Retkivinkki: piknik omenatarhassa

Kävin toisen siskoni kanssa tänään retkellä Malminkartanon omenapuutarhassa, joka yleensä on suljettuna yleisöltä. Nyt omenapuiden kukkiessa puistoalue on avoinna kaikille tästä perjantaista ensi viikon tiistaihin. Hedelmäpuutarha sijaitsee osoitteessa Kartanonkaari 29, Malminkartano, Helsinki, ja sinne pääsee sekä bussilla että junalla. Tänään puiden kukinta ei ollut vielä suinkaan huipussaan. Arvelisin, että kannattaa mennä alkuviikosta, maanantaina tai tiistaina, jos haluaa nähdä puut kauneimmillaan. Puutarhaan on tuotu piknikpöytiä, joiden ääressä voi syödä eväät.

Tämä punaisia kukkia täynnä oleva puu tuoksui ihanalta.

Valkokukkaisia puita oli paljon... vielä suurin osa nupulla tosin.

Tästä näkee yleisilmettä alueesta. Kuten näkyy, tänään puut olivat vielä enimmäkseen nupulla. Puutarhan keskeltä oli ajeltu ruohikko, muuten paikka kasvoi sakeasti voikukkaa.

Vanhan omenapuun kaunista runkoa...

Kesäkuun alussa täytyy tehdä retki myös "Rodopuistoon" eli Haagan alppiruusupuistoon, jonka "löysin" viime vuonna. Silloin kukkien paljous ja puiston laajuus teki vaikutuksen.

Torstain touhut

Pesin ikkunat olohuoneen itäseinustalta. Kadun puolella ne likaantuvat tosi äkkiä. Kylläpä nyt pääseekin valoa enemmän tupaan ja olo on raikkaampi. Vielä on pohjoisseinän ikkunat pestävä, sitten ovat kaikki puhtaina - hetken aikaa.

Järjestelin myös työpöydän. Projektini vaativat tyhjää pöytää!

Pitkästä aikaa avasin leikekirjani ja kokosin sinne lehtikuvista kesätunnelmaisen aukeaman.

Puntaroin tässä lähdenkö Tallinnaan kesä- vai heinäkuussa. Täytyy käydä paikallisissa kirjakaupoissa. Kissan ensiviikkoinen eläinlääkäri - rokotukset ovat vanhenemassa ja ehkä korvatkin kannattaisi varmuuden vuoksi tsekata - vie kyllä ison osan kesäkuun budjetista. Heinäkuulle ei ole oikein mitään suunnitelmiakaan, joten ehkä sijoitan reissun sinne, kuun alkupäiviin.

Ajattelin kirjoittaa eräälle lähimenneisyyden kaverille kirjeen. Täytenä yllätyksenä. Emme ole olleet oikeastaan missään tekemisissä viiteen vuoteen. Mietin ensin sähköpostin lähettämistä, mutta etanapostin saaminen on mukavampaa. Tiedän ainakin hänen työpaikkansa osoitteen. Nyt aloitan.

Kesäpilvi

Sallamari oli tehnyt blogissaan sanallisen aarrekartan tulevalle kesälle. Pitihän sitä itsekin kokeilla! Kumma muuten, miten heräsi tehdessä pessimistisiä ajatuksia: olen taas yksin koko kesän, ei mitään tekemistä, ahdistaa ja sataa räntää. Vaan karkotin moiset ajatukset ja tein allaolevan positiivisen kesäpilven-sanapilven. Perusajatuksena tai -toiveena olisi siis mukavia säitä (sisältäen myös ukonilmat, ehdottomasti), yhdessäoloa ja tapahtumia. Huom! Kesäiset "perusherkut" eli mansikat puuttuvat sanapilvestä, koska olen vihdoin oppinut, että kirsikat ovat mielestäni vaan niin paljon parempia. Haha! Eikä mitään kesämökkiromantiikkaa, en ole myöskään mikään mökkihöperö. Praasniekat ovat ortodoksisen kirkon temppelijuhlia, joita sattuu olemaan paljon kesäaikaan. (Tämä infoksi, jos joku ihmetteli.)

Olen valokuvannut nyt pian tasan vuoden puistokoivikkoa kauppamatkani varrella. Yksi kuva kerran kuussa. Enää puuttuu kesäkuun kuva. Tein kuitenkin jo kollaasin, jossa näkyvät koivikon neljä vuodenaikaa. Tuli minusta aika kiva.

Raapale festareista

Festariraportti jää hyvin suppeaksi, sillä katselin Maailmaa kylässä tällä kertaa vain esittelypöytämme takaa. Sää suosi lauantaina - tein kaksi vuoroa käyden välillä kotona ja vasta lopulta pois lähtiessäni alkoi sataa. Olin siis ortodoksisen lähetys- ja kehitysyhteistyöjärjestö Filantropian pöydässä vapaaehtoisena. Filantropia on pienehkö suomalainen järjestö, joka avustaa paikallisia projekteja Itä-Afrikassa (Etiopia, Kenia, Tansania) ja Itä-Euroopassa (Moldova) sekä antaa katastrofiapua sinne missä sitä milloinkin tarvitaan. 

Näitä värikkäitä kenialaisia helmiä oli myynnissä pöydässämme. Niiden tuotolla ostataan kuukautissuojia kenialaisille tytöille, jotta nämä pääsevät kouluun myös menkkojen aikana. Helmet on siis valmistettu rullaamalla paperisuikaleista, ja ne on vielä lakattu koviksi. Aika kivoja!

Väkeä oli varsinkin myöhemmin iltapäivällä tosi paljon, moni pysähtyi juttelemaan ja ottamaan esitteitä. Pöydässämme ollut euron aarrelaatikko veti ihmisiä puoleensa tonkimaan löytöjä. Siellä oli kaularistejä, magneetteja, tuohivihkoja ja muuta sälää. Etiopialaista kahvia ja ikoneja ja muuta sellaista oli myös tarjolla. Taisimme tällä kertaa olla ainut ortodoksinen järjestö festareilla. 

Filantropiaan ja sen toimintaan voi tutustua seuraavaksi ainakin Ortodoksisilla kirkkopäivillä Lappeenrannassa. Ne ovat elokuun lopussa. Mietin vielä lähtisinkö sinnekin vapaaehtoiseksi. Junamatkat vaan ovat aika kalliit, ja toki muitakin kuluja tulisi... Pohditaan asiaa. Haluaisin kyllä kovasti sinne. Lappeenranta on mukava kesäkaupunkikin kaiken lisäksi.

Kaislikossa suhisee eli vielä yksi pesäkamera

Virolaisen Looduskalenderin eli luontokalenterin sivuille oli ilmestynyt jälleen uusi pesäkamera. Latvialaisen järven rannalla oleva kamera zoomailee hauskasti ihan vesirajassa keskellä kaislikkoa olevaa kaulushaikaran pesää. Iltapäivällä siellä(kin) oli tuulista ja kaislikko suhisi ihanasti. Nyt iltasella tyyntyi. Kaulushaikaran pesässä on jo poikaset. Kuvakaappauksessa on hyvin maastoutunut emolintu pesällä, selin kameraan päin. Äänimaailma on ihan erilainen kuin metsäisissä pesäkameroissa. Viroksi kaulushaikara on hüüp ja latviaksi näköjään lielais dumpis.

Huomenna on Maailma kylässä -festivaalit Kaisaniemessä. Olen siellä vapaaehtoistöissä. Raporttia seuraa siis myöhemmin. Helsingin - ellei koko Suomen - parhaat festarit, tulkaa, jos vain kynnelle kykenette!

Nepalilaista teetä

Nyt kuulkaas löytyi uusi suosikkitee. Mandragorasta saapui nimittäin lähetys mukanaan uusi teekannu, ihanainen lasinen puolen litran astia, jonka nimesin Pirkoksi. Edellinen pyöreälinjainen kahden litran teekannuni oli nimeltään Elsa, mutta myin sen pois turhan suurena ja hankin tämän sinkkutalouteen sopivan Pirkon tilalle. Pirkko siis tunnetun teenystävän Pirkko Arstilan mukaan. Niin mutta se uusi tee. Tilasin vain yhden paketin teetä (koska edellisiäkin on, ja koska tee ei säily kauaa hyvänä kaapissa, kuten taisin kertoakin), mutta valinta osui täydellisesti nappiin: Nepal Fikkal Ilam SFTGFOP1 CL. Olen tähän mennessä juonut vain kiinalaista tai intialaista tai joskus harvoin kenialaista teetä. Nepalilainen kevätsadon tee on loistava uusi tuttavuus. Mustaa teetä, mutta väri on hyvin hento, okrainen, ja tuoksu on miellyttävä. Tämä on hyvin pehmeä tee, ei kitkeryyttä häivääkään.

