maanantai 29. elokuuta 2016

Muovia ja runoutta


Tykkään haastaa itseäni ja kokeilla erilaisia juttuja. Olen poukkoileva testailijaluonne enkä yhden asian nainen. Viime vuoden Runokuu-festareilla ylitin itseni ja tulkitsin päivän verran yhtä runoa liikeimprovisaatiopajassa hyppien, kontaten ja liidellen. Runokuu tuli taas ja festivaalin ohjelmasta spottasin tällä kertaa Outi-Illusia Liljan ohjaaman muovirunotyöpajan Kiasmassa. Sinne oitis! Viime perjantaina siis suuntasin nykytaiteen museoon laukku lastattuna muoviroinalla, jota työpajassa päästäisiin työstämään.

Ensin pieni ryhmämme tutustui Choi Jeong Hwan näyttelyyn. Korelainen nykytaiteilija kokoaa isokokoiset teoksensa nokkelasti erilaisista käyttöesineistä. Tämän postauksen kuvat ovat värikkäästä muovi-installaatiosta Happy Happy. Se oli kokonainen huone, jossa katosta roikkuviin vaijereihin kootut muoviesineketjut muodostivat viidakon, jonka sisään sai kävellä. Vaijereissa oli kipoa, kuppia, ämpäriä ja siivilää. Hilpeä ja hauska väripläjäys! Toinen huone oli taas niukkasävyinen ja hämärä. Siellä korkeiksi torneiksi kootut esineet olivat luonnonmateriaaleja: oli puisia kuksia ja jauhosihtejä. Minulle tavaratornit toivat muotokielensä puolesta mieleen itämaiset pagodit.

Näyttelyssä oli myös kaksi suurta kangasteosta, jotka täyttyivät ja tyhjenivät ilmasta. Pinkki siivekäs possu oli hetken kuin hybriksensä huipulla, lentoon lähdössä. Hetken kuluttua ilmat pihisivät pois ja possu lyyhistyi kärsälleen. Monenlaisia ajatuksia heräsi näyttelyssä, kulutuksesta, muovista ja kierrätyksestä, ja näitä aatoksia jatkotyöstettiin varsinaisessa muovirunotyöpajassa.

Ideana oli siis muokata käytöstä poistetusta muovisälästä teos, johon yhdistettiin runoutta. Ryhmämme assosioi ensin fläppitaululle näyttelyn innoittamana muovihenkisen sanaston. Sitten muovia työstämään! Käytin omissa kolmessa teoksessani mm. muovilautasia ja -aterimia. Permanenttitussilla kirjoitin sitten jotain esineiden pintaan. Täytyy sanoa, että syntynyt runouteni oli varsin tekotaiteellista tuubaa dadaa, mutta hauskaa irrottelua puuha kyllä oli. Taiteilumme pääsivät vielä samana iltana näytille Gloriaan kokeellisen kirjallisuuden iltaan.

Runokuu on ihan huippu alkusyksyinen festivaali kirjallisuuden ystävälle. Ensi vuonna lupaan osallistua taas johonkin festivaalin työpajaan. Johan näistä ennakkoluulottomista työpajakokeiluista alkaa tulla perinne! 

perjantai 19. elokuuta 2016

Nollasta liikkeelle – 2 kk katsaus

Neonkeltaiset treenipopot. Kuva ei kerro koko järkyttävää totuutta värin räikeydestä.

Aika rientää, minä näköjään en! Kaksi kuukautta liikahtelua kuitenkin takana. Täytyy tunnustaa, että ensin jalkavaivat saivat minut himmailemaan liikkumista ja sitten, ennen Vormsin matkaa, sairastuin flunssaan enkä liikkunut enää sitä vähääkään. Nyt on tauti takana ja jalat kunnossa, eikä mitään syitä – tekosyitä lukuunottamatta – ole lenkille lähtemiselle. Vielä on lämpimiä päiviä luvassa, mutta mitä laitetaan ulos päälle, kun asteita on noin +10°C? Käytännöllisiä syyspukeutumisvinkkejä lenkkipoluille otetaankin vastaan.

Ilmoittauduin eilen Helsingin kaupungin järjestämiin jumppiin, tai siis tilasin jumppakortin, jolla saa treenata niin paljon (tai vähän?) kuin haluaa. Ajattelin, että joustoa antava jumppakortti sopii luonteelleni paremmin kuin lukkoon lyöty treenipäivä. Treenikengät on ostettu Forumin Intersportin loppuunmyynnistä. Haluaisin kyllä lähinnä sulautua seinään jumppatunnillla, mutta neonkeltaiset kengät ovat tosi huomiotaherättävät! Ei voi mitään, olivat halvat ja hyvät jalassa. Tosin monet "hyvät jalassa" -kengät ovat osoittautuneet pitemmässä käytössä ihan mahdottomiksi. Harkitsin vähän myös kotisaaren oman urheiluseuran jumppia, mutta päädyin nyt kuitenkin syksyksi kaupungille kokeilemaan. Ainakin keskiraskas core-tunti kuulostaa hyvältä ja tarpeelliselta, ja miksei muutkin tunnit. Ja tunnetustihan ryhmäliikunta ei ole ollenkaan minun juttuni, mutta testataan nyt tätäkin. Kunhan ei olisi vaikeita askelsarjoja!

