keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Tarmokeskiviikko

Onneksi kysyin teiltä mielipidettä vauvanpeiton kokoasiaan. Olisin tehnyt liian pienen. Huomenna pääsen virkkaamaan sitä kirkon kässäkerhossa, aamupalveluksen jälkeen. 

Pakkanen ja aurinkoinen sää ovat saaneet minut ihan uskomattoman tarmokkaaksi. Täällä on siivottu (hämähäkit juoksivat imuria pakoon) ja kuurattu, pyykätty ja kokattu. Lihaa on ruoskittu kävelemällä kunnon hikilenkkejä. Tosin näissä rantamaisemissa on aina pakko hiljentää ja kaivaa kamera esiin. Vakioreittini jatkuu tuosta rannan jälkeen metsikköön ja sitten omakotitaloalueelle.



Jonkin verran oli aiemmin ongelmaa jalkojen palelun kanssa, mutta vetäisin kaapista jalkaan vanhat lasketteluhousut (en ole muuten ikinä kokeillut laskettelua), ja johan tarkeni. Ihan tyytyväisenä silti otan vastaan viikonloppuna alkavat lauhemmat säät. Pääsee pitämään hame & pitkät villasukat -yhdistelmää.


Huomisiltana alkaa tanssikurssi, luovaa tanssia ja liikeilmaisua. Mahtavaa. Viikonlopuksikin on kivaa kirkollista rientoa tiedossa. Näin voisi jatkua.

4 kommenttia:

  1. Täälläkin ollaan ihan tyytyväisiä tähän pakkasjaksoon, voisi lauhtua. Vaikka tänä aamuna huomasin, että ihmeen hyvin on ehtinyt jo tottua, sillä iltapäivän -24 tuntui jo hiostavan selkää kaiken sen vaatekerroksen alla. ;P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, kyllä sitä tottuu! Mutta tänään oli ihanaa, kun oli vain pari astetta pakkasta. Tuli melkein kuuma kauppareissulla.

      Poista
  2. Meillä on ollut enimmillään yli - 30 astetta, ens yöks lupas vielä kylmempää, sitten lauhtuu. Oon eka kertaa sun blogissa ja liityin lukijaksi. Tykkään lukea kaikkia erilaisia blogeja. Ois kiva jos tulisit kylään Aurinkokujallekkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei vaan ja tervetuloa lukijakuntaan! Tulin ja jäin myös Aurinkokujalle. :)

      Poista