torstai 1. joulukuuta 2016

Yllätyspostia & muita kuulumisia

Eilen tuli postissa Kristallihelmen Susannalta ihana yllätys. Kiitos paljon Sussu! Jättimäinen jouluisasti koristeltu palapelinpala – hauska tuo pieni hevoskoriste siinä killumassa. Näitä tuunattuja palapelinpaloja olinkin juuri käynyt Susannan blogissa ihastelemassa. 


Sitten vielä paljon muuta mukavaa. Tuo metallikehyksinen kuva on magneetti. Tuli sellainen tunne, että voisi itsekin tehdä taas jotain käsillä. Materiaalejahan on vaikka muille jakaa (ja on jaettukin), sähköremontti kotona on ilmeisesti nyt ohitse (ainakin sähkömies niin tänään sanoi); ei tarvitsisi kuin istua alas ja ryhtyä tuumasta toimeen. 


Joulukorttini ovat tänä vuonna enimmäkseen "kaupasta", siis ortodoksisen lähetysjärjestö Filantropian julkaisemia, kera häpeämättömän kristillisen joulutervehdyksen ("Kristus syntyy, kiittäkää!"). Korttiaskartelufiilis ei ole nimittäin tänne eksynyt ainakaan vielä, mutta jotain pientä täytyy kyllä omin kätösin räpeltää. Joulukalenterini on Lapinlahden Lähteen tukikalenteri, siitä saikin tänään avata ensimmäisen luukun. (Ja itsenäisyyspäivänä saa avata kaksi luukkua, koska Lapparissa on kaksi lipputankoa, ja arvaatte varmaan, mitä luukusta 6.12. tietenkin paljastuu.)


Luin tässä myös hyvän kirjan, tosi hyvän, Vuokko Sajaniemen viime vuonna ilmestyneen esikoisromaanin Pedot (Tammi). Vuokko on meidän kirkolta tuttu, ja olisi itse asiassa puhunut kirjastaan seurakuntasalilla eilen aamulla, mutta en herännyt ajoissa päästäkseni paikalle, mikä nyt harmittaa vietävästi. Romaanissa on ortodoksinen usko ja kirkko vahvasti läsnä. Yllättäviä käänteitä, kaunista kieltä. En ymmärrä miksi kirja sai Hesarissa nuivan arvion, juuri sellaisen, jonka takia en itse rohkenisi olla kirjailija – kammoaisin niittaavia kritiikkejä ihan liikaa! Minusta Pedot oli vetävä, ei uuvuttava, kuten HS:ssa sanottiin. Tietysti ortodoksisuuteen liittyvät yksityiskohdat olivat minulle tuttuja, joten niiden pureskeluun kirjassa en suinkaan väsynyt. Vaikea sanoa onko kirja sitten raskaampi lukukokemus sellaiselle, joka ei ortodoksiperinnettä tunne. Jään odottelemaan Sajaniemen seuraavaa kirjaa.

8 kommenttia:

  1. Kiva jos piristi :) kaikkea hyvää talveesi ja terveyttä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! <3 Mukavaa talvea sinnekin päin.

      Poista
  2. Susannan postit ovat aina aivan huippuja ja piristäviä.

    VastaaPoista
  3. Onpa kaunis kortti! Minä sain tänään oman joulukorttirumbani valmiiksi ja huomenna postiin ne, joita ei anneta kädestä käteen. Vielä on töissä paljon tehtävää ennen kuin voi heittäytyä jouluun. Loppurutistus ja sitten loppukuu lomaa. Ihanaa joulun odotusta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menen huomisiltana kauneimpiin joululauluihin, en olekaan ennen ollut. Just tulin kotiin "omalta kirkolta" joulupaaston ripiltä, huhheijaa. Pikku hiljaa alkaa siis joulutunnelma hiipiä tähänkin torppaan. Mukavaa joulunodotusta sinullekin!

      Poista
  4. Onnea, onnea, onnea, olet toinen Lukutoukan synttäriarvonnan voittaja <3 Laitapa viestiä krista.airola@suomilukee.fi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wohou! Mahtavaa! Laitan viestin tulemaan. Kiitos.

      Poista