sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Virboi varboi

"Liiolii!" "Liioliitä näkee harvoin!" Iloisia huudahduksia kirkossa ennen jumalanpalveluksen alkua, halaamaan tulevia vanhoja tuttuja. Nolo totuus tosiaan on, että kirkossa minua näkee nykyään paljon harvemmin kuin ennen. Lisäksi olen "jakaantunut" kolmen eri kirkon tai kappelin välille, eikä vanhassa kotikirkossa tule enää usein käytyä. Nyt tuli kuitenkin sellainen ikävä vanhaa kotikirkkoani ja sen porukkaa kohtaan, että aion jatkossa taas käydä siellä useammin. Siitäkin huolimatta, että on matkustettava metrolla (ennen pääsi bussilla lähes oven eteen, nyt Tapiolan metroasemalla hilattava itsensä kolmissa rullaportaissa ylös ja sitten ulkona kivuttava käsittämättömät loputtoman pitkät rappuset, tosin hissikin löytyy) plus maksettava mennen tullen seutulippu. Mutta oli taas sen arvoista. Sain kirkosta kauniin virpovitsan, punaruusuisen.



Kotona olen odottanut virpojia, mutta vielä ainakaan ei ole yhtään käynyt. Yllätysmunia olisi kyllä monta korissa. Alaoven lukitus taitaa pitää virpojat tiessään. Ikkunasta olen nähnyt lapsia (ja kaksi aikuistakin) trullitamineissa kadulla. Meillä kirkolla opetataan lapsia, että virpomassa käydään juhlavaatteissa eikä noitana, mutta itse entisenä sivuainefolkloristina ja -uskontotieteilijänä suhtaudun tiedenaisen tyyneydellä läntisen ja itäisen perinteen sekoittumiseen. Itse pienenä kävin virpomassa noitana. Muistan, että yhdessä talossa meille ei annettu virpopalkkaa, vaan talon isäntä sanoi, että tulkaa sitten pääsiäisenä hakemaan palkka. Muistan miten hämmentyneitä me lapset olimme. Kyse oli vain siitä, niin kuin sen nyt aikuisena tajuan, että olimme soittaneet jonkun karjalaisen ovikelloa: karjalais-ortodoksisen perinteen mukaan virpopalkka annetaan pääsiäisenä, ei palmusunnuntaina. Mahtoi tämä karjalaismies olla yhtä hämmentynyt ja ehkä pettynytkin, kun emme pääsiäispäivänä menneet palkkaa hakemaan.

keskiviikko 14. maaliskuuta 2018

Nuo nolot aikuisopiskelijat

Tunnustan, että parikymppisenä yliopisto-opiskelijana meillä oli tapana ehkä vähän hymähdellä ihmistyypille nimeltä aikuisopiskelija. Siis sille keski-ikäiselle tai vanhemmallekin miehelle tai naiselle, joka luennolla pyysi yhtenään puheenvuoroa ja uskalsi kyseenalaistaa proffan sanoman. Niin noloa! 

Nyt kun valmistumisestani on vierähtänyt kahdeksantoista (!) vuotta, olen itse tuore aikuisopiskelija. Edes nuoresta aikuisesta en enää mene, ihan täysaikuisia ollaan. Aloitin siis eilen keskiajan tutkimuksen opinnot avoimessa yliopistossa. Järkevä ihminen olisi aloittanut opinnot syksyllä joltain peruskurssilta, mutta minä hyökkään nyt rohkeasti suoraan keskiajan kirkkotilan tutkimisen kimppuun. Keskiajan tutkimus on monitieteinen sivuaineopintokokonaisuus. Itse opiskelen tätä ainetta nyt puhtaasti mielenkiinnosta ja harrastuksekseni, omien voimien mukaan. Keskiaika kun on kiinnostanut minua "aina".

Luentosarjan aloitus oli mielenkiintoinen. Salissa suurin osa oli selkeästi aikuisopiskelijoita, ja kyllä, he (me) keskeyttivät välillä luennoitsijan, mutta se ei ollutkaan noloa vaan suorastaan suotavaa. Keskusteleva ilmapiiri oli tavoitteena. Lisäksi meillä oli pari pientä pohdintatehtävää vierustoverin kanssa. Kurssi suoritetaan iltaluennoilla, mikä minulle, keskipäiväihmiselle, on aika haastavaa. Onneksi kevätillat ovat sentään valoisia. Luennoista, kurssimateriaaleista ja omista ajatuksista pitäisi muodostaa jonkinlainen synteesi, joka myös luentopäiväkirjana tunnetaan. En enää stressaa arvosanoista kuten muinoin, läpipääsy kurssista on ensisijainen tavoitteeni. Siis se, että jaksan vielä seitsemän kertaa siirtää tomumajani luennolle Athenaan (ei Kreikkaan vaan Krunikkaan) ja myös kirjoittaa sen akateemiset vaatimukset läpäisevän oppimistehtävän ajallaan. 

Aiheeseen liittymättömänä kuvituksena sarjakuva (joka ei ole oikeastaan sarjakuva) nimeltään Turn Off. Kehitin tuon teehifistitytön hahmon, Tsaikankeittäjän, jo joulukuun puolella ja piirsin muutaman kuvasarjan/sarjakuvan tästä neidosta, jolle tee on kaikki kaikessa. Ehkä julkaisen loputkin kuvaset blogissa. Kovin kantava idea tämä teehifistely ei loppujen lopuksi ollutkaan.

