Retroverhot ja sarjakuvafestarit

Äidin komeroista löytyi myös vanhat verhot, 1960-luvun Marimekkoa, Maija Isolan Joonas-kuosi. Aika hurjat minusta, mutta nuo tummat sävyt ja oliivinvihreä olivat silloin muotia. Kangas oli hyvässä kunnossa. Pesin verhot tänään ja sain myytyä ne kirppisryhmässä jollekin, joka arvostaa näitä enemmän.

Eilen kävin Helsingin sarjakuvafestivaaleilla. Kaveri on sisällä sarjakuvascenessä ja sain hänestä seuraa. Itse en tunne juurikaan sarjakuvamaailmaa. Olen pitänyt Kaisa Lekan sarjakuvista ja ostin nyt häneltä pitkään haaveilemani teoksen Audarya Lila - The death of Tuomas Mäkinen. Se kertoo tarinan Tuomaksesta, joka lähtee Yhdysvaltoihin hinduluostariin munkiksi. Leka kertoi haastatelleensa tosipohjaista sarjakuvateosta varten Tuomaksen lisäksi myös hänen lähipiiriään. Kirja muodostuukin kolmesta erillisestä japanilaisesta sidoksesta: ensimmäinen osa on Tuomaksen äidin näkökulma poikansa elämänmuutokseen, toisessa osassa katsotaan asiaa ex-tyttöystävän näkökulmasta ja kolmannessa osassa itse Tuomaksen näkökulmasta. Toimiva ratkaisu ja hieno kertomus! Kirja on myös esineenä kaunis.

Kun pyytää sarjakuvataiteilijalta nimmarin kirjaan, näyttää saavan myös pienen piirroksen kaupanpäälle, kiva! Kuvassa vasemmalla Kaisa Lekan kirja, oikealla P. A. Mannisen albumi Kapteeni Kuolio ja Kalevankankaan ihmissusi. Kaksi ihan erilaista kirjaa ja tekijää.

Noutosortti hakee sohvan keskiviikkona. Kissalle sohvan menetys on varmasti isompi kolaus. Itse olen ihan tyytyväinen päätökseen nyt. Kisu oli muuten yöllä lähminyt virkkaamiani peitontilkkuja kielellään, uusiksi menivät. Sylvillä on joku fiksaatio muovipusseihin ja villaan. Vähän turhauttavaa.

Koti ilman sohvaa on kuin...?

Sohvani on vuodelta 1995. Se edustaa aikakauttaan mielestäni loistavasti. Se ei tarkoita, että sohva olisi museoimisen arvoinen. Se on yksinkertaisesti ruma. Melko tukeva tosin edelleen, mutta muuten vain ruma. Kahdennukuttava vuodesohva on majoittanut monia vieraita vuosien varrella. Mukavia muistoja, mutta nyt alkaa riittää. Silmiä särkee kankaan sini-viher-puna-kukertava ruutukuviointi. Vaaleat alueet ovat kellastuneet. Sohva kerää kissankarvaa, käsinojat ovat kissan kynsimät ja siellä täällä on isoja läikkiä, joita en ole saanut puhdistettua. En oikeastaan ikinä istu tuolla sohvalla. Istun nojatuolissa. Vieraat istuvat sohvalla, jonka ensin hinkutan puhtaaksi tai edes vähän puhtaammaksi kissankarvoista.

Olen elänyt jo muutaman vuoden sitku-elämää sohvan kanssa. Sitten kun kissaa ei enää ole, hankin uuden sohvan. En osta uutta sohvaa, kun kissa likaa ja repii sen kuitenkin. Mutta kissani (pitkää ikää hänelle) voi elää vielä hyvässä lykyssä kymmenenkin vuotta. Aionko katsoa vielä vuosikymmenen ruudullista ysärisohvaa?

Nyt tosiaan riittää. Tilaan Noutosortin miehet huomenna. Mutta uutta sohvaa ei ole näillä näkymin tilalle tulossa. Voiko ilman sohvaa olla? Ainoassa hyllyni sisustuskirjassa sanotaan, että kodissa tärkeintä on sohva ja hyvä valaistus. Toisaalta kirjassa käsketään myös rikkomaan rajoja ja tekemään kodista omannäköinen. Oma tupa, oma lupa. Vieras (harvoin täällä käy enempää kuin yksi kerraallaan) saapi jatkossa istua nojatuolissa, minä tyynykasassa lattialla tai sitten vaikka pinnatuolilla. Uusi unelmien sohva olisi harmaa, nykyaikainen, yksinkertainen. Sen aika vaan ei ole vielä. Sohvan paikalle tulkoon toistaiseksi vaikka yksi kirjahylly lisää, jotta saan komerossa ja pahvilaatikossa olevat opukset arvoiselleen paikalle. Kirjat tekevät minun kotini.

No niin, sanokaa nyt että tästä saa luopua. Verhoilu maksaisi liikaa, irtopäällistä ja huovalla peittelyä on jo kokeiltu. Huomatkaa miten itämaiset tyynyt sopivat hyvin yhteen ruutukuosin kanssa. Ja miten maton kuviointi rimmaakaan kivasti sen kanssa. Ei kun...

RIP sohva.

Oikeasti, lemmikeistä on iloa, mutta kyllä ne sotkevatkin. Kissan varpaanväleissä kulkeutuu kissanhiekkaa joka paikkaan ja karvoja irtoaa siihen, mihin kissa päättää itsensä kellistää. Plus sitten se kynsien terottaminen. Siihenhän ei kelpaa mikään eläinkaupan raapimispuu. Matoista kissataloudessa parhaimpia ovat bukleematot, puuvillaiset räsymatot hyvänä kakkosena. Karvalankamatot ovat ihan poissuljettuja. Totuus on, että kissat oksentelevat karvapalloja aina silloin tällöin, ja hakeutuvat aina matolle ykätessään. Siivoa sitten pitkänukkaista karvamattoa...

Rakas kissinger vielä lopuksi kuvaan. Eilisessä siivousvimmassani karsin kissan lelut ihan muutamaan ja annoin ne pitkästä aikaa leikittäväksi. Eivät ole kiinnostaneet Sylviä aikoihin, mutta nyt niissä on uutuudenviehätystä ja Sylvi jaksaa leikkiä niillä. Kisu on muuten laihtunut taas. Sen huomaa jo kyljistäkin. Heti sitä säikähtää, että onko Sypä sairas, mutta luultavasti vain pitkäjänteinen dieetti alkaa vihdoin vaikuttaa. Entinen paksukainen alkaa olla ihannepainossa.

Sylvi leikkimässä. Leluhiiri meni hyllyn alle piiloon.

Ei aina vaan isoäidinnelkkuja

Pahana tapanani on mennä asiassa kuin asiassa siitä mistä aita on matalin. Näin käsitöissäkin. Mutta ei sitä koskaan kehity, jos ei ikinä haasta itseään. Kyllästyin juuri totaalisesti isoäidinneliöiden virkkaamiseen, mutta koska lankavarastoni kasvoi räjähdysmäisesti (mistä kohta lisää), lankaa tulee myös kuluttaa johonkin. Mihinkäs muuhun kuin uuteen torkkupeittoon. Haeskelin Pinterestistä kauan sopivaa ja isoäidinnelkkua haastavampaa mallia, kunnes löysin neliön nimeltä willow (granny) square. Se aloitetaan virkkaamalla ympyrä ja siihen terälehdet sekä lopuksi neliskulmainen kehys. Tosi kiva tehdä! Tein aluksi yksivärisen tilkun, mutta kuvio tulee paremmin esille monivärisessä neliössä. Yllättävän nopeasti toinen tilkku syntyi – ensimmäistä piti jopa hiukan purkaa ennen kuin hiffasin, miten kuvio tehdään. 

Teen tilkkuihin vaihteeksi mustat reunukset. Ovat kyllä aika hallitsevat, mutta toisaalta tuovat muut värit hyvin esille.

Lankavaraston äkillinen kasvu selittyy sillä, että äiti tyhjää kaappejaan ja päätti luopua osasta neulelankojaan. Seitsemän veljestä ei miellytä äitiä, joten sain nämä langat... joita on paljon. No, jokainen neulova tai virkkaava henkilö tietää, että langat lisääntyvät itsekseen kaapeissa. Vanhoja, jo tuotannosta poistuneita sävyjä kassikaupalla. Ennen Novitan Seitsemän veljestä oli muuten pehmeämpää kuin nykyisin. Huh. Kiitos, äiti! Ainakaan en tarvitse enää ikinä lisää villalankaa.

ATC-vaihto ja runoilmaisun työpaja

Tein Tanjan kanssa ATC-korttivaihdon, kolme korttia vapaalla aiheella. Itse inspiroiduin Ikean kuvaston ruokavalokuvista. Kuvasto pudotettiin luukusta mainoskiellosta huolimatta, mutta se pääsi kuitenkin hyötykäyttöön. Ensimmäinen kortti onnistuu usein parhaiten, jos tekee useamman kerralla, oletteko huomanneet saman ilmiön? Itse tein ensin tuon vasemmanpuoleisien kortin, johon leikkaisn vihannesten ja hedelmien kuvia. Se on suosikkini näistä.

Tanjalle iso kiitos korteista! Hänen korteissaan, kuvassa alla, on kohollaan olevia elementtejä. Ihan huikea tuo keskimmäinen kortti: naisen otsalla on kolme pientä puolijalokiveä! Varmasti aivan ensimmäinen kohdalleni osunut ATC-kortti, jossa on käytetty kiviä. Vau. Näissä kaikki ratkaisut ovat mahdollisia.

Olin lauantaina Runokuu-festareiden kokeellisen runoilmaisun työpajassa. Siellä oli erilaista kuin odotin, fyysisempää. Mutta myös hauskempaa! Tutkin ja tulkitsin siis neljän tunnin ajan yhtä Arseni Tarkovskin runoa pomppien, ryömien, liidelleen lihakseni kipeiksi – ja lausumatta säettäkään koko runosta ääneen koko aikana. Huisia. Vaati kyllä heittäytymistä, ja muutamaan kertaan mietin, että onneksi kukaan tuttu ei ole näkemässä. Kaikkea sitä. Mutta kyllä, kannatti osallistua, enkä todellakaan ajatellut kertaakaan stressinaiheuttajiani koko työpajan aikana, niin intensiivisesti työskentelyyn uppoutui.

Taiteiden yö Tähtitorninmäellä

Olen onnistunut haalimaan kolme valtaisaa stressinaihetta. En suoraan sanottuna tiedä mitä tästä seuraa, prakaako kroppa vai pää ensin. Stressinaiheuttajia yritän karkottaa mielestäni parhaani mukaan (paitsi silloin, kun joudun hoitelemaan aktiivisesti kyseisiä asioita), ikävä kyllä se ei käy kovin vaivattomasti. Olenkin ohjelmoinut kalenteriini jos jonkinlaista menoa, jotta olisi jotain muuta kuin kolme muodotonta stressipeikkoa mielessä. 

Eilen menin vähän pitkin hampain Taiteiden yön humuun. Onneksi lähdin, oli oikein kivaa. Tähtitorninmäellä tutustuin ensiksi Helsingin yliopiston observatorioon. Näyttelyihin oli eilen vapaa pääsy. Tosin museokorttilaisena pääsee observatorioon muutoinkin ilmaiseksi. Avaruuden ihmeitä esittelevä näyttely ei olisi kyllä auennut minulle juurikaan ilman joka huoneessa olevia asiantuntevia oppaita. Reipas nuorimies luennoi kiinnostavasti Rosetta-luotaimesta ja Philaesta. Toisessa huoneessa patistettiin hiplailemaan omin kätösin meteoriittia. Toisen osan näyttelyä muodostivat vanhat kaukoputket, sekstantit ja muut meikäläiselle käsittämättömiksi jääneet härvelit. Kauniita ja aika kiehtovia ne olivat kyllä.

Parasta oli kuitenkin päästä observatorion kirjastoon perehtymään Saila Susiluodon Antikytheraan. Kyseessä on iPadille tehty vuorovaikutteinen runoteos, ihan huikean hieno. Harmi vain, että väkeä pakkasi tupaan sen verran, ettei omatoimiselle iPadin hipelöimiselle ja runoihin syventymiselle jäänyt aikaa pintaraapaisua enempää. Hankkisin ehdottomasti sovelluksen itselleni, jos omistaisin oman iPadin. Olen aina pitänyt Susiluodon runoista.

Yhdeksältä vuorossa oli runollinen performanssi Tähtitorninmäellä. Neljän runoilijan ja sahansoittajan yhteisteos toimi hyvin. Runoilijat Jyrki Kiiskinen, Anja Erämaja ja Kirsi Poutanen olivat kivunneet isoon puuhun lukemaan runojaan, Saila Susiluoto neljäntenä puun alla. Lopuksi jäin seuraamaan valo-ääniteosta, jossa observatorion ulkoseinään heijastettiin liikkuvia värejä ja kuvioita. Valokuvat eivät toista tietenkään esityksen liikettä ja kauneutta.

