keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Myyttisiä eläinkuvia

Museovinkki Helsingistä Kaapelitehtaalta. Kävin eilen ja toistamiseen vielä tänään Suomen valokuvataiteen museossa, jossa päänäyttelynä on vaikuttava Heikki Willamon Myyttinen matka. Kallio- ja luolataidetta sekä mytologiaa tutkinut Willamo on ottanut eläin- ja maisema-aiheiset kuvansa Suomessa, Norjassa ja Islannissa. Tummanpuhuvat valokuvat pysäyttävät. Eläimistä kuvissa esiintyvät ennen kaikkea isot nisäkkäät: karhut, hirvet, hevoset ja biisonit. Onpa kyykin päässyt kuvaan, se pystyi luikertelemaan aliseen maailmaan. Lyhyet tietotekstit kertovat eläimiin liitetyistä uskomuksista. Uskontotiedettä ja folkloristiikkaa aikoinaan opiskelleelle meikäläiselle tuttua juttua, mutta aiheen lähestyminen taidevalokuvan kautta oli jotain uutta ja tuoretta.

Eilen kävin näyttelyssä ystäväni kanssa, mutta tila oli silloin tosi hälyisä, joten halusin mennä uudestaan tänään – Museokortin etuja, pistäydy museossa silloin kuin huvittaa – ja nyt sattuikin olemaan hyvin hiljainen hetki. Kuvat pääsivät puhumaan hiljaisuudessa paremmin. Näin museossa tänään myös Perttu Saksan lyhytelokuvan Eläimen Kuva (2017), joka eiliskäynnillä jäi kokonaan väliin. Kannattaa pysähtyä vajaaksi puoleksi tunniksi katsomaan filmi, joka täydentää hyvin Willamon kuvia.

Muutamasta Willamon valokuvasta oli tehty postikortti, jotka ostin museokaupasta talteen. Etualalla on Willamon Usvahirvi (2013) ja taka-alalla Norjan Varangissa kuvattu Maailman reunalla (2015). 

Willamon näyttely on Kaapelitehtaalla 13.8. asti. Museon muissa näyttelyissä sivutaan mm. monikulttuurisen Pohjolan teemoja.

Heikki Willamon valokuvista tehtyjä postikortteja.

perjantai 23. kesäkuuta 2017

Alkukesän herbaario valokuvin

Okei, nyt eletään jo keskikesän juhlaa, mutta esittelen alkukesäisen kukkienkuvausretken saaliin. Lapsena tosiaan ihan huvikseni keräsin ja prässäsin kasveja herbaarioon, josta tuli vuosien kuluessa melko muhkea. Olen sen heittänyt roskiin ajat sitten, vähän harmi. Talvella ostin kirjakaupasta herbaariontekopaketin (kannet, lehdet ja nimilaput), mutta se on jäänyt kuitenkin käyttämättä. Kameralla saa ikuistettua kasveja myös, saapa välillä myös kasvupaikastakin paremman kuvan kuin juurineen maasta nyppäistystä ja paperille liimatusta kukkasesta.

Kielopaikan bongasin jo keväällä kirkonmäeltä. Osasin mennä siis sinne kukka-aikaan kuvaamaan. Kielon kukat piileksivät runsaiden lehtien keskellä, niitä oli vaikea saada kuvaan. Kielopuskassa kyykistellessäni paikalle tuli mies, joka ilmeisesti säikähti touhujani, sillä kääntyi kannoillaan minut nähdessään. Jäi seurailemaan vähän matkan päähän mitä teen. Muutama vastaava hassu tilanne on ollut, kun olen konttaillut tuolla kaupunkimetsiköissä kamerani kanssa. 


Metsätähti on herkkä ja kaunis kukka. Muistatteko muuten Metsätähti-jugurtin jostain 80-luvun alusta? Tulipa vain mieleen. Taisi olla joku äkkimakea kerrosjugurtti.


Tämän etualalla kukkivan kukan nimesi äitini, kun en itse tiennyt. Se on keltamo. Sitä kasvoi sekä metsikössä että rannoilla.


Lisää keltaista. Eikö tämä ole jokin leinikki?


Puna-ailakin tunnistin ihan itse. Sitä kasvoi vähän joka paikassa polkujen varsilla.


Pihlaja kukki myös. Nämä valkoiset kukat ovat kauniita, mutta tuoksuvat tai oikeastaan haisevat aika kamalalta.


