtelun vuoksi toiseen. Koska olen kiinnostunut suomen sukukielistä, oli helppo valita suomen jälkeen seuraavaksi kieleksi viro, jota olen opiskellut pääaineenani. Yritin keksiä aina välillä jotain uusia tekniikoita, kuten kortissa ”võrk” (verkko), jossa ompelin nylonlangasta tähtimäisen verkkokuvion ympyrälävistäjällä tekemääni reikään. Kortista tulikin yksi suosikeistani. Kuitenkin huomasin jo melko alkuvaiheessa, että olen löytänyt oman juttuni, jota toistan – teen ennen muuta värikkäitä töitä, tykkään töpöttää pohjat akryylimaaleilla ja käyttää maalikyniä sekä vesivärejä.

Noin kolmenkymmenen kortin jälkeen haasteen mielekkyys alkoi epäilyttää. Sata päivää on hurjan pitkä aika. Rutiini alkoi kuitenkin muodostua. Tein kortin yleensä illalla ja julkaisin kuvan Instagramissa seuraavana päivänä. Sain joitakin seuraajia, jotka kannustivat ja kommentoivat kuvieni alle, sillä olikin todella suuri merkitys, että jaksoin jatkaa.

Viron jälkeen valitsin uudeksi kieleksi pohjoissaamen, jota yritän epätoivoisesti itseopiskella. Nyt kokeilin perunapainantaa kortissa ”áhkku” (isoäiti) ja kollaasitekniikkaa kortissa ”giehta” (käsi). Viimeiset 25 korttia tein vatjan kielellä, joka on lähes sukupuuttoon kuollut kieli. Sillä on tällä hetkellä maailmassa jäljellä enää muutama puhuja. Tein kortin, jossa oli kolmiulotteisia elementtejä: ”naizikko” (nainen), ja löysin alkoholimusteiden ihanuuden, kuten näkyy haasteen vihonviimeisessä kortissa ”lõppu” (loppu). 





Sadan päivän haasteen aikana tunnelmat vaihtelivat alun innostuksesta turhautumiseen ja lopun voitonriemuun. Tätä ennen kaikki lyhyemmätkin luovuushaasteet olivat jääneet minulta kesken. Sadannen kortin sain valmiiksi 23.5.2022. Vannoin, etten tekisi vähään aikaan mitään ATC-kortin kokoista, mutta niin vain väkersin samantien kolme ATC:tä Kalenterimanian Kässäfestareiden vaihtoon! Ehkä luovasta toiminnasta tuli tosiaankin tapa? Nyt kuitenkin tuntuu siltä, etten ainakaan vähään aikaan näin mittavaan haasteeseen ryhdy. 

Instagramista löytyy tällä hetkellä yli kaksi miljoonaa julkaisua hashtagilla #the100dayproject. Monet ovat tehneet kuvataidetta eri tavoin, mutta joku on esimerksiksi virkannut nukkekodin sängynpeitettä, toinen kirjonut ja kolmas soittanut joka päivä kappaleen ukulelella. Yksi hullunhauskimmista projekteista on ollut tilillä @jarosmutna – tekijä on julkaissut sadan päivän ajan kuvan rinkelistä (pretzel) hyvin luovalla tavalla toteutettuna!

Kaikki omat haastekuvani löytyvät Instan tililtä @saksetjamaalia sekä hashtagilla #the100dayprojectkatja.

tiistai 25. tammikuuta 2022

Kuvia silmille ja sormille

Näkövammaisten lasten koskettelukirjoista olenkin täällä aiemmin kirjoittanut, mutta blogitauon aikana on syntynyt myös jotain muuta kosketeltavaa. Nämä taktiilit kuvat on tarkoitettu sekä silmille että sormille tutkittaviksi. Ne on tehty kaksinkertaiselle villapohjalle, jonka koko on muistaakseni noin 50x70 cm. Ensimmäisenä syntyi esittävä työ, Sammakkolampi. Käytin siinä kynttilämansetista purettuja kukkia, erilaisia helmiä, ja lumpeenlehdelle on kapuamassa muovinen lelusammakko.




Sitten kokeilin abstraktia taidetta. Kierrätyskeskuksesta ostin ison pussin vanhoja nappeja. Valkoiselle villapohjalle sommittelin niistä soikion, ja työ sai nimen Ukkosrumpu.


Abstraktia tämäkin. Niin ikään kirpulta löytyneistä valkoisista huopapalloista kokosin valkoiselle pohjalle työn, jonka nimesin Maitojoeksi.


Haluaisin tehdä vielä värikkään taktiilin kuvan, Paratiisin, jossa olisi erilaisia kukkia ja ehkä tiukuja. Kenties käärmekin? Lisäksi suunnittelen työtä, jossa olisi tunnusteltavia onkaloita erilaisine pienine helmineen. Ja vielä haluaisin tehdä ainakin koralliriutan! Nämä ovat todella koukuttavia käsitöitä, ja villapohjalle käsinompelu on ihanan rauhoittavaa.