Lämpimässä illassa hipsin kohti bussia ja kotia. Kurkistin vielä mennessä saksalaisen kirkon avoimesta ovesta sisään, siellä oli menossa konsertti. Kirkossa näkyi olevan kauniit lasimaalaukset. Pitänee mennä paremmalla ajalla tutustumaan. Voisin elvyttää kirkkobongausharrastuksen taas.

Mukava ilta runouden parissa siis, hetkeksi pois huolista ja hoidettavista asioista. Olikin hiukan aikaa edellisestä osallistumisestani Taiteiden yöhön. Muistui muuten mieleen, miten lukiolaisena mentiin silloisesta kotikaupungista Helsinkiin Taiteiden yöhön kaverin kanssa. Minulla oli rahaa vain menolippuun, mutta tienasin paluulipun hinnan myymällä vastaantulijoille runojani, viisi mummonmarkkaa arkki. Kylläpä joskus uskalsikin vielä heittäytyä kaikkeen! No, huomenna on tiedossa taas jotain runollista - ja todellakin itsensä ylittämistä. Siitä lisää myöhemmin.

Keräilystä: ikoni- ja kirkkokortit

Hurmioitunut ehdotti jokin aika sitten kommenttilaatikossa, että esittelisin postikorttikeräilyäni. Minusta tuntuu, että olen tehnyt vastaavan postauksen joskus blogin entisessä deletoidussa elämässä, mutta kerrotaan uudelleen. Olen keräillyt ikonikortteja ja muita ortodoksisia aiheita postikortteina useita vuosia. Keräilyni ei nykyään ole mitenkään aktiivista. Ostan kortteja vain jos löydän jotain todella mielenkiintoista. Suurin osa korteista on lähetetty minulle (kiitos!), usein Postcrossingin kautta. En oikein pidä siitä, että Postcrossaus on mennyt monella pelkäksi korttikeräilyksi ja toivelistoiksi spontaanin ilahduttamisen sijaan, mutta silti on kiva saada sitäkin kautta silloin tällöin omiin kokoelmiin sopivia kortteja – eniten ortodoksisia aiheita tulee Venäjältä. (Täytyy kyllä sanoa, etten ole pitkään aikaan crossaillut, kiitos jatkuvasti kohonneiden postimaksujen.)

Ortodoksisia kortteja on kokoelmassani reilut 550 ja ne täyttävät kaksi ja puoli isoa mappia. Kortit olen laittanut läpinäkyviin korttitaskuihin. Yhteen taskuun menee aina neljä korttia. Ortodoksisia kirkkoja on yksi iso mapillinen. En ole järjestänyt kirkkokortteja aivan tarkkaan maittain saati kaupungeittain, mutta mapin alkuosassa ovat kuitenkin kunniapaikalla suomalaiset kirkot ja luostarit. Tässä esimerkkitasku Lintulan luostari -korteista. Näiden korttien avulla näkee, miten Lintulakin on muuttunut vuosien varrella. Oikealla ylhäällä vanhemmassa kortissa ei vielä näy luostarikirkon myöhemmin rakennettua kupolia - oikealla alhaalla remontti on jo tehty ja kupoli komistaa kirkon kattoa.

Uspenskin katedraali on pohjoismaiden suurin ortodoksinen kirkko, ja siitä on tietysti monenlaisia korttejakin tehty. Tässä taskussa on neljä esimerkkiä – vasemmalla ylhäällä on yksi maksikorttikin. Siinä olevan postimerkin on suunnitellut isä Mitro Repo.

Suomen kirkkojen ja luostareiden jälkeen tulevat virolaiset ortodoksiset kirkot. Tallinnassa on muuten muitakin (ja kauniimpiakin) kirkkoja kuin tuo iso Nevskin katedraali, jonka kaikki turistit tietävät. Käykääpä vaikka katsomassa joskus sisältä pyhän Simeonin kirkkoa (kortti vasemmalla), joka on ihan sataman lähellä, jää vasemmalle Tallinnan keskustaan mennessä. Se on sisustettu kreikkalaiseen tyyliin.

