lauantai 28. heinäkuuta 2018

Maljakkolöydöt kirpulta

En löydä ikinä mitään kivaa kirpputoreilta, paitsi tänään! Lapinlahden Lähteen tukikirpputorille Lähteen Patinaan oli tullut valikoima neliskanttisia pienehköjä lasimaljakoita, joiden simppeli muotokieli puhutteli. Nämä ovat (kuulemma) ruotsalaisen lasitehdas Gullaskrufin Isi-maljakoita (1956-1961), suunnittelijana Lennart Andersson. Maksoivat 5€/kpl ja näitä tosiaan jäi sinne vielä useampi, vihreiden ja värittömien lisäksi myös yksi isompi ruskea. En rohmunnut itselleni kaikkia, vaikka mieli teki. Menkää siis pian hakemaan omanne, jos yhtään innostutte näistä maljakoista. Kannattaa pistäytyä samalla myös Lähteen Puodissa, jossa on myynnissä taidetta ja käsitöitä sekä tietysti Lähteen omassa kahvilassa, joka sijaitsee päärakennuksessa, Lapinlahden entisessä mielisairaalassa.


Eipä muuta tällä kertaa, lyhyestä virsi kaunis. Mukavaa viikonloppua kaikille! Oletteko tehneet hyviä kirpputorilöytöjä vastikään?

perjantai 20. heinäkuuta 2018

Ortodoksisen hautausmaan historiakierroksella

Tänään on vietetty profeetta Elian päivää. Praasniekkajuhlaansa eli temppelipyhäänsä viettävä Helsingin ortodoksisen hautausmaan Elian kirkko järjesti eilen opastetun historiakierroksen, jolle osallistuin. Hautausmaan uudempi, tänä vuonna kuusikymppisiään viettävä kirkko, on mielestäni Helsingin seudun kaunein ortodoksinen pyhäkkö. Harmonien kokonaisuus sekä sisältä että ulkoa. 


Kirkko oli juhlan aattona koristeltu kukin. Profeetta Elian ikoni oli nostettu analogipöydälle keskelle kirkkoa. Tässä kirkossa on taidokkaasti ja perinteiseen tyyliin maalatut ikonit. Puuleikkauksin koristeltu ikonostaasikin on tosi hieno. Oppaamme kertoi, että lattiassa analogin takana oleva neliö on arkkuhissi.


Kirkon itäpäädyn ulkoseinän mosaiikki-ikonin on tehnyt kuvataiteilija Ina Colliander, kirjailija Tito Collianderin vaimo. Ikonin aiheena on Kristuksen ylösnousemus. Opas näytti meille Collianderien haudan.


Pääsimme käymään myös vanhassa, 1850-luvulla rakennetussa, profeetta Elian kappelissa. Pieni kappeli on vain harvoin auki. Kappelin ikonostaasi on aikansa tuote, rappioromanttinen, jos vähän rumasti sanotaan, ja kenties isommasta kirkosta tuotu, sillä se ei oikein istu paikoilleen.



Kiertelimme helteisellä hautausmaalla ja tutustuimme tarkemmin muutamaan hautaan. Hautausmaa on perustettu 1815. Siellä on myös maanalaisia katakombeja. Hautausmaatyöntekijä oli iskenyt rautakangen maahan ja kanki oli hulahtanut maan sisään katakombiin. Maan päällä on isompaa ja pienempää hautamuistomerkkiä, myös yksi karjalaistyylinen hirsinen grobu, mutta aika vähän meistä loppujen lopuksi jäljelle jää...


Joistakin muistetaan ainakin nimi. Kauppaneuvos Feodor Kiseleff (1772-1847) soittaa helsinkiläisille heti kelloja Senaatintorin reunalla sijaitsevan Kiseleffin talon takia. Alla on kuva Kiseleffien haudasta. Feodorin vierelle haudattu vaimo ei rististä päätellyn ollut ortodoksi.


Kiseleffiä vielä tutumpi nimi taitaa olla Nikolai Sinebrychoff (1789-1848), jonka haudan katkennut pylväs kuvaa maallisen elämän äkillistä päättymistä. Pohjoismaiden vanhimman panimon perustaja oli hän, Koffin oluen tietävät kaikki.


