Kesäinen DIY: paperiperhoset

Jaossa tällä kertaa liimaton (hurraa, ei tahmatassuja!) askarteluvinkki, paperista taiteltava perhonen. Ohje on käsittääkseni ns. kansanperinnettä, omani se ei ole. Minulle tämä malli opetettiin entisessä elämässäni eräässä työharjoittelupaikassa läksiäislahjaksi. Kiva ja vähän erilainen lahja muuten olikin; mallia olen hyödyntänyt paljon. Viimeksi perjantaina tarvitsin ystävän tupaantuliaislahjan päälle pienen koristeen, joten taittelin ohjeenmukaisen perhosen.

Tarvikkeet ja välineet: 

- ohutta paperia, esim. origamipaperia (kuten kuvassa); aikauslehden sivut käyvät myös hyvin tarkoitukseen

- piipunrassi

- koristehede

- sakset

Leikkaa paperista siivet kuvan sabluunan mukaan. Koko ja muoto ei ole niin justiinsa! Tulee vain hieman erimuotoiset siivet, jos poikkeat mallista. Taita siivet haitarille. Mitä ohuempia taitoksia teet, sitä nätimpi tulee. Taittelusuunta on merkitty sabluunaan nuolellla. Klikkaa kuva isommaksi, jos ei erotu.

Asettele taitellut ylä- ja alasiivet vastakkain ja kiepauta yhteen koristeheteellä, josta tulee siis perhosen tuntosarvet.

Pujota piipunrassi tuntosarvien välistä ja kieputa sen päät toistensa ympärille perhosen vartaloksi. Lyhennä piipunrassia tarvittaessa. Avaa ja muotoile perhosen siipiä. Valmis!

Katutaidetta Keravalla

Entiseen kotikaupunkiin on muodostunut lämmin viha-rakkaussuhde. Kerava, tuo Keski-Uudenmaan alamaailman keskus, oli kuitenkin elinpiirini monta vuotta. Teininä ajattelin, että sieltä puuttuu oikea luonto (kävin staijaamassa lintuja naapurikunnan puolella, Tuusulanjärvellä) ja oikea kulttuuri (joka löytyi vain ja ainoastaan Helsingistä). No eihän tilanne nyt niin karu ole! Tein siis visiitin Keravalle viikonloppuna. Toki kaupungin hiljaisuus iski tajuntaan pääkaupungin hälystä tullessani. Keravalla on kuitenkin menossa erittäin mielenkiintoinen projekti, Purkutaide. Kaupungista puretaan piakkoin useita isoja liikekiinteistöjä, joiden seinät on peitetty suurikokoisilla graffiteilla, aivan luvallisesti siis. Tyylit ja taso vaihtelevat, joukossa on todellisia helmiä.

Tämä iso realistinen sydän on yksi suosikeistani.

Tämä vihreäsävyinen puoliympyrä on aika kiva.

Toinen lempigraffitini on tässä alakuvassa näkyvä saippuakuplia puhalteleva parrakas mies. Graffitin voi tehdä myös harmaan sävyillä. Aina ei tarvitse käyttää koko palettia.

Kannattaa tutustua projektin nettisivuihin, johon linkki oli postauksen alussa – sivustolta löytyvät mm. katutaiteilijoiden tiedot. Instagramissa lisää kuvia näistä graffiteista löytää hashtagilla #purkutaide. Mitäpä ajatuksia kuvat heräättävät? Kaoottisia anarkistisia väripläjäyksiä vai taidetta siinä missä Edelfeltkin?

Nollasta liikkeelle – 1 kk katsaus

Liikuntainnostus ei ole loppunut vieläkään, ähäkutti epäilijät, jos sellaisia jossakin sattumalta oli. 19.7. tuli kuukausi liikahtelua täyteen. Olen ennen kaikkea tehokävellyt. Kahdella viime lenkillä myös juossut pikku pätkät. Siis todella pikku. Ei sattunut mihinkään, mutta hengästyminen ja väsy jaloissa oli valtaisaa, vaikka yritin juosta hyvin hyvin hitaasti. Olen käynyt myös puistoasahissa ja ärsyttävän uimahallikokemuksen sisuunnuttamana uudelleen vesijuoksemassa. Tällä kertaa oli hiukan väljempää altaassa. Syksyllä jumppaan, jos vaan mahdun mukaan. En tiedä millainen tunku kaupungin jumppiin on, mutta aion olla hollilla heti, kun verkkoilmoittautuminen elokuussa avataan. Jos en sattuisi mahtumaan kaupungin jumppiin, menen paikallisen urheiluseuran ryhmäliikuntoihin. 

Onko jotain muutosta sitten kuukaudessa havaittavaissa? En ehkä puuskuta niin pahoin ylämäissä kuin ennen. Paino on laskenut vajaat kolme kiloa. Kahden vuoden takaisesta huippulukemasta olen nyt pudottanut 10 kg. Silti olen koko ajan käyttänyt saman koon vaatteita! Ei ihme, että farkut meinaavat tippua jalasta, niitä saa olla koko ajan nostelemassa kohti kainaloita. Housukaupoille on siis mentävä. Mieliala on pysynyt enimmäkseen hyvänä, vaikka privaelämässä on ollut yksi iso vastoinkäyminen. Kiitän tästäkin liikuntaa.

Kodin Kuvalehdessä (14/2016), jonka pikkusiukku tilasi minulle keväällä synttärilahjaksi, oli Sofia Kilpikiven haastettelu otsikolla Spurtti ylös sohvalta. Sofia listaa lehdessä vinkkejä, joilla liikunnan alkuun pääsee. Kommentoin alla muutamaa niistä. 

"Jos väität liikkuvasi kolesteroliarvojesi takia, mutta se ei oikeasti motivoi, into loppuu lyhyeen." No todellakin! Kun sain kuulla viime syksynä, että kolesteroliarvoni ovat korkeat, yritin hetken liikkua, mutta sydänkohtauskuoleman pelko oli lopulta aika kehno kannustaja. Nyt en myöskään enää uskottele itselleni, että hetkessä saisin kiinteämmän kropan liikunnan avulla. Liikunta on ekaa kertaa kivaa ihan vain liikkumisen vuoksi. Muutokset kropassa ja terveydessä tulevat hyvänä lisänä.

"Löydä oma lajisi." Ja minä sanoisin, että lajisi nimenomaan monikossa. Yhden lajin ihminen en varmastikaan ole, kun en muissakaan asioissa ole pystynyt keskittymään vain yhteen juttuun. Näkeehän sen blogistanikin. Hurahtamisia milloin mihinkin. Minusta on mukavaa harrastaa ja kokeilla uusia juttuja, myös liikunnassa.

"Aloita rauhallisesti." Jep, mutta ei liian rauhallisesti! Minä olen vetänyt kävelylenkit entisessä elämässäni aina korkeintaan sunnuntaikävelyvauhtia, ilman hengästymistä ja hikoilua. Silloin on jäänyt myös endorfiiniryöppy (vai mikälie) tulematta. Nyt on huikeaa tulla lenkiltä kotiin, kun tuntee kropassa, että oikeasti on liikkunut. Kuukausi sitten aloitellessani tahti oli tietysti hitaampi, vähitellen olen nostanut tehoja. 

Mietin totta kai, onko mahdollista, että innostus hiipuu ja palaan vanhaan sohvaperunamoodiin. Parin viikon flunssa tai muu pakotettu tauko voisi olla syy, jonka jälkeen paluu liikunnallisiin harrastuksiin vaatisi ponnisteluja. Entä syksy sateineen tai talvi jäätikköisine lenkkipolkuineen? Lenkkeilijän syys- ja talvivaatetus on asia, joka on minulle vielä täysin hämärän peitossa. Onneksi lämpimiä kelejä on edelleen luvassa, hellettäkin viikonvaihteesta alkaen.

Toivottelen mukavaa viikonloppua joka torppaan!

Kuvassa Licca-nukkeni Anysia, joka sai tänään nivelletyn Pure Neemo -kropan. Onni on taipuisa vartalo, niin ihmisellä kuin nukellakin! 

