keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Helsingin sarjakuvafestivaalit 2017

Helsingin sarjakuvafestivaalit pidettiin viime viikonloppuna. Paikka vaihtui jälleen, tällä kertaa sarjiskansa kokoontui Suvilahdessa. Kattilahallissa olivat isompien kustantajien ja tekijöiden myyntipöydät, Oranssi ry:n tiloissa ison kentän takana taas Helsinki Zine Fest eli pienlehtien ja muiden vähän marginaalisempien painatteiden myyjät. Pienlehtipuoli oli hiukan syrjässä, mutta onneksi sinnekin saatiin lopulta jonkinlainen viitoitus. Väkeä tuntui riittävän ihan mukavasti. Kävin festareilla sekä lauantaina että sunnuntaina. Lauantaina lyhyehkö täsmäisku ostoaikeissa, sunnuntaina olin jopa hetken itse myymässä Zine Festillä: tuurasin kaveriani ruokatauon ajan.


Ostoslistalla oli juuri festareiden alla ilmestynyt Apila Pepita Miettisen toimittama Rikkinäisen mielen kuvat -albumi. Viime vuoden festareilta ostin ensimmäisen Rikki-albumin ja pidin siitä kovasti. Nyt albumi, joka kokoaa mielenterveysongelmien kanssa kamppailevien ihmisten tekemiä sarjakuvia (sekä joitakin tekstejä), on julkaistu "ihan oikean" kustantajan, Suuren Kurpitsan, kautta. Hinta oli noussut viime vuoden viidestä eurosta, mutta myös sarjakuvien taso on uutukaisessa albumissa entistä korkeampaa. Viime vuoden albumin suosikkitekijöistäni mukana on jälleen mm. Siiri Viljakka vainoharhoista kertovalla sarjakuvallaan. Piri Huhtasen niukalla, tummalla väripaletilla toteutettu Läski-sarjakuva on yksi suosikeistani. Silmääni miellyttää kovasti myös Juliana Hyrrin Kai mä hengitän -sarjakuvan ilmaisu. Mukana on myös Sarjakuva-Finlandian 2015 voittanut alan ammattilainen, Tiitu Takalo. Monet teoksen sarjakuvista käsittelevät hoitoon pääsyn hankaluutta. Kysyin albumin toimittaneelta Miettiseltä saammeko nähdä vielä kolmannen Rikki-albumin, ja kuulemma ainakin kiinnostusta olisi. Käsittääkseni Rikkinäisen mielen kuvat oli sarjakuvafestivaaleilla oikea myyntimenestys.


Muihin festariostoksiini kuului Miia Vistilän Rakkaat kämppikset (2013) -strippisarjakuva-albumi, joka käsittelee masennusta ja ihmissuhdekiemuroita. Yleensä ihmissuhteiden kipupisteistä kertovat sarjakuvat, kirjat ja muut vastaavat hengentuotteet ovat itselleni aika vierasta aluetta. Omassa elämässäni on (onneksi) aika niukasti ihmissuhdedraamaa. Ihastumiset, riidat ja erot tuntuvat tosi kaukaisilta. Helpompi olikin samastua Ina Majaniemen pieneen lempeään tarinaan koiransa kanssa asuvasta Ilonasta, joka päättää kerran elämässään repäistä ja lähteä yksin ulkomaanmatkalle. Majaniemen Huone yhdelle – Pieni matkakertomus (2017) on tosi sympaattinen ja humoristinen mustavalkoinen sarjakuvatarina. Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä ostoksena oli Kaisa Lekan I am not these feet (2004), kirja jota en uskonut saavani koskaan omaksi, sillä painoksen piti olla loppuunmyyty. Lempisarjakuvataiteilijoihini kuuluva Leka oli kuitenkin onnekseni löytänyt muutaman kappaleen klassikkosarjistaan varastosta, ja sain ostettua kirjan mukavaan markkinahintaan. Ei sen enempää Lekasta vielä, tarkoituksenani on edelleen julkaista hänen tuotannostaan erillinen postaus.

Festareiden näyttelyistä tutustuin ainoastaan Suomeen tulleiden pakolaisten tekemiin sarjakuviin, joita oli esillä ulkona aitaan kiinnitettyinä.

2 kommenttia:

  1. Ai, tuommoisiakin festivaaleja järjestetään =). Enpä ole ennen tiennyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kuulunut jokasyksyiseen ohjelmaani siitä asti, kun tapahtuman ensi kertaa äkkäsin.

      Poista