Kissakuulumisia

Riiviökissa paperikassissa.

Leikkasin äsken Sylvin irti ikkunaverhoista. Se takertui kynsistään kiinni yrittäessään lätkiä minua tassullaan verhon läpi. Tilanne oli hiukan jännittävä minullekin, sillä Sypä ei ole hankalissa tilanteissa kovinkaan yhteistyöhaluinen eikä muutenkaan pidä koskettelusta - muuta kuin omilla ehdoillaan. Katsoin siis parhaimmaksi leikata nopsaan verhoon pienet reiät kynsien ympärille. Kissa päästi ilmoille muhevat haisunäätämäiset kauhuferomonit - saman ilmiön koin kerran kun kuljetin Sylviä kantokopassa pitemmän matkan.

Punnitsin jokin aika sitten Sylvin, ja kissa vaikuttaisi laihtuneen 300 grammaa kesästä. Hyvä, jos on totta. Eläinlääkäri pyöritteli silmiään viime käynnin mittaustulokselle ja sanoi, että neljä kiloa on se ihannepaino, johon tämän katin tulisi pyrkiä. Pudotettavaa olisi siis edelleen puoli kiloa. Sylvi on ollut minulla reilut neljä vuotta ja koko sen ajan on taisteltu painonpudotuksen kanssa. Välillä siis jopa painoa nostaen... Laiska kissa vai laiska emäntä, joka ei keksi, miten aktivoisi leikattua paksukaistaan? Yhdet iltariehunnat kissa järjestää säännöllisesti ja tietysti öisin puuhailee kaikenlaista (enimmäkseen kiellettyä tai muuten rasittavaa, kuten kaapin oven paukutusta), mutta eipä tuo oikein innostu leikkimisestä kuin harvoin. Ruokakuppi on aktivointimallia - raksut pitää onkia siitä yksi kerrallaan tassulla. Ikää on kuitenkin vasta reilut kymmenen vuotta, sen ei kai pitäisi vielä olla hirveästi kissan mittapuulla?

Sypällä on tässä kuvassa sellainen vähän villi ilme, joka enteilee juoksuun säntäystä. Ja häntäkin pörhöllä.

Teetä ja pakkasulkoilua

Täällä kotosalla on tosi kylmä - totuttuun talviseen tapaan. Tiivistin ikkunoita, mutta silti veto käy jostakin. Patterit paahtavat kuumina, mutta niiden lämpö ei riitä koko asuntoon. Asuntoni on kulmahuoneisto, joten ulkoseiniä ja ikkunoitakin on paljon, ehkä tämä vaikuttaa asiaan. Olen joka tapauksessa topannut itseni villapaitaan, ponchoon, villahuiviin, pipoon ja kämmekkäisiin... Päivällä kävin lenkillä rannassa, jotta saisin veret kiertämään. Oli rapea -15°C:n pakkanen ja aurinko paistoi siniseltä taivaalta. Palelsi vain nenänpäästä ja reisistä (oli farkut ei toppapöksyt), mutta kotiin palattua oli hetken aikaa ihanan lämmin olo. Tässä muutama kuva kotisaarelta, uimarannalta. Meri oli rannasta jäässä, mutta kauempaa vielä sula.

Teetä on tullut kitattua tänään varmaan toista litraa. Sain joululahjaksi Forsmanin teepakkauksen, jossa oli mukana tällainen hauska ukkelinmuotoinen silikoninen teesiivilä. Hekottelin tälle sihdille pitkään. Laita irtotee ukon pöksyihin ja ukko kupin reunalle käsivarsiensa varaan; vesi alkaa muuttua keltaiseksi... ;) Ei maailman käytännöllisin kapine tyhjentää, mutta kiva silti.

Lahjapaketissa oli sekä mustaa että vihreää teetä. Mustaa olen nyt maistellut ja se on hyvää, melko vaalean väristä Keemun Kung Fu -luomuteetä Anhuin maakunnasta Kiinasta.

Huomenna voisin mennä uimahalliin pitkästä aikaa. Mahtaakohan siellä olla tungosta, kinkunsulattelijoita liikkeellä? Tekee hurjasti mieli kuumaan saunaan!

Pukinkonttiin virkattua ja värkättyä

Nyt kun pukki on käynyt ja ollaan taas omassa kotikolossa jouluvierailun jälkeen, on aika paljastaa tämän joulun itsetehdyt lahjat - ne, joista on jonkinlainen kuva olemassa. 

Talonmuotoisen tulitikkuaskin päällystin kirjaillulla ja applikoidulla askarteluhuovalla. Vähän helmiä, timangeja ja paljettejakin on koristeena. 