Kaikki kortit eivät mahdu valitettavasti korttitaskuihin. Standardikokoa suurempia kortteja varten minulla on joitakin mustataustaisia ensipäivänkuoritaskuja.

Kirkkokorttikansiossa ovat myös "muut ortodoksiset aiheet" eli lähinnä kirkkokansaa, luostariasukkaita, piispoja ym. kuvaavat kortit. Nämä ovat huomattavasti harvinaisempia löytöjä kuin kirkko- tai ikonikortit. Valokuvakorttien lisäksi myös muutamia maalauksia kuuluu kokoelmaani, lähinnä Martta Wendelin postikortteja, näkymiä vanhasta Valamosta.

Siirrytään ikonikortteihin. Niitä on puolitoista mapillista. Ortodoksinen filatelia kuuluu keräilykohteisiini, tässä alla yksi arkillinen venäläisiä ikonipostimerkkejä.

Ikonikortitkin ovat taskuissa. Mapissa ensimmäisenä ovat Jumalanäidin ikonit. Neitsyt Maria esitetään ikoneissa lähes aina Jeesus-lapsi sylissään. En ole vielä saanut järjestettyä kortteja niin, että samat ikonityypit olisivat aina vierekkäin, mutta ehkä joskus...

Kristuksen ikoneita on hieman vähemmän kuin Jumalanäidin ikoneita. Alarivissä ikonityyppi on nimeltään Käsittätehty Kristus. Vaikka ikonityyppi on sama, on toteutus aika erilainen – tähän vaikuttavat mm. maalauksen aikakausi ja paikka. Kreikassa tehdään ihan omannäköisiä ikoneita, ne oppii erottamaan aika nopeasti slaavilaisesta ikonimaalauksesta.

Sitten ovat vuorossa Pyhän Kolminaisuuden ikonit. Huikeana epäkanonisena kuriositeettina kokoelmassani on ikoni, jossa Isä Jumala on kuvattu vanhana miehenä (alarivin oikea). 

Sitten seuraavat pyhien ihmisten ikonit. Näitä on kokoelmassani kymmeniä erilaisia. Taas samasta henkilöstä on voitu maalata melko erilaisetkin ikonit. Ylärivin ikonit kuvaavat pyhittäjä Herman Alaskalaista, alarivissä on pyhittäjä Aleksanteri Syväriläinen. 

Lopuksi tulevat tapahtumaikonit. Tässä esimerkkitaskussa olevat postikortit ovat kaikki jouluikoneita. Vasemmanpuoleisissa korteissa Neitsyt Maria, Jumalansynnyttäjä, makaa kääntyneenä poispäin Jeesus-lapsesta. Alareunassa paholainen kuiskuttelee Josefin korvaan epäilyksiään. Tapahtumaikoneita on maalattu kaikista kirkkovuoden suurista juhlista. Postikortteina niitä on eniten tietenkin pääsiäis- ja jouluaiheisina.

No, mitä hyötyä tästä keräilystä oikein on? Aina näistä korteista jotain uutta oppii. Hyötyä enemmän keräilystä on kuitenkin iloa. Kokoelmastani löytyy myös hyvin usein sopiva ikonikortti laitettavaksi kotialttarille, kun on jonkin pyhän henkilön päivä tai kirkkovuoden juhla.

Koskettava ja yllättävä Jää

Ulla-Lena Lundbergin saaristolaisromaani Jää voitti Finlandia-palkinnon 2012. Siitä asti on pitänyt tämä kehuttu kirja lukea. Tänään lopettelin vihdoin lukuelämyksen, jonka läpikäyminen kesti kauemmin kuin osasin odottaa. Hidastempoinen romaani vaati kärsimättömältä lukijalta alkuun lehmänhermoja, mutta kuten olin kirjablogeista saanut tietää, kirjan loppu on käänteentekevä. Lähes kiiltokuvamainen kertomus saaristoon muuttavan nuoren papin perheestä ja muista Luotojen asukkaista muuttuu vähä vähältä karummaksi, ja pitihän tämän kirjan takia muutama kyynelkin vierittää. Lukekaa. Loppuun saakka. Kirja on kaunis ja julma.

