keskiviikko 8. toukokuuta 2019

Art journal kaivettu naftaliinista

Näköjään art journalin eli "taidepäiväkirjan" pitämisessä oli täyden vuoden tauko. Muistan tehneeni aukeman oikeaan reunaan perunapainantaa, mutta lopputulos ei niin miellyttänyt. Siihen loppuikin sitten inspiraatio. Olen päättänyt enää olla repimättä "huonoja" sivuja pois. Laitan gessoa päälle ja teen uudestaan, jos lopputulos ei miellytä. Nyt päätin kuitenkin jatkaa perunapainantasivun loppuun kirjomalla siihen helmilangalla kuvioita päälle. Olisi muuten kannattanut käyttää sormustinta tai naskalia, sillä neulaa oli aika makoisan kipeää yrittää survoa vahvan akvarellipaperin läpi. Lisäsin lopuksi vähän kuvioita mustalla tussilla ja valkoisella maalikynällä. Muutenhan aukeamassa on käytetty vasemmalla vesivärejä ja oikealla lähinnä akryylejä.




Se mitä edelleen kaipaisin art journaliini on lisää kerroksellisuutta ja villejä kokeiluja. Matskua matskun päälle, kollaasia, värejä, gessoa, paperia, lankaa. Haluaisin sellaisen tursuilevan-pursuilevan kirjan! Selaan Instaa ja Pinterestiä ja imen ideoita, mutta omaan tekemiseeni ne eivät sellaisinaan (ehkä onneksi) tartu.

Ilmoittauduin eilen Vantaan aikuisopiston art journal -kesäleirille, joka on kolmipäiväinen kurssi Tikkurilassa kesäkuussa. Niin odotan sitä! Vein muuten viimeisen paikan leiriltä. Haluaisin oppia siellä joitain uusia tekniikoita ja etsiä ominta tapaa tehdä art journalia. Nyt jokainen sivu tai aukeama on hyvinkin erityylinen omaan silmääni. Mutta päivätkin ovat keskenään erilaisia, joten miksi pitäisi taidepäiväkirjassakaan olla aina samannäköistä? Kuitenkin jonkinnäköistä tyylillistä punaista lankaa etsin yhä vielä tekemiseeni. Muut tekemäni sivut löytyvät art journal -tunnisteen alta, jos joku haluaa vilkaista, mitä olen aiemmin väsännyt.

Taidankin jatkaa vielä toisen aukeman tai edes yhden sivun art journaliin tässä samalla istumalla. Lähden liikkelle värimaailmasta. Sinistä ehkä? Vai vihreää? Onko muita art journalin, taidepäiväkirjan tai töhrykirjan (kuten omaani nimitän) pitäjiä?

lauantai 4. toukokuuta 2019

Koskettelukirja valmistui

Sain näkövammisille lapsille tarkoitetun koskettelukirjani valmiiksi tänään. Tein sitä useamman kuukauden. Yksi ommelkohta pitää vielä varmistuskiinnittää, mutta muuten työ on purjerenkaita ja sidontanyöriä vaille valmis. Olipa taas urakka! Kiva, mutta paikoin tosi haastava, enkä tietenkään ole kirjaan täysin tyytyväinen. Laitan kuitenkin kuvat kaikista lopuistakin sivuista, vaikka valokuva on kovin armoton virheiden suhteen. Kirjaan aiemmin tekemäni sivut sekä kuvia vanhoista koskettelukirjoistani löytyy koskettelukirjat-tunnisteen alta, jos kiinnostaa vilkaista.