Tämän vanhat lukijat näkivät jo syksyllä blogissani. Sininen suorakaidekaulahuivi virkattuna SilverSoft-langasta. Akryylia, kevyt ja pehmeä.

Ja vastaavalla mallilla tehty violetti-sinisävyinen huivi Viking of Norwayn Nordlys-villasta. Mallihan on aivan mahtavan hauska tehdä, ja siihen löytyy valokuvallinen ja vaiheittainen ohje täältä. Nyt teen jo kolmatta huivia samalla mallilla, se on kyllä julman värinen, semmoinen possunpunainen, ja jää luultavimmin omaan käyttöön.

Kotona olen tänään paistellut ja maistellut sitä ei-niin-jouluista mutta hyvää parsakaalipiirakkaa, polttanut kynttilöitä, ja kohta parkkeeraan sohvalle Finlandia-palkitun Valtosen kanssa. Pahasti kyllä näyttää siltä, että kirja menee ensi vuoden puolen luettuihin opuksiin, totutun hitaasti etenee lukeminen, vaikka kirja on oikein hyvä. Sanalla sanoen, mukava joulu, eikä edes joululoman "tarvittavien" nappuloiden pakettia ole tarvinnut avata. Hyvä niin. Näissä pikkusiukun antamissa lahja"lääkkeissä" on varmasti vähemmän sivuvaikutuksia:

After Therapy Mints

Rauhallista, iloista joulua kaikille!

Leikekirjani - tunnelmapaloja

Olkoon tämä pieni joululahjani teille. Ja puuhaidea vaikka joulunpyhinä aloitettavaksi: tee leikekirja! Oma leikekirjani on koottu ihan tavalliseen vihreäkantiseen vihkoon, jonka sivun koko on A4. Vihkoni on ruutusivuinen - nyt viisaampana valitsisin tukevampikantisen blankovihkon, mutta kelpaa tämäkin. Kierresidonta on plussaa, vihkosta tulee kuitenkin melko muhkea ajan kuluessa, kun siihen liimailee kaikennäköistä.

Tästä sivusta kaikki lähti liikeelle noin viisi vuotta sitten. Olen kerännyt hiljalleen ensimmäiselle sivulle lehdistä leikattuja kuvia, joissa kädet pitelevät jotakin: kiviä, perunoita, hedelmiä... Kädet ovat minusta kauniita ja ne kertovat paljon ihmisestä.

Jokaisen sivun tai aukeaman olen pyrkinyt rakentamaan jonkin teeman ympärille. On vesi- ja jouluteemaista sivua. Tärkeintä on kuitenkin aina tunnelma. Kerään jatkuvasti lehdistä talteen kuvia, joita voin käyttää leikekirjassani. Niitä on yksi muovitaskullinen täynnä. Voi Hyvin -lehdestä löysi ennen loistavaa materiaalia, mutta lehden linja on muuttunut ja valitettavasti sopivia kuvia löytää harvemmin. Itselleni ei tule kuvalehtiä, mutta saan niitä siskolta ja joskus teen löytöjä ihan lehtiroskiksestakin. Tällä sivulla on kotoisia kuvia...

... ja täällä fiilistellään syksyä ja talven alkua. En kerää sanoja ja tekstejä leikekirjaan, vaikka sellainenkin vihko toimii varmasti hyvin. Omat vihkon sivuni ovat kuvakollaaseja.

Tämän maalaiselämää kuvaavan sivun leikkeet taisivat kaikki olla samasta lehtiartikkelista. Tunnelma puhutteli, raukeat kotieläimet, villasukat pyykkinarulla ja vanhan ajan meininki. Oikeasti olen kaupunkilainen perinpohjin, mutta leikekirjassa voi leikitellä kaikenlaisilla ajatuksilla...

Kaksi viimeistä kuvaa ovat tänään kokoamastani aukeamasta. Avainsanoinani olivat runsaus ja pinkki/punainen väri. Ehkä ripaus eksotiikkaa ja matkamuistoja maailmalta?

Joskus lisäilen myöhemmin pieniä kuvia jo aiemmin tehtyyn sivuun, jos löydän jotain sopivaa. Tämä sivu ehkä tulee vielä saamaan jonkin lisäyksen. Sen tietää kyllä sitten, kun sivu on lopullisesti valmis.

Leikekirjan kokoaminen ja selaileminen on rauhoittavaa. Sen sivuille kerään vain kauneutta ja rauhaa huokuvia kuvia, kaikkea mikä minua miellyttää. Pakopaikka arjesta voi olla näinkin pieni ja lähellä.

Jouluseimi aidan takaa

Ortodoksinen jouluseimi. 

Kävin toissapäivänä Unioninkadulla Pyhän Kolminaisuuden kirkolla katsomassa pihaan pystytettyä ortodoksista jouluseimeä. Se on lainassa Viipurista, heillä kun joulunpyhät ovat juliaanisen kalenterin mukaan vasta tammikuussa. Iso puinen rakennelma, oikeastaan maalattu jouluikoni, jossa nukkehahmona on Kristus-lapsi heinillä makaamassa. Joosef vähän mököttää, koska epäilee Jeesuksen taivaallista alkuperää. Itse asiassa en päässyt lähelle seimeä, sillä kirkon pihan portti oli lukossa, mikä tietysti hiukan harmitti - varsinkin kuin seurakunnan nettisivujen mukaan portin olisi pitänyt silloin olla auki. Olisin tahtonut hiljentyä seimen äärellä. Kuvasin seimen aidan raosta tsuumilla, joten vasta kotona pääsin kuvasta tutkailemaan sen yksityiskohtia. Pitää kai tehdä toinen retki seimen luokse. Kiinni olevat kirkot muutenkin harmittavat minua. Mutta ei kai löydy tarpeeksi vapaaehtoisia päivystämään vahtimestareina kirkoissa?

Seimeltä poikkesin viereiseen Tuomiokirkkoon, joka tietysti oli auki. En viipynyt kauan, sillä kirkko oli yllättävän hälyisä - tuli mieleen viimekesäinen käynti turistien valtaamassa Temppeliaukion kirkossa. Kirkollisen kierroksen jälkeen jatkoin ydinkeskustaan, jossa katselin hetken luistelijoita Rautatientorin kentällä. Näytti kyllä kivalta. Luisteleminen ei ollut kouluaikoina lempipuuhaa, muistan kylmät varpaat ja kivistävät nilkat. Mutta tuota voisi kyllä kokeilla joskus. Kentältä saa varmaan vuokrata luistimia? Ja sitten kuppi kuumaa kentän laidan kahvilassa jälkeenpäin. Ajatuksen tasolla ihan mahdollinen puuha.

Jääpuisto Rautatientorilla.

Täällä on vielä vähän lunta, hiukan enemmän kuin alla olevassa kuvassa näkyy, mutta illalla ja yöllä pitäisi pyryttää kunnolla. Tätä odotamme.

Leivoin eilen pipareita. Tuoksu oli ihana, vaikka mausta en niin välitä. Se sokerikuorrute on pipareissa parasta.

Keittiön ikkuna on harvoja koristeltuja kohtia kotonani.

En vielä toivottele jouluja täällä, vaan lätkäisen blogiini joulukortin huomenissa kaikille.

Teeharrastaja maistaa pussiteetä

Voisin kai sanoa itseäni jonkinlaiseksi teeharrastajaksi, siitäkin huolimatta, että makuni on aika rajoittunut, ja juon esimerkiksi vihreää teetä vain harvoin. Tee pitää minusta valmistaa irtoteestä, mutta täytyy sanoa, että pussiteelläkin on paikkansa. Ainakin sellaisena aamuna, jolloin on kiirekiirekiire ja tee pitää saada nautittua nopsaan. Mutta toisaalta: tee pitäisi mielestäni aina valmistaa ja nauttia kaikessa rauhassa eikä minulla ole kiirettä enää ikinä minnekään.

Tämän esipuheen jälkeen siis asiaan. Sain Liptonin Earl Grey -pussiteepakkauksen (ei "blogiyhteistyönä", vaan ihan muuta kautta) ja hörpin tässä parhaillani Persian Earl Greytä. Paketti ei kerro, mitä se on syönyt, sanotaan vain ympäripyöreästi "musta tee ja aromi". Googlailun jälkeen selvisi, että tee on maustettu jasmiinilla sekä tietysti bergamotilla, kun kerran Earl Grey on. Jännä, että haistoin teen tuoksussa sitruksen ennen googlailemista, nyt haistan vain kukkaisen jasmiinin. Tee on väriltään kauniin punertavaa ja maku on ihan mukava, olkoonkin, että bergamotti ja ylipäätään Earl Grey eivät ole suosikkejani. Jasmiini maistuu kyllä teessä, mutta ei liikaa. Paketissa on myös "perus" Earl Greytä, Russian Earl Greytä, joka on ilmeisesti maustettu sitruuna-aromilla sekä English Breakfastia, joka ei ole Earl Grey, vaan maustamaton musta tee. Tämän paketin suosikkini siis - maustamattomat mustat vaan ovat niitä parhaita teelaatuja!

Palaan vielä teenvalmistusasiaan. Nykyään on saatavilla kaikenlaisia teesihtejä, siivilällä varustettuja kannuja ja kuppeja, joten irtoteen valmistamisen ei pitäisi olla liian vaikeaa. Ainoa vaivaa vaativa juttu on siivilän tyhjääminen. Nämä lasiset teekupit, joissa on kuumuutta kestävät muoviset siivilät ja kannet ostin itselleni nimipäivälahjaksi. Helpot, jos ei halua keittää koko kannullista teetä tai jos seurueessa halutaan nauttia eri teelaatuja. On kivan näköisetkin!

Luennoin vielä. Käännytän suorastaan. Tein ruumiinavauksen Liptonin Persian Earl Grey -teepussille ja laitoin vertailun vuoksi vierelle Ukkospilveksi nimettyä Yunnanin alueen mustaa irtoteetä. Kumpi näyttää kiinnostavammalta? Kummasta mahtaa irrota enemmän makua? Pussitee on kuvassa vasemmalla, irtoteen lehdet oikealla.

Lopetan ennen kuin menee paasaukseksi. Taisi jo mennä! Sitä paitsi teeni ehti jäähtyä tässä paahtaessani, joten keitän toisen kupillisen, tällä kertaa jotain toista laatua.

Villakirjontaa kirjoista oppimaan

Kuluneen vuoden harrastushuipuista unohtui alkuvuoden lyhyt kirjansidontakurssi. Ehkä se ei ollut niin mahtava kuin muut edellispostauksessa mainitsemani menot. Pitkäpistosidos onnistui kyllä, mutta kurssi päättyi turhautumiseen haastavamman sidoksen kanssa. Nakkasin toisen kirjantekeleeni roskiin. Pitempi pinna tilaukseen, ehkä?

Minulla on kirjastosta lainassa villakirjontakirja Brodera på ylle! Tätä ei ole tietääkseni suomennettu. Kirja saisi olla isompikin, siinä on vain reilut 80 sivua. Perinteisiä ja uudempia malleja. Itse olen suunnitellut jotain samantapaista mandalakuviota kuin kirjan kansikuvassa on. Mustalle villalle applikoin askarteluhuovalla värikkäitä kuvioita, jotka kiinnitän erivärisin ompelein. Ja kirjontaa tulee myös suoraan mustalle taustalle. Askarteluhuovan käyttö tällaisessa työssä varmaan on vääräoppista, mutta minulla ei ole ohutta villakangasta kuin mustana. Askarteluhuopahan on polyesteriä käsittääkseni, ei siis villaa. Mutta huovissakin on laatueroja, huomattavia! Minulla on vanhempaa Tiimarin huopaa, joka on aika paksua ja hajoaa käsiin, jos sitä nujuuttaa yhtään. Sitten on todella ohutta ja tiivispintaista askarteluhuopaa, jota ajattelinkin enimmäkseen käyttää mandalatyössä. Lankoina on pääasiassa muliinipuuvillat, mutta on minulla sekalaisia hiuksenohuita virolaisia villakirjontalankojakin.

Pistoihin ruotsalaisessa villakirjontakirjassa on melko ylimalkaiset opastukset. Käytänkin tätä kirjontapistojen loistavaa ensyklopediaa, joka on omana hyllyssäni: The right-handed embroiderer's companion. Vasureille on olemassa vastaava opas myös. Ohjeet ovat kirjassa niin selkeät, että niitä seuraamalla pitäisi onnistua.

Haluaisin aloittaa mandalan kirjonnan ja applikoinnin jo tänään, mutta pitäisi siivota kotikolo - huomenna tulee vieraita ja ensi viikolla joulukin. Päätin, että oman kodin jouluruokani on tänä vuonna bravuurini feta-parsakaalipiirakka. Ei ehkä jouluisinta, mutta hyvää. Ostin myös hapankaalia ja tavan kaalia, aion nimittäin yrittää kopioida äidin hapankaalisalaatin. Mahtaakohan onnistua? Se on yksinkertaista ja ihan hurjan hyvää.

Harrastuskevät

Sain valmiiksi vuoden ajan jumineen ja kaapissa muhineen koskettelukirjan. Arvatkaa paljonko tekemätön työ painoi mieltä? Siitä ei puuttunut kuin yksi sivu, jonka päätin tehdä uusiksi, mutta en vain saanut sitä ommeltua. Eilen ja toissapäivänä pakersin kuitenkin kirjan valmiiksi ja saan sen vietyä tällä viikolla Celia-kirjastoon. Aivan hirveä helpotus. Ensi vuonna taidan pitää välivuoden koskettelukirjoista. Pää lyö ihan tyhjää, tuntuu, että toistan itseäni kirjojen toteutuksissa ja olen kamalan kriittinen työn jälkeä kohtaan. Ei varsinaisesti lepuuta hermoja. 

Nyt voin sitten hyvin omintunnoin harrastaa mitä haluan, kun tekemätön työ ei paina mieltä. Ensi vuoden alkuun on jo suunniteltu jos jonkinlaista projektia. Lisää suomentamista on tiedossa, pienehkö satsi runoja pitäisi kääntää tulevaan antologiaan. 

Työväenopiston kurssiesitettäkin selailin, mutta aluksi mikään ei oikein innostanut. Sitten vähän väkisin pakotin itseni ilmoittautumaan neljä kertaa kokoontuvalle Kirjoita lapsille -kurssille. Saankohan sanaakaan paperille? Lukiolaisena kirjoitin paljon, runoja, mutta lapsille en ole varsinaisesti kirjoittanut ikinä mitään. Samoin ilmoittauduin tuossa ihan lähellä kokoontuvalle Käsinkirjonta-kurssille. Toivottavasti kursseille tulee tarpeeksi väkeä, että ne toteutuvat. Tammikuulle otin vielä Kallion seurakunnan viikonloppukurssin, jossa hymistään jotain rukouslauluja ja maalataan. Kävin kesällä Harakan saarella Kallion seurakunnan maalauskurssin, ja olin siihen tyytyväinen. Omassa ortodoksisessa kirkossa, seurakunnan kirjastossa, kokoontuisi Raamattupiiri torstai-iltaisin. Laitan senkin vielä harkintaan. Vähän mietin, onko se kuinka kuivakka, mutta menen katsomaan. Plus ne Unicef-nuket. Ja kirkkoilut. Eiköhän tässä ole vähintäänkin tarpeeksi rientoja.

Jos katson kulunutta vuotta taaksepäin, niin harrastusrintaman huiput ovat tässä, myös kuvassa esitettynä. Muhun kirjonnan kurssi Eesti Majassa, akvarellimaalauskurssi helleheinäkuussa Harakan saarella ja Helsingin yliopiston alumnien arkeologiset kaivaukset Vantaan Jokiniemessä. Oli myös ihana käydä keväällä Rhodopuistossa elämäni ensimmäistä kertaa. Pieniä juttuja ehkä, mutta minun mittakaavassani tosi tärkeitä. Niin kuin kohtaamiset ihmisten kanssakin. Yksin kotona toimettomana vietetyt päivät eivät ole jääneet mieleen kuin epämääräisenä tummana möykkynä - niitä vähemmän ensi vuonna!

Tuosta Työväenopiston tulevasta kirjontakurssista vielä: haluaisin toteuttaa isohkon työn mustalle virolaiselle villakankaalle, kirjotun mandalan, johon yhdistäisin ehkä myös huopa-applikaatiota ja tietysti mahdollisimman monia erilaisia kirjontapistoja. Taidan aloittaa työn jo ennen kurssin alkua. Kirjastosta on varauksessa ruotsalainen villakirjontakirja, jonka saan lähipäivinä hyppysiini.

Viherpeukaloni ei ole kummoinen. Omistan vain rahapuun ja Phalaenopsis-orkidean. Orkidea alkoi kuitenkin tehdä taas uutta kukkavanaa. Ensi vuoden puolella se taitaa kukkia. En voi kuitenkaan sanoa itseäni kasvien harrastajaksi!

Jouluhaastelua

Susannan Työhuoneelta pamahti jouluhaaste tai -haastattelu. Eilen yritin koristella kotia jouluiseksi, mutta totesin, että lähes kaikki koristeet ovat nyt liikaa. Meinasi tulla kriisi, mutta kun tavaraa on paljon, koristeet tuntuvat yksinkertaisesti ylimääräisiltä ja turhilta. Tämä johti raivopäiseen siivoukseen, mutta sen jälkeenkään en tahtonut laittaa joulukoristeita esille. Ihan jotain pientä vain. Mutta haasteen kysymyksiin.

1. Uskotko joulupukkiin tai tonttuihin?

En muista uskoneeni ikinä joulupukkiin. Ehkä ihan pienenä? Tonttuihin kyllä uskoin lapsena, en varsinaisesti joulutonttuihin, mutta saunatonttuun ja maahisiin ja mitä näitä on. Nykyään piippalakit vain ärsyttävät, mutta yksi tonttukoriste sallittakoon tänäkin jouluna: kranssin keskelle asettelemani suloiset tonttuvauvat, jotka joku käsityöläinen on taitavasti tehnyt. Lahja äidiltä.

2. Kirjoititko joulupukille?

En tainnut koskaan kirjoittaa.

