keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Sisä-Hatussa

Pitkään jatkunut korkeapaine on saanut meriveden vetäytymään. Nyt onkin harvinainen mahdollisuus vierailla kuivin jaloin Lauttasaaren lähiluodolla tai pikkusaarella, jolla on hauska nimi Sisä-Hattu. Luoto sijaitsee Lauttasaaren kaakkoiskulman edustalla. Itse kävin Sisä-Hatussa eilen, tihkusateisena ja aika tuulisena päivänä. Villamyssy, huppu ja tuplalapaset olivat todellakin tarpeen. Väkeä oli arkenakin aika paljon liikkeellä.


Sisä-Hattuun voi kesällä kahlatakin, mutta nyt sinne pääsee kävelemään leveää "bulevardia" pitkin.


Luodolla on sileitä kallioita, joihin on raaputettu tekstejä ja kuvia, kuten tämä merihenkinen kompassiruusu.


Sisä-Hatussa kasvaa muutamia puita, kuten iso komea leppä, ruusupensaita, jotka nyt loistavat kullankeltaisina sekä kanervaa. 


Kallioisen luodon rannoilla on myös hienoa hiekkaa. Ihastuttava paikka! Sisä-Hattuun vievän kannaksen vieressä uiskenteli eilen kymmenittäin haapanoita ja joitakin kyhmyjoutsenia.


Harmittaa taas, ettei ole kunnon kameraa. Ehkä jotain loppuruskan sävyistä tallettui kuitenkin myös näihin kuviin. Keltaista, ruskeaa, vihreää, punertavaa... Tämä viimeinen kuva on Lauttasaaren puolelta, ulkoilupuistosta, läheltä paikkaa, josta Sisä-Hattuun vievä kannas alkaa.


Kannattaa pistäytyä Sisä-Hatussa pian, nyt kun sinne vielä on mahdollista päästä. Lämmintä päälle!

sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Strömsö-putki ja puuhelmisormukset

Flunssa on ollut vielä kimpussa, joten aikaa olen kuluttanut kevyiden puuhien parissa. Neljän jakson Strömsö-putki teki ah, niin hyvää! Syyskauden jaksoista on silti vielä kolme katsomatta YLE Areenassa, ja vanhoja viime keväisiä ohjelmia on myös joitakin näkemättä. Olen vähän säästellyt niitä pahan päivän varalle. Strömsön seuraaminen on nimittäin mitä parhainta ahdistuksen karkotusta! 

Huomasin Strömsön toimittajan Leen sormessa puuhelmistä tehdyn kivan ja näyttävän sormuksen. Pienellä haulla löytyikin ohje sen tekoon YLE:n sivuilta. Tein pari erilaista sormusta. Ohjeesta poiketen käytin helmityölankaa, en siimaa. Eri kokoiset pyöreät puuhelmet ovat vanhoja, ehkä 70-luvulta. Sain ne äidiltäni viime vuonna.


Äitini tosiaan luopui isosta määrästä askartelutarvikkeita ja lankoja. Sain kaikki seiskaveikat ja ison laatikollisen erilaisia kuviopapereita. Mukana on myös joitakin erikoispapereita, kuten musta siluettipaperivihko ja laadukkaita kuulto- ja metallipapereita.


Lisäksi sain kaksi laatikostollista helmiä, kimalteita, paperiaskarteluun sopivia koristekuvioita, kaikennäköistä askartelusälää, suurin osa varmaan edesmenneestä Tiimarista hankittua, mutta myös Sinellistä, osassa markka-aikaiset hintalaput jäljellä. Jotenkin hirveän sääli, ettei äiti enää jaksa askarrella. Hän teki taidokkaita kortteja ja muita paperiaskarteluita, käsitöistä puhumattakaan! Tarvikkeita on niin paljon, omat vanhat roippeeni (lipastollinen askartelumatriaalia!) mukaanlukien, että on selvää, etten tule eläissääni näitä kaikkia minäkään hyödyntämään, vaikka askartelisin joka ainoa päivä. Elämän rajallisuus... Keski-ikä taitaa painaa urakalla päälle, kun tällaistakin tulee mietittyä hilepurnukoita ja kuviopapereita hypistellessä. Sanokaapa muuten, mitä noista askarteluhileistä eli kimalteista voi tehdä? Ei ainkaan houkuta ajatus levittää liimaa paperille ja ripottaa hilettä päälle – joka paikka olisi sen jälkeen kimalteessa. Mutta kauniita ne kyllä ovat. Keijupölyä!

torstai 20. lokakuuta 2016

Uusi aukeama leikekirjaan

Ruutusivuiseen A4-kokoiseen leikekirjaani valmistui tänään jo 20. ja 21. sivu. Syksy puuhineen ja tunnelmineen oli löyhänä teemanani, kun etsin sopivia kuvia naistenlehdistä. Kodin Kuvalehdessä on muuten yllättävän hyviä juttuja. Pikkusiukku tilasi lehden minulle viime keväänä. Osa kuvista on vanhoista Voi Hyvin -lehdistä, joka on minusta menettänyt kiinnostavuuttaan vuosien varrella. Eikä siinä ole enää niin kivoja kuviakaan. Tykkäsin lehdestä ennen kun se oli rohkeasti "hörhömpi", mutta nyt se on tylsähkö valtavirran lehti, jonka jututkin ovat vain pintaraapaisuja.