Saaressa kun ollaan, rannoilta saattaa löytää villiä ruohosipulia. Nämä nupullaan olevat ruohosipulit kasvoivat yllättäen kuusimetsän laidalla.


Ja lopuksi vielä kaunis sininen lemmikki. Virossa kansanomainen nimitys on ära unusta mind eli älä unohda minua, niin myös monilla muilla kielillä.


Kukkien lisäksi vähän kirja-asiaakin. Luen Leena Virtasen Tulen morsianta, se on pian lopussa. Luulin ostaneeni historiallisen jännitysromaanin, mutta se onkin ihan ehta faktateos noitavainoista Ahvenanmaalla 1600-luvulla. Pienen netinselailun jälkeen selvisi, että joku muukin (kirjabloggaaja) oli langennut samaan ansaan. Mutta ei se mitään! Noitavainot olivat minulle ihan uusi juttu. Karmeaa luettavaa, ei mikään kepein kesäpokkari kyllä. Sarjakuvia on myös luettu, laitoin tuohon oikealle sivupalkkiin listanalun lukemistani sarjiksista. Kaisa Lekan sarjakuvatuotannosta teen myöhemmin koosteen blogiin, se ansaitsee ihan oman postauksensa.

Kaunista juhannusta, mittumaaria, Johannes Kastajan syntymäjuhlaa!

lauantai 17. kesäkuuta 2017

Kerro vinkkisi Turku-turistille

Olen menossa tässä piakkoin Turkuun joksikin aikaa. Olen käynyt siellä vain ihan muutaman kerran. Listani nähtävistä paikoista ja tehtävistä puuhista on jo aika pitkä, mutta osaatteko vinkata vielä jotakin? Historia, kirjallisuus, mukavat kahvilat joissa voi kirjoittaa, museot, kivat erikoiskaupat ja muu sellainen nyt lähinnä kiinnostaa. Ja paikallisbussilipun hinta, sitä en ole vielä googlettanut.

Turku-listani:
– Keskiaikaiset markkinat (nelipäiväinen tapahtuma)
– Turun linna (kai se on pakko käydä katsomassa?)
– Forum Marinum (ei niin hirveästi kiinnosta, mutta on Turun linnan vieressä; jaksaisikohan nämä koluta samana päivänä?)
– Kuralan kylämäki (vähän kaukana, tänne pitää mennä bussilla)
– Tuomiokirkko (keskiaikamarkkinoiden aikaan näyttää olevan kivasti ohjelmaa)
– Ortodoksinen kirkko (menen vigiliaan tai liturgiaan)
– Aboa Vetus & Ars Nova (haluan ehdottomasti tänne!)
– Turun kirjakahvila (olen kuullut hyvää tästä paikasta)
– Terraviiva (keramiikkapaja ja -myymälä, hyvästi rahat)
– Luostarinmäki (käyty, mutta kestänee toisenkin vierailun)


Pyrin aikoinaan Turun yliopistoon lukemaan kotimaista kirjallisuutta. Olisin päässyt varasijalta sisään, mutta valitsin kuitenkin Helsingin yliopiston. Pääsykokeisiin piti lukea Leena Krohnin Tainaron. Muistan, että kirja ei aluksi imaissut ollenkaan mukaansa, mutta lopulta siitä tuli yksi lempikirjoistani. 

lauantai 10. kesäkuuta 2017

Kuulumiset vanhan Blogistanian tyyliin

Otsikkoon viitaten tulossa on siis tajunnanvirtaa viime päivien ja viikkojen sisällöstä. 

Maailma kylässä -festareista on jo kaksi viikkoa, aloitetaan niistä. Päivystin kumpanakin festivaalipäivänä kaksi tuntia Uskontojen kylässä Helsingin ortodoksisen seurakunnan pisteellä. Mukana oli muutaman muun uskonnon edustajat myös omilla ständeillään: luterilainen kirkko, Suomen bahá'í-yhteisö, buddhalaiset, eipä tainnut olla muita? Juutalaisuuden ja islamin edustajat olivat mukana keskustelualustuksia pitämässä. Olin odottanut enemmän eri uskontojen edustajia paikalle. Kumpanakin päivänä oli mielenkiintoisia ja osin vähän hämmentäviäkin kohtaamisia ihmisten kanssa. Eräs kävijä halusi haastaa minut väittelyyn ja käännyttää minut ateistiksi, mikä oli hieman outoa ja kiusallista. En ollut itse paikalla käännyttääkseni ketään mihinkään. Kuuntelemalla ja rauhallisesti keskustelemalla yhteys syntyi kuitenkin eri tavoin ajattelevan kanssa. Kiertelin työvuoroni jälkeen katsastamassa kansalaisjärjestöjen runsaan tarjonnan ja pitkään harkitsin jäämistä yhteen työpajaan, jossa kirjottiin langalla paperille oma lupaus Suomelle. En kuitenkaan malttanut istua alas puuhailemaan.

