tiistai 2. tammikuuta 2018

Raivausta

Onnellista uutta vuotta kaikille! Tulin pudistelemaan tomuja blogistani. Pölyn keskellä ollaan täällä muutenkin oltu, sillä lapsuuden kodin tavararaivaus on käynnissä ja isäni muutto pienempään asuntoon edessä. Sitä tavaraa on nimittäin ihan tolkuttomasti. Äidin motto taisi olla "mitään ei kannata heittää pois" ja tämän periaatteen takia meille on säästynyt kyllä monenlaisia aarteita, joista osan esittelin viime postauksessa, mutta myös paljon poisheittävää roskaa. Muun muassa minun kouluterveydenhoitajani antamat lappuset vuodelta 1984. Ja niin edelleen... Yksi mahtava löytö äidin lipastonlaatikosta oli isäni vuonna 1958 eli 18-vuotiaana tekemät lehdet, joissa hän kertoi kuulumiset pääkaupungista kotiväelle. Mieletöntä huumoria ja ajankuvaa! Mutta yhtä aarrelöytöä vastaa varmaan kuutio lippulappusia, joilla ei ole enää mitään hyötyä kenellekään.

Kävimme viikonloppuna läpi lapsuudenkodin kirjahyllyä. Ajattelin, että valitsen itselleni kolme kirjaa, mutta mopo karkasi ja rohmusin lopulta vinon pinon kaikkea. J. C. Bachin jouluoratorion olen antanut  joskus lahjaksi äidille, siinä on kirjan mukana neljä CD-levyä. Harmikseni huomasin, että CD-soittimeni on sanonut sopimuksensa irti. 


Olohuoneeseen sain myös ison vanhan maton (40-50-lukua?), jonka väri vaihtelee katsomiskulmasta ja valaistuksesta riippuen vaaleanpunaisesta punaruskeaan.


Raivaaminen on hiukan uuvuttavaa, mutta jatkoin sitä kotonakin, sillä vuoden vaihteessa on kiva saada työpöytä puhtaaksi ihan konkreettisesti. Kevätkaudelle on jo joitakin suunnitelmia: maaliskuussa menen Valamoon kirjansidontakurssille ja toukokuussa Sarjakuvakeskuksen dokumentaarisen sarjakuvan lyhytkurssille. Ajattelin kokeilla myös paineettomasti Helmet-lukuhaastetta. Tulostin jo täytettävän listan jääkaapin oveen. Alla on kuva meidän pienestä lähikirjastosta, jonka maskotti on Myyrä. Huomasin muuten, että J. R. R. Tolkienin klassikosta Silmarillion ilmestyy tänä vuonna kuvitettu painos suomeksi. Josko nyt saisin opuksen luettua? 9-15-vuotiaana Tolkien oli minulle melkein puolijumala. Kuitenkin Silmarillion oli sen verran raskasta luettevaa, että kirja jäi aina kesken, vaikka kuinka yritin.


Viimeisimpiä luettuja kirjoja ovat Anthony Doerrin Kaikki se valo jota emme näe sekä Johanna Venhon Saaren runot, joka mielestäni on tekijänsä ehkä vaikuttavin kokoelma tähän asti. Pidän paljon siitä, miten Venhon runot puhelevat suomalaisen kansanrunouden kanssa. Ja miten kaunis kieli!

8 kommenttia:

  1. Kaunis matto! ja lukeminen on kivaa. Hyvää Uutta Vuotta😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tykkään matosta, kun se on kaunis ja kerrankin tarpeeksi iso. Mukavia seikkailuja vuodelle 2018!

      Poista
  2. Raivata pitäisi minunkin, vaan ei raivota. Kivoja suunnitelmia sinulla.
    Hyviä kirjoja otit talteen ja mattokin on hieno. Hyvää vuotta 2018!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noista kirjoista luen jo ensimmäistä, Hella Wuolijoen Koulutyttönä Tartossa. Nimittäin minäkin olin jos en koulutyttönä, niin vähän vanhempana, yliopisto-opiskelijana, Tartossa. Mielenkiintoinen kirja siis. Onnellista alkanutta vuotta 2018!

      Poista
  3. Kaunis tuo matto! Keräilijäluonteena itsekin olen pannut talteen kaikenlaista lippuslappusta. Viimeisimmissä muutoissa olen luopunut lähestulkoon kaikista muistoista. Jälkeläisiäni tuskin kiinnostaa mun ensimmäiset palkkakuitit tai edes omat neuvolalappunsa. Nykyinen konmaritusbuumi on harmillinen tulevaisuuden historian tutkijoille, mutta minkäs voi. Itse en ajatellut jättää jälkeeni valtavaa raivausoperaatiota...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, matto on ihan lempparijuttuja nyt kotonani. Tunnistan myös olevani keräilijäluonne, varmaan äidiltä periytynyt. Mutta tämän lapsuudenkodin raivauksen myötä on kyllä selvinnyt itselle, että ihan kaikkea ei tarvitse tallettaa. Äidillä oli muovikassissa ihan kaikki kuititkin tallella, siis tavallisten ruokakauppaostostenkin.

      Poista
  4. Tuollainen koko huushollin tavaroiden läpikäyminen on raskasta. Varsinkin jos aika vielä sattuu olemaan kovinkin rajoitettu. Varmaan siinä monenlaisia tunteita myllertää mielessä samalla. Ja mitä kirjoihin tulee, niin eihän kolme kirjaa riitä mihinkään, jos pääsee vapaasti valkkaamaan enemmänkin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhut. Onneksi löytyy aina välillä muistoja herättäviä aarteita. Ja sitten niin vanhoja aarteita, että niistä ei ole tiennytkään mitään ja suvun vaiheet aukeavat uudella tavalla. Eilen raivattiin taas, otin joitain pikkujuttuja talteen itselle, mutta vain yhden kirjan enää! :)

      Poista