Remonttipölyä ja HAM-haukkaus

Ikkunaremontti käynnissä, uudet ikkunat on nyt asennettu. Vanhoissa oli kauniit ja sirot 50-lukulaiset kääntimet, joita nykydesign ei valitettavasti pysty lyömään. Uskon kuitenkin, että uudet ikkunat pitävät kylmän loitolla paremmin. Täällä riittää vielä hommia päiviksi: kittimine, lihvimine (kittaus, hionta) – työmiehet puhuvat viroa kanssani. Maalatakin pitää. Ja voi pölyn määrää! Hienojakoista kivipölyä on kaikilla pinnoilla. Peitin toki tietokoneen ja kirjahyllyt, mutta kaikki muukin olisi pitänyt paketoida ennen urakan alkua. On kovin raskasta, kun miehet tekevät pitkää työpäivää, saattavat tulla koska tahansa sisään eikä ikkunoissa ole edes verhoja, joten olen täällä kuin silakka akvaariossa. 

Lähikahvilassa voi pelata pöytälätkää.

Kahviloissa on tullut vietettyä liikaa aikaa. Toisaalta välillä kotona on pakko päivystää remontin takia. Museokortilla on nyt käyttöä, suuntaakin mielelläni johonkin museoon, kun vaan pääsen täältä remonttityömaalta pois. Kävin katsomassa tiistaina HAM:n näyttelyt. Yläkerrassa on Rakkaudella Heino -näyttely, joka esittelee nykytaidetta Heinon taidesäätiön kokoelmista. Nostan esille yhden taiteilijan ja teoksen: Jarmo Mäkilän installaatio Ensimmäinen koulupäivä. Parimetrinen tarkkaan tehty koulurakennuksen pienoismalli herätti heti vanhan (entisen?) miniatyristin mielenkiinnon. Koulun etuseinässä on kuitenkin räjähdyksen repimä aukko. Rakennuksen takana lattialla on pehmolelujen vana. Mitä ihmettä? Lapsuuden loppuko? Karu, mutta jotenkin hurjan kiehtova teos. Käykää katsomassa, jos Kampissa liikutte.

Art journalin aloitus

Art journal voisi olla suomeksi vaikka kuvapäiväkirja. Art journal on kuitenkin alan tekijöiden keskuudessa niin vakiintunut termi, että käytän sitä. Aloitin tämän kirjan tekemisen eilen saaren omassa kulttuurikeskuksessa. Perjantai-iltaisin siellä olevaa tilaa saa käyttää luoviin juttuihin 3 € maksusta. Periaatteessa tila on tarkoitettu lähinnä tanssiin ja muuhun ruumiinkulttuuriin, mutta hyvin sovin sinne lattiatasoon taidetarvikkeineni. Art journaliin syntyi eilen viiden sivun pohjat, niitä on aivan huippurentouttavaa tehdä. Ensin akvarelliväriä, sitten akvarelliliiduilla päälle, taas vettä, lopuksi akryylimaalilla töpötystä.

Tämä sivu kaipaa ehkä vielä jotain?

Tänään lisäsin yhdelle aukeamalle lehdestä leikatut kuvat ja nuottipaperisuikaleen, töpöttelin lisää akryylimaalia päälle. Mustat tekstit kirjoitin ohuella permanent-tussilla, valkoinen on maalattu siveltimellä ja akryylivärillä. Ostin kuitenkin tänään pari valkoista maalitussia, joilla onnistuu varmasti helpommin pitempienkin tekstien kirjoittaminen.

Tässä näkyy koko albumi, johon art journaliani teen. Sen mustassa kannessa on aukko, josta ensimmäisen sivun kuva pilkottaa hauskasti. Kierrekantisessa albumissa on akvarellipaperiset sivut, niiden paksuus/paino on 300 grammaa per neliömetri, eli ne kestävät ihan kivasti maalaamista, poispyyhkimistä, kerrostamista... Albumi on kivan kokoinen, ei liian iso, onko tuo nyt A5?

Olen haeskellut netistä art journal -inspiraatiota. Googlen kuvahaulla löytyy niin hienoja teoksia, että oma tuotos alkaa tuntua kovin vaatimattomalta. Löysin myös tee-näin-mutta-älä-näin -ohjeita, jotka ärsyttivät jonkin verran: art journalin joka sivulle on piirrettävä, joka sivulla on oltava tekstiä... Ei tuollaisia sääntöjä voi laittaa minun mielestäni! Minusta säännöttömyys ja vapaus kokeilla on nimenomaan tämän lajin juttu. Se mitä tähän kirjaan en luultavasti laita (vaikka en käy vannomaan), on valmiit askartelupaperit ja muut sellaiset. Yritän tehdä ja maalata mahdollisimman paljon itse. Jatkamme harjoituksia!