Ei muuta juuri nyt. Flunssa vie kyvyn tehdä mitään järkevää. Jos haluat nähdä muita leikekirjani sivuja, löydät niistä kuvia leikekirja-tunnisteen alta.

keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Kuulumisia

Enteiliköhän navakka väsymys tätä syysflunssaa, johon viikko sitten sairastuin? Lauantai-iltana katosi ääni kokonaan eikä se ole vieläkään palautunut. Nukkuminen on vaikeaa, mutta mihinkään ei satu, hurraa siitä.

Tapasin ihanan Maahiskan viime viikolla Helsingissä. Tämä oli kolmas tapaamisemme vasta, vaikka vuosia olemme blogimaailman kautta tunteneetkin. Ai että oli mukava nähdä! Kävimme Lapinlahden Lähteessä kahvilla ja sitten menimme ortodoksiselle hautausmaalle käyskentelemään. Oli kaunista. Kävimme myös panihidassa, vainajien muistopalveluksessa. Seuraavana päivänä haudattava vainaja oli jo arkussaan keskellä kirkkoa. Tämä profeetta Elian kirkko on minusta Helsingin kaunein kirkko.



Olen aloittanut sarjakuvakurssilla, josta tosin jouduin viime kerralla ottamaan saikkua. Ensimmäisellä tunnilla teimme piirustusharjoituksen, jossa jokainen piirsi valitsemaansa esinettä ensin kolme minuuttia, sitten aikaa lyhennettiin, sama vasemmalla kädellä, silmät kiinni, lopulta silmät kiinni ja piirustusaikaa vain kymmenen sekuntia! Harjoitus poisti kyllä turhia paineita ja oli tunnelmaa vapauttava. Tämän viikon kotiläksynä on piirtää jotakin viikon jokaisena päivänä tarralappuselle tai vastaavalle. Huomaan, että varjostusten tekeminen on jotain tosi vaikeaa minulle! Olen enemmän värien kanssa läträäjä kuin piirtäjä, ja varmasti enemmän sarjakuvien lukija kuin tekijä, mutta oppia ikä kaikki.

Mietin, tekisinkö erillisen postauksen HAM:n Yayoi Kusaman näyttelystä, jonka kävin katsomassa. Taidan kuitenkin vain tiivistää tunnelmat tähän. Värikäs näyttely oli hämmentävä, hauska, absurdi, huvipuistomainen. Museossa oli sattumalta paikalla useita näyttelijäopiskelijoita, joiden performanssit tekivät kokemuksesta vieläkin yllätyksellisemmän. Koskaan ei tiennyt, mitä nurkan takana tapahtuu. Yksi tanssi portaikossa, toinen piti monologia konttausasennossa (vieressä herkemmille varoituskyltti "teos sisältää seksuaalista materiaalia"). Väkeä oli aivan järjettömän paljon ja laitteisiin... anteeksi installaatiohuoneisiin... oli pitkät jonot, mikä osaltaan toi minulle mieleen Liisa Ihmemaassa -tyylisen huvipuiston. Hirveästi Kusaman näyttely ei minuun kolahtanut, mutta nyt kun Museokortti on taas uusittu, saatan mennä katsomaan sen vielä uudestaan jonain hiljaisempana museopäivänä.

Muita syksyn menokohteita ovat tietenkin Helsingin kirjamessut, joille voitin liput, jihaa, ja Sinebrychoffin taidemuseon ikoninäyttely. Ja Kansallismuseon renessanssinäyttely varmaankin myös. Viro-tapahtuma Martin markkinat pidetään marraskuussa... onhan näitä!

sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Dragia ja teatteria

Kokeilen mielelläni kaikkea uutta ainakin kerran. Tällä kertaa kävin tutustumassa itselleni ihan outoon lajiin, dragiin, Kulttuurikeskus Sähinän ilmaisissa keskiviikkosessioissa. Estradille nousi säkenöivä Linnea von Kattendam luotto-dj:nsä Ellu Eskolan kanssa. Linnea von Kattendamin hahmon takana on taitava ja monipuolinen teatterin- ja taiteentekijä Ville Kekäläinen. Sali oli täynnä monenikäistä yleisöä, kun von Kattendam veti tulevan kauden kabareensa parhaita paloja kenraaliharjoitushengessä. Hauskat välispiikkaukset ja lip syncatut musiikkikappaleet toimivat hyvin yhteen. Artisti marssitti lavalle myös joukon tunnettuja musiikintekijöitä Anita Hirvosesta Paula Koivuniemeen. Pienillä asunmuutoksilla, peruukeilla ja huikealla mimiikalla hahmot olivat aivan tunnistettavia – ja hauskoja! Ihailtavasti taiteilija antoi erityishuomiotaan yleisössä olleille pienille lapsikatsojille. Kerrassaan mainio ja viihdyttävä show.

