maanantai 7. tammikuuta 2019

80-luvun mummonnelkut kaulahuiviksi

Okei. Alive and kicking. Saan apua ja potkuttelen eteenpäin. Mutta lupasin esitellä seuraavaksi Jotain Ihan Muuta, joten täältä pesee virkkausta. Tosin tuttuja isoäidinnelkkuja, mitäs muutakaan, mutta nämä ovat niin kivoja. Neliöt on virkannut äitini luultavasti jo 80-luvulla. Äidiltä jäi kesken tosi harvoja käsitöitä, mutta pussillinen pieniä isoäidinneliöitä löytyi jäämistöstä. Aiemminhan kokosin äidiltä niin ikään jääneistä irtotilkuista tämän vauvanpeiton

Pikkunelkkuja oli sen verran vähän, että niistä olisi saanut korkeintaan nukenpeiton. Lanka on melko ohutta villaa, luultavasti Novitan Nallea tai jotain vastaavaa. Iloisen kirjavia tilkkuja mustin reunuksin. Selvästi jämälankaprojekti, ilmeisesti peitoksi aiottu, mutta kesken kuitenkin jäänyt. 

Sain idean virkata nelkut suorakaiteen muotoiseksi kaulahuiviksi NYC Looks -katumuotisivustolta. Nelikymppisellä Vincellä on kuvassa kaulassaan vähän erityyppinen isoäidinneliöhuivi, joka inspiroi minua toteuttamaan oman huivin. 


Pakkaspäivän huivi tämä ehdottomasti on, ja suosittelen korkeakauluksista poolopaitaa alle. Ainakin tällaiselle semisti villa-allergiselle kuin minä suhteellisen karkea villalanka paljasta kaulaa vasten on kauhistus. Vincen huivi näyttää vähän jäykältä kaulassa, mutta omani istuu yllättävän mukavasti ja rennosti. En kantannut huivin reunoja kiinteillä silmukoilla juurikin jäykistymisen välttämiseksi, vaan päättelin kaikki miljoona langanpäätä erikseen. Laitoin vielä mustasta langasta hapsut päihin. Ihan kiva tästä mielestäni tuli. Ja hei, muotia melkein suoraan New Yorkin kaduilta!


Jutunjuurta luvassa lähiaikoina mm. syksyllä löytämästäni lautapeliharrastuksesta sekä leikkieläinfiguurien keräilystä, joka on jatkunut jo toistakymmentä vuotta. 

16 kommenttia:

  1. Siitähän tuli aivan ihana! Olen tehnyt monta peittoa isoäidinneliöistä. Nyt on pitkä aika siitä kun viimeksi virkkasin niitä. Pitäisköhän aloittaa taas?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! (Viimeinkin jaksan vastailla kommentteihin.) Minä olen tehnyt pari isoa isoäidinneliöpeittoa, kolmas on kohtapuoliin (?) valmistumassa. Kivaa puuhaa, helppoa, ajatukset tyhjentävää, mutta koukuttavaa. Kannattaa aloittaa tilkkuprojekti!

      Poista
  2. Tosi kaunis huivi. :) Täällä toinen villaongelmainen, ei paljoo tartte vaatteessa villaa olla, että pitää poolopaita laittaa alle. Harmi! No, onneksi sukissa ja lapasissa menee. Toivottavasti sulla kämppä pian lämpeää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pipo-otus! Mulla menee samoin villa sukissa ja lapasissa, mutta esim. villapipo kutittaa otsaa (tosin otsatukka auttaa tähän vähän). Kämpässä on nyt sähköpatteri ja olohuoneessa on 20.5 eli ihan kiva lämpö sen 18.2 jälkeen.

      Poista
  3. Luin muuten vasta nyt tuon alemman postauksen, voimia ja rauhaa sinulle, usko että elämä kantaa <3

    VastaaPoista
  4. Tosi kiva idea - kaulahuivi isoäidinneliöistä! Ja miten hurjan hieno siitä tuli, upea! Varmasti mukava kieroa kaulaan pakkaspäivinä - ja pakkasia taitaa lähiaikoina ollakin tulossa. Toivottavasti vointisi on kohentunut - toivotan sinulle valoa ja voimia alkaneeseen uuteen vuoteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vointi on kyllä kohentunut, kiitos paljon. :) Huomenna etelään luvataan talven kovinta lumimyräkkää, joten huivit ja muut vermeet ovat tarpeen. Odotan oikein, että kuinka paljon sitä lunta huomenna tulee. Puhuvat nyt uutisissa, että tulisi n. 15 cm kerralla.

      Poista

Kokeilen ainakin toistaiseksi kommenttien valvontaa Bloggerin ongelmien takia. Kiitos kommentistasi!