Romaanilla ruksin Kirjakaapin kummituksen kirjankansibingosta viime hetkellä kohdan "valokuva". Tämä bingo loppuu tänään enkä saanut yhtään viiden suoraa. Luin säälittävän vähän kirjoja, mutta ne olivat kyllä hyviä. Luin sekä suomeksi että viroksi, romaaneja, runoutta ja muistelmatkin. Julkaistujen kirjojen lisäksi luin kaksi runokäsikirjoitusta, joista en voi raportoida vielä mitään blogissani. Tästä kohti uusia lukuhaasteita ja kirjoja! 

Kuusi hyvän arjen peruspilaria

Runotalon Sarin blogista löysin haasteen kertoa kuusi hyvän arjen peruspilaria. Pysähdyin miettimään omaa arkeani kannattelevia asioita. Jos nappaatte haasteen, käykää vinkkaamassa siitä Runotalon blogiin kommenttilaatikkoon.

1. Ruoka. Niin se vain on, että hyvä ruoka ja parempi mieli kulkevat käsi kädessä. Tässä asiassa minulla olisi petrattavaa - ruoka-ajoista voisi pitää oikeasti kiinni. Toisaalta ruoan laatuunkin voisin panostaa. Olen ollut 20 vuotta kasvissyöjä (lakto-ovo-vege). Se ei tietenkään tarkoita suoraan terveellistä ruokavaliota. Tiedän syöväni usein liian yksipuolisesti. Ruoka ei ole ollut minulle koskaan mikään intohimo suuntaan tai toiseen.

2. Listat ja suunnittelu. Kerroinkin jo hiukan aiemmin tekeväni nykyään viikon ruokalistan etukäteen. Sen pohjalta teen kauppalistan. Minulla on tietokoneella myös kirjanpito kuluvan ja seuraavan kuun menoista ja tuloista. Päivitän sitä aina kun olen ostanut jotain. Käytän myös ortodoksista taskukalenteria. Se toimii minulla paremmin kuin esimerkiksi kännykän kalenteri.

3. Toimiva ja siisti koti. Tämä olisi se tavoite, johon pääsen liian harvoin. Rutiinien ylläpitäminen on raskasta, mutta toisaalta palkitsevaa.

4. Luovat puuhat. Museokortti on ollut ihan ehdoton hankinta. Taiteilut, käsityöt, lukeminen ja suomentaminen... olisipa (vielä) enemmän aikaa!

5. Rukous. Joku viisaampi sanoi joskus, että kun rukous on hyvin, kaikki on hyvin. Aamurukoukset ovat minulle melkein mahdottomuus, olen niin aamutorkku ja -äkeä. Iltarukoukset luen ikonien edessä. Jumalan läsnäolon muistaminenkin on rukousta.

6. Yhdessä- ja yksinolon tasapaino. Olen ekstrovertti, luulisin, ja tunnen itseni aika helposti yksinäiseksi. Tarvitsen silti myös yksinoloa etenkin oltuani pitkään suuressa ihmisjoukossa.

Munatehdas käynnistyi taas

Maalaan puisia pääsiäismunia ympäri vuoden, milloin nyt sattuu huvittamaan. Ei auta ruveta maalaamaan kuukautta ennen pääsiäistä – näiden tekeminen kun on hurjan hidasta! Munat menevät myyntiin milloin mihinkin, mutta aina kirkon hyväksi. Näitä on ollut myynnissä mm. Lintulan luostarissa. Siellä aikoinaan ollessani maalasin luostarikauppaan myös puisia leipälautoja. 

Tässä vanhassa kuvassa kulhollinen maalattuja munia. Ovat jo kaikki uusissa kodeissaan.

Maalaan puumunat akryylimaaleilla (askartelumaaleilla). Vanhat värit olivat kaikki kultaa ja hopeaa lukuunottamatta kuivahtaneet, joten ostin eilen muutaman uuden purnukan. Munan maalauksen aloitan pohjamaalista, jota menee vähän maalista riippuen 1-3 kerrosta. Pohjamaalaus on rasittavin vaihe, sillä munasta on vaikea pitää kiinni sormia ja ylipäätään joka paikkaa tahraamatta. Vaatii vähän aikaa ja kärsivällisyyttä.

Kun pohjaväri on peittävä, maalaan kultaisella maalilla neljät oksat munan eri puolille. Kahdet oksat muuttuvat pajunoksiksi, kahdet ovat kukkaoksia. Joihinkin muniin laitan vielä XB-kirjaimet. Tarkoittavat siis Hristos voskrese eli Kristus nousi kuolleista – ortodoksinen pääsiäistervehdys. Lopuksi lakkaan munan kiiltävällä lakalla. Toinen epätoivoisen sottaisa vaihe.

Maalattavia munia on iso korillinen. Tyhjensin hyllyn puumunista Tiimarin loppuunmyynnissä.

Olen maalannut tälla mallilla munia jo toistakymmentä vuotta. Olen näköjään hidas uudistumaan. Ikänäkökö vaivaa vai mikä, mutta en saa enää yhtä tarkkaa jälkeä aikaan kuin nuorempana. Vanhempien kotona on pari kauan sitten maalaamaani munaa, joiden tarkkuutta voin vain ihmetellä. Enää eivät niin hienot siveltimenvedot onnistu.

Isoäidinnelkkupeitto valmistui

Heräsin viideltä aamulla kovaan ukkoseen. Raju kaatosade ja ihana ukonilma melkein päällä. Kissa päätti myös herätä, joten ei ollut juuri muuta mahdollisuutta kuin nousta ylös sängystä. Vietin kuusi tuntia koukku kädessä ja sain yhdeltätoista mummonnelkkupeiton valmiiksi. Tämähän on se peitto, jonka alun löysin maaliskuussa kaapin pohjalta. Kevään mittaan virkkaisin siihen uusia tilkkuja. Kylmästä kesästä oli se hyöty, että virkkaaminen maistui. No, tänään huomasin, että peitto lemuaa kyllä aika vahvasti villalta – ilmankosteus on niin suuri. Lankoina siis Seitsemän veljestä "kaikki räikeimmät sävyt" ja reunoissa luonnonvalkoista hieman yhteneväisyyttä tuomassa. (Ensi kerralla jotain hillitympää, tosin mihinkäs sitä kissa karvoistaan pääsee, värikäs on vaan minun juttuni.)

Paloja peitossa on 77 eli ihan aikuisen ihmisen kokoinen torkkupeitto syntyi. Ulkoreunoissa on vielä kierros kiinteitä silmukoita luonnonvalkealla. Vähän tuo peiton reuna lerputtaa. Kertokaapa, miten ja minne näin ison työn voi pingottaa suoristumaan. Vainko lattialle levälleen ja suihkupullolla kosteutta päälle?

Nyt kyllä teen jotain ihan muuta kuin isoäidinneliöitä tai peittoja. Jotain pienempää ja nopeammin valmistuvaa. Paperiaskartelu kiehtoisi taas pienen tauon jälkeen. Ehkä ATC-kortteja?

Eräänlaista juurihoitoa

Meikäläinen kävi eilen Järvenpäässä Kivennavan kihuilla. Se on Karjalan kannakselta Kivennavan pitäjästä peräisin olevien kesätapahtuma, joka järjestettiin tänä vuonna yhdessä terijokelaisten kanssa. Äidin puolen suku on tosiaan kotoisin Kivennavalta, kivennappoisii. Lapsena kuulin varsinkin äidin äidiltä Karjala-juttuja paljon. Eipä ne silloin niin kovasti kiinnostaneet, mutta vanhemmiten omat juuret ovat alkaneet kiehtoa enemmän. Juurihoitoa kävin siis saamassa, tavallaan.

Kivennavan vaakuna -pinssi muistona.

Jätin (luterilaisen) jumalanpalveluksen suosiolla väliin ja tulin mukaan vasta kihukulkueeseen. Se olikin pitkä letka. Järvenpään kirkolta kuljettiin Järvenpää-talolle, missä pidettiin juhlat. Sain kunnian kantaa isovanhempien kotikylän nimikylttiä kulkueessa. Kylittäin ryhmittäytyminen olikin hyvä juttu, sillä silloin sain tilaisuuden kysellä muulta "oman kylän" porukalta, olivatko isovahempani sattumalta jonkun tuttuja. Ja kuinkas ollakaan, löysin joukosta "uuden" pikkuserkun sekä äidin serkun!

Kivennavan kyläkylttejä kulkuetta odottamassa.

Harmi kyllä kipeydyin niin kovasti, että jouduin lähtemään kihuilta kesken kotiin. Karjalaisten laulu jäi laulamatta! Mukavia kohtaamisia oli, ja sääkin suosi tätä tapahtumaa. Vanhempaa väkeähän siellä oli melkein kaikki, olin ihan nuorimpien joukossa (vaikka oli siellä yksi reipas ehkä 10-kesäinen kansallispukuinen poika) - mietityttää vähän Karjala-toiminnan tulevaisuus.