Linnea von Kattendam / Ville Kekäläinen.
Seuraavana päivänä jatkoin kulttuurin parissa, kävin katsomassa Myllyteatterin Kolgan. Esitys perustuu runoilija Tommi Parkon esikoiskokoelman Lyhyt muisti, meri päätösrunoon. Olimme aikoinaan Tommin kanssa samassa kirjoittajakoulutuksessa. Kun Tommin esikoinen ilmestyi 1997, luin sen melkein puhki. Nyt oli mielenkiintoista nähdä Miira Sippolan ohjaama ja dramatisoima tulkinta kolmiosaisesta päätösrunosta. Esityspaikka on Töölössä Arkadia International Bookshopin kellarissa. Esitys ei ollut runonlausuntaa, se oli nykyrunon vapaa tulkinta nykyteatterin fyysiselle kielelle. Pienen huoneen halki virtasi henkilöhahmoja, tarinoita, koko ajan taustalla viipyivät lempeät ja ehkä hiukan hämmentyneet enkelit.

Esityksiä on vielä joitakin jäljellä. Loppuunmyydyssä ensi-illassa oli hyvin tiivis tunnelma, sillä katsomo oli postimerkin kokoinen. Happi oli jossain vaiheessa loppua, eikä tilasta pääse lähtemään kesken pois. Tämä pienenä varoituksen sanana mahdollisille panikoiville. Esityksen kesto on kuitenkin vain noin tunnin. Suosittelen kyllä ennakkoluulotonta heittäytymistä nykyrunon ja -teatterin maailmaan. Ylipäänsä suosittelen ennakkoluuttomia kokeiluita, ne usein yllättävät positiivisesti.

sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Luontoa kuvissa ja elämäntaparemontin vaikutukset

Hei, pitkästä aikaa. Olen ollut ihan uupuväsynyt. Puolen päivän aikaan tulee ensimmäinen ajatus "joko saa mennä nukkumaan?", ja sänkyyn olen kaatunut siinä iltaseitsemältä, jopa aiemminkin. Ja nukun kuin tukki, kellon ympäri. En tiedä mikä väsymyksen aiheuttaa, mutta luulen sen olevan jo väistymässä. 

Olen käynyt kuvailemassa lähimetsässä ja rannalla aurinkoisina päivinä. Haaveilen taas järkkärikamerasta, mutta saankohan sellaista koskaan hommattua... Tätä pientä keltaista koivunlehteä kuvatessani paikalle ilmestyi lapsiperhe. Tunsin itseni vähän hassuksi tähtäillessäni heiluvaa lehteä kamerallani, mutta päätin olla välittämättä.


Ja alla olevaa leväkuvaa rantakivikossa ottaessani paikalle saapui lintumies, jolla oli sellainen 40 cm pitkä objektiivi omassa kamerassaan. Tähtäili sillä rantalepikkoon. Siellä oli käpytikka. "Ai käpytikka", sanoin lintumiehelle. "On siellä vihretikkakin, käpytikka ajaa sitä takaa." Minähän riemastuin, vihertikka on nimittäin Suomessa huippuharvinaisuus. En sitä onnistunut millään näkemään. Kuitenkin myöhemmin lintuja tuntevat toverini arvelivat asiasta kertoessani, että kyseessä olisi ollut "vain" harmaapäätikka, joka on siis yleisempi vihertikkaa. Sitä kuitenkin nimitetään joskus (erehdyksessä/tarkoituksella?) vihertikaksi. Jos näin on, tikkahavainnon väliinjääminen ei harmita minua niin paljon. Oli kyllä ihana rantapäivä, viimeisiä kunnolla lämpimiä syyspäiviä, istuin tunnin-pari kalliolla auringossa ja kuuntelin luonnon ja kaupungin ääniä.

 

Vuosi sitten sain ikävät laboratoriotulokset, kolesteroli oli aika tavalla koholla. Lääkkeilläkin silloin vähän peloteltiin. Sain vuoden aikaa korjata elämäntapojani. Nyt kävin uudelleen labrassa ja elämäntaparemontti olikin mukavasti vaikuttanut. Kun vuosi sitten kokonaiskolesterolini oli lähellä kuutta, se oli nyt alle viiden. LDL eli ns. paha kolesteroli on vielä himpun verran yli viitearvojen, mutta sekin oli laskenut huomattavasti. Mitä sitten tein? Vaihdoin täysjyväleipään ja spottailin sydänmerkkejä eri tuotteista. Aloin käyttää 17% juustoa ja leivällä Beceliä. Vähensin nälkään syötyjen suklaapatukoiden määrää. Pienensin annoskokoja hitusen. Liikuntaa lisäsin vasta kesällä, ja sen kanssa menee tällä hetkellä taas heikommin. Paino on pudonnut tämän vuoden aikana melkein 8 kiloa, kahdessa vuodessa yli 12 kg. Vyötäröltä on lähtenyt melkein 20 cm. Tulokset kannustavat kyllä jatkamaan. Sydämestä kannattaa pitää huolta!