3. Onko kinkku joulupöydän kunkku vai selviätkö ilmankin?

Selviän hyvin ilman, kasvissyöjänä, mutta jos tarjotaan, maistan kaikkea siivun. Jopa porkkanalaatikkoa, josta en oikeastaan pidä. Joulupöydän lisukkeet ovat parhaita: leipäjuusto, hapankaalisalaatti, sienisalaatti. Makeasta en nykyisin niin välitä.

4. Noloin saamani joululahja tai lahjojen jakoon liittyvä muisto.

Teininä sain mummomallisia alushousuja joululahjaksi - noloa, silloin! Mutta nolointa oli ehkä kun esitin joulupukkia ja pikkusiskoni tunnisti minut. Siskolta lähti siinä samassa usko joulupukkiin. 

5. Onko jokin joululahja jäänyt käyttämättä tai kaapin perälle notkumaan?

Ainakin nykyisin saan niin käytännöllisiä lahjoja, että kaikki tulevat käyttöön. Hyvä niin.

6. Milloin ja millä tavalla koristelette joulukuusen?

Minulla ei ole tänä vuonna joulukuusta. Kuten yllä kerroin, kaikki koristeet saavat ähkyolon aikaan juuri nyt. Lapsuudessa äiti koristeli kuusen aatonvastaisena yönä. Valaistua kuusta oli kiva mennä aattoaamuna ensimmäiseksi katsomaan.

7. Ostatko kotiisi joulukukkia? Mikä on joulukukkasi?

Joskus olen ostanut hyasintin. Taitaa kyllä olla vaarallinen kissalle? Joulutähdestä en tykkää yhtään. Ehkä se hyasintti on joulukukkani, jos joku pitää valita.

Elävät kynttilät olivat lopulta lähes ainoat koristeet, jotka kelpuutin kotiini.

Sarafaani ja rätsinä

Heti perään toinen postaus, sillä haluan esitellä vastikään täydentyneen karjalaisen juhla-asuni. Syyskuussahan sain sarafaanin, turkoosikuviollisen olkainmekon. Siinä on varsinkin takana näyttävät laskostukset. Nyt puku tosiaan täydentyi pitkällä paidalla eli rätsinällä. Se on valkopohjaista kangasta, jossa on hentoja tummia lehväkuvioita. Rätsinän pitkät "lampaanlapahihat" voi vetää kyynerpäähän. Aikuisella naisella kuuluu olla päähine sarafaanin kanssa. Kuvassa näkyvä päähine ei ole karjalainen perinteinen sorokka, vaan se on virolainen kirjailtu huivi. Pahoittelen överiksi käsiteltyä kuvaa, oli taas vähintäänkin haastavaa saada säädyllinen otos itsestä hämärässä huoneessa ja automaattilaukaisulla.

Hurskas nainen ikonitsupussa. Lavastettu tilanne. ;)

Tässä alakuvassa näkyvät kankaiden kuvioinnit paremmin. Sekä sarafaani että rätsinä ovat Soja Murron tekemiä. Kiitos Soja! Tämä asu sopii paremmin kuin hyvin kirkollisiin juhliin, kuten pääsiäisen viettoon ja praasniekkoihin.

Strömsö-koukussa ja muuta arkista

Tuulee, aika ihanaa. Siis olla sisällä, katsoa YLE Areenasta Strömsön vanhoja jaksoja. Ne rauhoittavat minua ja toisaalta motivoivat siivoamaan ja laittamaan kotia kuntoon. Näittekö jakson, jossa tehtiin avainkaapin oveen muovisista Hama-helmistä gobeliinityylinen peurankuva? Toisaalta aikamoista kitschiä, toisaalta lopputulos oli mielettömän hieno. Ohjelmassa Hama-helmiä ei silitetty, vaan ne kiinnitettiin alustaan kaksipuolisen liimakalvon avulla, kätevää.

En ole vielä koristellut paikkoja joulua varten, paitsi laittamalla keittiöön joulukynttelikön ja olohuoneeseen valosarjan ikkunaan. Ehkä illalla tai viimeistään viikonloppuna kaivelen joulukoristelaatikkoani, aiemmin inspiraatio moiseen on ollut hukassa. Piparitaikina on ostettu pakkaseen - täytyy tunnustaa, etten ole ikinä leiponut pipareita itse alusta asti. Viime vuonna ostin valmistaikinan, mutta en jaksanut tehdä siitä mitään. Joulutorttuja tuskin teen, sillä en oikeasti pidä niistä. Enkä joulupullasta. Yletön makea ei ole niin minun juttuni.

Nukeilla on taas leikitty.

