maanantai 20. marraskuuta 2017

Hiljaisuuden aika

Blogissa on ollut hiljaista. Sain pyhäinpäivän iltana suru-uutisen, kun isäni soitti ja kertoi äitini kuolleen kotisohvalle, päiväunia nukkuessaan. Äidillä oli monia sairauksia, mutta silti lähtö tuntui odottamattomalta. Ehdin kuitenkin jutella äidin kanssa muutaman minuutin ajan, vain neljä tuntia ennen kuolemaa. Äiti oli silloin ihan lopenuupunut ja sanoi, että jutellaan lisää seuraavana päivänä, tule huomenna käymään. Ajoin isän soitettua taksilla lapsuudenkotiin ja ehdin hyvästellä äidin ennen hautaustoimiston miesten tuloa. Nyt on paljon käytännön järjestelyjä, surua ja ikävää, mutta elämä jatkuu vähitellen. 

Olen käynyt nyt monesti lapsuudenkodissani ja olemme katselleet siellä vanhoja valokuvia ja tavaroita. Isän isä eli vaarini oli tallettanut vanhan Uusi Suomi -lehden vuodelta 1945. Pysäyttävä etukansi: "Euroopan sota päättynyt – Saksa laskee aseensa". Kuvat ovat surkeinta laatua, sillä otin ne hämärässä kännykälläni, jossa on onneton kamera.


Löytyi myös joko äidin tai isän vanhoja Pääskysen Joulukontteja, lasten joululehtiä 1940-50-lukujen vaihteesta. Nämä ovat aivan ihania! Paperi on vaan hyvin pehmeää ja haurastunutta. Näitä pitää lukea tosi varovasti.


Aloitin ja lopetin kakkosbloginkin tässä taannoin. Kiitos sinne tulleista kommenteista. Jatkan sen pitoa vanhanaikaisesti käsin muistikirjaan. Minusta ei vaan ole pitämään kahta blogia yhtä aikaa. Monesti olen jo kokeillut, mutta en näytä oppivan! Liiolii päivittynee taas tiheämmin. 

Pitäkää huolta itsestänne ja läheisistänne. Koskaan et voi tietää milloin näet rakkaasi viimeisen kerran.

32 kommenttia:

  1. Otan osaa suruusi, itselläni on vanha äiti asumassa kaukana täältä, suomessa kuitenkin,aina mielessä on että milloinka soitto tulee, mutta ajattelen niin että jokaisen kohdalle se tulee kuitenkin.
    Muuten olen kaikkiaan 5 kertaa käynyt venäjän puolella, tallinna on kyllä näkemättä, mutta viipuri erik.kiinnostaa. Hienoja kuvia on täällä menneestä kesästä. Joulun avustus on hieno ajatus, muualla on köyhyyttä, mutta ei suomessa mielestäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pike, viimein jaksan vastailla kommentteihin. Itse olen käynyt Viipurissa vain ohimennen, aika kului silloin Viipurin tullissa sotkuja selvitellen. Olisi kiva päästä Kannakselle paremmalla ajalla tutustumaan, suku äidin puolelta on sieltä (Kivennavalta) kotoisin.

      Poista
  2. Lämmin osanottoni! Päivä kerrallansa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Seija. Alkaa jo helpottaa, äiti siunattiin viimein eilen.

      Poista
  3. Lohdutusta ja voimia sinulle ja teille kaikille! Ei tosiaan voi koskaan tietää, milloin kenenkin lähtö on... Hyvä kun sait äitisi kanssa vielä muutaman sanan puhua viimeisenä päivänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon. Eikö olekin ihmeellistä, että äkkäsin soittaa sinä samana iltapäivänä äidille ja sain puhua vielä sen kolme minuuttia hänen kanssaan!

      Poista
  4. Lämmin osanotto! <3
    Toivon Sinulle paljon, paljon voimia surun ja kaipauksen keskellä!

    VastaaPoista
  5. Voi <3 osanottoni suureen suruusi <3

    VastaaPoista
  6. Lämmin osanotto suureen suruusi <3

    VastaaPoista
  7. Voi sinua! ❤ Otan kovasti osaa suruusi. Nyt jos koska voisi varmaan sanoa, että "tiedän, miltä sinusta tuntuu", vaikka kaikki toki kokevatkin oman vanhemman kuoleman eri tavoin. Vaikka tiedänkin oman kokemukseni perusteella, että sinäkin selviät tästä, olen silti niin pahoillani puolestasi!

