maanantai 25. kesäkuuta 2018

Tuoksupelargoni eli vaivaistalonkukka (plus muita kuulumisia)

Sain uuden huonekasvin! Uskokaa minua, tästä tulee seuraava trendikasvi* ja blogikukkanen. Tuoksupelargoni tuli suomalaiskoteihin jo 1800-luvulla. Porvariskodeissa se tuoksutti ilmaa makuuhuoneessa, sairaaloissa ja vaivaistaloissa sen raikas tuoksu taas korvasi tuulettamisen. Kasvi tuoksuu hyvältä, kun sen lehtiä ja varsia liikuttelee. Kuulemma tällainen sanonta liittyykin tuoksupelargoniin: "Skaka blomman, prästen kommer!" Kasvia on nimitetty myös tuoksupielikiksi, vaivaistalonkukaksi, köyhänkukaksi ja ukonkukaksi. Kukat itsessään siinä ovat vaatimattoman näköiset, tuoksu on tämän kasvin juttu. Kukkakaupoissa en ole tätä nähnyt. Aion yrittää ottaa pistokkaita, jos kasvi selviää hoidossani hengissä pitempään. Talvehtiminen vähän arveluttaa? Hoito on periaatteessa helppoa, mutta tuoksupelargonia saa kastella melkein joka päivä. Kuivuneet lehdet kerään tuoksupussiin laitettavaksi, niissä on erittäin voimakas sitruunainen tuoksu. Onko tuttu kasvi teille? 



Olen etsinyt jääkaapin ovihyllyyn mahtuvaa vesikannua, mutta en ole onnistunut löytämään sopivaa. Ratkaisin asian vähän toisin kuin olin alunperin ajatellut. Nyt minulla on neljä eriväristä lasista vesipurnukkaa, 4 dl vetoista, jääkaapissa. En ole vielä ihan varma, onko tämä toimiva systeemi. Ainkin purnukat ovat minusta kauniita. Ne ovat Clas Ohlsonilta. Juomaveden pitää minusta olla mahdollisimman kylmää.


Sitten vielä museovinkkinä Helsingin Taidehalli, jossa on elokuun alkuun asti IC-98:n näyttely. Vain kuusi teosta, joista valtavalle screenille heijastettu piirrosanimaatio Nekropolis oli minusta pysähdyttävin. Miljoonien mustien lintujen muodostama hitaasti muuttuva pilvi, matala (melkein fyysisesti pahaa tekevä) jyly, maailmanlopun tunnelma. Äärettömän hieno oli myös lyhytelokuva siellä perimmäisessä salissa, katsokaa alusta loppuun. Näiden kauniiden ja vähän pelottavienkin teosten äärellä kannattaa viettää aikaa, istua alas rauhassa. Ihan pieniä lapsia en välttämättä tähän näyttelyyn veisi. Tai riippuu lapsesta, mutta itsellänikin meni muutaman kertaan kylmät väreet Taidehallin hämärissä huoneissa, tosin olen aika herkkis. IC-98 on kyllä ollut yksi taidelemppareistani siitä asti, kun törmäsin siihen ensimmäistä kertaa muistaakseni EMMAssa.

*Kuumimmat kasvit tällä hetkellä ovat tietääkseni peikonlehti ja kilpipiilea. Kilpipiilea on minullakin, ja ymmärrän täysin hypetyksen. Kiva on, ja pysynyt hengissä jo useita kuukausia, mikä ei ole itsestäänselvyys! Kilpipiileani on tehnyt jopa pari poikasta, jotka istutan lähiaikoina omaan ruukkuun.

torstai 14. kesäkuuta 2018

Helsingin itäinen saaristoreitti

Nythän tämä elämä kääntyi vallan sosiaaliseksi. Isosiskoni lomailee, joten lähdin hänen kanssaan tänään saaristoristeilylle. Suomen Saaristokuljetus Oy liikennöi kesän ajan Hakaniemen ja Vuosaaren väliä. Me matkasimme itäisen saaristoreitin Vuosaaresta Hakaniemeen päin. Reitillä on yhdeksän pysäkkiä, ja koko matka kestää noin tunnin ja 45 minuuttia. Vuosaari–Hakaniemi -välin hinta on 10 €. 

Maksaruohoa Vuosaaren laiturilla. Kyllä, olin kontillani tätä kuvaa ottaessani.

