perjantai 27. lokakuuta 2017

Sienimetsässä ja vapaaehtoistöissä

Mihin päivät rientävät? Tästä metsäretkestä on kulunut kohta jo kaksi viikkoa. Entisten työkavereiden kanssa mentiin Porvoon metsiin poimimaan suppilovahveroita. Oli pilvinen, viileä päivä, joka kirkastui iltaa kohti. Metsä oli tuttu edellisestä retkeltämme, ihana tuoksuva kuusikkoinen rinne, jonka alla virtaa soliseva puro. Kaverit keskittyivät suppisten poimimiseen, minä taas kuvaamiseen, sillä en välitä oikeastaan muista sienistä kuin kantarelleista. Suppilovahveroita oli aivan hurjasti, piti oikein varoa, ettei olisi tallonut niiden päälle. Valitettavasti hurjasti oli myös hirvikärpäsiä! Vielä pari päivää retken jälkeen niitä tipahteli takkini uumenista, onneksi silloin jo elottomina. Kyllä osaavatkin olla ällöttäviä otuksia.




Metsäretkemme mukavaksi päätökseksi menimme lähellä olevalle laavulle, jossa teimme tulet ja söimme makkaraa (minäkin, kasvissyöjä!) ja joimme kahvia (minäkin, teenjuoja!). Suunnittelimme jo samalla porukalla retkeä jouluiseen Porvooseen ostoksille ja kahviloihin loppuvuodesta. Porvoo on ihana ja tunnelmallinen kaupunki joulun aikaan.


Olen miettinyt pitkään mikä olisi omin tapani toimia seurakunnassa. Keskeisintä pitäisi olla jumalanpalveluksissa käyminen, mutta mitä muuta? Pääsin kokeilemaan vapaaehtoistyötä seurakuntamme kehitysvammaisten kerhossa. Myllypuron kappelilla kokoontuvaan kerhoon tuli ehkä kymmenkunta kerholaista sekä "vierailevaa tähteä". Aluksi toimitettiin lyhyt rukouspalvelus. Pappi esitteli kappelin ikoneita ja suitsutusta. Tuohus kiersi kädestä käteen, jokainen sai nuuhkia mehiläisvahan hunajantuoksua. Sitten siirryttiin vapaaehtoisten valmistamaan kahvipöytään. Tarjoilujen jälkeen oli ohjelmassa korttiaskartelua, jossa auttelin. Sovin jo diakonian kanssa, että voin jatkossakin osallistua kerhon ohjaukseen vapaaehtoisena, jos tarvitaan. Tuntui kyllä mielekkäältä puuhalta.

Syklaamista vielä sananen. Jos joku veikkasi kukan eliniäksi neljää päivää, niin täältä tulee palkinnoksi kottikärryllinen mainetta ja kunniaa. En olisi itsekään uskonut, että onnistun tappamaan syklaamin niin nopeasti. Ilmeisesti sisäkasviksi siitä ei ole, vaan se menestyy parhaiten esimerkiksi viileällä verannalla. Kukat nuupahtivat neljässä päivässä, nyt kellastuvat jo lehdetkin. Kilpipiilea sen sijaan voi oikein hyvin. En ole ehkä ihan toivoton viherpeukalo.

keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Uudet viherkasvit ja näköasiaa

"Syklaaminpunainen" on yksi lempiväreistäni. S-marketin minisyklaamit kiinnivät alkuviikosta huomioni. Kävin myös kukkakaupassa ihastelemassa syklaameja, joita oli eri sävyissä, mutta palasin ostamaan edullisemman ja hyväkuntoisemman markettisyklaamin, joka maksoi alle 3 €. Nyt saa sitten lyödä vetoa montako päivää tai viikkoa näyttävä ruukkukasvi selviää varjoisella itäikkunallani. Lukaisin hoito-ohjeet, joista selvisi, että kasvi menestyy viileässä. Asuntoni on kyllä viileä, mutta ei tämä mikään lasitettu parveke ole – se olisi kuulemma suotuisa paikka syklaamille. Syklaamin vieressä keittiön ikkunalla on trendikasvina mainostettu kilpipiilea, joka työntää jo kivasti uusia pieniä pyöreitä lehtiä keskeltä. Ja sitten vielä säkkärä rahapuun alku. Leikkasin isosta ja villiintyneestä rahapuustani pistokkaita ja juurruttamisen jälkeen laitoin multaan. Yksi harvoista huonekasveista, joka 100% varmasti menestyy hoidossani.