Käsityörintamalta ei ole toistaiseksi oikeastaan mitään näytettävää, sillä tekeleet ovat olleet puolisalaisia tonttupuuhia. Joulun jälkeen sitten kuvapaljastuksia uteliaille. Viime postauksessa pohdin Unicef-nukkejen tekoa, ja nopsakkana ihmisenä vaihdoin parit sähköpostit, ja kas kummaa - nyt olen tammikuussa menossa Unicef Helsingin nukkepajaan hakemaan kaavat ja kuulemaan kuumat vinkit nukentekoon. Sitä ennen kaapin perukoilla marinoituvat rästikäsityöt pois alta, valmiiksi, hep!

Luen kirjaa, uskotteko? Finlandia-palkittua Jussi Valtosen romaania He eivät tiedä mitä tekevät. On hyvä, uskallan sanoa, vaikka olen vasta alkumetreillä. Hirveät odotukset kyllä ladattu kirjalle, kun sitä on joka paikassa niin hehkutettu. Kirjoitettu jopa, että "onnellisia he, joilla tämä lukukokemus on vielä edessä".

Loppuun vielä linkki ihanaan videoon: 5-vuotias Shaylee viittoo ilmeikkäästi joulusadun.

Nukke- ja nallemarkkinoilla

Kävin tänään M:n kanssa Suomen Nukkeyhdistyksen perinteisillä nukke- ja nallemarkkinoilla Vanhalla ylioppilastalolla. Menimme vasta yhden jälkeen, jolloin oli ilmainen sisäänpääsy - ja toisaalta ehkä suurimmat aarteet ennätetty jo myydä pois. Vaan ei sittenkään, löysin nimittäin aivan ihastuttavan pienen tyttönuken, joka oli se minun aarteeni. Vanhan, kämmenelle mahtuvan selluloidinuken kasvot ovat minusta todella herkät ja kauniit. Tummat hiukset vaikuttavat oikeilta ihmishiuksilta. Raidallinen mekko on uudempi kuin itse nukke, mutta sopii sille silti hyvin. Hauras nukke pääsee nukkekotiini asustamaan, vaikka se onkin talon 1:12-mittakaavassa lapseksi liian iso. Olisiko nuken nimi Silja?

Markkinoilla oli minusta vähemmän ostajia kuin mitä oli takavuosina, ruuhkaa ei syntynyt. Myyjiä oli kuitenkin paljon, suurimmalla osalla oli tarjolla taidokkaita käsintehtyjä nukkekotiminiatyyrejä. Vanhoja leluja ja nukenvaatteita oli jonkin verran. Pari tuntia tuli kierreltyä ja katseltua. Mieleen jäi kytemään myös ajatus, josko joskus itse valmistaisin Unicefille Anna ja Toivo -nuken. Näitä eri kansallisuuksia kuvaavia mollamaijoja oli markkinoilla "adoptoitavana", ja hienoimmat niistä olivat oikeita taideteoksia monine vaatekertoineen ja koruineen.

Virkattuja ja huovutettuja lumihiutaleita

Hyvää itsenäisyyspäivää ja pyhän Nikolaoksen päivää! Aamulla kun heräsin, taivaalta satoi jotain valkoista. Se vaihtui kuitenkin pian vesisateeksi. Virkattuja lumihiutaleita voi kuitenkin näperrellä, vaikka nietoksia ei olisikaan. Näiden malli on Taito Etelä-Pohjanmaan tekemispakkauksesta, jonka ostin syksyllä Seinäjoen käsityömessuilta. Lankana oli siis Unni ja koukun numero 5. Ideana oli tehdä kolmen hiutaleen ketjuja ikkunaan ripustettavaksi, mutta muuttelin ohjetta, ja huovutuksen jälkeen ompelin hiutaleisiin vielä hopeisia ja värillisiä helmiä koristeiksi. Kiinnitän vielä jokaiseen ripustuslangan, kunhan löydän sopivan kätköistäni - näistä tulikin siis kuusenkoristeita. Virkkausohjetta ei saa jakaa tekijänoikeussyistä, mutta tottunut käsintekijä osaa sen kyllä kuvasta päätellä, ei ole monimutkainen malli.

Virkattuja ja huovutettuja lumihiutaleita on tehnyt myös Kosotäti.

Perjantain kuulumiset

Tietokone lataa juuri sisuksiinsa uutta käyttöjärjestelmää. On pitänyt päivittää Yosemite jo kauan sitten koneelle. Saan asioita kyllä tehtyä, kun oikein yritän.

Luin ja korjasin suomennoksen taittovedokset, niissä olikin yllättävän paljon tekemistä. Jännitän vähän, millainen kansi kirjaan tulee.

Olen virkannut ja huovattunut pieniä lumihiutaleita eilen ja tänään, mutta aurinko ehti taas laskea ennen kuin sain tekeleeni valokuvattua. Huomenna uusi yritys.

