sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Teehyllyn siivous

Pitkästä aikaa teepostaus. Siivosin ja järjestin teehyllyn uuteen uskoon. Jätin hyllylle vain ne välineet, joita todella käytän teehetkissäni. No, pienenpieni kiinalainen lasikannu on melkein vain koriste. Käytän sitä ainoastaan teekukkien hauduttamiseen, mutta nyt niitä ei ole. Vähän isompi lasiteekannuni Pirkko uupuu kuvasta. Sokeripalakippo lensi pois pölyä keräämästä. En käytä sokeria teen kanssa, joskus kyllä hunajaa. Jos tulee vieraita, laitan sokeria esille.


Tässä näkyvät suunnilleen ne kupit, joita tulee käytettyä. Muumimukikokoelma on pienentynyt. Olen luopunut osasta kupeista, säilytän vain rakkaimmat. Tove 100 vuotta ja Pidä Ruotsi siistinä -muumimukit ovat suosikkejani. On täytynyt tunnustaa, että Teema-mallisto ei miellytä muodoltaan. Lempikuppini arjessa on oranssi Iittalan Primavera-muki. Se jos hajoaisi, niin hätä tulisi. Aivan pienet kiinalaiset sinivalkoiset kupit, kuvassa etualalla, sopisivat parhaiten vihreän teen hitaaseen maisteluun. Oikeasti en käytä niitä muuten kuin teesiivilän alusina. Mutta ovat ne kauniit! Niissä on puun ja kurjen kuvat.


Teehän on tuoretavara, joka ei säily ikuisesti hyvänä. Yritän pitää kotona olevan teemäärän siis hillittynä. Tällä hetkellä varastossani on vain mustaa teetä. Théhuoneella käydessä tulee aina otettua vihreää, sillä kun kysyn, mitä henkilökunta suosittelisi, tarjotaan aina vihreää. Oikein valmistettuna se on ihan hyvää, mutta sydämeni sykkii venäläiselle teetraditiolle ja mustalle teelle. Mitä hyllyssäni sitten on?

Forsmanin Keemun Kung Fu – Luomu
Tämä on unohtunut sinne hyllyn takaosaan ja jäänyt melkein kokonaan juomatta. 

Forsmanin Tibet – Makujen Temppeli
Isosiskolla oli tätä, ja innostuin ostamaan itsellekin. Hyvä ja aika vahva perustee.

Forsmanin Russian Samovar Blend eli Kultainen Omena
Maustettu kvitteni-omenalla, ananaksella, sitruunalla ja saflorinkukalla. Kestosuosikkini Forsmanin maustetuista teistä. 

Golden Monkey AAA
Mandragorasta ostettu hieno kiinalainen tee. 

Ceylon OP Nuwara Eliya
Mandragorasta myös, suosikkiteeni koko teehyllyssäni tällä hetkellä. Tätä tulee kaikista useimmin valittua kuppiin.

Joku (?) Earl Grey
Norsukuvioinen metallinen teepurnukka on sisältänyt Earl Grey -teetä, ja vahvan aromimuiston vuoksi siinä ei enää muuta lajia voi säilyttää. Muistaakseni Mandragorasta tilattua Earl Grey -teetä siinä on nytkin, ja itse asiassa tätä kirjoittaessani kupissa höyryää kyseinen tee. Ihan vaan, koska haluan sen loppuvan. Earl Grey ei ole mikään suosikkimakuni. Bergamotti on jotenkin pistävä aromiltaan.

Joku (?) English Breakfast
Nyt menee jo arpomiseksi, mutta luulisin Pentikin keraamisessa purkissa olevan English Breakfast -teetä, joka on siis sekoitus eri teelaaduista. Tämä on myös laatuja, jotka pitäisi juoda pois mahdollisimman nopeasti. Tykkään kyllä tästä teestä, ei siinä mitään, mutta luulen, että päiväykset alkavat jo paukkua. Sekä norsupurkissa että Pentikin teepurkissa on tiivistetyt kannet, mistä iso plussa. 


Tiger-kaupasta saa tosi hyviä teesiivilöitä, tarpeeksi isoja ja syviä, jotta teenlehdet mahtuvat niissä aukeamaan. Kuvassa Earl Grey -irtoteetä siivilässä. (Tunnustan, ostin Tigeristä myös neljää erilaista teetä pelkästään somien pakkausten takia, mutta heitin ne menemään, kun en kestänyt teen esanssista hajua!)


Lasisten ja teesihdillisten teemukieni taru taitaa olla lopuillaan. Tilasin niitä mukeja joskus, ja edelleen niitä silloin tällöin käytän, mutta ohuessa lasikupissa tee jäähtyy todella nopeasti. Musta tee saa olla kuumaa. Ehkä jos vielä joskus "löydän" vihreän teen, lasikupeille tulee taajempaa käyttöä. Muussa tapauksessa myyn ne eteenpäin, kuten myin aikoinaan ihan liian isoksi osoittautuneen Elsan, kahden litran teepannuni. Aika vain näyttää, mikä todella toimii ja jää käyttöön.

