tiistai 23. toukokuuta 2017

Onks kukka hyvin?

Jatkan vielä muutaman sanasen kasvikunnan kuvaamisesta. Kävin nimittäin taas lähimetsikössä kameran kanssa tarkastamassa mitä uutta vihreää maasta on puskenut. Retken onnistunut kuvasaalis oli harmittavan niukka siihen nähden, mitä kaikkea löysin, kun tarkkaan katsoin. Esimerkiksi ihan huomaamaton violettikukkainen kasvi jäi mitättömäksi kuvissakin. Delete. En olisi huomannut kasvia ollenkaan, ellen olisi juuri ollut siinä vieressä kontillani räpsimässä kuvaa voikukista. Säikytin pari pikkukoiraa hurjaan räkytykseen omituisella römyämiselläni pusikossa. 

Voikukat, nuo pienet auringot. 
Saniaisen kippuratkin ikuistuivat kuvaan vähän tylsästi, enemmän ympäristöä ehkä mukaan ensi kerralla?

Vähän on valotuskin sinne päin... Otamme opiksi.

Sommittelultaan tykkään eniten tästä viimeisestä kuvasta. Löysin tulevan mansikkapaikan kalliolta!


Tein lähimetsässä aikamoiset kierrokset etsiessäni ketunleipiä eli käenkaaleja. Paljaalla kalliollahan ne eivät kasva. Mäen alta rehevämmästä metsästä löysin niitä lopulta. Kuvasin ja kuvasin – kotona koneelta katson, että ne kuvat, joissa kukat ovat esillä hyvin, ovat kaikki epätarkkoja! Tarkoissa kuvissa taas kukat ovat epäedustavasti sommiteltu. Plaah. Jatkamme harjoituksia siis.

Tästä saisin muuten hyvän klikkiotsikon: "Blogini suosio romahti yhdessä yössä – ja olen siitä enemmän kuin iloissani".

Näyttää nimittäin siltä, että yhdysvaltalaiset (?) robottikävijät (?) ovat hylänneet vihdoin blogini. Kuukausia kestänyt tasainen kävijävirta loppui 19.5. jälkeen kuin seinään. En tiedä, oliko roboteista haittaa blogille, mutta ainakin tilastot puhdistuivat nyt. 

Vein juuri pari järkyttävässä kunnossa olevaa ikivanhaa patjaa ullakkokomerosta roskalavalle. Meillä on taloyhtiön pihatalkoot tänään ja lavalle saa viedä roiniaan. Myönnän itselleni kunniamerkin, kun sain heivattua patjat vihdoin pois. Se on ollut nimittäin vakaa aikomukseni varmasti yli 15 vuotta. Ullakolle on helppo unohtaa tavaroita. Pois silmistä, pois mielestä. 

17 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia. Voikukkakin pääsee oikeuksiinsa:) Saniaiskuva aika veikeä, ei huono ollenkaan. Meillä myös tuonne varastoon tuppaa kaikkea roinaa kertymään. Yleensä keväisin se tulee siivottua ja saa heivata pois ylimääräiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kevät on sellaista siivous- ja raivausaikaa myös tässä torpassa. Viime keväänä meillä ei ollut taloyhtiön talkoita eikä roskalavaa sähkö- ja ikkunaremontin takia. Odotin siksi tämän vuoden lavan tuloa kuin kuuta nousevaa. :D

      Poista
  2. Mansikka-kuva on kaunis, nimenomaan sommittelun vuoksi ;)

    Kun jotain saa heitettyä pois, tulee hetkeksi hyvä olo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tykkään itse mansikkakuvassa tuosta oksankarahkasta kukkien vieressä. Yritän saada kukkakuviin vähän kasvuympäristöäkin mukaan, mutta joskus tulee pelkkä "passikuva" kukinnosta näköjään, esim. tuo voikukkakuva.

      Poista
  3. Hienoja kuvia. Valokuvaus harjoittelua täälläkin...nyt kun on aikaa kuvailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Harjoitus tekee toivottavasti mestarin, tänään nimittäin Vallisaaren retkikuvista suurin osa oli ihan kurjia, ylivalottuneita ja tylsiä. Mutta treeniä, treeniä!

      Poista
  4. Naurattaa tuo kuvaus kuinka "säikytit pari pikkukoiraa hurjaan räkytykseen omituisella römyämisellä pusikossa" :D Ovat varmaan miettineet, että on melkoisen omituista ihmisen käytöstä... Mutta hienoja kuvia olet onnistunut saamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koirat eivät ole tottuneet nelinkontin liikkuviin ihmisiin. :D On muuten hyvää reisi- ja pohjelihastreeniä tuo kasvien valokuvaaminen.

      Poista
  5. Vai tylsät saniaiset... älähän nyt! Nehän oli minun mielestäni varsin hauskat kuvat:) Eikä muissakaan mitään vikaa ole. On kyllä kiva katsoa, kuten sanoit, mitä maasta puskee esiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitokset, sitä vaan tulee niin hirmu kriittiseksi omille kuville. Yrittää tavoittaa jotain täydellistä otosta, ja sitten kun koneelta katsoo kuvaa, niin onkin ihan plääh tavalla tai toisella. Valotuksen kanssa on nyt jotain säätöä, kamera ottaa kauhean vaaleita kuvia. Manuaali siis taas käteen ja opiskelemaan säätöjä...

      Poista
  6. Oi voikukat, nuo väärinymmärretyt kaunokaiset! Minusta kuvat ovat oikein kauniita! Vaikka on luontokuvaus kyllä haasteellista ja itsekriittisyys puskee minullakin esiin, varsinkin kun vertaan omia räpsyjä anoppini upeisiin otoksiin (löytyy instasta nimellä Raumensee).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehusta. Minä vertaan omia kuviani siskoni otoksiin. Hän ottaa upeita kuvia varsinkin linnuista! Omalla objektiivillani en pääse niin lähelle tirppoja, että niitä voisi kunnolla kuvata.

      Poista
  7. Kivat kuvat! Voikukka on yksi lempikukkani, vaikka puutarhaihmiset pitävätkin sitä rikkaruohona... Mutta keltainen on yksi lempivärini. Se on niin ihanan aurinkoinen. Viimeisessä kuvassa on tosiaan kiva sommittelu.

    Tiedätkö mitä! Minullakin loppui kuukausia sitten kestänyt "bottiliikenne" Amerikasta kuin seinään juuri vähän aikaa sitten, ja ehdin jo olla iloinen, mutta... nyt kun tulin blogiin, oli eilen ollut äkkiä 300 "käyntiä" Intiasta... Voi masennus!! Ja yhdessä blogissa, jota pidän eri nimellä, on myös viime aikoina alkanut olla liikennettä Intiasta... Eikö koskaan saa olla rauhassa?!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ... siis ei "kuukausia sitten" kestänyt, vaan kuukausia kestänyt... :D

      Poista
    2. Huups, onko Intia seuraava tilastojen sekoittaja? Tarkistin tilanteen: omassa blogissani toistaiseksi vain pari Intian kävijää. Toivotaan, että mikään kauhea vyörytys sieltä tai mistään muualta päin ei nyt ala.

      Poista
  8. Upeita kuvia! Yritin aiemmin kommentoida myös aikaisemmin keväällä kuvaamaasi perhosta, mutta jostain syystä kommentti ei millään tallentunut, vaikka klikkasin Julkaise-nappia monta kertaa. Kauniin kuvan sait joka tapauksessa perhosestakin!

    Nauratti tuo keksimäsi clickbait-otsikko, jota olisit voinut käyttää! Se todella olisi ollut mahtavan herkullinen kutsu postaukseen. :) Onneksi pääsit vihdoin roboteista (?). En ollutkaan koskaan kuullut vastaavasta ilmiöstä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Tiedätkö, eräällä toisellakin Wordpressin käyttäjällä on ollut ongelmia tänne kommentoimisessa. :o Mitään estoja en ole tänne laittanut, kaikki saavat kommentoida. Toivottavasti vika ei toistu enää. Robotitkin ovat pysyneet poissa blogista. :D

      Poista