Viikko sitten taas kotisaaren kulttuurikeskuksessa pidettiin Runouden kesäjuhlat. Harvinaista herkkua saada runotapahtuma ihan omille hoodeille! Olin muutaman ensimmäisen tunnin kuuntelemassa. Kiva, että esiintyjät olivat keskenään aika erilaisia. Runoilija Anja Erämaja oli aivan loistava esiintyjä! Mukavia kohtaamisia tuollakin.

Välillä olen väritellytkin, tämä on Monstra Kalevala -värityskirjasta. Huom! Puuväreillä vaihteeksi,  ei rakkailla Stabiloilla.
Täällä Helsingissähän oli eilen iso ilmailunäytös. Yritin mennä katsomaan sitä Kaivopuistoon, mutta kun kaksi täpötäyttä raitiovaunua meni ohitse – ei toivoa mahtua sisään – käännyin kannoillani ja palasin kotiin. Lopulta näin osan esityksestä kotisaarelta käsin. Britannian ilmavoimien taitolentoryhmä Red Arrows'it vilahdukselta jopa omasta keittiönikkunastani.

Tänään oli (ja on edelleen) Lapinlahdessa kierrätystapahtuma, jota sää todella suosi. Ulkona pukeutumisen puistokirppari, sisällä luentoja, työpajojakin oli ainakin pari. Osallistuin itse yhteen pajaan. Hieman harrastelijamaista kankeutta tapahtuman järjestämisessä, jos saa inistä: työpaja ei ollut siellä missä ilmoitettiin, ei alkanut silloin kuin ilmoitettiin, eikä ollut maksuton kuten ilmoitettiin. Onneksi pyydetty euro materiaalimaksua löytyi kukkarosta kyllä. No, ymmärrän, että vapaaehtoismeiningillä mennään, ihmiset tekevät parhaansa & omalla tyylillään.

Laitoin keittiönkaapit kuluneella viikolla syyniin, ne ylähyllyt, joihin harvoin tulee vilkaistua. Järjettömät määrät juomalaseja, kippoja ja lautasia, joita en käytä. Epälukuinen määrä sitä sun tätä. Tarjosin kavereille, ja pääsin kuin pääsinkin eroon kaikesta. Nyt minulla on vain pari kappaletta kutakin astiaa, ja ne ovat niitä lempiastioita, joita todella myös käytän. Kaveri kyllä huolestuneena kysyi, mitä teen, jos haluan pitää juhlat. En ole juhlaihmisiä, ja jos isot juhlat hairahdun pitämään, sitten syödään vaikka kertakäyttöastioista. Vähän huvittava ajatus 50-vuotisjuhlista (hyvänen aika, seuraavat pyöreäni, onneksi ei ihan pian) tässä sohvattomassa asunnossa, paperilautaset vierailla käsissä. Ei pikkupikku kahvikupposia valkoisine servetteineen, vaan jostain Tigeristä rätväköimmän värinen kattaus. Se olisi minua, hah. Ehkä kuusikymppiset sitten iän edellyttämän arvokkuuden mukaan? Vielä ehtii tässä kypsyä.

Kirjojakin on tullut luettua, hyvin hitaasti tosin. Kierrätyshyllystä löytynyt Leena Krohnin Mehiläispaviljonki oli kesken liian pitkään. Nyt luen niin ikään kierrätyshyllystä löytynyttä, ihan korkkaamatonta Mia Kankimäen pokkaria Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. Voi miten hyvä! Oikea aarrelöytö! Ajattelin vähän haastaa itseäni uusille urille tänä kesänä ja lukea kotimaisia naisten kirjoittamia historiallisia romaaneja. Lukulistalla on kyllä paljon muutakin, ja lisäksi on tehtävä käännöksiä.