Turn Off

Koska en osaa piirtää kummoisiakaan ihmisiä, otin mallia nepalilaisten naisten perinteisestä Mithila-taiteesta. Toukokuussa on viimeistään otettava taas kynä kauniiseen käteen, sillä olen menossa dokumentaarisen sarjakuvan lyhytkurssille. Voi kun voisin vain käsikirjoittaa sarjiksia ja jättää piirtämisen muille!

Sarjakuvista puheenollen – onnittelut Kaisa ja Christoffer Leka – vuoden kauneimmaksi kirjaksi on valittu mahtava Imperfect, eikä suotta! Leka-fani tykkää!

sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

Vauvanpeitto ja jäälinna

Hei äiti siellä jossain ikuisuudessa. Tänään on neljä kuukautta siitä kun kuolit. Viimeistelin sinulta kesken jääneen virkuutyön. Olitko ajatellut siitä päiväpeittoa? Tilkut riittivät vain vauvanpeittoon. Yhdistin isoäidinneliöt mustalla Nallella virkaten ja kanttasin vielä peiton ympäri kiinteillä silmukoilla. Jos lähipiiriin ei synny vauvoja, menee värikäs peitto hyväntekeväisyyteen. 


Tänään on ristinkumartamisen sunnuntai ja ruoskin nyt itseäni, kun en jaksanut lähteä aamulla kirkkoon. Menin rannalle kävelemään kirkkaaseen auringonpaisteeseen. Uimarannalle rakennetaan tällaista yhteisöllistä projektia, jäälinnaa. Alkaa olla jo aikuisen ihmisen korkuinen parhaimmillaan. Maitotölkeissä jäädytetään vettä ja liitetään jäätiilet linnaan lumen ja veden avulla. Veden voi myös värjätä vesiväreillä.


Jotkut ovat jäädyttäneet kukkia tai kasvin osia jäätiilien sisään. Kaunista.



Täällä kotisaarella ollaan aika sisäänpäinlämpiäviä, mutta yhteisöllisyys nostaa päätään aina välillä. Nytkin vapaaehtoiset etsivät torstaina kadonnutta nuorta hiihtäjäpoikaa jäältä ja lähisaarista. Surullinen tapaus. Jäällä oli paljon ulkoilijoita. Laivaväyliä ja virtapaikkoja on syytä varoa, jos meren jäälle mielii.


Huomenna menen ripille eli synnintunnustukselle eli osallistun katumuksen sakramenttiin.

torstai 1. maaliskuuta 2018

Raap! Raap! Siirtokuvakirja testissä

Viime viikolla pukkasi akuuttia kriisiä – tilanne vaati rentouttavia ja aivoja nollaavia värityskuvia, ja mahdollisimman pian. Suomalaisessa kirjakaupassa myyjän kanssa todettiin, että ns. aikuisten värityskirjojen buumi alkaa olla menneen talven lumia. Pieni valikoima melko heppoisia värityskirjoja löytyi yhden hyllyn päädystä. Mutta sieltä löytyi myös jännittävä uutuus, Nemon viime vuonna julkaisema Villi puutarha -siirtokuvakirja, jonka tekijät ovat Bethan Janine, Felicity Brooks ja Mary Cartwright. 

80-luvun lapset muistavat ehkä Kalkitos-siirtokuva-arkit. Niissä oli useita erilaisia aiheita ja monenlaisia maisemia, johon siirtokuvat rapsuteltiin lyijy- tai kuulakärkikynällä kiinni. Villi puutarha on kokonainen pieni kirja täynnä kuvasivuja: yksitoista erilaista puutarhaa tai maisemaa ja seitsemän siirtokuva-arkillista kukkia, lehtiä, perhosia ja lintuja taustoihin liitettäväksi. Sopii aikuiseenkin makuun. Tämä on kaunis kirja, jonka aion antaa myös eräälle (aikuiselle) ystävälle lahjaksi.


Merenranta on yksi suosikkisivuistani. Tässä taustassa ei ole vielä lisätty siirtokuvia. Aukeaman vasemmalla puolella on mustavalkokuva, jossa on kasvien nimet.


Siirtokuvat kiinnitetään taustaan siis raaputtamalla kuvan päältä huolellisesti kynällä. Itse käytin loppuunkulunutta kuulakärkikynää.


Lampi on myös yksi suosikkisivuni kirjassa. Tässä kuva on valmiina. Siirtokuvina oli niin kukkia, lumpeenlehtiä, sudenkorentoja, kaloja kuin sammakoitakin.


Nämä buumit ovat kyllä mielenkiintoisia. Kun aloin väritellä mandaloita vuonna 2010, tulostin kuvia netistä eikä kanssavärittelijöitä juuri ollut aikuisissa. Sitten tuli kova noste ja julkaistiin jos jonkinlaista väritys- tai puuhakirjaa aikuisillekin. Täytettäviä kirjoja itsensä kehittämistä tai rentoutumista varten. Tänään lähikirjakaupassa huomasin, että aikuisten värityskirjat olivat kaikki 5 € alennuksessa. Värittelyä aion jatkaa edelleen, koska se on rentouttavaa puuhaa, jos vain välineet ovat kunnossa (lue: Stabilot tai muut kynät, joista irtoaa väriä jyystämättä). Yhdessä vaiheessa oli se poikien ja nuorten miesten piponvirkkausbuumi. Sekin taisi mennä aika nopeasti ohitse? Mitähän seuraavaksi keksitään?