Nyt sitten tarvitsisin teehifistien apua. Mitä tarkoittaa tämän kyseisen teen nimessä tuo 1 CL? Selvitin jo, että SFTGFOP tarkoittaa seuraavaa: Special Fine Tippy Golden Flowery Orange Pekoe = erittäin korkealaatuista dargeeling-teetä, teessä on hienoja ensimmäisen sadon kokonaisia lehtiä ja paljon kärkisilmuja.

"Luontokuvaustakin" on taas harrastettu. Virolaisessa hirvekaamerassa näkyi eilen ruokintapaikalla joku sarvipää, onko tuo nyt sitten peura? Olen käsittämättömän huono tunnistamaan hirvieläimiä. Napsaisin kuvakaappauksen.

Alutagusen karhukameraa olen myös silloin tällöin iltasella vilkuillut nähdäkseni metsän kuninkaan, mutta toistaiseksi olen bongannut ruudulta vain supikoiria ja lähes aina myös käpytikan. Ihana lintukonsertti tuolla metsässä juuri nyt: peippoja ja käki.

Aamulla kävin myös meren rannalla ihailemassa luontoa IRL. Näin haapanoita ja hanhia sekä telkän. Satakielet lauloivat rantapuistikossa. Aika ihana ilma. Mutta nyt toinen satsi teetä, kiitos.

Elokuvissa

Kävin katsomassa tänään minulle suositellun Klaus Härön elokuvan Miekkailija. Erikoista ehkä, mutta edellisestä leffakäynnistäni oli kulunut noin... kaksikymmentä vuotta. Kyllä. En ole siis mikään elokuvien ylin ystävä, mutta tämä piti vain nähdä. Päivänäytös ja elokuvan aihepiiri ehkä vaikuttivat siihen, että olin esityksessä nuoremmasta päästä katsojajoukkoa. Oli kyllä koskettava draama, tykkäsin etenkin pääroolin esittäjästä ja kahdesta lapsipääosien esittäjästä myös. Elokuva sijoittuu Stalinin ajan Viroon - tai siis Neuvosto-Eestiin. Värimaailma oli elokuvassa nostalgisen pehmeä, miekkailukohtaukset olivat mukavaa silmänruokaa. Viron kieltä oli kiva kuulla. Tykkäsin! Kovasti! Siitäkin huolimatta, että arvasin juonenkäänteet etukäteen. Olin lukenut elokuvan synapsiksen Finnkinon sivuilta ja se paljasti ehkä sitten liikaakin? Kopioin tekstin siitä huolimatta tähän.

Nuori tuntematon mies, Endel, saapuu Haapsaluun 1950-luvun alussa. Hän on jättänyt taakseen Leningradin valtion urheiluyliopiston pakoillakseen Neuvostoliiton salaista poliisia. Haapsalussa hän saa viran opettajana ja alkaa vetää lapsille urheilukerhoa. Endel alkaa vihkiä lapsia suureen intohimoonsa – miekkailuun. Tämä ajaa hänet törmäyskurssille koulun rehtorin, kommunistisen byrokraatin kanssa.

Endel oppii rakastamaan ja pitämään huolta lapsista, joista suuri osa on neuvostomiehityksen jäljiltä orpoja. Miekkailusta muodostuu lapsille itseilmaisun muoto ja Endelistä heille miehen malli.

Rehtori selvittää Endelin taustan. Lapset haluavat lähteä Leningradiin valtakunnalliseen koululaisten miekkailuturnaukseen. Endel joutuu tekemään valinnan; viekö hän lapset Leningradiin ja riskeeraa oman vapautensa vai aiheuttaako hän heille pettymyksen valitsemalla oman turvallisuutensa ja ikuisen pakoilun.



Hyvää helatorstain iltaa. Pääsiäiskausi päättyi nyt, vähän haikeaa. Mutta kohta on helluntai, se on yksi lempparini kirkollisista juhlista.

Teekuppi ja sen kaverit

Tervetuloa virtuaalisille teekutsuille. Seuraa suuri juoma-astia-arvostelu. Jostain kumman syystä teenystävän kaappiin pyrkii kertymään näitä kippoja ja kuppeja ylenmäärin. Eiköhän tässä ole jo riittävästi? Ainakaan eivät ole kupit loppuneet kesken, kun vieraita on tullut enemmänkin kylään. Käyn nyt läpi kuppikokoelman helmet teenjuojan näkökulmasta. 

Aloitetaan siis. Muumimukit. Sanotaanko näin, että yhtään enempää en tarvitse, näitä on muistaakseni yksitoista erilaista. Rakkaus-muki (kuvassa) on ehkä rakkain tai sitten se uusi Pidä Ruotsi siistinä tai kenties Toven 100-vuotisjuhlamuki. Perusmuki, Teema-mallistoa, ei oikeastaan herätä mitään intohimoja ennen kuin kylkeen on lätkäisty muumin kuva. Kummallista. Nämä ovat arkimukejani, mutta kivat käyttää myös, jos on paljon vieraita. Jokainen erottaa kipponsa, kun mukissa on eri kuva.

Sitten pienet sinivalkoiset korvattomat teekipot. Kuviointi ulottuu osassa myös kupin sisäpuolelle. Näitä on kolme vähän eri kuvioinnilla, olisivatkohan Indiskasta takavuosina haalitut. Tai Mokosta? Näitä käytetään silloin, kun halutaan leikkiä teehifistiä. Kuppi on pienehkö, eikä korvattomana sovi kiireiselle teenjuojalle (eihän teetä saakaan juoda kiireessä!) - polttaa näpit. Sievät kupit. Kuvan kiinalainen teekannu on jo aikaa sitten pudotettu lattialle ja hajotettu säpäleiksi. En omista tällä hetkellä teekannua. (Asiantila muuttuu ehkä jo perjantaina, en malta odottaa!)

PipStudion vaaleansiniset lintukupit aluslautasineen. Kuviointi jatkuu kivasti kupin sisäpuolella. Nämä ovat "paremman vieraan kupit", mutta arjessakin mukana, vaikka aluslautanen on vähän turhaa hienostelua useimmiten. Näitä on kaksi kappaletta. Kupit saisivat olla hiukan ohuempaa ja kevyempää posliinia minun makuuni. Olisivat vielä hienommat sillä tavalla.

Näitä ohutta lasia olevia teemukeja on kolme. Erikoisuutena näissä on tilava muovinen siiviläosa ja kansi. Erittäin hyvä hauduttaa irtoteetä näissä. Kansi imeytyy siivilään sen verran tiiviisti, että nupista nostamalla saa siivilän kätevästi poistettua kupista. Kuppi on myös sopivan kokoinen. Sen korva vain on hitusen liukkaan tuntuinen, kuppi meinaa luistaa kädestä juodessa. Ei ole iso ongelma kuitenkaan. Tykkään.

Viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä Marimekon oranssi Primavera-muki. Ainokainen kappale laatuaan. Mukavan tilava, kivan pyöreälinjainen ja ohutta materiaalia - selvästi ohuempi kuin muumimukit. Tämä on se kaikkein arkisin ja sitä myöten ehkä myös käytetyin teekuppini, jossa höyryää tälläkin hetkellä Ceylonin Adam's View -tee.

Lopuksi vielä uusi teelöytö oman kaapin pohjalta. Korkkasin tämän Forsmanin Syysunelma-teen, vaikka kevättä vasta eletään. Kyseisen pakkauksen päiväykset paukkuvat kuitenkin jo alkusyksystä, joten paras aloittaa juominen jo nyt. Teehän on tuoretavaraa, joka ei säily vuosia, tätä jaksetaan teekaupoissa ja -tilaisuuksissa ja -kirjoissa toistaa. Syysunelma on mustaa Ceylonia, jossa on lisänä omena-, hunaja- ja mustikkaöljyä sekä mustaherukan marjoja. Viimeksimainitut antavat teehen kirpeähkön säväyksen, muuten juoma on ilmeisesti hunajasta johtuen makeahkoa. Ei tämä ole maustetun lempiteeni, Forsmanin Kultaisen omenan, voittanutta, mutta ihan mukavaa vaihtelua. Useimmiten kuitenkin valitsen maustamattoman mustan kuppiini. Vihreää teetä en osaa oikein juoda vieläkään.

Nyt on teidän vuoronne, ottakaa mieleisenne teekuppi ja viettäkää hetki höyryävän juoman parissa!

"Seiso epätoivon kuilun partaalla,

mutta kun olet putoamassa sinne,

astu askel taaksepäin

ja juo kupillinen teetä."

- Arkkimandriitta Sofroni

Tirkistys makuuhuoneeseen

Unohdin Sylvin 11-vuotispäivän. Se olikin jo huhtikuussa. Eipä sitä olisi muuten juhlistettu, mutta tapanani on ollut ottaa syntymäpäivänä potretti kissasta. Tässä myöhästynyt kuva maukujasta. Ostin turkoosin päiväpeiton kirpulta ja leväytyin virkatun torkkupeiton sen päälle. Ei kulunut kuin hetki, kun Sylvi tuli makoilemaan peitolle. Olinkin ehtinyt jo vuoden verran varjella virkattua peittoani kissankarvoilta.

Makuuhuoneen kammottavaa sisustuksellista tilannetta pähkäilin täällä blogisssakin joskus viime vuoden puolella, ennen kuin suuri luuta lakaisi vanhat postaukset piiloon. Tilanne on aika tavalla kohentunut, kun kirjahyllynraato ja pari muuta loppuunkulunutta kalustetta lähti kierrätykseen. Kierrätysryhmästä löytynyt 50-60-luvun kampauspöytä on oikein kiva, eikä sänky enää huoju puolelta toiselle, olen saanut sen jalat fiksattua. Samoin tuon kampauspöydän jakkaran jalat.

Tavaroita on edelleen turhaan säilössä makuuhuoneessa, mm. vieläkin pari laatikollista postikortteja, vaikka niitäkin olen raa'alla kädellä karsinut. Myös kissan kuljetuskoppa ja ikävä kyllä myös kissan molemmat vessat majailevat makkarissa. (Toisessa Sypä käy isolla, toisessa pienellä hädällä - tämän halusitte varmasti tietää.) En ole löytänyt niille täydellistä paikkaa, kylpyhuonekaan ei oikein toiminut, eteisestä puhumattakaan. Myös makuuhuoneen valaistus on edelleen ongelmallinen - liian hämärä jopa makuuhuoneeksi - mutta se ei haittaa tähän aikaan vuodesta. Orvokkiverhot ovat samat vanhat, ja maton uusin jossain vaiheessa paksumpaan ja suurempaan, nyt on lattialla kaksi postimerkin kokoista ohutta räsymattoa. Viihdyn kyllä makuuhuoneessa paremmin kuin ennen. Huoneessa on nyt tilaa, ja olemassa olevat kalusteet pääsevät paremmin esille. Pitää miettiä valaistusasiaa syksyn tullen viimeistään. Valaistus on muutenkin kotini heikoin lenkki.

Olen unohtanut vinkata mäyräkamerasta. Sekin on virolainen. Kamera kuvaa pesäkumparetta koivikossa - kannattaa vilkaista iltasella, niin saattaa nähdä hauskat asukkaat. Mäyrät ovat keränneet viime päivinä heinää pesänsä pehmusteiksi.

Nyt kokkailemaan... jotain. Ilmeisesti taas muusia ja soijanakkeja. On vaan niin hyvää. Kivaa viikkoa kaikille.

Kirsikka kukkii äitienpäivänä.

Ruoholahdesta Regattaan

Heipä hei. Uudenkarhean älykännykän aiheuttama someyliannostus alkaa taittua, kykenen taas päivittämään blogianikin, heh. Taisin luvata käsityökorttelista rapsan, mutta valitettavasti yhtään kuvaa en sieltä ottanut - satoi vettä, mikä latisti tunnelmaa. Kurja kyllä. Mutta oli kiva tavata Susanna ja Soja, nuo Itä-Suomen käsityöläisihmeet. Eilen olin taas Hakaniemessä Hepan kanssa shoppingilla. Maltilliset mutta sitäkin tarpeellisemmat ostokseni rajoittuivat pikkuiseen helmilankarullaan Figuluksesta, sieltä Hakaniemen hallin yläkerran helmikaupasta.

Tänään tuli käppäiltyä siskon kanssa Ruoholahdesta Hietaniemen hautausmaan halki Cafe Regatalle. Olisin voinut pukea vähän paksumman takin päälle, oli yllättävän vilakkaa. Mutta kevään merkkejä näkyi joka puolella. Näin kivitaskunkin.

Kuuluisuuksien hautoja oli vaikka millä mitalla. Ja unhoon jääneiden ihmisten vielä enemmän... Ihan yhtäkkiä huomattiin seisovamme Krohn-Kallas -suvun haudalla. Julius Krohn oli merkittävä kansanrunoustieteilijä. Aikoinaan kun luin yliopistolla sivuainefolkloristiikkaa, Krohn tuli varsin tutuksi. Samassa haudassa lepää myös Krohnin tytär, kirjailija Aino Kallas, jonka elämä kuljetti Viroon...

Vihreää puskee esille joka paikasta nyt...