Vuosaaren rannan hulppeat asunnot. 
Vuosaaresta päin lähdettäessä reitti kulkee ensin ulompana merellä. Alkumatka olikin paras ja merellisin osa. Ensimmäinen pysähdys Vuosaaren jälkeen oli Leikosaaren laiturilla. Istuimme siskon kanssa alkumatkan keulapenkeillä ulkona. Liikennöitsijä oli valitettavasti vaihtanut huoltotöiden takia pienempään alukseen, jossa kaikki muut paitsi neljä keulaan päässyttä joutuivat istumaan sisätiloissa. Onneksi kajuutta oli avonainen perästä, joten ihan suljetussa kopissa ei tarvinnut sisälläkään olla. Kuitenkin olisi ollut kivempi sellainen isompi alus, jossa olisi ollut paljon istuimia kannella. Luovutimmekin puolimatkassa keulapaikat muille. Tässä pikkualuksessa ei myöskään ole wc:tä, mikä kannattaa ottaa huomioon, jos reissuun lähtee.


Vartiosaaren kallioita.


Loppumatka Hakaniemeen päin kulkee lähempänä mannerta. Oli hauska nähdä itäinen kaupunki mereltä käsin. Degerön kanavassa paloivat punaiset valot. Piti hetken aikaa odottaa omaa vuoroa; kapeaan kanavaan pääsee vain yksi alus kerrallaan.

Degerön kanavassa.
Onnistuin ruskettumaan toispuoleisesti reissussa. Minulla oli pitkähihainen paita, ja nyt oikea kämmenselkäni ranteeseen asti on ruskea, mutta vasen valkoinen!

Yritän keksiä jotain puuhaa vielä pariksi seuraavaksi päiväksi, sillä kotona on remontti ja yritän pysytellä pois tieltä. Jep, remontti, taas. Vastahan ikkunaremontista selvittiin. Tällä kertaa ei ole kuitenkaan kyseessä taloyhtiön remontti, vaan ihan omatilaamani kylpyhuoneen katon ja yläseinien maalaus. Kylppäri olikin päässyt aika hurjaan kuntoon.

tiistai 12. kesäkuuta 2018

Kukista ja yksinäisyydestä

Kävin viime viikolla lempipaikassani, yhdessä niistä, Helsingin yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa. Kasvihuoneet olivat kiinni maanantaina, mutta kiertelin ulkopuutarhaa kameran kanssa tunnin verran. Oli tuulinen päivä, heiluvia kasveja oli vähän hankala kuvata. Aurinkoista kuitenkin. Liljat kukkivat komeasti. Lokki pesi yhdessä kukkapenkissä, mitenköhän pesintä mahtaa onnistua? Suosikkini oli aistipuutarha, jossa sai nuuhkia tuoksuvia kasveja ja kosketella pörröisiä lehtiä. Olisi ollut jopa paljasjalkapolku, mutta sitä en testannut.

Kultapäivänlilja

Kukkaruukku-ukko

Amurinlilja

Kaunis kasvihuone

Koristelaukka
Olin kasvitieteellisessä meidän seurakunnan diakoniatyöntekijän kanssa, käytiin teellä kahvila Violassa. Tapaan diakoniatyöntekijää aina silloin tällöin, koska olen aika yksinäinen. Niin, olen kirjoittanut tästä muistaakseni aiemminkin. Minulla on Helsingissä pari ystävää, mutta heitä näen vain muutaman kerran vuodessa. Ja kauempana Suomessa pari ystävää, joita näen olosuhteiden pakosta vielä harvemmin. Onneksi on mese ja muut viestintäkanavat (kuka soittaa enää nykyisin puhelimella?). Ja onneksi on kivat siskot! Hyvänpäiväntutut, kirkkotutut, blogin lukijat. Oltiin juuri siskojen kanssa Tampereella viikonloppuna, laitan ehkä raporttia siitä myöhemmin.

Kannattaako kertoa, että on yksinäinen? Yksinäisyys haisee, se on kuin tartuntatauti, kartettava asia. Olen miettinyt tätä paljon. Eniten harmittaa yhden ystävän menettäminen. Olimme läheisiä, mutta kun ystäväni koki kohtukuoleman enkä osannut häntä tukea oikein mitenkään, välit hiipuivat enkä enää tiedä hänestä yhtään mitään, en yhteystietojakaan, jotta voisin kysyä mitä kuuluu. Olen miettinyt myös paljon muodissa olevaa kaveripiirien "konmaritusta". Että siivotaan rasittavat ja energiasyöpöt kaverit pois. Tietysti jos joku kaveri on täysi hyväksikäyttäjä, on varmasti paras katkaista välit. Mutta jos ihmisellä on vain pari ystävää, on parempi sietää toisen heikkouksia ja epätäydellisyyttä. Ja ehkä miettiä myös sitä, millainen ystävä itse on. Mitä mieltä te olette?

sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

Päivänkakkaraniityllä, +27°C

Sain vinkin kotisaaren FB-ryhmästä, että tässä lähellä, Kotkavuorella, kukkii hurjasti päivänkakkaroita. Mäellä oli ennen vesitorni, mutta nyt siellä on niitty. Kävin ihastelemassa kukintaa. Tuoksuhan päivänkakkaroissa on aika tympeä. Muista pahanhajuisista mutta kauniista kukkijoista tulee mieleen pihlaja. Sellainen ulkohuussin haju kummassakin, mutta sievät kukat.