Olin lääkärissä ja siellä pohdittiin tätä yksinäistä arkeani. Monista käytännön ideoista poimin tutun ja turvallisen - täytyy alkaa käydä taas Hermanin kirkolla palveluksissa ja torstaiaamun käsityökerhossa. Minusta ei kerta kaikkiaan saa Uspenskin kävijää. Ikävä kyllä bussilippujen hinnat nousevat ensi vuonna entisestään. Meno-paluu omalle kirkolle maksaa jatkossa noin 6 euroa ja kuukauden seutulipun ruununraakki-alennuksella saisi noin 74 eurolla. Olisi kyllä luksusta, jos olisi 30 päivän seutulippu, voisi käydä kirkossa niin usein kuin haluaisi. Raamattupiirissäkin keskiviikkoiltana ja tietty viikonlopun palveluksissa. Pitää harkita vakavasti. Sijoitus seutubussilippuun voisi vähentää todellakin yksinäisyyttä ja parantaa mielialoja.

Onneksi lähiaikoina on tiedossa myös kavereiden tapaamisia. Sunnuntaina on Suomen Nukkeyhdistyksen nukke- ja nallemarkkinat Vanhalla Ylioppilastalolla, sinne olen menossa. Nukkekotiharrastukseni on kyllä sikeästi talviunilla enkä usko markkinoilla olevan hirveästi annettavaa Blythe-nukkejen harrastajalle. Mutta menen silti, siellä on kiva tunnelma.

Mosaiikkipeili valmistui

Pari päivää sitten kaivoin askartelulipastosta esille keskenjääneen mosaiikkityön ja päätin tehdä sen lopultakin valmiiksi. Inhottavaa, kun asiat jäävät aina puolitiehen. Mutta nyt se on valmis. Ikean Malma-peilinkehykseen liimasin lähinnä violetin ja turkoosin sävyissä olevia kiiltäviä ja hitusen glitterisiäkin lasimosaiikkipaloja. Palat olivat pyöristettyjä reunoistaan, joten en alkanut saksia niitä pienemmiksi. Tänään sain levitettyä mosaiikkilaastin, ja se kyllä aina muuttaa hurjasti työn ulkonäkööä. Palat tulevat ihan uudella tavalla esiin. Valon vähyyden vuoksi kuvasin peilin parvekkeella.

Tänä vuonna päätin välttää joulukorttien askartelun vaivan ja teetin Ifolorilla (epäonnisten paperikuvien lisäksi) jouluiset taitekortit. Olen tyytyväinen niiden laatuun, tosin valitsemani kuva on iankaikkisen vanha ja moneen kertaan nähty maisema kotisaareltani, jäätyvä meri Takaniemen rannassa. Kortteja tilasin vain kymmenen kappaletta, en uskaltanut ensikertalaisena hamstrata isompaa satsia.

Suomennoksen taittovedokset ovat sähköpostissa. Katsoin ne jo läpi ja hyvältä näytti, paitsi muutama kummallinen rivinasettelu pisti silmään. Huomiseen asti on aikaa tehdä korjausehdotuksia taittajalle, sitten painokone taitaakin jo hurahtaa käyntiin.

Kehräävä kuviolävistäjä

Hei, me skräpätään. Ifolorilla oli kuvat tarjouksessa ja teetin siis Sylvin kuvia aikomuksenani skräpätä ensimmäistä kertaa elämässäni kokonainen pieni albumi kissastani. Toissayönä havahduin aamuyöstä raatelun ääniin. "Jotain siellä nyt hajoaa", ajattelin unen läpi. Aamulla tutkailin tuhoja. Suurin osa paperikuvista on rei'itetty tai rytistetty tai molempia. Ei tarvitakaan niitä Fiskarsin kuviosaksia, ei... Sylvillä on tunnetusti pakkomielle muovin ja muovitetun paperin natustamiseen. Kertoisiko jotain ominaista kissasta, jos liittäisin skräppialbumiin jonkin tuollaisen reunoistaan jyrsityn valokuvan?

Kammiostaan korkeasta

Varovainen kurkistus talvipesästä. Jokohan tässä olisi tarpeeksi murjotettu? Nimipäivä oli tänään, suurmarttyyri Katariina Aleksandrialaisen päivä, mutta en viettänyt sitä ihmeemmin. Hyvä päivä kumminkin.

Pari seuraavaa päivää hion ankarasti käännöstä, jonka sain tänään takaisin kustannustoimittajalta huomautusten kera. Aivan pian se pitää päästää käsistä lopullisesti, hurjaa. Kirja ilmestyy jo tammikuussa.

Onpa vähän sanoja, sanottavaa. Mietin bloggaamisen järkevyyttä, mutta en oikein osaa olla ilman blogiakaan.

Lomalla toistaiseksi