Näitä taidepläjäyksiä varten minulla ei ole oikeastaan suuria suunnitelmia. Tai no joo, toki olisi hienoa saada joskus jonnekin pieni näyttely, jos kuvia syntyy useampi. Tekemisen ilo on ollut suurta näiden kanssa. 

sunnuntai 23. tammikuuta 2022

Täällä taas!

Viime vuonna en kirjoittanut kertaakaan blogiin. Ajattelin jo laittaneeni tälle harrastukselle lopullisen pisteen. Instagram vei huomioni (se loputon koukuttava kuvien virta!), mutta aloin kuitenkin kaivata vanhaa kunnon blogialustaa ja vähän pidempiä pohdintoja. 

Vuosi 2021 oli minulle hyvä, annan sille kouluarvosanan 9+. Kehtaako korona-aikana edes sanoa, että on voinut varsin hyvin, että viime vuosi oli minulle henkilökohtaisesti eteenpäin menemisen aikaa? Tilanne olisi varmasti kovin toinen, jos minulla olisi perhettä, lapsia etäkouluineen, klo 8-16 työ etäpalavereineen... Kovin moni asia ei loppujen lopuksi muuttunut elämässäni, vaikka varmasti suurin suru on ollut etääntyminen omasta seurakunnasta koronarajoitusten takia ja se, ettei kirkkoon enää voi noin vain ilmestyä, vaan pitää ilmoittautua ennakkoon tai katsoa live streameja netistä (ei jaksa enää!!).


Viime vuonna kuvailin jonkin verran figuja edelleen...

Kirjoitin lasten kuvakirjan (kuvitti Anu-Riikka Lampinen), ja runojani julkaistiin Viron runokartalla netissä sekä Lumooja-lehdessä. Osallistuin kokovuotiseen runokokoelmien sparraukseen, joka on ihan viime metreillään nyt. Sparraus oli/on työläs, mutta erittäin hyödyllinen. Kokoelmani valmistuu noin kolmen viikon sisällä, ja harras toive olisi löytää sille kustantaja sitten.

Aloin reippailla vaihtelevalla menestyksellä. Kehitin aamuranta-konseptin. Eli horisontti on nähtävä vähintään muutaman kerran viikossa, mikä tietää reipasta kävelyä yleensä saaren eteläkärkeen. Ja nimenomaan aamulla, sillä iltapäivästä tai illalla en saa enää itseäni pitkälle kävelylle. Sielu lepää, ruumis kiittää kuorimituksesta. 

Aloitin nukkekotiharrastuksen tauon jälkeen. Liityin jopa Nukkekotiyhdistykseen tässä alkuvuodesta. Ostin keväällä Torista kaksi tönöä. Tämä on Vaasan invalidien työpajan vanhahko nukkis, Lundbyn kaltainen ja samaa 1:18-mittakaavaa, kuvassa rempan jälkeen. Talon rakenteet olivat tukevat, mutta tapetit mitäänsanomattomat ja lattiat rumat. Oli kiva tuunata, vaikka minimittakaavan tapetoiminen oli kenkkua ennen kuin opin niksit! Tykkään tuosta talon alkuperäisestä takasta kovasti.

Hyllyssä talon (jota kutsun Sikurimäeksi) alla on kaksi puista viinipullolaatikkoa. Noita kannattaa käydä kysymässä Alkosta etenkin joulun alla. Onko teillä ideoita, mitä noihin roomboxeihin voisi laittaa? Mietin toiseen ortodoksista kappelia, mutta boxin syvyys on vain noin 18 cm. Vanhanaikainen tupakeittiö? Minikeittiöiden väsääminen on lempipuuhaani. Kun saan boxit joskus tehtyä, ajattelin suojata ne pleksillä pölyltä.

Toinen torppa, jonka keväällä ostin 40 € hintaan, on kahden huoneen Köyhälä. Se on rakennettu sotien jälkeen 40-luvulla ja ollut useamman sukupolven leikeissä. Annoin sille vähän jatkoaikaa. Erikoisuutena talossa on lasi-ikkunainen etuovi, joka pitää pölyt loitolla – kuinka kätevää! Köyhälässä eletään nykyaikaa, mutta mummola- tai kesämökkihengessä hyvin vaatimattomasti. Talossa on esimerkiksi kantovesi, ja ilmeisesti ulkohuussi jossain nurkan takana. Laitan parempia lähikuvia kummastakin talosta myöhemmin. Nukkisharrastustani voi seurata myös Instassa tililläni @liioliinminit


Kevääseen (keväthän alkaa heti loppiaisen jälkeen) kuuluu tietysti myös perinteinen harrastukseni roinan raivaus ja kaappien kriittinen läpikäyminen. Emmauksen kirppis ilmoitteli juuri, että kaunokirjat olisivat kysyttyjä, joten raakkasin hyllystä kassillisen kirjoja lahjoitettavaksi. Yritän enää olla ostamatta uusia kirjoja, mutta vielä sorruin Joel Haahtelan uusimpaan pienoisromaaniin. 

Siispä vanhaan tyyliin jatketaan täällä, harmittomana harrasteblogina, jossa joskus jotain raapaisuja pintaa syvemmältäkin. Mutta: lukeeko kukaan enää blogeja?