Tässä Dovretunturin iso kissa -kansansadussa on kohta, jossa peikot syövät jouluateriaa Dovretunturin Halvorin mökissä. Makkara on olennainen osa tarinaa: peikot tuikkaavat nakin haarukkaan ja työntävät sen kissaksi luulemansa valkoisen karhun kuonon eteen. Halusin lautaselle (kankaalla päällystetty pahvikiekko) muutakin kuin makkaran, joten laitoin herneitä... Tiedostan kyllä, että joulun aikaan herneet eivät ole tuoreina paloisssaan, vaan lähinnä säilykepurkkikamaa, mutta en voinut vastustaa kiusausta väkertää kankainen herneenpalko. Herneet ovat neonvihreitä lasihelmiä. Vähän köyhänpuoleinen jouluateria ehkä, peikko-raukat. 



Se Halvorin mökki sitten. Sivut eivät tule taaskaan oikeassa järjestyksessä. Tämä kakkossivu valmistui viimeisenä, koska se oli haastavin (vaikeimmat jää aina vikaksi) ja voi hyvän tähden, että meinasi itku päästä tätä sivua värkätessä. Sivu on ehkä kirjan heikoin lenkki, toivon, että se kestää käytössä. Toki Celia-kirjastossa huolletaan ja korjataan koskettelukirjoja, mutta tarkoitus olisi kuitenkin tehdä kestäviä tuotteita. Mökin ovi aukeaa ja sen takana on "valoisaa", kultaista glittersoftista. Juju lähinnä näkeville ja heikkonäköisille lukijoille.


Sitten peikko, josta tuli muuten erään tietämäni henkilön näköinen, haha. Puku on kevyesti topattua säkkikangasta, pitkät mustat kynnet lasihelmiä. Silmät ovat ns. turvasilmät ja pörröinen harmaa tukka on itse asiassa tyynynpäällisestä, jonka nappaisin oitis materiaalikäyttöön. Kuvassa sivu näyttää aika kököltä, noita topattujen kuvasivujen pohjia on huisin vaikea ommella ilman, että pohjakangas kupruaa. Tämän sivun tausta oli alkuperäissuunnitelmassani sininen, mutta koska käytän sitä väriä tässä kirjassa jo ihan tarpeeksi, halusin kokeilla rätväkkää neonoranssia Wertexiä, joka oli itse asiassa virheostos Eurokankaan nettikaupasta – myymälän kuvassa väri oli paljon hillitympi! 


Kuvat edelleen väärässä järjestyksessä. Tässä kirjan "päähenkilö", se Dovretunturin iso kissa eli valkoinen karhu, jonka muuan mies pyydysti ja lähti viemään Tanskan kuninkaalle. Tämän sivun tein kertaalleen kokonaan uusiksi, mutta ihan tyytyväinen en ole edelleenkään. Voiko koskaan omaan tekeleeseensä edes olla? Töpöhäntä ja korvat voi ottaa sormien väliin tunnusteltaviksi.


Lopuksi kuva, ehkä jollain tasolla selventävä, koko opuksesta. Tästä puuttuu siis vielä vasemman reunan purjerenkaat, joihin pujotetaan kirjan sidontanyöri. Renkaat laitetaan Celiassa. Minulle tyypilliseen tapaan kirjasta tuli aika muhkea, toivottavasti ei liian paksu kuitenkaan. Kansi ja kuusi sivua, A4-kokoa. Celia-kirjastossa sadun teksti liitetään lopuksi kirjaan isolla fontilla sekä pistekirjoituksella.


Nyt pidän kesän yli taukoa koskettelukirjoista ja alan syksyllä valmistaa toista tämän vuoden koskettelukirjaani, jonka nimi on Ravintola ihana Italia. Siinä tutustuaan ravintolan toimintaan ja italialaiseen ruokakultturiin.

Blogissa on ollut kovin hiljaista paitsi näistä puuhista ja töistä johtuen, myös siksi, että elämä on lyönyt tässä välissä taas lekalla päähän. Pari aika raskasta kuukautta ollut, mutta onneksi pääsin käymään Seilissä, ja nyt voin irrottaa otteen myös tästä Dovretunturista. Kiva, kun olette jaksaneet käydä kuikuilemassa blogiani, täällä sitä siis edelleen ollaan.