Ja hyh, miltä maistuu jäähtynyt Earl Grey. Seuraava kuppi olkoon jotain maustamatonta laatua. Luulen muuten, että kokoelmaani mahtuisi jokin Sergejeffin teetalon musta tee. Ei vaan ole osunut kohdalle, kun lähikaupat myyvät vain niitä perinteisiä Forsmaneita ja Twiningseja ja Liptoneita. Teen joku päivä ostosmatkan Stokkan herkkuun, siellä pitäisi olla Sergejeffiäkin.

maanantai 21. marraskuuta 2016

Martin markkinat 2016

Viikonloppuna pidettiin Kaapelitehtaalla Martin markkinat. Ne ajoittuvat aina Martin päivän (10.11.) tuntumaan. Virossa oli ennen vanhaan ja on edelleenkin jossain määrin tapana, että lapset kulkevat talosta taloon Martin (ja Katrin) päivänä kummiin kerjäläisasuihin pukeutuneina ja laulaen. Ainakin päiväkodit ja koulut jatkavat tätä perinnettä edelleen. 

Mutta ne markkinat. Kävin sekä lauantaina että sunnuntaina. Lauantaina menin puoliltapäivin, pahimpaan ryysäaikaan. Vastassa oli ihmismassa, jonka virrassa valuin hitaasti eteenpäin pääsemättä lähellekään myyntipöytiä, ainakaan niitä, joiden luokse olisin halunnut. Ajauduin lopulta jonnekin lihaosastolle – virolaiseen keittiöönhän kuuluvat kaikenlaiset makkarat sun muut aika vahvasti. Olisiko saksalaista vaikutusta? Vegetaristina himoitsin ennemmin suolakurkkuja, hapukurk, mutta emmin, koska niistä ei ikinä oikein tiedä mitä saa. Voi olla hapokkaan rapsakoita tai löysiä ja pahoja. Jäi lopulta iso edullinen kurkkupurkki ostamatta, mikä nyt vähän harmittaa. Olisi ollut myös marinoituja kantarelleja. Hunajaa, kynttilöitä, käsintehtyjä saippuoita, kaikkea villaista.


Sunnuntaina menin kolmen jälkeen paikalle. Markkinoilla mahtui nyt liikkumaan vapaammin ja hinnatkin olivat laskeneet edellispäiväisestä. Loppuunmyynnistä ostin jotakin aika kivaa ja pehmeää, jota en voi valitettavasti näyttää täällä, sillä kyseessä ovat joulupukin hys-hys-puuhat. Mutta mitä jäi itselle käpälään: sukukansakalenteri ja kolme kirjaa. Hätäpäissä ostettu virolais-suomalainen fraasisanakirja Omal käel reisimine (se tarkoittaa omatoimimatkailua eikä mitään reiden hiplaamista) oli pieni pettymys, sillä puolet siitä on jo hallussa olevaa matkailufraseologiaa. Kirjan loppupuolella on kuitenkin myös uutta asiaa, tai vähintääkin unohtunutta. Laitan kirjan eteenpäin jollekin tarvitsevammalle jossain vaiheessa. Uralilaisten kielten sanasto oli mukava löytö sukukielifriikille. 


Sukukansakalenterin hankkiminen on minulle jo pieni perinne. Virossa tehdyn seinäkalenterin ensi vuoden teemana on suomalais-ugrilaisten kansojen arkkitehtuuri.


Ja sitten ihan paras löytö: vatjan kielen lukukirja! Tämän suomen sukukielen äidinkielisiä puhujia on jäljellä enää ehkä parikymmentä tai korkeintaan muutamia kymmeniä, joten kieli on äärimmäisen uhanalainen. Opiskelin vatjaa Tarton yliopistossa 1997. Kielitieteellisiä opintoja, ei siis mitään keskusteluharjoituksia todellakaan. Muistelenko oikein, että silloin puhuttiin noin seitsemästäkymmenestä vatjan taitajasta? Oli jotenkin hirveän surullista ajatella, että kieli on kuolemassa. Siksi tulinkin niin iloiseksi, kun nyt löysin tuoreen lukukirjan, jonka loppupuolella on erittäin kattava sanasto. Suomea ja viroa jos osaa, niin sanaston avulla vatjaa tavaa kyllä.


Aika loppui sunnuntaina kesken, sillä meillä oli Kaapelitehtaalla kääntäjien kokoontuminen. Kun se oli ohi, myös markkinat olivat loppuneet. Ne suolakurkut! (Ja hunaja!) Mutta onpahan hengenravintoa nyt vähäksi aikaa.