Asunnossani tuli ikkunaremontti tänään hyvään päätökseen. Juhlan paikka melkein, vaikka seuraava remppa vaaniikin jo oven takana. Kalenteri täyttyy vähitellen syksyn menoista. Runokuun yhteen tapahtumaan osallistun tänäkin vuonna, samoin olen ilmoittautunut sarjakuvakurssille. Hämeenlinnan Postikorttiparatiisiin olen menossa ensi kuussa. Se on korttikeräilijöiden vuoden kohokohtia. Niin, ja tietysti menen Helsingin sarjakuvafestivaaleille. Siirrynkin tästä nojatuoliin lukemaan sarjiksia! 

torstai 18. elokuuta 2016

Ekumeeninen pyhiinvaellus Vormsin saarella

Osallistuin Viron kirkkojen neuvoston järjestämään ekumeeniseen pyhiinvaellukseen Vormsin saarella viime viikonloppuna. Olin jo ilmoittautunut, kun tajusin, että matka on nuorten pyhiinvaellus. Eipä se lopulta haitannut, +40 tyyppi mahtui hyvin mukaan, enkä ollut edes porukan vanhin! Vormsi on pienehkö saari, Viron neljänneksi suurin kuitenkin, lähellä Hiidenmaata. Ajoimme rippi-isäni ja kolmen suomalaisen nuoren kanssa Tallinnasta henkilöautolla Rohukülan satamaan, josta pääsi lautalla 45 minuutin matkan jälkeen Svibyn kylään Vormsille. 


Majoituimme Hullon kylässä luterilaisen seurakunnan leirikeskuksessa. Perjantai-iltana käväisimme paikallisessa kyläkaupassa. Söpö karitsa kirmasi tiellä vastaan.


Leirikeskus oli aivan luterilaisen pyhän Olavin kirkon vieressä. Valkoinen kirkko oli kauniisti korjattu ja entisöity. Vormsi oli ennen toista maailmansotaa ruotsinkielistä aluetta. Saaren väestö evakuoitiin sodan aikana Ruotsiin. Kuitenkin paikannimissä ja siellä täällä muuallakin törmää yhä edelleen ruotsinkielisiin teksteihin.


Pyhän Olavin kirkko Vormsissa.

Tässä on majoitusrakennuksemme aamuvarhaisella kuvattuna. Lähdimme lauantaina pyhiinvaellukselle klo 5.30 auringon noustessa. Suurin osa joukkiostamme oli ehkä vähän yllättäen ortodokseja, mutta mukana oli myös luterilaisia, yksi katolilainen ja yksi perhe karismaattisesta episkopaalikirkosta. Osa ei kuulunut mihinkään kirkkoon. 


Toimitimme matkan aluksi ortodoksisen rukouspalveluksen Hullon kylän ortodoksisen tiilikirkon raunioissa. 

Vormsin ortodoksisen kirkon rauniot.

Sitten lähdimme kävelemään. Matkan pituuden oli tarkoitus olla 18 km, mutta lopulta siitä tulikin 31 km! Lähdimme liikkeelle varsin hitaaseen tahtiin ja köpöttelytahti sai ristiselkäni lähes välittömästi jumiin. Aamupalapaikassa, jonne meille tuotiin syötävää kahdeksan aikoihin autolla, pidettiin jumppatuokio, joka auttoi vähän selän juilimiseen. 


Reitti kulki Vormsin länsiosissa, joissa kasvaa mm. kaunista matalaa katajikkoa. Aluksi kävelimme asfaltilla, mutta sitten poikkesimme metsään, jossa oli helpompi kävellä pehmeitä polkuja pitkin. Teimme useita pysähdyksiä, joiden aikana luettiin rukouksia eri kirkkojen perinteiden mukaisesti. Kuusikossa, jossa kuljimme, kasvoi aivan hurjasti naavaa puiden oksilla! Puhdas ilma siis. Erään polun varrella kasvoi paljon mustia, isoja karhunvatukoita, joita innoissamme poimimme. Kasvaako niitä edes Suomessa? En ole ikinä nähnyt missään.

Puolen päivän aikaan saavuimme Saxbyn kylään meren rantaan. Tuuli oli hurja ja sadettakin saatiin. Myrsky repi melkein sadeviitan yltäni. Rannan kivikossa lojui hylkeenraato. Eläviä hylkeitä ei valitettavasti näkynyt.


Saxbyssä oli majakka, jonka pihassa jälleen rukoilimme ja söimme evästä. Jotkut taisivat käydä majakan tornissakin. Selkäni oli tässä vaiheessa niin kipeä, että päätin hypätä huoltojoukkojen puolelle autoon. Vähän harmitti, mutta toisaalta en olisi ikinä pystynyt kävelemään selkäkipuisena 31 km. Nyt meni matkasta noin puolet. Jalat olisivat kyllä jaksaneet, vaikka kiitettävän kipeät ja rakoilla koivetkin olivat. Olin hommannut matkaa varten lähes liioitetellun suuren matka-apteekin, josta jakelin sitten rakkolaastareita ym. tarvitseville. Kaikki pääsivät illansuussa perille, kuka omin jaloin, kuka autokyydillä.