Tämä purppurakukkainen kasvi on mielestäni mäkitervakko eli tervakukka, ei siis samantapainen puna-ailakki. Vai mitä? Tunteeko joku kasveja paremmin? Ainakin kasvupaikka, kuuma kallio, viittaisi tervakukkaan. Niin, oli tosiaan kuuma, varjossa +27°C ja auringonpaahtamalla mäellä vielä kuumempi. Iltakin on vielä lämmin, mutta kova tuuli on jo noussut, ja huomenna on asteita kymmenen vähemmän kuin tänään. Nytkin pidän parvekkeenovea auki imeäkseni kaiken kesäisen ihanuuden itseeni.


Voikukat ovat jo kukkineet, ne ovat höytypallovaiheessa.


Kotkavuorella kasvoi myös näitä keltaisia kukkia, eivätkö olekin jotain leinikkejä? Enää ei ole äitiä, jolta kysyä neuvoa kukkien määritysasioissa. Äiti tunsi kasvit!


Palatessani kotiin otin vielä kuvan Lauttasaaren kartanon päärakennuksesta, jonka omistaa nykyään Koneen Säätiö. Huomenna kartanon Punaisessa huvilassa aukeaa Kahvila Puhuri – asia, josta olen todella innoissani. Ketjuihin kuulumattomia kahviloita ei voi olla koskaan liikaa kotinurkilla. Perjantaina 8.6. remontoidussa kartanossa on avoimet ovet. Harmi, että pihamaa on vielä toistaiseksi aivan mullin mallin. Eiköhän sekin saada kesän aikana kunnostettua.

lauantai 2. kesäkuuta 2018

Kotijuttuja

En ole oikein pöytäliinaihminen. Harvempi ehkä nykyään kankaisia pöytäliinoja arjessa käyttääkään. Kotialttarin pöydällä tykkään kuitenkin pitää liinaa, osittain siksi, että alttaripöytänä toimiva lipasto on ruma ja kolhuinen. Laitoin lipaston päälle ainakin nyt joksikin aikaa ison kirjaillun pellavaliinan, jonka on tehnyt äidin lapsuudenaikainen kotiapulainen. Sain liinan häneltä ylioppilaslahjaksi hurjat 24 vuotta sitten. Siitä asti se on ollut viikattuna komerossa, "liian hieno käyttää". Mutta hukkaanhan se komerossa menee. Iso työ on ollut sen kirjailussa. Yritin silittää liinaa, mutta taitteet näkyvät siinä yhä. Äidin jäämistöjä kun raivattiin, löydettiin siskojen kanssa rulla, jonka ympärille pöytäliinat oli kieputettu, ettei syntyisi taitoksia kankaaseen. Ei siinä mitään, mutta kun otettiin liinat pois rullan päältä, huomattiin, että se rullakin oli päällystetty kauniisti kankaalla ja nimikoitu kirjomalla! Siis esine, joka on lähes aina piilossa katseilta. Rulla kirjontoineen oli varmasti 1900-luvun alusta ellei 1800-luvun puolelta. Ennen pöytäliinat olivat tärkeitä joka kodissa ja niitä piti olla useampia.


Se liinoista, sitten verhoihin. Vallilan alesta nappasin olohuoneeseen uudet verhot, sillä 60-luvun Suomi-design alkoi tuntua aivan liian tummalta kesää kohden. Halusin kuitenkin näyttävät printtiverhot, mutta yleissävyltään vaaleammat. Näissä uusissa on päärynöitä ja päärynänkukkia.


Vertailun vuoksi ne vanhat verhot. Kun aurinko paistaa näiden läpi, verhoissa hehkuu punainen ja purppura, kuten kuvassa, mutta muulloin ne ovat yksinomaan mustat. Laitoin verhot FB-kirppikselle, mutta otin ne jonkin ajan päästä pois myynnistä. En raaskinutkaan myydä! Ehkä annan jollekin kaverille, jos kelpaa. Tai sitten kokeilen uudestaan ensi talvena omaan ikkunaan. Kangas on ikäänsä nähden tukevaa ja hyväkuntoista. Voisihan noista vaikka ommella jotain, jos osaisi.


Toin mökiltä tällaisen kauniin sinivihreän lasipallon, joka nyt killuu olohuoneen itäikkunalla. Unohdin kysyä siskoilta, olisiko jompi kumpi tahtonut tämän? Saa tämän vieläkin omia. Kamera ei oikein osannut tarkentaa läpinäkyvään lasipalloon.


Mökiltä vielä tuomisina tällainen musta kukikas metallitarjotin. Onhan tämä kyllä aika ysäri vai mitä? Mökki löysi muuten uuden omistajan. Se kävikin nopeasti.


Aurinkoista viikonloppua!