Kävimme myös Anna Vyrubovan (1884-1964) haudalla. Hän oli Venäjän viimeisen keisarinnan hovineiti, joka eli monivaiheisen ja erikoisen elämän. Hyllyssäni on hänen elämäkertansa, pitääkin lukea uudestaan. Sattumalta löysin myös erään kahdeksan vuotta sitten kuolleen tutun "kirkkomummon" haudan, jonka sijaintia en ollut tähän mennessä tiennyt. Yritin painaa sen mieleeni, mutta hautausmaat ovat eksyttäviä enkä yleensä osaa niillä suunnistaa.

Ainahan Lapinlahden hautausmaalla käydessä tulee mieleen, että jos nyt kuolla kupsahdan, tulee oma leposijani olemaan myös tuolla. Vähän ristiriitaiset fiilikset. Mitä lähempänä kirkkoa hautausmaalla ollaan, sitä rauhallisempaa siellä on, mutta aidan vieressä kulkee kunnon monikaistainen valtatie ja liikenteen melu on oikeasti raastava. Ja sinne reunaanhan ne uudet haudat taidetaan tehdä... Toivottavasti seurakunta saisi rakennettua kunnon aidan tien varteen melu- ja näkösuojaksi.

Elian päivään eli Iljan päivään, kuten Karjalassa sanotaan, on kansanperinteessä yhdistetty ukonilmat. ”Iljan ukkoset hyvän viljan kasvattaa ja Iljan salamat niihin hyvän terän tekevät”, ”mitä enemmän on Iljan ukkosia, sitä enemmän on syksyllä laareissa jyviä”, ”ukkoseton Iljan viikko purnut tyhjäksi jättää”. Täällä Helsingissä ei taideta tänään ukkosia saadakaan, mutta sadetta tuli aamulla ja tukala trooppinen kosteus valtasi nurkat.

maanantai 16. heinäkuuta 2018

Saaristoveneellä Pentalaan

Täällä on ollut hiljaiseloa, mutta taas mennään! Tällä kertaa matkataan saaristoveneellä Espoon saaristoon, Pentalan museosaarelle. Pentalan saaristomuseo on uusi museokorttikohde. Tosin itse alueelle ja sen rakennuksiin Gurlin taloa lukuunottamatta on vapaa pääsy. Lähdin matkaan Suomenojan venesatamasta saaristoveneellä. Lipun hinta museoreitillä on 3/6 € meno-paluu eli varsin kohtuullinen. Matka kesti 40 minuuttia ja se oli tyynellä säällä ja laivan sisätiloissa tukalan kuuma. Perilläkään ei merituuli juuri vilvoittanut; +29°C varjossa!

Pentalassa on museoituja saaristolaisrakennuksia, joista mielenkiintoisin oli minusta ruokokattoinen ranta-aitta. Se on rakennettu 1800-luvun alussa, mutta palanut pahoin 1982. Aitta on kuitenkin korjattu ja hieno ruokokatto palautettu. Nykyiset ruo'ot on tuotu Virosta.



Museokortilla tai pääsymaksua vastaan pääsee opastetuille kierroksille tilan päärakennukseen, Gurlin taloon. Gurli Nyholmin entisessä kodissa aika on pysähtynyt 1980-luvulle. Esineistöä on kuitenkin eri aikakausilta. Taloon pääsee tutustumaan ainoastaan oppaan kanssa pienissä ryhmissä. Tällä kertaa aikatauluni eivät osuneet yhteen opastetun kierroksen kanssa, joten Gurlin talo jäi sisäpuolelta näkemättä.


Kalastajanmökki on heti laiturin tuntumassa. Se on alunperin ollut matala savutupa. Mökin seinälle on kehystetty vanhoja kuviollisia tapettipaloja, joita on löytynyt useita kerroksia rakennuksen sisäseinistä.


Näkymä kalastajanmökin ikkunasta merelle.


Pentalan rakennuksissa on myös museokauppa ja pieni kahvila. Ravintola löytyy purjehdusseuran alueelta. Itse lähdin reissuun ilman eväitä, pelkän vesipullon kanssa, ja olin kahvilan herkkujen varassa. Suosittelen melkein omia eväitä mukaan. Siisti wc oli alueella (toista kuin Suomenojan venesataman bajamaja, huh) ja juomakelpoista vettä saa wc:n kraanasta tai hanasta kahvilarakennuksen ulkonurkalta.

Pentalan saarella on myös luontopolku, josta kävelin helteen nujertamana vain pienen pätkän. Tilan vanhoilla pelloilla laiduntaa lampaita.