Määränpää, Regatta-ulkoilmakahvila meren rannalla. Tämähän on varmaan monille tuttu omaperäinen vierailukohde. Korvapuustit olivat tuoreita ja hyviä, korttimaksu ei tuolla ikävä kyllä kelvannut. Pihamaalla oli ihan hullunkesyjä naakkoja. 

En muista olenko täällä blogin puolella koskaan kertonut, että olen jo vuosia harrastanut myös tällaisten realististen eläinfiguurien (Schleich ja Papo lähinnä) keräilyä ja valokuvaamista ulkoilmassa. Vähän taukoa on ollut välissä. Tänään laukun taskussa matkasivat Schleichin mäyrä ja kettu, joita yritin kuvailla sopivissa kohdissa. Mäyräkuvat epäonnistuivat, mutta tämä yksi kettuotos on aika elävä. Valo on tosi tärkeä näissä kuvissa. Se ei saa olla liian kirkas. Pehmeä varjo on melkein parempi kuin luonnoton paiste, joka paljastaa hahmon muovisuuden armotta. Eläinfigukeräilijöille on olemassa kansainvälinen, aktiivisesti toimiva keskustelufoorumikin. Porukkaa on siellä ympäri maailman ja ikäjakaumakin on 13-vuotiaista seitsemänkymppisiin.

Keräily on verissä... Muumimuki"kokoelmani" jatkoksi tuli tänään "Pidä Ruotsi siistinä" -erikoismuki. Tilasin kyseisen kipon Ruotsista jo maaliskuussa. Pari kuukautta piti odotella, mutta nyt ihana merihirviöllä varustettu muki on hyllylläni. Ja ehdottomasti näistä kaikista mukeista myös juodaan teetä - eivät ole siis mitään koristeita!

Uusi Ortodoksiviesti tuli tänään. Lukemista riittää, sillä sain myös maaliskuun Tiede-lehden numeron, jossa on juttua Jokiniemen arkeologisista kaivauksista ja erityisesti paikalta löytyneistä ihmishahmoisista savi-idoleista. Minähän olin viime kesänä yhden päivän kuopimassa maata noilla kaivauksilla. Mitään superlöytöä ei omaan rikkakihveliin osunut, mutta kampakeramiikkaa kuitenkin. Oli muuten viime kesän huippukokemuksia! Mitähän kivaa tekisin tai testaisin tulevana kesänä?

Vapun hajanaiset mietteet

Olen kuluneen viikon aikana ottanut vihdoinkin käyttöön älypuhelimen ja liittynyt Instagramiin, tosin en ole vielä ainakaan oikein hullaantunut kännykuvien jakeluun sitä kautta. Sivupalkissa oikealla on kuitenkin linkki Insta-tililleni sekä Blogipolkuun, joka on yksi mahdollinen tapa seurata blogipäivityksiä Blogilistan lopettaessa toimintansa kesäkuun alussa. 

Kännykän räpeltämisen vastapainoksi olen tehnyt mm. helmitöitä. Helmikirjottu ikoni edistyy yhä hitaammin, kun näitä väistämättömiä välitöitä pukkaa... Tällä kertaa tein siis helmikudottuja rannekoruja siemenhelmistä. Koruissa ei ole lukkoja, vaan olen letittänyt loimilangat nauhoiksi, joilla koru sidotaan ranteeseen.

Apteekin lattialta löysin lantin, luulin euroksi, mutta onkin Bulgarian lev. Kolikon kuvassa on pyhittäjä Johannes Rilalainen. Otin talteen onnenrahaksi.

Ja kirjojakin olen lukenut. Olen kahlannut Süvahavvaa eteenpäin ja ilahtunut Henna-Kaisa Sivosen uutuudesta Mummoillen - Henkisen mummon käsikirja. Teoksen nimikin jo kertoo, että kyseessä on tuore ja aivan poikkeuksellinen aihevalinta. Kirja antaa lukijoille mummomaiset vinkit pukeutumisesta ruuanlaittoon ja sisustukseen. Parasta antia ovat mummojen haastattelut! Tämä kirja on myös visuaalisesti varsin miellyttävä. Pitkästä aikaa kirja, jonka haluaisin ihkaomaksi. Nyt opus on lainassa kirjastosta, ja sillä näkyy olevan paljon jonottajiakin.

Klara Vappen, bara vatten! Hookaksoota juomapullossa ja huomenna valitettavasti samaa ainetta tulee myös taivaalta. Siitä huolimatta aion mennä Käsityökortteliin Kamppiin. Raporttia seuraa.