Ja vielä Jotain Ihan Muuta. Kävin kaupoilla ja ostin uudet Stabilot. Nämähän ovat maailman parhaat huopakynät värittämiseen. Löysin setin, josta puuttuvat tylsät ruskeat (en käytä värityskuvissani ikänä ruskean ja harmaan sävyjä), vaan niiden tilalla oli viisi neonväristä kynää. Sopivat mandaloihin hyvin, luulisin.

Voisin vielä murista Elisan laajakaistan järisyttävän suuresta korjausmaksusta, joka järkytti tänään rauhaani ja talouttani, mutta en halua pilata asialla enempää päivääni. Ärrinmurrin. Maksettu, piste.

Liebster Award

Johanna Maria Jos sun lysti on -blogista antoi tällaisen Liebster Awardin. Kiitoksia! En tällä kertaa haasta muita kuin Annitannin, joka saa vastata samoihin, hyviin, Johanna Marian keksimiin kysymyksiin kuin minä.

Liebster Awardin idea on uusien ja tuoreiden blogien löytäminen ja se, että pienemmätkin blogit saisivat näkyvyyttä. Liebster Award annetaan bloggaajalta bloggaajalle.

Säännöt:

1. Kiitä sinut nimennyttä bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa.

2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.

3. Nimeä ja linkkaa 11 Liebster Awardin ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200 seuraajaa.

4. Keksi 11 uutta kysymystä blogisteille.

1. Mikä mielestäsi on parasta bloggaamisessa?
Pidän kirjoittamisesta, asioiden muistiin merkitsemisestä. Kuvien valinnasta blogipostauksiin. Ihmisistä, joihin olen tätä kautta tutustunut. Oikeasti, ihan oikeita ihmisystäviä ja -tuttavia IRL!

2. Menisitkö mieluiten leffaan, teatteriin vai suosikkiyhtyeesi keikalle?
Tämä on paha. En oikein tykkää ajatuksena mistään noista. Kävin leffassa keväällä parinkymmenen vuoden tauon jälkeen. Keikoilla musiikki on yleensä liian kovalla makuuni. Sanon vaikka, että menisin mieluiten teatteriin.

3. Mikä on erikoisin paikka, jossa olet neulonut/virkannut/askarrellut?
Ehkä bussipysäkki? Harrastan aika paljon julkivirkkausta. Virkkaan bussissa, odotustiloissa, pihalla, puistossa...

4. Teetkö usein heräteostoksia vai noudatatko tarkasti kauppalistaa?
Olen alkanut tehdä viikon ruokalistan etukäteen ja käydä hakemassa alkuviikosta sen mukaan ruokaostokset listan kanssa kaupasta. Säästyy kuulkaas rahaa! Muilla kaupoilla sorrun valitettavan helposti heräteostoksiin.

5. Mikä on viimeisin toteuttamasi unelma?
Tampereen matka ehkä. Hyvin pieni unelma, mutta niitä pieniä on helppo toteuttaa.

6. Mistä asioista saat energiaa?
Siitä kun saa kalkattaa antaumuksella jonkun kaverin kanssa ja sitten olla yksin loppuillan. Yhdessä- ja yksinolon tasapainosta.

7. Minkä taidon haluaisit oppia?
Olisi hienoa osata soittaa kannelta.

8. Minne haluaisit seuraavaksi matkustaa?
Viroon. Pakko päästä kirjakauppoihin siellä!

9. Keräiletkö jotain? Jos, niin mitä?
Keräilen hiljaksiin postikortteja, joissa on ikoni, ortodoksinen kirkko tai muu ortodoksinen aihe. Näitä on kolmessa mapissa noin 550 erilaista. Kortit olen saanut enimmäkseen Postcrossingin kautta. Keräilyharrastuksestani tehtiin taannoin lehtijuttu ja sen jälkeen eräät kiltit ihmiset lähettivät minulle kokoelmaani paljon sopivia kortteja. Kiitos!

10. Mistä olet juuri tällä hetkellä kiitollinen?
Ihana lämmin ja aurinkoinen päivä. Taitaa tulla kokonainen lämmin viikko.

11. Mitä suunnitelmia sinulla on syksyksi?
Yhdistystoimintaa, käännöksiäkin jonkin verran, kirjamessuilua, käsitöitä.