Turistina kotikirkossa

Puhalletaanpa vähän hehkua blogin hiipuville hiilloksille. Pitikin jo useampi päivä sitten kertoa "turistivierailusta" pyhittäjä Herman Alaskalaisen kirkkoon Espooseen. Täällähän on tullut käytyä vuosien ajan lukuisat kerrat, mutta nyt olin reissussa kaverini kanssa, joka oli ensimmäistä kertaa kyseisessä paikassa. Niinpä tuli katsottua uusin silmin ympäristöä. Kuuntelimme kirkon freskoista reilun puolituntisen opastuksen. Uusia juttuja aukesi paljon! Esimerkiksi en ollut koskaan ennen huomannut, että freskossa, joka kuvaa neitsyt Marian ja Elisabetin kohtaamista, on maalattu ikään kuin "röntgenkuvana" pikkuinen Jeesus Marian kohtuun ja pikkuinen Johannes Kastaja Elisabetin kohtuun. 

Kirkon freskojen pohjavärihän on syvä sininen. Kuvia on kirkkosalissa kaikilla seinillä sekä katossa. Siis ihan kaikki seinä- ja kattopinnat on kuvitettu. Aluksi, kun kirkko valmistui, tuntui pää menevän pyörälle kuvien paljoudesta. Tässä katse kohti kattoa ja kupolia; keskelle ylös on maalattu Kristus ja ympärille alemmas profeetat.

Tässä kirkossa naispyhien kuvia on ehkä enemmän kuin missään muualla Suomessa (heitto ihan hatusta siis, en ole käynyt kaikissa Suomen ortodoksisissa kirkoissa). Pyhiä naisia löytyy varsinkin kirkon vasemmalta seinustalta. Vanhastaan se on ollut naisten puoli, mutta käytännössä jakoa miesten ja naisten puoleen ei ainakaan tuolla taida olla. Kaksi lempipyhääni seuraavassa kuvassa ovat autuas Ksenia Pietarilainen sekä pyhittäjämarttyyri Maria Pariisilainen - freskossa patonki kädessä - köyhiä ja juutalaisia auttanut pyhä, joka tapettiin natsien keskitysleirillä.

Tässä alakuvassa näkyy vielä lisää naispyhiä, kolme suurmarttyria, joista vasemmanpuoleisin, suurmarttyyri Katariina, on minun nimikkopyhäni.

Ulkokuvaa kirkkorakennuksesta ei nyt tähän ole laittaa, mutta se on saattanut vilahtaakin aiemmin tässä blogissa, en muista tarkkaan... Valkoinen kirkko, jonka sininen kupoli on vääräleukojen mukaan kuin soputeltta. Ihana kompaktin kokoinen kirkko minun mielestäni, se kaikkein omin kirkko. Löytyy siis Tapiolasta mäntyiseltä mäennyppylältä osoitteesta Kaupinkalliontie 2.

Kirjoitetut ja kirjoittamattomat

Säännöt, nimittäin, mietityttävät tällä kertaa. Liikkunnassa, tarkemmin sanottuna vesijuoksussa tai ylipäätään uima-altaalla, ja sitten toisaalta lenkkipolulla. Olin tässä äskettäin eräässä pienessä uimahallissa ensimmäistä kertaa, kun vakkarihallini Mäkelänrinne on edelleen remontissa. No hiukan ikävä kokemus oli. En ole kuukauden treenaamisen jälkeen mikään huippu-urheilija, mutta tykkään vesijuosta niin kovaa kuin pystyn. Tämän hallin allas oli aamusesta täynnä vanhempia rouvia, jotka ymmärrettävästi liikkuvat hitaasti ja tulevat altaalle ennen kaikkea seurustelemaan ja tapaamaan toisiaan. Ei siinä mitään. Mutta miksi pitää vesijuosta kaksi-kolme ihmistä rinnakkain? Ohittaminen oli ihan mahdotonta ja kun lopulta viittasin altaan reunan kylttiin, joka kieltää uinnin ja vesijuoksun rinnakkain, sain kuulla ikävää tekstiä ja pilkallista naurua näiltä kapinamummoilta. Eivätkä he edelleenkään siirtyneet kulkemaan peräkanaa. Purin hammasta ja tein altaassa muinoin ratsastustunneilta opittuja koko-rata-leikkaa ym. siksak-kuvioita. Voi että odotan Märskyn hallin avautumista, siellä on yleensä ollut enemmän tilaa vesijuosta, usein jopa kaksi eri rataa. Nyt tuntui, kuin olisi pyörinyt perunana kiehuvassa kattilassa.