Kauniita ja kivoja kohteita kotisaarella

Kotikaupunginosani on tunnettu merellisistä maisemistaan, mutta avarien rantanäkymien lisäksi täältä löytyy muutakin kaunista ja kiinnostavaa. Perinteikkään Kukkakauppa Steniuksen näyteikkuna Lauttasarentiellä oli saanut uudet teippaukset, ja täytyy sanoa, että runsas esillepano pysähdytti minut kaivamaan kameraa laukusta. Ehkä hienoimmat ikkuanteippaukset ikinä – lintu ja kukkia, plus ikkunan edessä kevätkukkien paljous ja polkupyörä kukkatelineenä. Tykkään!

Tämä uusi kahvilatuttavuus Heikkiläntie kympissä on myös ilo silmälle. Viime syksynä avattu Makers Kahvila on sisustettu rentoon tyyliin eriparisilla huonekaluilla. Ai että tuo turkoosi maali seinässä on raikas ja miellyttää ainakin minua. Kahvilassa painottuu luomu, gluteenittomuus,

vegaani- ja raakaruoka. Tänään nautin Makersissa soijamaitoon tehdyn mansikkasmoothien, oli kyllä hyvää. 

Kahvilassa on myös pieni kirjastohylly.

Istuin tällä kertaa kirjastohyllyn alla tyynyillä pehmustetulla penkillä. Takahuoneessa, josta tässä ei ole kuvaa, on loikoisia nojatuoleja sekä näyttelyseinämä. Tunnelma on tässä kahvilassa tosi mukava ja viihtyisä, ihan toista kuin sen yhden kahvilaketjun massakuppiloissa. Tällaista meininkiä lisää kotisaarelle!

Aurinkoista torstaita! Täällä on tiedossa tiskisavottaa ja art journalin tekoa sekä suomennostöitä.

Kissa ikääntyy ja muita kuulumisia

Kävin katsastamassa kaveriporukalla Kiasmassa esillä olevan Ernesto Neton näyttelyn. Brasilainen Neto on kiinnostunut huni kuin -kansasta ja sen perinteistä. Kiasman näyttely koostui vain ihan muutamasta suurikokoisesta teoksesta. Ne on punottu verkkomaisiksi värikkäistä kuteista. Näihin teoksiin saa mennä sisälle pötköttämään ja rauhoittumaan riisuttuaan ensin kengät pois. Loikoiltiin tuossa isossa "teltassa" hyvä tovi.

Kissinger täytti tänään vuosia, nyt ollaan jo 12 ja siirrytään vähitellen ja ainakin osittain niveliä hellivään senioriruokaan. Mahtaako Sylvin entinen omistaja vielä eksyä tänne blogiin? Terveiset Sylviltä, jos satut tämän huomaamaan. Sylvi on asunut pian tasan puolet elämästään minun kanssani.

Kirjeenkirjoituspäivä myös. Muutama ihminen saa postia lähipäivinä. Kyselin kavereiden osoitteita FB:ssä, sillä olen hukannut osoitekirjani ja monet tallessa olevat yhteystiedot ovat vanhentuneet. Vain pari ihmistä laittoi osoitteensa, kirjoitan nyt heille.

Kotisaarella on kevätmarkkinat. Tänään vähän kurja sää moiseen, mutta eilen kävin kiertelemässä markkinoilla. Ne olivat kyllä todella vaatimattomat. Metrilakumyyjä tietysti, muutamia muita kauppiaita ja joidenkin puolueiden kojuja. Onneksi löysin täältä saarelta kivan uuden kahvilan. Täällä on asukasmäärään nähden yllättävän vähän kahviloita (ja niistäkin noin neljästä-viidestä kaksi on ikitylsiä Cafe Picnicejä), joten uusi (syksyllä jo auennut?) luomukaffila paikkaa osaltaan tätä puutetta. 

Kuulumisia

En ole kirjoitellut muutamaan päivään. Meillä alkoi ikkunaremontti, joka ei ole vielä edennyt varsinaisesti omaan asuntooni. Eilen ja tänään ikkunafirman tyyppi on kuitenkin jyrisyttänyt kiviporaa tai vastaavaa ikkunoitteni takana. Piikannut, opin termin raksamieheltä. Kun talon jokaisen ikkunan syrjät käydään läpi, piikkaamista kertyy yhteensä 5,5 kilometriä, mies selitti. Tuntuu kuulemma jo käsissä. Koska täry oli tosi hurja, laitoin kauhusta kangistuneen kissan kantokoppaan ja menin sen kanssa pihalle siksi aikaa, kun ikkunoitteni kimpussa työskenneltiin. Tärinä oli avannut vanhojen ikkunoitteni heppoiset salvat ja sisään oli päässyt hurjasti kivipölyä. Pölyssä olivat vuodevaatteet, verhot, ikkunalaudat ja lattiat, joka paikka. Työ tulee jatkumaan ikkunoiden vaihdolla, mutta nyt käsittääkseni meluisin työvaihe alkaa olla takana.

Olen lukenut yllä näkyvää kirjaa, Muinaisuutemme jäljet – Suomen esi- ja varhaishistoria kivikaudelta keskiajalle. Kirja on yli puolitoistakiloinen järkäle. Luin jo ensimmäisen luvun mesoliittisesta kivikaudesta, nyt on vuorossa neoliittinen kivikausi. Mielenkiintoista! Kirjassa on paljon havainnollistavia kuvia ja karttoja. Olen vähän miettinyt, josko ottaisin kurssin-pari arkeologiaa ensi syksynä avoimessa yliopistossa. Olen kuitenkin todella huono istumaan perinteisillä luennoilla, kirjatentit tai toiminnallisemmat kurssit ovat mieleeni enemmän. Avoimessa olisi syksyllä myös kiintoisa kurssi ihmisosteologiasta – luuntutkimusta – mutta se kuuluu aineopintoihin. Pitää käydä varmaan perusteet ensin kunnolla läpi.

Huomenna on mielenkiintoinen juttu aamusella. Ystäväni on puhunut jo aikaa sitten, että minun pitäisi tutustua erääseen hänen kaveriinsa. Meissä on kuulemma jotain samaa, ja sitä paitsi asumme lähekkäin. Nyt ystäväni otti härkää sarvista ja yhdisti meidät – meillä on siis tämän naisen kanssa huomenna tapaaminen kahvilassa! Jännittävää ja hauskaa.

Kosketus kivikauteen

En ikinä opiskellut yliopistossa yhtään kurssia arkeologiaa, vaikka alunperin harkitsin ottavani sen jopa pääaineekseni. Lopulta luin itämerensuomalaisia kieliä ja muuta sellaista. Kiinnostus esihistoriaan kuitenkin on säilynyt koko ajan. 2014 kesällä osallistuin Helsingin yliopiston alumnien arkeologisille kaivauksille Vantaan Jokiniemessä. Kivikautiselta asuinpaikalta on tehty todella runsaasti löytöjä, jopa savi-idoleita eli ihmishahmoisia esineitä. Itse löysin kaivauspäiväni aikana kampakeramiikan kappaleita ja joitakin pii-iskoksia.

Lauantaina olin Heurekassa tekemässä arkeologisia jälkitöitä eli puhdistamassa viime kesän Jokiniemen kaivauslöytöjä. Kaivauksilla ollessa ruukunpalojen koristeleimat jäivät aika usein kai huomaamatta, sillä kappaleet olivat hiekkaisia. Nyt olikin mielenkiintoista paljastaa hiekanmurujen alta kauniita säännöllisiä kuviointeja. Tässä esimerkiksi pari pientä kampakeraamista ruukunpalaa, joissa näkyy hienosti koristelut. 

Neoliittinen ruukunpala, jossa koristerivistöjä.

Pieni ruukunpala, jossa isompi, syvä kuoppakoriste.

Ihan huikeaa ajatella, että joku muinaisvantaalainen on tuhansia vuosia sitten tehnyt ruukut, joista palaset ovat peräisin. Lähemmäksi neoliittista ihmistä ei voi päästä.

Löydöt puhdistettiin hammasharjalla ja hammaslääkärin metallikoukulla.

Tässä muutama kuvamuisto 2014 Jokiniemestä. Kaivauspaikka oli tuolla puiden siimeksessä, joen rannassa. Kivikaudella tässä oli merenranta, puustona oli jaloja lehtipuita ja pähkinäpensaita. Ilmasto oli silloin lämpimämpi kuin nykyisin. Millähän nimellä muinaiset jokiniemeläiset kutsuivat asuinpaikkaansa?

Kaivauspäivän isoimpia keramiikkalöytöjä. Huomatkaa kuoppakoristelut. 

Hiekka tutkittiin lopuksi seloilla, jotta pienimmätkin löydöt saatiin talteen.

Kiitos arkeologi Jan Fastille näiden hienojen kokemuksien mahdollistamisesta! Jos aihepiiri kiinnostaa enemmänkin, vilkaise myös lyhyt postaukseni alumnien arkeologiaretkestä Kaakonkulmaan viime kesältä.