    Itse mietin äitiä yhä hyvin usein. Ehkä jopa vähän liian usein. Se johtuu monestakin asiasta. Isäni luona asuessani olen käyttänyt monia äidin tavaroita ja vaatteitakin, koska omani ovat muuttolaatikoissa. Lisäksi olen muuttamassa nimenomaan äitini synnyinsijoille, ja yhdessäkin hiljattain näkemässäni vanhassa valokuvassa parikymppinen äiti seisoo samassa paikassa, jossa itse seisoin tänä syksynä kuvatessani talon laskemisen perustuksille. Äiti on siis koko ajan läsnä. Tuntuu, että hän on minussa vielä enemmän kuin ennen.

    Paljon voimia ja haleja sinulle kaiken surun keskelle.

    P.S. Jos haluat joskus kirjoitella aiheesta enemmänkin kahden kesken tai haluat joitain käytännön vinkkejä byrokratiaan tms. liittyen, voit ehdottomasti kirjoittaa minulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon. <3 Minä otin käyttöön äidin kirjoneuletakin. Tuntuu hyvältä käyttää sitä. Ihan aluksi tunsin äidin läsnäolon hyvin selvästi. Nyt ehkä harvemmin. Eilen oli siunaus ja muistoilaisuus, jotenkin helpottavaa, että ne ovat nyt ohi. Oli kaunis tilaisuus ja hautausmaalla lunta puissa. Nättiä ja rauhallista.

      Poista
  8. On se niin surullista... Voimia sinulle edelleen! Tuosta kahden blogin pitämisestä: tiedän tunteen... Kun olin työttömänä, siihen oli energiaa, mutta nyt kun käy töissä, ei millään tunnu aika ja energia riittävän joka suuntaan. Se kakkosblogisi vaikutti lupaavalta, mutta ymmärrän hyvin, ettet jaksa pitää sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. <3 Joo, en millään osaa revetä kahtaalle blogin pitäjänä. Tännekin aion yrittää kirjoittaa enemmän uskisjuttuja jatkosssa.

      Poista
  9. Ikuinen muisto! Osanotto tätäkin kautta.

    Meilläkin isän lähtö kaksi vuotta sitten ei ollut täysin odottamaton sairauksien ja iän vuoksi, mutta kuitenkin se tapahtui yllättäen ja odottamattomalla tavalla. Viikkoa ennen isänpäivänä oli nähty ja juteltu, se juttutuokio jäi sitten viimeiseksi.

    Mutta kuten sanoit, elämä jatkuu surusta ja luopumisista huolimatta. Menetykset eivät katoa mihinkään tai käy ajan myötä yhdentekeviksi, mutta niiden kanssa oppii elämään. Voimia ja lämpimiä ajatuksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati. <3 Nyt kun hautajaiset on pidetty, helpottaa varmaan hiukan. Asioita on kyllä iso tukku hoidettavana. Välillä surettaa kamalasti, mutta olen jaksanut yllättävän hyvin.

      Poista
  10. Voi Liiolii lämpöinen halaus täältä ja osanottoni. Ei läheisen poismenoon ole koskaan valmis, toivotan kovasti voimia <3

    VastaaPoista
  11. Voi ei, Suru on aina niin suuri asia kohdattavaksi.
    Lämmin osanotto äitisi pois menon johdosta.

    TTosi

    VastaaPoista
  12. Osanotto minultakin. Jotenkin lohdullista kuitenkin, että äitisi kuoli omalla kotisohvalla. Halauksia. ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna. No eikö, ihan toista olisi ollut kuolema jossain tk:n vuodeosastolla... Koti on koti kuitenkin.

      Poista
  13. Lämmin osanotto minultakin! Ei läheisen, etenkään oman äidin tai vanhemman, kuolemaan voi varmasti koskaan täysin valmistautua henkisesti.

    VastaaPoista
  14. Osanottoni.
    Voimia tuleviin päiviin ja viikkoihin.

    VastaaPoista