keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Kalenteripähkäilyjä

Moniko vielä käyttää taskukalenteria? Olen tällä hetkellä kolmen kalenterin loukussa. Vuosi sitten ostin hetken päähänpistosta lukuvuosikalenterin, pinkkikantisen, vaikken ole opiskelija aikoihin ollutkaan. Mutta syksy, uuden alku, uusi kalenteri... Pinkki kalenteri loppuisi vasta tämän vuoden lopussa, mutta menin kuitenkin hankkimaan jälleen lukuvuosikalenterin, tuon Piste-kalenterin, joka alkaa elokuun alusta. Niinpä sompailen tällä hetkellä vielä jonkin aikaan pinkin ja Pisteen välillä, kun tulevaisuus suunnitellaan jo uuteen kalenteriin, mutta heinäkuuta eli nykyhetkeä eletään vielä vanhassa. 

Ja se kolmas, tuo sininen, on ortodoksinen kirkkokalenteri, josta katson kirkolliset juhlapäivät, kunakin päivänä muisteltavat pyhät ihmiset (ja nimipäivät, pyhien mukaan) sekä päivittäiset raamatunlukukohdat, joskus. Ortodoksisessa kalenterissa viikon ensimmäinen päivä on sunnuntai. Oikeasti haluaisin käyttää tuota kirkkokalenteria päivittäisenä kalenterina, ja vuosia käytinkin, mutta siinä on harmittavan vähän muistiinpanotilaa.


En ole vielä varma, oliko Pisteen ostaminen virhe. Kalenterin pitää olla just eikä melkein, ja keksin lopulta aika nopeasti muutaman miinuksen tästä uudesta kumppanistani. Kuten yläkuvasta huomaa, se on melko iso verrattuna pinkkiin. Mahtuu kyllä käsilaukkuun, siihen pienimpäänkin. Siinä ei myöskään ole läppää, joka kääntyisi sivujen suojaksi, kuten pinkissä. Värejä on käytetty sisäsivuilla paljon, mikä on sekä plussa että miinus. Joka kuukausi on eri värinen. Tykkään kuitenkin koristella itse kalenteriani, ja näin kuviollisessa kalenterissa omat koristelut voivat olla vähän liikaa.


Siksi hankin yksinkertaisia pallotarroja, isommat Tigeristä, pienet pallerot Lidlistä, joilla voi merkitä ja koodata asioita kalenteriin. Ja askartelin kuminauhapatentin pitämään kalenterin aisoissa laukun pohjalla. Käytäntö näyttää meneekö hermo tämän kalenterin kanssa vai sujuuko yhteiselo sopuisasti.


Tässä kalenterissa ei ole onneksi juuri mitään turhaa. Maailmankartasto löytyy lopusta ja pari arkkia merkintätarroja lisää, mutta ei pinkin kalenterin höpöjuttuja (mm. hymiösanakirja) eikä edes lukujärjestyksiä. Eli kalenteri sopii ei-opiskelijalle, joka mieltää uuden vuoden (uuden elämän?) alkavaksi syksystä. Kirkkovuosikin muuten alkaa syyskuun 1. päivä ortodokseilla. Niin, eletään tosiaan vasta heinäkuuta, mutta fiilistelen jo täysillä syksyä ja sen tulevia menoja. Kesähorrostaminen ei ole oikein minun juttuni, syksy kaikkine tapahtumineen on yleensä paljon kivempi. 



Kalenteri löytyy myös kännykästäni ja periaatteessa tietokoneeltakin, mutta ne ovat lähes olemattomalla käytöllä. Olen säästänyt lipastonlaatikossa kaikki elämäni taskukalenterit, mikä alkaa olla tilankäytöllinen ongelma. Niitä on nimittäin ehtinyt kertyä kymmeniä tähän ikään mennessä. Pientä karsimista voisi jo siis tehdä, tosin nostalgisista teinikalentereista ainakin jokin pitää säilyttää muistona.

perjantai 14. heinäkuuta 2017

Ihana Turku – viimeiset neljä päivää

Turun matkan loppupuolesta kertominen venähti hieman, mutta tässä tulee raportti. Neljäntenä Turku-päivänä tein visiitin Luostarinmäen käsityöläismuseoon. Harvoja paikkoja Turussa, jotka olivat ennestään minulle tuttuja. Mutta iso, 18 korttelia käsittävä museoalue, Turun palosta (1827) säästynyt, kestää useammankin käyntikerran. Museokorttikohde tietysti tämäkin. Luostarinmäen taloissa oli useita opas-elävöittäjiä, mm. savenvalaja, koristemaalari ja ompelija, joiden työskentelyä saattoi seurata. 

