sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

Vauvanpeitto ja jäälinna

Hei äiti siellä jossain ikuisuudessa. Tänään on neljä kuukautta siitä kun kuolit. Viimeistelin sinulta kesken jääneen virkuutyön. Olitko ajatellut siitä päiväpeittoa? Tilkut riittivät vain vauvanpeittoon. Yhdistin isoäidinneliöt mustalla Nallella virkaten ja kanttasin vielä peiton ympäri kiinteillä silmukoilla. Jos lähipiiriin ei synny vauvoja, menee värikäs peitto hyväntekeväisyyteen. 


Tänään on ristinkumartamisen sunnuntai ja ruoskin nyt itseäni, kun en jaksanut lähteä aamulla kirkkoon. Menin rannalle kävelemään kirkkaaseen auringonpaisteeseen. Uimarannalle rakennetaan tällaista yhteisöllistä projektia, jäälinnaa. Alkaa olla jo aikuisen ihmisen korkuinen parhaimmillaan. Maitotölkeissä jäädytetään vettä ja liitetään jäätiilet linnaan lumen ja veden avulla. Veden voi myös värjätä vesiväreillä.


Jotkut ovat jäädyttäneet kukkia tai kasvin osia jäätiilien sisään. Kaunista.



Täällä kotisaarella ollaan aika sisäänpäinlämpiäviä, mutta yhteisöllisyys nostaa päätään aina välillä. Nytkin vapaaehtoiset etsivät torstaina kadonnutta nuorta hiihtäjäpoikaa jäältä ja lähisaarista. Surullinen tapaus. Jäällä oli paljon ulkoilijoita. Laivaväyliä ja virtapaikkoja on syytä varoa, jos meren jäälle mielii.


Huomenna menen ripille eli synnintunnustukselle eli osallistun katumuksen sakramenttiin.

16 kommenttia:

  1. Kaunis peitto! Ja kauniita ovat nuo jäätiiletkin. Mukavaa sunnuntaita sinulle! :)
    Tervetuloa kurkkaamaan uudistuneeseen blogiini https://kuvakehraaja.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihan pokkarilla vaan tänään kuvailin. Laitoin blogisi seurantaan, onnea uudelle alulle!

      Poista
  2. Etköhän pidä itselläsi peiton! Äitisi ja sinun yhteistyö. Niin kauniit värit! Sopii sinun sohvalle torkkupeitoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on toki yksi mahdollisuus. :) Minäkin tykkään tämän väreistä. Äiti oli tehnyt useita samanvärisiä tilkkuja, joten peitto on kirjavuudestaan huolimatta aika harmoninen.

      Poista
  3. Ompas ihana kun olet äitisi tilkut kasannut peitoksi, ja ne päätyvät vielä ilahduttamaan jotakin pientä elämän alkua. Tykkään :)
    Ompa hieno jäälinna ja mahtava tapa tehdä yhdessä :)

    TTosi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äidiltä jäi harvoin käsitöitä kesken, mutta ymmärrän miksi tämä jäi: tilkkujen yhdistäminen on tylsää verrattuna itse palojen virkkaamiseen.

      Jäälinna tehtiin jo viime vuonna rannalle, nyt se on (oli, taisi jo sulaa pois) viimevuotista isompi. Yhteisölliset jutut ovat kivoja.

      Poista
  4. Todella ihana tuli tuosta peitosta, joka sinun tulisi pitää minunkin mielestäni. <3 Annat sitten vaikka jotain muuta hyväntekeväisyyteen, mikäli tavaraa alkaa liiaksi kertyä. :)

    Surettaa hiihtäjäpojan kohtalo, joka tuli taas tänään mieleen hiihtäessäni järvenjäällä, jolla oli yhdessä kohdassa melkein nilkkaan asti vettä. Aloin kiertää sitä kohtaa, mutta silti arvelutti. Kunpa hiihtäjäpoika olisi pelastunut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuakin järkytti ja suretti hiihtäjän kohtalo, oli tämän kevään abiturientti. :( Jäälinnan luokse vietiin paljon kynttilöitä hänen muistokseen.

      Poista
  5. Kaunis peitto, ja ihana ajatus tehdä äitisi työ loppuun. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, toinenkin pussillinen äidin virkkaamia tilkkuja löytyi, mutta ne olivat vähän tunkkaisemman värisiä eikä niistä olisi tullut kuin nukenpeitto.

      Poista
  6. Kaunis peitto ja ajatus. Voimia surutyöhön. <3 Hieno tuo tekeillä oleva jäälinna. Mielenkiintoinen blogi muutenkin, taidanpa jäädä seurailemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pipo-otus ja tervetuloa lukijakuntaan. :) Tämä on tällainen sillisalaattiblogi.

      Poista
  7. Ihana peitto, ei varmaan yllätä! Ja aika ihana tarina, yhteinen työ. Kaunis on jäälinnakin, sekään ei varmaan yllätä, kirkkaiden värien rakastaja kun olen,

    VastaaPoista
  8. Kaunis peitto.
    Onkohan vain sattumaa, mutta äitiemme käsitöiden jäädessä kesken, niin me tyttäret usein jatkamme ne loppuun.
    Minunkin äidiltä jäi muutama villasukan tekele "vaiheeseen", en voinut purkaa niitä vaan kudoin ne loppuun, vaikka en mikään sukankutoja olekaan.
    Sukat vain ovat tuolla laatikossani, kun en oikein tiedä kenelle ne raaskisin antaa.
    Surutyötähän se käsitöiden loppuun saattaminenkin tavallaan on. Kevät on edessä, kohti valoa mennään.
    -hannay

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Näiden tilkkujen lisäksi äidin jäämistöistä löytyi paljon valmiita käsitöitä, sukkia ja lapasia, jotka me tyttäret jaoimme keskenämme. Se oli joulun aikaa. Tuntui kuin olisi saanut äidiltä joululahjan sieltä jostain...

      Poista