torstai 11. tammikuuta 2018

Jääpuikkopuita ja rätväkät verhot

Pelkään edelleenkin turhan hysteerisesti rikkovani järkkärini milloin milläkin tavalla. Esimerkiksi kova pakkanen voisi tiivistää kosteutta kameran sisälle takaisin sisälle tuotaessa. Mutta toissapäivänä oli nollakeli ja kaunis auringonpaiste. Ei tekosyitä jäädä sisälle siis. Kävin rannassa kuvaamassa. Ilokseni löysin luonnon jäätaidetta: rannassa aaltojen pärskeet osuivat pariin vesirajasssa kasvavaan matalaan leppään, joiden oksille oli muodostunut hienoja jääpuikkoja. Kaukaa näytti siltä kuin puun oksilla olisi roikkunut valkoisia muovisuikaleita. Onneksi menin lähemmäs tutkimaan. Näistä sai aika kivoja kuvia.





Ulappa oli siis vielä auki, mutta lahdenpohjukassa oli jo jääsohjoa ja pieniä jäälauttoja. Kovasti yrittää meri jäätyä. Tänään on kolme astetta pakkasta ja ilokseni myös varhain aamusta satoi ohut lumipeite. On vähän valoisampaa nyt.


Toin lapsuudenkotoa muutaman pikkujutun tänne. Komerosta löytyi vanhat verhot, jotka ajattelin ensin myydä, mutta kotona huomasin, että niitä onkin neljä samanlaista – saman verran mitä omaan olohuoneeseeni tarvitaan, ja huollettuani ne, ripustin väripläjäykset ikkunoihini. Ovat kyllä todella hurjan väriset, pinkki-purppurat ja mustat, siis lempiväriseni, mutta valitettavasti ikkunaan ripustettuna taittavat jopa vähän ruskehtavaan ja pinkki näyttää kirkkaanpunaiselta. Oli kuitenkin niin iso työ niiden silittämisessä ja ripustamisessa, että saavat olla jonkin aikaa, vaikka eivät oikein sovikaan sen 40-50-lukulaisen maton kanssa yhteen. Tasapainoinen sisustaminen on kyllä laji, jota en hallitse ollenkaan. Luultavasti viimeistään kesällä kaipaan taas valkoista tai ainakin jotain vaaleampaa.

Verhot ovat suomalaista työtä, käsinpainettu E. Helenius Oy:ssä ja suunnittelija on Mirja Vänni. Olisivatkohan 70-lukua vai jopa 60-lukua, en osaa sanoa? En muista, että nämä olisivat olleet meillä lapsuudenkodissa ikkunassa. Luultavasti ovat vanhemmat kuin minä tai sitten olen ollut ihan pieni kun nämä ovat koristaneet kotiamme. Tein vähän galluppia kaveripiirissäni verhoista, ja jakavat mielipiteitä kovasti. Itsekään en osaa sanoa tykkäänkö vai kammoanko. Tuovat kyllä ihan eri tavalla kotoisuutta ja särmää olkkariin kuin valkoiset verhot, mutta ovathan nämä ihan hiiskatin tummat. No, katsotaan kauanko jaksan näitä katsella. Googlen kuvahaun avulla löysin muuten hienon juhlamekon, joka oli tehty tästä samasta kankaasta.


Sain luettua loppuun Hella Wuolijoen muistelmakirjan Koulutyttönä Tartossa, jonka Wuolijoki kirjoitti Katajanokan lääninvankilassa kärsiessään siellä maanpetostuomiota jatkosodan aikaan. Kiinnostava kirja, olenhan itsekin ollut jos en koulutyttönä, niin yliopisto-opiskelijana Tartossa. Mutta jotain tosi ärsyttävää Wuolijoen tyylissä tai persoonassa oli. Minusta tuntuu, että jos olisin tuntenut hänet, emme olisi tulleet lainkaan toimeen keskenämme! Jotkut kirjailijat taas päinvastoin tuntuvat sukulaissieluilta kirjojensa perusteella. Nyt pitäisi valita seuraava luettava kirja. On lievästi sanottuna runsaudenpulaa.

22 kommenttia:

  1. Huikean hienoja nuo jääpuikoin kuorrutetut oksat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi bongasin ne! Melkein kävelin ohitse, kun luulin tosiaan ensin oksilla roikkuvan jotain roskaa. Kannattaa pitää silmät aina auki lenkillä.

      Poista
  2. Komeita kuvia! Verhotkin on kauniit, mutta mulle ehkä olisivat liian tummat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tummat ne tosiaan ovat. Oli muotia silloin ennen. Mummolassani (nykyinen kotini) oli muinoin 70-lukulainen ruskea tapetti ikkunattomassa eteiskäytävässä. Kyllä oli pimeää!

      Poista
  3. Aivan mahtavat jääpuikkopuut! Ja nuo verhothan on komeat! Kun luin ensin tekstiä, enkä vielä ollut päässyt kuvaan asti, odottelin että millaisethan sieltä oikein tuleekaan esille, mutta yllätyin myönteisesti:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos tykkäät verhoista! :) Kyllähän ne on tummat, mutta olen sopeutunut niihin hyvin tässä välissä. Aamuisin on olkkarissa aika pimeää ennen verhojen avaamista.

      Poista
  4. Kyllä luonnon oma taide vetää sanattomaksi. Upeita kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piipe! Kannatti lähteä taas kerran rantalenkille ja ottaa kamera mukaan.

      Poista
  5. Oi miten hienoja kuvia! Mukavaa viikonloppua💕☀️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina! Mukavaa pian alkavaa uutta viikkoa. ^____^

      Poista
  6. Jäämuodostelmat ovat upeita! Miten jäätynyt vesi voikin taipua niin moneen, kirjaimellisesti.

    Minusta verhot ovat kauniit. Ehkä kesällä vaihtaisin kevyemmät, mutta syksyllä ja talvella nuo näyttävät ainakin tuossa kuvassa nappivalinnalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin jossain blogissa hienoja jäämuodostelmia muistaakseni Näsijärveltä, joten näitä syntyy sitten myös sisämaassakin järvien äärellä. Verhot vaihtuvat varmaan kesän tullen, mutta nyt tykkään näistä kyllä. Isäni mukaan ovat 60-lukulaiset.

      Poista
  7. Ihanat verhot! Nuo sopisivat minunkin värimaailmaan.
    Eikö olekin kiva tunne, kun pääsee kokeilemaan ja testaamaan uutta kameraa? Sitä haluaa tallentaa maailmaa kameran linssin läpi. Upeaa jäätaidetta oletkin löytänyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelinkin, että saattaisit tykätä verhoista. Selvisi, että ovat 60-luvulta. Hyvin on kangas kestänyt aikaa, on ehjä ja tukeva. Valokuvaaminen kunnon kameralla on kyllä tosi antoisaa.

      Poista
  8. Minusta nuo verhot ovat tosi upeat! :) Ja jäämuodostelmat myös, kauniita kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna! Ja tervetuloa blogin lukijakuntaan. ^______^

      Poista
  9. Tosi kauniita kuvia olet ottanut :) Jollain lailla tosi hienot verhot. Tuo punaisen sävy on jotenkin niin upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjut! 60-luvulla suosittiin syviä värejä.

      Poista

Kokeilen ainakin toistaiseksi kommenttien valvontaa Bloggerin ongelmien takia. Kiitos kommentistasi!