Tunnelmallinen ikkuna Luostarinmäellä.

Sisäpihanäkymää Luostarinmäeltä.
Seuraavana päivänä kävin mm. Turun kauppahallissa ja tein hieman ostoksia vaatekaupoilla, mm. kivan Fredriksonin mustan lippalakin, ohutta pellavaa. Nappasin torin laidalta bussin ja ajoin sillä Turun linnaan. Bussissa oli tosi selkeä näyttö, josta näki aina kolmen seuraavan pysäkin nimet. Parempi systeemi kuin Helsingissä! En siis eksynyt, vaan löysin helposti linnalle. Ja Museokortilla sisään taas. Turun linna oli kyllä todella hieno käyntikohde. Iso, täynnä kapeita käytäviä ja portaikkoja, joita pitkin tarpoessaan putkahti aina johonkin huoneeseen, kirkkotilaan tai kauniisti holvattuun saliin, vaikkapa tällaiseen kuin alla olevassa kuvassa. Suuntavaisto katosi heti, kun pääsin linnan uumeniin, mutta onneksi nuolet opastivat reitin linnan läpi. Oli keskiaikainen linnan puoli ja renessanssilinnan puoli, kiintoisa reformaationäyttely ja lopuksi vielä esineistönäyttely, jonka tukevan museouupumuksen vallassa lähinnä juoksin läpi.


On se linna vaan komea. Varmasti melko pieni ja vaatimaton verrattuna muun maailman linnoihin, mutta hienoin, missä minä olen käynyt.


Tiistaipäivä olikin sitten viimeinen kokonainen reissupäivä. Tähän asti suosiollinen sää kääntyi sateisen harmaaksi. Ajoin taas bussilla jokivartta Turun linnan tuntumaan ja kävin tutustumassa Forum Marinumiin, joka on merenkulun ja Suomen merivoimien erikoismuseo. Täytyy tunnustaa, ettei kolahtanut kauheasti. Mutta jälleen kerran Museokortti oli käytössä, joten mitään totaalista museopettymystä ei tullut. Yllättäen melkein hauskin juttu museossa oli huone, joka oli katosta lattiaan täynnä erilaisia veneen perämoottoreita. Jotenkin niin absurdi näky, että melkein nauratti. Forum Marinum oli aika "miehinen" museo muutenkin, tai onhan noita veneileviä tai merihenkisiä naisiakin, mutta joo, ei ehkä minun pala kakkua. Jokirannan museolaivoista kävin tutustumassa vain Suomen Joutseneen, isoon purjelaivaan.



Forum Marinumista palattuani kävin keramiikkaa valmistavassa ja myyvässä Terraviivassa. Olen fanittanut ainakin vuoden heidän valmistamiaan laattoja täältä kaukaa Helsingistä käsin. Nyt pääsin lopulta paikan päälle shoppailemaan. Valkoinen pitsikuvioinen lautanen meni pikkusiskolle matkalaukkulainan kiitoslahjaksi. Ostin vihreän kupposen itselleni, mutta rakkain on tuo keraaminen tekstilaatta, joka muistuttaa siitä, että siivet kantavat.


Seitsemäntenä ja viimeisenä matkapäivänä siivosin kimppakämpän huoneeni ja vain möllötin, kunnes lähdin Onnibussilla (äh sitä halpabussin ahtautta) kotiin päin. Kerroinko muuten jo, että vihaan niitä lukuisia tunneleita Turku–Helsinki -motarilla? Se 2,3 km pitkä tunneli on jotain kamalaa suljetun paikan kammoiselle. Suljin silmät, nojauduin taaksepäin ja keskityin kuuntelemaan takana istuvan hepun puhelinkeskustelua. Ja selvisin hengissä. Ja sitten oltiinkin jo perillä. Mukava matka oli. Koto-Suomi tuli tutuksi ihan uudella tavalla. Ehkä ensi kesänä pitempi reissu johonkin toiseen Suomen kaupunkiin?

torstai 6. heinäkuuta 2017

Ihana Turku – ensimmäiset kolme päivää

Viikon kestänyt retkeni Turkuun on nyt takana. Ehdin nähdä ja kokea tosi paljon kaikkenlaista. Vieras kaupunki tuli päivä päivältä tutummaksi ja loppua kohden viihdyin yhä paremmin. Pientä joustavuutta vaati puolin ja toisin kimppakämpässä asuminen vieraan ihmisen kanssa, mutta hyvin meni. Aluksi oli vaikea löytää kaupungista paikkoja, mutta aika äkkiä aloin hahmottaa kaupungin joen ja eri siltojen avulla. Ja tuomiokirkon. Oli ihanaa, että tuomiokirkon kello löi ihan koko ajan, siis vartin välein. Meillä kotisaarella valitetaan paikallisessa Facebook-ryhmässä meluhaitasta, kun kirkon kello lyö lauantai-iltaisin (pyhän alkamisen merkiksi) ja sunnuntaiaamuisin (messuun kutsu), hohhoijakkaa. 

No mutta! Turussa oli nelipäiväiset keskiaikamarkkinat, joilla oli tosi kiva tunnelma. Vapaaehtoiset näyttelijät keskiaikaisissa tamineissaan pitivät tunnelmaa yllä Vanhalla Suurtorilla. Muusikot esiintyivät jokivarressa, samoin narrien hauska esitys oli siellä. Markkinoilla oli myynnissä kaikkea kaunista, kivaa ja ehkä ei niin hyödyllistä. Ihastuin esimerkiksi budapestiläisen myyjän saviokariinoihin, joissa oli miellyttävä, pehmeä ääni. Samaan aikaan joen molemmin puolin oli myös käsityöläisten markkinat, ja kävin joka päivä tapaamassa Työhuoneen Susannaa, joka teki siellä lempiriepukauppaa.


Heti ensimmäisenä Turku-päivänä kävin myös tuomiokirkossa, joka oli kyllä komea. Siellä oli vaan aivan jäätävä häly. Vierailin myöhemmin uudestaan, kun siskoni tulivat Turkuun käymään, ja silloin oli rauhallisempaa. Kävimme tuomiokirkkomuseossa, jonne keskiaikamarkkinoiden ajan oli vapaa pääsy. Museokortillakin pääsee tutustumaan lehterillä olevaan pieneen museoon.



Stålhandsken kappelin kaunis sininen tähtiholvi Turun tuomiokirkossa.
Heti ensimmäisenä päivänä kävin vinguttamassa Museokorttiani myös Apteekkimuseossa ja Qwenselin talossa, joka on kotimuseo. Kiva kohde tämäkin. Ensimmäisen päivän jälkeen sain selkäni tosi jumiin "museokävelystä" eli sellaisesta hitaasta hissuttelukävelystä, mutta jumi laukesi onneksi myöhemmin.

Lääkepurkkeja Apteekkimuseossa.

Qwenselin talon ikkuna.
Toisena Turku-päivänä kävelin joen vartta pitkin Wäinö Aaltosen museoon, jota minulle oli suositeltu. Museossa on parhaillaan yhdysvaltalaisen Jacob Hashimoton näytttely. Käyntipäivänäni oli museon pötköttelyperjantai, joten lojuin säkkituolissa hyvän tovin alakuvassa näkyvän valtavan installaation alla. Hashimoton värikkäät ja osittain liikkuvat teokset on tehty mm. bambusta, paperista ja akryylistä, ja ne muistuttavat leijoja.

Jacob Hashimoto: Gas Giant – Jättiläisplaneetta (2014).
Kolmantena päivänä Turussa kiertelin keskiaika- ja käsityöläismarkkinoita siskojen kanssa. Käytiin pizzalla ja lopuksi vielä isosiskon kanssa Aboa Vetus & Ars Nova -museossa, josta katsottiin arkeologiapuoli. Museo on rakennettu keskiaikaisen kaupungin raunioiden päälle ja ympärille. Esiinkaivetut kaupungin rauniot katuineen ja kellareineen ovat siis museon sisällä nähtävillä alkuperäisillä paikoillaan. Jännittävä ratkaisu.

Ihastuin Turun kirjakahvilaan, jossa kävin joka päivä, kunnes se heinäkuun puolelle tultaessa jäi kesälomille. Markkinoiden takia siellä oli kova tungos, mutta uskoisin, että muuhun aikaan se on hauska hengailupaikka, jossa voisi myös istua kirjoittamassa.

Viimeisistä neljästä Turun päivästä kirjoitan myöhemmin oman postauksen.