Saaren museokaupassa saa tämän kesän ajan Museokorttia näyttämällä -15% alennuksen. Ostin meripihkan värisen lasipallon, joka markkeeraa vanhanaikaista verkonkohoa sekä Espoon kaupunginmuseon opaskirjan Pentalan saaristomuseon alueesta.


Päiväretki oli muuten mukava, mutta helle vei voimat aika tavalla. Rispektit niille, jotka reissasivat pienten lasten kanssa! Palatessa paahteiselle laivalaiturille muodostui jono jo puoli tuntia ennen saaristoveneen saapumista. Auringossa seisomalla varmistin paikkani paluulaivaan ja tällä kertaa kannelle; kaikki halukkaat eivät mahtuneet kyytiin lainkaan. 50-suojakertoiminen aurinkovoide ja lierihattu olivat aivan ehdoton pelastus. Perillä Suomenojalla vielä toinen puolituntinen bussin odotusta ja lopulta viileään metroon Matinkylän asemalta.

sunnuntai 1. heinäkuuta 2018

Katastrofikeittiössä onnistutaan

Ruokablogi tämä kyllä ei ole. Ei niin, ettenkö pitäisi hyvästä ruoasta, kokkaaminen ei vain ole oikein vahvinta alaani. Katastrofikeittiö. Sellaista tosi-TV-ohjelmaa voisi kuvata kyökistäni. Nyt tulee kuitenkin ruokapäivitys, harvinaista.

Kun olen nyt hetken ajan vältellyt tietokoneella istumista, olen tehnyt huomattavasti enemmän kotitöitä kuin ennen, samoin laittanut ns. oikeaa ruokaa. Aika pelottavaa huomata! Somen seuraaminen ja muu tietokoneella viipyily vie niin paljon pois rikkaammasta olemisesta ja elämästä. Kännykän näpelöinti ei minua niin koukuta kuin läppärin naputtelu.


Mutta nyt on siis kotoiltu, ja katastrofikeittiössäkin onnistutaan silloin tällöin. Löysin Jemina eats what -blogista niin herkun ja simppelin retiisisalsan ohjeen, että olen tehnyt sitä jo kahdesti. Itse käytin punasipulia tavallisen sipulin sijaan, eikä korianteria löydy kaapistani. Vähän soveltamalla mennään, mutta ihan taivaallisen hyvää pitaleivän täytettä. Laitoin pitaan myös falafeleja (pakasteita) ja fetaa sekä hummusta. Oli niin nälkä salsaa tehdessä, että pilkkominen jäi vähän laiskaksi ja biitit isoiksi. Käykää Jeminan blogissa ihastelemassa, miten niitä ruokakuvia oikeasti pitää ottaa! Itse inspiroiduin kokkaamaan tätä tuoresalsaa nimenomaan Jeminan mahtavien kuvien vuoksi. Omassa ruokaräpsyssäni on houkuttelevinta ehkä tuo värikäs lautasliina, joopa joo... Mutta hyvää oli!


Olen miettinyt vähän ruokakuvien jakamista somessa. Vielä jokin aika sitten oli päiviä, jolloin en saanut syötyä tarpeeksi monipuolisesti enkä aina tarpeeksikaan, koska rahaa oli naftisti. Katselin Instagram-kuvia herkullisista annoksista ja ajattelin, etten ikinä jaa someen yhtään ruokakuvaa. Mutta ei asia ole niin mustavalkoinen. Ruoka on ihana asia, enemmän kuin pelkkää polttoainetta, ja siitä saa nauttia. Tottakai. Mutta on hyvä muistaa, ettei kaikilla ole laittaa leipäjonohernaria kummempaa lautaselleen. Monilla tällä planeetalla ei sitäkään.

Saarna on saarnattu, kerron vielä mitä muuta olen tehnyt tietokoneettomina hetkinäni. Lukenut, ulkona! Ja metrossa. Puiston penkillä ja oman talon pihalla, auringossa puun alla. Ihmeen hyvin pystyn keskittymään ulkona, vaikka kesken on vironkielinen romaani. Itse asiassa vieraan kielen lukeminen imee jotenkin tiiviimmin mukaansa, siihen on pakko syventyä, jotta ymmärtäisi. Osallistun Helmet-kirjastojen kesän lukubingoon, kaksi ruksia on jo bingotaulukossani ja lisää tulee.

Tiedän, että moni inhoaa tätä hetkeä, sunnuntai-iltaa, jolloin viikonloppu vähitellen alkaa vaihtua maanantaitunnelmaan. Arkianarkistina tämä on minusta viikon paras hetki. Päikest kõigile!