perjantai 24. huhtikuuta 2020

Leikkimielisyyttä ällös unhoita

Olen kertonut ennenkin, että kuvaan mielelläni realistisia eläinfiguureja luonnossa yrittäen luoda näin illuusion oikeasta eläimestä aidossa elinympäristössään. Tai oikeastaan en todellakaan valokuvaa mielelläni, päinvastoin yhä edelleen nolostolen tätä harrastusta ja kaupunkipuistikossa kameran kanssa kykkimistä tähtäimessä joku muovihevonen tai -koira. Mutta ah, sitä tunnelmaa kotona, kun lataat kuvat läppärille ja sieltä kymmenien räpsyjen joukosta löydät onnistuneen kuvan! Nämä allaolevat kuvat, Papon, Schleichin ja Collectan figuurit, kuvailin alkuvuodesta. Minulla oli jopa oma Instagram-tili näille figukuville, mutta lopetin sen saatuani harmillisen sinnikkäänn fanin tai minkä lie stalkkerin.

Lelukuvaajia on maailmalla lukemattomia, uskokaa pois, ja iso osa taitaa olla iältään teineistä senioreihin. Instassa on valtaisa ja aktiivinen yhteisö figuurikuvaajlle. Sain kivoja kommentteja ja oli hauska katsella muiden upeita kuvia. Nuorehkot miehet varsinkin kuvasivat leludinosauruksia – mahtavia otoksia! Vastasin sitten erään seuraaajani yksityisviestiin, ihan asialliseen. Se oli kuitenkin virhe, sillä hän, nuori henkilö Keski-Euroopasta alkoi pommittaa minua jatkuvilla viesteillä ja kysymyksillä ("Mistä saisin kaverin? Ollaanko kavereita?" - "Joo, mutta voisin olla ikäni puolesta äitisi."), joista osaan vastasin mielelläni, mutta viestien sävy muuttui koko ajan hämärämmäksi ja niitä tuli todella paljon. Hän myös tägäsi minut jokaiseen omaan kuvaansa. En digiwanhuksena tajua ehkä Insta-etikettiä, mutta lopulta estin henkilön, kun puhelimeni vain kilkatti, vaikka olin jo sanonut, että viestittely riittää. Hän kuitenkin loi uuden tilin, jolla alkoi taas seurata minua ja sama meno jatkui. Laitoin tilini yksityiseksi, mutta siitä katosi puolet koko jutun hauskuudesta. Lopulta poistin tilini. Hämmentynyt olo jäi, mutta jatkan figujen kuvailua omaksi ilokseni ja ehkä joskus teen näille kuvilleni vaikka oman blogin.







Mutta leikki jatkukoon siis! Tuossa yllä oleva poro on yksi suosikkifiguureistani. Tänä talvena täällä etelässä ei oikein saanut lumisia kuvia.

maanantai 13. huhtikuuta 2020

Oi ihana pääsiäinen!


Pääsiäisiloa kaikille! Viime vuoden pääsiäisen vietin Seilissä ja ulkosaaristossa, mm. ihanalla Berghamnin saarella, jossa kuvasin ylläolevat leskenlehdet. Matkatunnelmiini pääsee kurkistamaan tästä. Ajattelin, että no, yksi erilainen pääsiäinen, ensi vuonna sitten taas yöliturgiaan. Mutta tänä vuonnapa katselin pääsiäisyön liturgiaa suoratoistona pyhittäjä Herman Alaskalaisen kirkosta Tapiolasta. Lähetys alkoi aamupalveluksella (pilkkopimeä kirkko, jossa valo alkaa levitä alttarista, tuohuksesta toiseen, kunnes koko kirkko kylpee juhlavalaistuksessa). Minulla paloi tietysti lampukka kotona omalla alttarilla. Olihan se erilaista, mutta kaunista ja hyvää näinkin. Ihan koko palvelusta en jaksanut seurata, katsoin noin 2,5 tuntia ja menin nukkumaan.


Suurena lauantaina (lankalauantai) laitoin sitten pääsiäiskoristeet esille. Eteiskäytävän lipastolle laitoin maljakossa kolme peikonpähkinänoksaa, joihin ripustin roikkuvat koristemunat. Osa on itse tehtyjä, osa kirpulta löydettyjä, osa minskiläisten maallikkosisarten myymiä, kuten tämä alla oleva kaunis puumuna.


Suurena lauantaina tuli täyteen päivälleen 22 vuotta ortodoksina. Myös 22 vuotta sitten oli pääsiäinen siis tähän aikaan. Minut voideltiin kirkon jäseneksi suuren lauantain liturgiassa. Silloin Tapiolan kirkko ei ollut vielä valmis, vaan käytössä oli toimistorakennukseen tehty pikkuinen kappeli. 


Toivottavasti olette olleet edelleen terveinä! Tänään ainakin Helsingissä paistaa aurinko. Minuun vaikuttaa auringonpaiste kuin joku huume, tulen heti iloiselle ja virkeälle tuulelle.

tiistai 7. huhtikuuta 2020

Vihonviimeinen mummonnelkkupeitto

Ei pitäisi sanoa "ei koskaan", mutta luulen, etten virkkaa enää ainuttakaan isoäidinneliöpeittoa. Tämä oli kai kolmas tekemäni iso peitto. Aloitin työn kaksi vuotta sitten ja se valmistui lauantaina. Kun on monia projekteja yhtä aikaa kesken, hommat tuppaavat venymään. Mutta sitäkin hienompaa oli saada työ päätökseen. Kokoa peitolla on 120x150 cm. Leveään sänkyyni se on liian pieni päiväpeitteeksi, mutta torkkupeitoksi sen aioinkin. Lankana Novitan 7 veljestä, koukku 4 mm. Tilkuissa on aina kolmea väriä ja reunukset mustalla tuomassa hitusen kaivattua harmoniaa väripläjäyksen keskelle.



Isoäidinneliön osaan tehdä vaikka unissani. Seuraavaksi jotain haastavampaa? Tai ehkä ei sentään mitään virkkuutyötä vähään aikaan. Lankoja kyllä vielä olisi korillinen. Pitäisikö opetella neulomaan? Kävin kerran erään opiston kässäpiirissä, jossa jokainen sai tehdä omia töitään. Minä tietysti nitkutin mummonnelkkujani. Opettajan mukaan minun olisi pitänyt haastaa enemmän itseäni ja opetella jotain vaativampaa mallia tai tekniikkaa. Tuli kauheat flash backit koulun kässäntunneista, huh! 


Minulla on koskettelukirja ollut vuoden alusta kesken, siitä puuttuu enää ensimmäinen ja viimeinen sivu sekä kansi. Teen sen nyt loppuun, jos pysyn terveenä, mahdollisimman nopsakalla aikataululla.

Pääsiäinen on ihan kohta! Pajunoksat oli myyty kukkakaupoista loppuun, joten ostin kolme käkkyrää peikonpähkinänoksaa, joihin ajattelin ripustaa roikkuvia munia. Peikonpähkinä oli joku vuosi sitten trendikäs, mutta viime aikoina sitä ei ole enää paljon näkynyt. Laitan pääsiäiskoristeet lauantaina kotiin, näytän sitten täällä. Koristeet saavat olla esillä koko pitkän pääsiäiskauden. Kotivarassani on muuten uskomaton määrä suklaamunia! Ostin niitä (muka!) virpojia varten, mutta eihän täällä tänä vuonna käynyt ainuttakaan.

Aurinkoista päivää, pysykäämme terveinä.