maanantai 5. syyskuuta 2016

Sarjakuvafestarien saalis

Viikonloppuna Helsingissä oli taas syksyiset sarjakuvafestivaalit. Kampin sijaan teltat oli pystytetty tällä kertaa Kansalaistorille. Jotenkin koen paikan edelleen syrjäiseksi omiin reitteihini nähden, saa nähdä muuttuuko asia Keskustakirjaston avautuessa? Sarjakuvafestivaaleilla on aina mukava rento tunnelma. Telttoja taisi olla nelisen – isommat kustantajat ja nimet isommissa teltoissa ja pienemmissä teltoissa sitten omakustanteita ja pienpainatteita. Flickr-kuvasivuston kautta vuosia sitten tutuksi tullut kaverini oli paikalla sarjakuvapiirtäjämiehensä kanssa. Oli mukava taas tavata, eri kaupungeissa kun asumme, niin live-kohtaamisia ei ole koskaan liikaa. 

Festareilla on mielestäni parasta kohtaamiset sarjakuvantekijöiden kanssa. Palautetta, positiivista sellaista, pääsin antamaan sekä Ilpo Koskelalle että Kaisa Lekalle. Muutaman albuminkin ostin... saatoin jopa ylittää budjettini *huokaus*. Ilpo Koskela piirsi minulle Lusia-kirjaan omistuskirjoituksen viereen hienon korpin kuvan. Milla Paloniemen uutukainen 112 osumaa on omaelämäkerrallista kerrontaa, sarjakuvataiteilijan päiväkirja. Hassua, etten yhtään tykkää Paloniemen Kiroilevasta siilistä, mutta tuo omaelämäkerrallinen juttu kolahtaa. En oikein ole lyhyen strippisarjakuvan ystävä. Fingerpori saattaa huvittaa, mutta muuten en vaan tykkää. Toki nuorempana muistan mm. Jasso-kissan miellyttäneen. Taisi ilmestyä Hesarissa? Nykyään pidän pitemmistä tarinoista, joissa toki saa olla huumoriakin. Dokumentaariset sarjakuvat ovat mielestäni erityisen mielenkiintoisia.


Festareilta olisi löytynyt varmasti mielenkiintoisia omakustanteita, mutta nyt päädyin kantamaan kotiin melkein pelkästään tunnettujen tekijöiden sarjakuvaa. Ostosläjän musta hevonen on tällä kertaa varsin mielenkiintoiselta vaikuttava albumi Rikki – Taidetta mielenterveydestä. Se on projektin saaman apurahoituksen vuoksi kovin edullinen kirja. Albumissa on sarjakuvaa 31 eri tekijältä, jota mielenterveyden häiriöt tavalla tai toisella koskettavat. "Onko ahdistava?", kysyin myyjältä. Saa nähdä kuinka iholle teos tulee, olen vasta selailuvaiheessa.

Yksi juttu, mikä pitää ehdottomasti nostaa esille näiltä festareilta, on mahdollisuus hankkia originaalitaidetta edullisesti taitavilta tekijöiltä. Viime vuonna ostin pari linopainettua korttia, joista toisen aion laittaa seinälleni, kunhan löydän korttiin sopivat kehykset. Tänä vuonna löysin lahjakkaan taiteilijan, Seija Lappalaisen, tekemiä kirjanmerkkejä. Arvatkaa oliko vaikea valita kaikista myyttisistä aiheista ihanimmat! Päädyin vedenneitoon ja seuraavana päivänä festareille palatessani vielä enttimäiseen puuhahmoon.


Olen itse pelkkä wannabe-sarjakuvapiirtäjä. Lukija ennemminkin. Piirtelen silloin tällöin pöytälaatikkoon, ja into taitaa korvata puuttuvat taidot... Peukut pystyyn, että lokakuussa kotikonnuilla alkava sarjakuvakurssi kerää tarpeeksi ilmoittautujia, jotta se järjestetään. Olisi mukava päästä sarjakuvaoppiin. Kerran olin Katja Tukiaisen yksipäiväisessä sarjakuvapajassa Ateneumissa. Nyt haluaisin hioa sarjakuvan käsikirjoittamista ja tietysti niitä piirustustaitojakin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti