perjantai 19. toukokuuta 2017

Kukat eivät juokse karkuun

"Kasvitiede sopii tutkimuskohteeksi toimettomalle, joutilaalle ja yksinäiselle --- "
 – Jean-Jacques Rousseau (1782)

Järkkärikameran mukana tullut kittiobjektiivi ei oikein mahdollista lintukuvausta. Tirppa saisi tulla suunnilleen metrin päähän istumaan, jotta siitä saisi kelpo otoksen. Liikkuvaisiakin ovat, mokomat siivekkäät. Toistaiseksi parempia tuloksia kuvausrintamalla olen saanut kasvien parista. Pysyvät ainakin paikallaan. Valkovuokot kuvasin äitienpäivän aamuna. Kevään ensimmäiset leskenlehdet löysin tänään. Missä lie piileksivät tähän asti? Nyt ne ovat jo vähän ylikukkineita.




Sakuran aika, kirsikka kukkii. "Mitä toi tyyppi puuhaa?!" kuului huuto tätä kuvaa ottaessani. Enää minua ei (melkein yhtään) nolota julkisilla paikoilla kuvatessani, vaikka olisin kontillani rämeessä. Kun katson kameran etsimen läpi, unohdan kaiken muun ja keskityn vain siihen mitä näen.


Isäni on siirtänyt vanhoja paperi- ja diakuvia digimuotoon. Kiinnostavimpia vanhoja otoksia ovat ne, joissa on sukulaisia tai vaihtoehtoisesti paikkoja, kuten entistä Helsinkiä. Vanhempien 60–70-luvun matkakuvien joukossa on myös muutama kukkakuva. Ne eivät kiinnosta näin vuosikymmeniä jälkeenpäin, eivät kerro mitään erityistä. Kukka on kukka on kukka. Ehkä kukkien kuvaaminen on kuvaajalle merkityksellisempää, siinä kuvaushetkessä. Säilöttyä kauneutta.

Omat kuvani talletan Instagramiin ja Flickriin. Flickr oli ennen yhteisöllisempi, sain sitä kautta pari-kolme "tosielämän" kaveriakin, kuten olen muistaakseni kertonut. Osallistuin erilaisiin kuvaushaasteisiin. Flickrissä ei ole mielestäni juurikaan Instagramista tuttua seuraajien kalastelua. Ei tallinnalaisia lääkärikeskuksia ja venäjänkarjalaisia matkailuyrityksiä, jotka alkavat seurata tiliäsi, jotta sinä seuraisit heitä. Instagramilla on kuitenkin paikkansa. Olen tykästynyt siihen vasta viime aikoina. 

Mutta kasveista vielä. Talvella ostin tosi hyvän määritysoppaan: Pertti Rannan Villit vihreät kaupungit – Suomen kaupunkikasvio. Innostuin kasveista sen verran, että kun kirjakaupassa tuli vastaan herbaariontekopaketti, ostin senkin. Nyt ajatus kasvien keräämisestä ja kuivattamisesta tuntuu vähän överiltä. Tein sitä kyllä lapsena huvikseni, sain aika ison kasvion koottuakin. Enköhän keskity kasvikuvauksen opetteluun nyt. 

8 kommenttia:

  1. Hyviä kuvia! Kukat on tosiaan siitä kivoja, etteivät ne yhtäkkiä lennä karkuun eivätkä välitä kuvausluvistakaan. Kukkakuvia voi myös käyttää onnittelukortteihin ja muuhun sellaiseen. Minulla on omassa tilauksessa joku hempeä ruusukuva, jonka aion laittaa sitten seinälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hyvä idea tuo, käyttää omia kukkakuvia kortteihin. Joskus olen teettänyt maisemakuvasta kortteja Ifolorilla.

      Poista
  2. Upeita kuvia. Tirpat ovat niin liukkaita luikkuja...saat kameran kohteeseen, niin kohde lähtee samantien!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Totta tuo, yhtä puolikesyä varista pääsin kuvaamaan rannassa aika läheltä, mutta maisema oli muuten niin ankea (matala vesi ja roskainen hiekkaranta), että kuvista tuli aika tylsiä.

      Poista
  3. Hauska on katsella vanhoja albumeja, etenkin ihmisiä. Nyt omat teinit nauraa minun nuoruuskuvilleni. Minusta on mukava katsella varsinkin blogeissa luontokuvia. Näistäkin kuvistasi pääsi ihan kesäfiilikseen, täällä Keski-Pohojanmaalla kun tullaan niin jäläkijunassa tuon kesän suhteen:) Mukavaa viikonloppua sinulle!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännä miten kevät etenee eri tahdissa. Suomi on niin iso maa! Ja muutokset tapahtuu sitten nopeasti, kun ovat tapahtuakseen. Esim. ikkunani takana olevan vaahteran kukat aukesivat tänään. Eilen olivat vielä ihan nupulla. Lämmintä viikonloppua sinne päin!

      Poista