Joitakin viimeviikkoisia kuvia rannalta. Aurinko paistoi pitkän sateen jälkeen, joten kiiruhdin ulos ikuistamaan ruskaa. Tämä iso kultalehtinen koivu oli mielestäni tosi näyttävä.




Uimarannan hietikon leikkipaikka oli muuttunut järveksi. Kuvasin heijastuksia lammikon pinnassa.


Kävin näöntarkastuksessa alkukuusta. Edellisestä optikkokäynnistä olikin kulunut hurjat kuusi vuotta. Sain tietysti taas vahvemmat silmälasit. Ensimmäiset monitehoni! Jännitin vähän myös ensimmäistä silmänpaineenmittaustani, mutta ei se niin paha toimenpide ollut, lähinnä hiukan ärsyttävää herkkäsilmäiselle. Koska lasini ovat isoilla plusvahvuuksilla, ne pitää hioa ohuemmaksi, mikä taas maksaa mansikoita. Olkaa onnellisia te, jotka pystytte käyttämään edullisia huoltoasemarillejä. Onneksi sain lasit puoleen hintaan, "vain" 600 €, sillä myymälässä oli yllättäen alkanut juuri tarjousviikko. Valmiit lasit saan ehkä parin viikon päästä. Valitsin pyöreähkön sankamallin optikon avustuksella. Toivottavasti sitten taas näen lähelle hyvin. Moniteholaseihin sopeutuminen voi kyllä viedä jonkin aikaa. Samoin uudistuneeseen peilikuvaan tottuminen.

keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Behind the scenes – Näyttelyyn alle kolme viikkoa

Työpöydällä on nyt ruuhkaa. Tulevaa Kannelmäen kirjaston vitriininäyttelyä varten huovutettuja kiviä, valmiiksi kirjailtuja ja vielä kuviointia odottavia. Huovuttamattomia kiviä pyörii siellä täällä. Rastapötköjä. Työvälineitä, DMC:n helmilankoja, rakas oppaani kirjonnan maailmaan eli Yvette Stantonin The right-handed embroiderer's companion. Ikkunalaudalla lisää valmiita kiviä, eteisen lipaston päällä "nakuja" kiviä ilman villatakkia vielä. Olohuoneen sohvapöytään olen teipannut washi-teipillä näyttelyvitriinin kokoisen alueen, johon mallailen kiviä ja sommittelen lopullista näytteilleasettelua. Lattialla noin miljoona keltaista pienen pientä siemenhelmeä, onnistuin juuri kippaamaan helmirasian kumoon.




Tykkään tästä vaiheesta, deadline on lähellä, mutta vielä ehtii tehdä jotain. Ja kivet elävät ihan omaa elämäänsä. Osa pienistä kivistä muotoutui yllättäen kaulakoruiksi. En oikein välitä sanasta statement-koru, mutta sellaisia ne ovat, näyttäviä ja aika hulluja riipuksia. Teen näköjään tässä vaiheessa vielä melko radikaaleja ratkaisuja, puran valmiita töitä ja saan innoitusta uusista lähteistä. Juuri nyt on spiraalivaihe. Pidän muutenkin pyöreälinjaisista muodoista, mutta nyt innostun ja löydän vaikutteita muinaisen kalliotaiteen geometrisistä kuvioinneista, jatulintarhoista ja vesieliöistä!

Eilen ensimmäistä kertaa tuntui, että kädet eivät enää kestä villan märkähuovutusta. Huovutin siis taloushanskat kädessä. Se oli hieman kömpelöä, mutta onnistui kyllä. Olen nähnyt millaista jälkeä huovutus voi villa-allergiselle tehdä: kädet nousevat pahimmillaan vesikelloille.

Alle kolme viikkoa pienen näyttelyni alkuun. Täällä tuoksuu saippua ja märkä villa!