Ja jos saa vielä märistä uimahallietiketistä jotakin, niin suihku ennen altaallemenoa on myös ei suositeltava vaan pakollinen. Terveisin nimimerkki kaikenlaisia haisuja ja parfyymejä altaassa nuuhkinut. Ugh. Olen puhunut. Nyt helpotti. 

Mäkelänrinne. Vanha kuva. Avaudu jo!

Mutta sitten tosi paljon mukavampaan liikuntakokemukseen. Eilisiltaisella tehokävelylenkillä kaksi vastaantulevaa juoksijaa moikkasi minua! Olin niin hämmästynyt, että oma moikkaukseni tuli vähän jälkijättöisesti. Onko tämä joku kirjoittamaton lenkkeilijöiden sääntö, että vastaantulevia kanssalenkkeilijöitä tervehditään? Valaiskaapa tietämätöntä. Mutta mukavalta se tuntui. Enkä edes juossut, en pysty juoksemaan ainakaan vielä, vaan kävelin vain kovaa.

Ensi tiistaina tulee kuukausi täyteen liikahtelua. Enpäs ole lopettanut, ähäkutti! Päin vastoin punon uusia liikunnallisia juonia syksylle. Katsotaan miten olkapää kuntoutuu, siitä riippuu vähän onko tiedossa joogaa vai jumppaa. Tänään vietän lepopäivää liikkumisesta, paitsi en olkapään kuntoutuksesta. 

Taidetta & puutarhatunnelmia

Eilen olin taas kerran Lapinlahden lähteellä, jossa oli mielenkiintoinen taidetapahtuma Lapinlahden Lähde LOVES ART. Aivan ensimmäiseksi suuntasin piskuiseen Aleksis Kiven entiseen potilashuoneeseen tekemään uusiorunoa Kiven säkeistä. Aleksis Kiven runoja oli siis leikattu suikaleiksi, ja sanoista ja lauseista sai liimailla kokoon aivan uuden runon. Itse asiassa juttu olisi toiminut mielestäni paremmin Kiven proosateksteillä.

Näkymä Gallerian ikkunasta pihamaalle.

Olin vähän varautunut, että Lapinlahden Gallerian VIRUS-näyttely olisi ollut jotenkin ahdistava, sellaisenkin kommentin olin nimittäin kuullut. Kävin sen katsomassa, eikä se ollut paha mielestäni. Nykytaidetta yli kahdeltakymmeneltä tekijältä. No, ehkä joku (monikin?) kokee nykytaiteen tavallaan vieraaksi tai ahdistavaksi itselleen, tai sitten näyttelyyn linkitetyn mielisairaalan historian? Tekijä- ja teostiedot uupuvat allaolevista kuvista, pardon! Galleriassa oli oikeasti aikamoinen tungos, sillä menossa oli opastettu kierros, mutta onnistuin taas luomaan kuviin illuuusion siitä, että olen yksin tilasssa. Tämä katosta roikkuva köysinuudelijuttu oli aika hauska.

Vitriinissä oleva pehmonalle eläimen suipolla kallolla varustettuna taas oli hiukan creepy. Pysäytti!

Tapahtumassa oli myös lyhytelokuvia, kokemusasiantuntijoiden puheenvuoroja, saunomista, taidetyöpajoja, ruokarekka pihalla ja vaikka mitä muuta. Kakkoskerroksen käytävällä oli UtoUto-ryhmän esityksellinen liiketutkielma Aleksis Kiven runoista. Valkoisiin pukeutunut naiskolmikko liikkui pitkän käytävän päästä päähän, taustana soi eri ikäisten ihmisten eri kielillä lausumia Kiven runoja. No, tämä oli vähän ahdistava esitys tunnelmaltaan, mutta vain aluksi. Keveys löytyi loppua kohden.

UtoUto-ryhmä esiintyy.

Entisessä sairaalarakennuksessa, Engelin suunnittelemassa, on paljon kauniita yksityiskohtia. Tässä kaari-ikkuna potilashuone nr. 14 oven yläpuolella.

Tänään palasin Lapinlahden Lähteelle tutustumaan palstatoimintaan. Jo sairaala-aikana Lapinlahdessa oli puutarha. Nyt Helsingin kaupunki on vuokrannut maan Lähteelle, joka on edelleen vuokrannut pläntit halukkaille viljelijöille. Palstat on jaettu arpomalla. Kierreltiin katselemassa ja kastelemassakin kukkasia. 

Vielä näkymä Lapparin päärakennukseen. Nyt tulee blogiin ehkä muutakin sisältöä kuin Lähde, sillä en ole näillä näkymin vähään aikaan menossa sinne.

Kukkamandaloita ja asahia

Lapinlahteen Lähteellä on taas tullut käytyä useampaankin otteeseen. Eilen olin mukana tekemässä hetken kestävää taidetta luonnonmateriaaleista. Aloittelimme Lähteen pihalla, mutta ukonilman noustessa hipsimme nopsaan sisätiloihin. Tein kaksi kukkamandalaa, toisen kokosin lehvistä, kukista ja kivistä pyöreän jakkaran päälle. Tämän toisen kokosin pöydällä paperiarkille kukkien lehdistä ja terälehdistä. Oli yllättävän rauhoittavaa ja kivaa puuhaa. Katsoin samalla kertaa myös Käytävägallerian uuden valokuvanäyttelyn.

Lapinlahden portti, tummat ukkospilvet taustalla. Kohta sataa.

Tänään pihapiirin Puoti oli avoinna. Tutkailin käsityöläisten tuotoksia, varsinkin keramiikkaesineet kiinnostivat. En ostanut kuitenkaan mitään. Tulin tällä kertaa Lappariin asahi-liikuntaan tutustumaan. Tunti pidettiin puistossa meren ääressä. Olin paljain jaloin, viileä nurmikko tuntui ihanalta varpaissa. Asahi on siis suomalainen terveysliikuntamuoto, joka on saanut vaikutteita mm. tai chista. Helppoja, pehmeitä liikkeitä, jotka sopivat kaikille kunnosta ja iästä riippumatta. Tykästyin niin, että kävin vielä illalla kotisaaren liikuntakeskuksen ilmaisessa puistoasahissa. Vähän piti himmailla oikean olan kanssa joissakin liikkeissä.

Olen yrittänyt keksiä muitakin lajeja kävelyn rinnalle. Sellaisia, jotka eivät rasittaisi liikaa kipeää olkapäätäni. Pitää mennä taas joskus vesijuoksemaan. Luulen, että olka ei siedä varsinaisia uintiliikkeitä, mutta vesijuoksu sujuu. Säännöllistä liikahtelua on takana kohta kolme viikkoa. Enpäs ole vielä lopettanut! Tällä kertaa minulla ei ole epärealistisia odotuksia, että esim. kiinteytyisin fitness-kuntoon parin treenin jälkeen tai pudottaisin nopeasti painoa. Huomenna on taas olkapään fysioterapia.

Kesäpäivä Suomenlinnassa

Eilen vietettiin lämmin iltapäivä pikkusiukun kanssa Vallisaaren naapurissa, vähän tutummassa paikassa eli Suomenlinnassa. Vaikka tämä maailmanperintökohde on moneen kertaan nähty, siellä on silti mukava aina pistäytyä. Nauttia juomat ja jäätelöt Piperin puiston kauniissa kahvilassa. Kannattaa kävellä aivan Kustaanmiekkaan saakka, sieltä on parhaimmat merinäköalat, ja myös näkymä Vallisaarelle.

Tykkään tästä kuvasta, jossa etualalla on keltaisia kukkasia ja taustalla häämöttää Suomenlinnan postimerkin kokoinen uimaranta sekä meri. Kuvan asettelu ei ole kyllä täysin omaperäinen. Joku tyttö oli kyykistynyt kuvaamaan samaista kohdetta järkkärillään. Me sitten siskon kanssa saimme tästä idean, ja pokkarilla ja kännykällä yritimme ikuistaa saman.

Vaikka Suomenlinna onkin puistomainen kulttuurikohde siinä missä viereinen Vallisaari on ennen kaikkea luontoretkikohde, löytyy luontoa Suomenlinnastakin. Tämä oli hieno: pystysuoran kivimuurin koloissa kasvoi tupsuina siniviolettia kellokukkaa, onko tämä nyt sitten kissankello?

En päässyt vieläkään kirkkobongaamaan Suomenlinnan kirkkoa sisältä, sillä siellä oli menossa vihkiminen.

Illalla särki jalkoja aivan rutosti. Minulla ei ollut mukana askelmittaria, mutta aika tavalla tuli kyllä päivän kuluessa käveltyä. Venyttely kuitenkin auttoi.