torstai 29. elokuuta 2019

Mandaloita ja muuta piirtelyä maalikynillä

Pitikin jo aikaisemmin esitellä näitä uusimpia taiteilujani. Kuulin mixed media -harrastajien ryhmässä Uni Posca -maalikynistä, ja se olikin sitten menoa, kun pääsin kokeilemaan itse. Kynät ovat vesipohjaiset eli ne eivät haise miltään, väri on juoksevaa, nopeasti kuivuvaa ja peittävää. Kyniä saa esimerkiksi Sinellistä, jossa niitä myydään sekä setteinä että yksittäin.

Paras ja värikkäin tulos omaan makuuni tulee, kun maalaa ensin akryylimaaleilla pohjan paperille. Akryylimaali kannattaa levittää mahdollisimman tasaiseksi pinnaksi, sillä kynän kärki takertuu helposti pohjan epätasaisuuksiin ja ruiskii väriä ympärinsä. Se onkin ainut huono puoli, minkä näistä kynistä keksin, melko makean hinnan lisäksi. Maalaan paperin täyteen erivärisiä kenttiä, jotka akryylimaalin kuivuttua koristelen Uni Posca -kynillä. Piirrän hitaasti erilaisia viivoja ja pisteitä, en siis väritä näillä. Omat maalikynäni ovat ohuimmat mitä löytyy, näitä on saatavilla eri paksuisina. Nämä kaksi työtä on piirusteltu akryylipohjalle.



Kokeilin myös piirtää kynillä vesiväreillä maalatulle pohjalle, mutta tämä ei innostanut ollenkaan yhtä paljon kuin akryylipohja.


Lidlistä ostin muutaman lehtiön tosi hyvää väripaperia. Lehtiössä on vain 25 arkkia paperia, eri värejä, mutta paperi on tosi paksua ja yllättävän laadukasta. Tuli ehkä hamstrattua varastoonkin. Väripaperille olen piirtänyt mandaloita Uni Poscilla. 


Ensin luonnostelen paperille apuviivat käyttäen viivainta, harppia ja valkoista puukynää. Erottuvatkohan himmeät apuviivat tästä kuvasta?


Sitten täytän mandalan erilaisilla geometrisilla kuvioilla aloittaen keskeltä ja edeten kohti ulkoreunoja.


Kokeilin myös piirtää joitain ristejä.


Nyt tuntuu siltä, että mandaloiden ja muiden kuvioiden piirtely on lähes kokonaan syrjäyttänyt mandalavärityskirjat ja vastaavat aivojen nollauksessa. Tämä on niin paljon luovempaa puuhaa, mutta ei kuitenkaan hirveitä taiteellisia ponnistuksia vaativaa. Kaiken kaikkiaan hyvää tekemistä hetkiin, jolloin haluaa puuhata jotain rauhallista ja meditatiivista. Itse en kauheasti innostu akryylipohjien maalausvaiheesta, mutta kun pääsee lopulta kuivunutta pohjaa koristelemaan, niin tulee kyllä kunnon flow, hommaan uppoaa täysin. Kannattaa kokeilla. 

keskiviikko 14. elokuuta 2019

Pyhän Laurin vaelluksella

Blogin kohtalo on ollut mielessä aina välillä. Joko loppuu lähestyy, kun päivitystahti aina vain hiipuu ja kommentteihin (kiitos!) vastaan luvattoman myöhässä? Vielä en kuitenkaan luovuta, vaan kerron viime lauantaisesta pienestä pyhiinvaelluksesta Vantaan pyhän Laurin kirkolle. 

Vantaan luterilaiset seurakunnat järjestävät joka toinen vuosi tämän pyhiinvaelluksen. Tänä vuonna teemana oli vanha Kuninkaantie. Reippaimmat vaeltajat lähtivät matkaan Helsingistä, mutta minä lähdin reitille isäni kanssa kohti pyhän Laurin kirkkoa Vantaan Tikkurilasta. Tämä olikin kaikkein lyhyin reitti, 4,5 km, ja se oli sopivasti nimetty vaivaisten vaellukseksi. Matka kulki joen vartta myötäillen. Välillä pysähdyttiin lepäämään. Pappi kertoi tauoilla Martin Lönnebon rukoushelmistä. Myös pyhä Lauri, marttyyri Laurentius Roomalainen, tuli tutuksi. Hänen muistopäivänsä on sekä idän että lännen kirkon kalentereissa yhä samalla päivällä, 10. elokuuta. 


Minä ja matkaseurani varjokuvassa. Isä otti polkupyörän mukaan ja ajoi sillä myöhemmin kotiin.


Reitti kulki loppumatkasta peltojen keskellä. Aurinko paahtoi tässä aika kuumasti. Pyhän Laurin kirkko näkyi jo peltojen takana, kohta oltaisiin perillä.


Päämäärä saavutettu! Evästauko myllyllä ja sitten kirkolle. En ollut koskaan ennen käynyt pyhän Laurin kirkolla. Sisään vain kurkistin ovelta, sillä kivikirkossa oli jo meneillään keskiaikainen messu. Kirkon puistossa oli hurjasti väkeä, siellä vietettiin Helsingan keskiaikapäivää. Kuumuus verotti vähän jaksamistani, mutta kiersimme katsomassa isän kanssa muutamat kojut ja poikkesimme myös kappeliin, jossa Kalevalaiset naiset esittelivät muinaispukuja.


Ei ihan keskiaikainen menopeli tämä, mutta paluumatkan Tikkurilaan köröttelin nykivällä ja kuumalla kyydillä, aidolla museobussilla!


Lähes päivälleen kolme vuotta aiemmin olin hiukan pitemmällä pyhiinvaelluksella Vormsin saarella Virossa. Oikeastaan jokainen kirkkomatkakin on pieni pyhiinvaellus. Aina ei tarvitse lähteä Santiago de Compostelaan (vaikka se olisi kyllä hienoa!), pyhän tunnun voi tavoittaa läheltä ja aivan odottamattakin.