Saxbyn majakka.

Sunnuntaina toimitettiin piispallinen jumalanpalvelus pyhän Olavin kirkossa. Mielenkiintoista oli laulaa viroksi virsiä! Pyhän Olavin kirkon hautausmaallakin kävin. Se on tunnettu kivisistä rengasristeistä, joita siellä on enemmän kuin missään muualla maailmassa yhdessä paikassa, yli kolmesataa. Vanhin rengasristi on 1700-luvulta ja uusin 1900-luvun alusta. 

Rengasristejä Vormsin hautausmaalla.

Kotimatkalla poikkesimme kutsusta Haapsalun kauniissa kaupungissa ortodoksisessa pappilassa kahvittelemassa. Keltaisen kirkon vieressä on pappila, jossa Astrid Lindgrenin kirjojen kuvittajana tunnettu Ilon Wikland vietti lapsuutensa, kunnes pakeni sotaa Ruotsiin. Haapsalun kirkko ja pappila on kuvattu Ilon Wiklandin omaelämäkerralliseen lastenkirjaan Pitkä, pitkä matka. Se on todella hyvä kirja pakolaisuudesta, olen sitä ennekin mainostanut.

Haapsalun pyhän Maria Magdalenan kirkko.
Matkalla oli myös ilo tavata Tallinnassa vanha runoilijaystävä, jonka suosituksiin kirjaostoksilla luotan. Kävimme siis Rahva Raamatun kirjakaupassa hankkimassa minulle hieman vironkielistä luettavaa. Illalla olin kotona taas. Pyhiinvaellus oli mieleenpainuva, vaikka jäikin "puolimaratoniksi" osaltani, mutta eihän se mikään kävelykilpailu ollutkaan. Sääkin selkeni taas sunnuntaina, kuten viimeisestä kuvasta näkee. Hieno reissu siis, itse asiassa minulle ensimmäinen kerta Viron saarilla, minneköhän tie seuraavaksi vie?

maanantai 8. elokuuta 2016

Tunnelmia kansainvälisestä Postcrossing-miitistä

Olen harrastanut Postcrossingia reilut kymmenen vuotta. Osallistuin lauantaina 6.8. Suomen Postcrossingyhdistyksen järjestämään kansainväliseen miittiin. Tämä oli jo toinen kansainvälinen Postcrossing-tapahtuma, jossa olen ollut mukana. Edellisen kerran vuonna 2009 kokoonnuttiin pienimuotoisemmin, pelattiin mölkkyä Kaisaniemenpuistossa ja kirjoiteltiin postikortteja. Nyt miitissä oli 77 osallistujaa, Suomen lisäksi Ruotsista, Norjasta, Venäjältä, Virosta, Hollannista ja Italiasta. 

Aamulla lähdettiin tilausajobussilla kohti Loviisaa. Tapasimme hilpeistä mummokorteistaan tunnetun korttitaiteilijan, Inge Löökin, Print Mill -painotalolla. Inge Löök oli oikein herttainen. Saimme ostaa erikoishintaan hänen korttejaan.

Inge Löök signeeraamassa korttejaan.
Saamamme tarjouskupongit kädessä suuntasimme seuraavaksi loviisalaiseen konditoria Vaherkylään. Otin teen kanssa palasen aivan ihanaa kirsikkatorttua. Paikallisella kirpputorillakin ehdimme osa porukasta piipahtaa. Koska matkan teemana oli postikortit, nappasin talteen kirpulta muutaman dieselveturi- ja lättähattukortin. Junakortteja kun yllättävän monet crossarit keräilevät. Dr14-veturikortti taitaa kyllä lähteä muinaselle exälleni, joka harrastaa dieselvetureita.

Loviisasta bussimme ajoi suoraan Helsinkiin Kauppatorin lauttarantaan. Varsinainen miitti pidettiin Suomenlinnassa, ravintola Bastionissa. Söin aivan loistavaa kasvislasagnea. Jälkiruokana ollut mustikkapiirakka ei ihan vakuuttanut, mutta sitten olikin jo kiire allekirjoittamaan miittipostikortteja. Itse lähetin maltilliset 25 korttia, suunnilleen. Yhteensä tapaamisesta lähti kuitenkin maailmalle 1,6 kg maksimikortteja ja huikeat 9,3 kg postikortteja. En ehkä ihan jokaiseen korttiin kirjoittanut nimeäni...

Jouduin lähtemään miitistä kotiin melko aikaisin, sillä vilunväreet ja aivastukset enteilivät alkavaa flunssaa. Siksi sunnuntaiaamun vapaamuotoisempi miittipäiväkin jäi omalta osaltani kokonaan väliin. Mukava miitti oli kuitenkin, kiitos järjestelyistä Suomen Postcrossingyhdistykselle! Kiitos myös kaikille yhteistyökumppaneille miittikassin antoisasta sisällöstä!