Aurinkoa viikonloppuusi!

lauantai 3. kesäkuuta 2017

Olohuone venyy moneen

Työpöytäni on olkkarissa, pohjoisikkunan äärellä. Mukava epäsuora valo satunnaisia taiteiluja varten. Olen kuullut, että ateljeen ikkunan pitäisi antaa pohjoiseen, onkohan totta? Koska kirjoitan nykyään läppärillä, en ole enää sidottu työpöydän ääreen. Nytkin kirjoitan tätä keittiössä. Olohuoneessa ovat kuitenkin kaikki kirjat, joita tarvitsen käännöstöissäni, joita teen harvakseltaan, mutta teen kuitenkin. Tosin kaikki tärkeimmät käyttämäni sanakirjat löytyvät verkostakin, niitä on myös nopeampi käyttää kuin perinteisiä hakuteoksia.


Sitten on se varsinainen olohuoneen oleskelupuoli. Ensimmäistä kertaa ruudullisesta sohvanromusta luopumisen jälkeen on alkanut tuntua, että tuo olohuoneen kruunu, tällä kertaa hillityn yksivärisenä, olisi sittenkin jossain vaiheessa ihan kiva. Sohvan paikan valtasi kaksi kirjahyllynrimpulaa, jotka sohvan tieltä pitäsi siirtää kahden matalan kirjahyllynrimpulan tilalle... ja pikkuhyllyt kirjoineen ja taulut hyllyjen yläpuolelta... niin mihin? On vielä viides kirjahylly, runokirjahylly, ja oikeastaan löytyy kuudeskin pikkuhylly luontokirjoineen. Joku kutsuisi tätä jo ongelmaksi, mutta onneksi tuttavapiirissä on koteja, joissa kirjoja on vieläkin enemmän. Tarvitsen kirjoja. Varsinkin niitä runokirjoja.


Tämä ison paperirullan hylsyyn tehty rumpu jaksaa ilahduttaa minua aina vaan, vaikka soitan sitä hyvin harvoin ja silloinkin ihan hiljaa. Tein sen entisessä elämässäni kurssilla, jonka nimi oli "Rummun valmistus ja soitto asiakastyössä". Painettiin ja kuvioitiin kangasta rummun koristeeksi ja viritettiin poronnahka kalvoksi, mikä oli jännin vaihe koko hommassa.


Tiibetiläinen soiva kulho on ollut olohuoneen ikkunalaudalla vuosikaudet. Jännittävä esine. Ja Runotalon Sarin kortteja, kaksi pakkaa yhdessä, toinen vanha ja jo tuotannosta poistunut Tahdon Afrikka -korttipakka. Aivan ihania. Olen aikamoinen korttihullu, minulla on useampi pakka kaikenlaisia inspiraatiokortteja. 


Kolmas erillinen piste olohuoneessa on ikoniseinä. Sen alla on vielä pöytä, jossa on mm. Raamattu ja rukouskirjat. Eli olohuoneeni on työhuoneeni, oleskelutila ja hiljentymispaikka. Harmonista kokonaisuutta en ole saanut tähän monitoimitilaan oikein luotua, mutta vähän kerrassaan. Maton uusin juuri, liian pieni ja repeillyt bukleematto lähtee kaatikselle... tai koska se roskalava meni jo pois, niin luultavasti ullakolle odottamaan seuraavia pihatalkoita jätelavoineen. Uusi matto on turkkilainen kevytmatto, kerrankin reilun kokoinen, 2x3 metriä.


Laiska töitään luettelee, mutta pesinpä ikkunat tänään. Rasti seinään, oli muuten kurjaa puuhaa. Ennen tykkäsin ikkunanpesusta, koska siinä näkee heti työn jäljen. Ikkunaremontin jälkeen meillä ei kuitenkaan enää ole avauskahvoja kiinteänä joka ikkunassa, vaan sellainen juukelin irtokahva, joka pitää ujuttaa sinne koloseen ja sitten arpoa mihin suuntaan vääntää, jotta ikkuna aukeaa. Tunnustetaan tässä, että pesin vain uloimmat ikkunaruudut, vaikka samalla avaamisen vaivalla olisi ehkä kannattanut pestä kaikki. Nämä uudet akkunat ovat kyllä niin tiiviit, että pölyä ei juuri edes pääse ikkunan väleihin. Entiset 50-luvun ikkunat aukesivat joskus itsestään kovalla tuulella.