lauantai 30. tammikuuta 2016

Kotialttari

Olohuoneestani löytyy pieni kotialttari. Se on blogissa aiemminkin näyttäytynyt. Ikoni on myös keittiössä ruokapöydän yllä ja makuuhuoneessa sängyn yllä, mutta olohuoneen kotialttari on se paikka, missä yleensä rukoilen. Olen kyllä tosi huono rukoilemaan. Joskus myös pappi käy pyynnöstä toimittamassa jonkin pienen palveluksen tässä, vaikkapa kiitosrukouspalveluksen, jos on nimipäiväni. Slaavilaisen tavan mukaan alttari on kodin itänurkassa, vastapäätä sisäänkäyntiä. Siis kunniapaikalla, niin että sen näkee heti. Karjalassa sitä sanotaan suureksi tsupuksi, Etelä-Virossa Setomaalla se on pühasenulk. Minulla ei käytännön syistä kotialttari löydy idästä eikä edes nurkasta, vaan kreikkalaisittain suoralta seinältä. Ikonien alla pöydällä ovat rukouskirjat ja Raamattu. Yleensä käytän tuota pientä vihreää kirjaa. Isommassa punaisessa on rukouksia "joka lähtöön". Tietysti omin sanoinkin voi rukoilla, ja muuallakin kuin ikonien edessä. Joka paikassa ja joka hetki.


Lampukassa, joka palaa ikonien edessä, käytän Valamosta ostettua lampukkaöljyä, joka käsittääkseni on puhdasta parafiiniöljyä. Se alkaakin olla lopussa. Uspenskin katedraalissa on alettu myydä joitakin kirkollisia tarvikkeita, joten öljynkin voi hankkia sieltä.


Lampukan liekki kuvaa jumalallista valoa. Joskus valitetaan, että lampukka savuttaa ja nokeaa, mutta siitä selviää, kun leikkaa hiiltyneen sydänlangan pois. Kannattaa myös katsoa, ettei liekkiin pääse vetoa. Oma lampukkani palaa aina levollisella pienellä liekillä eikä savuta kyllä yhtään.


Kotialttarin keskusikoni, Konevitsalainen Jumalanäiti, on käsin maalattu, muut ikonini ovat painokuvia. Ikoneissa on minulle tärkeitä ja läheiseksi tulleita pyhiä, kuten nimikkopyhäni suurmarttyyri Katariina. Kävin joskus ikonimaalauksen alkeiskurssilla, mutta se ei ollut minun juttuni ollenkaan. Kärsivällisyys ei riittänyt, vaikka lahjoja olisi ehkä voinut kehittääkin ajan kuluessa ja ankaralla harjoittelulla.


Pidän ortodoksisista kirkkoveisuista, koska niissä ei ole loppusointuja! (Oma, ehkä tyhmän rajoittunut mielipiteeni on, että loppusoinnut tekevät tekstistä kömpelön, oli se sitten rukous tai runo... kun sanoma pitää pakottaa mittaan...)


Vielä vilkaisu alttarilta kirjahyllyyn. Jonkin verran on noita ortodoksisia kirjoja kertynyt. Juuri sain kaverilta muutaman lisää, kiitos! Aika eri tilanteessa olen kuin lukion toisella tai kolmannella, jolloin menin Liisankadulle silloiseen Lampukka-kauppaan kysymään "jotain kirjaa ortodoksisesta uskosta kiinnostuneelle". Sain Tito Collianderin kirjoittaman ohuen vihkosen, jota en ehkä suosittelisi nyt kenellekään kiinnostuneelle ensimmäiseksi luettavaksi ainakaan... Aikaa on kulunut ja on ilmestynyt paljon myös uusia hyviä kirjoja aihepiiristä. Alexander Schmemannin ja Kallistos Waren kirjoja voin lämpimästi suositella.


Kirkollinen vuorokausi vaihtuu illansuussa eli pian eletään jo sunnuntaita. Se onkin nimeltään tuomiosunnuntai – viikko enää sovintosunnuntaihin ja suuren paaston alkuun! Pääsiäinen on tänä vuonna tosi aikaisin. Liharuuasta luovutaan perinteen mukaan jo huomenna. Ensi viikolla pitääkin muuten muistaa ostaa laskiaispulla! En tiedä valitsenko hillon vai mantelimassan – miksi samassa pullassa ei voisi olla molempia?

lauantai 23. tammikuuta 2016

Liikettä ja tukea selälle

Aloitin tanssikurssilla. Tanssi on viimeinen asia mitä voisin kuvitella harrastavani. Okei, haluaisin tanssia mielelläni vaikkapa afroa, mutta koska olen ihan käsittämättömän huono koreografioissa, yksinkertaistenkin liikesarjojen seuraaminen on melko mahdotonta. Samasta syystä kaikki tanssilliset ryhmäjumpat on ihan poissuljettuja. Mutta liikkua pitää. Ja tämä tanssikurssi vaikutti heti ilmoituksensa perusteella sellaiselta, josta saattaisin tykätä. Luovaa tanssia ja liikeilmaisua. Ei sääntöjä, ei koreografioita. Tehtäviä ja ohjeita toki on, mutta niitä saa varioida halutessaan. Jonkin verran käytetään myös kuvaa ja piirtämistä. Juuri niin rankkaa tai kevyttä kuin mitä itse haluaa.

Tutut päällä emme ainakaan vielä tanssahdelleet.
Ensimmäisen tanssikerran jälkeen oli energinen ja hyvä olo. Täytyy sanoa, että oman kropan ketkuttelu tuntui välillä hölmöläisen hommalta, mutta oikeastaan hyvällä tavalla. Iso peili tanssisalissa paljasti oman liikkeen olevan aika kömpelön näköistä. En paljoa peiliin siksi vilkuillutkaan. Kevään aikana siis tällaista vähän erilaista ohjelmaa. Tykkään.

Minullahan on ollut selkä kipeä melkein joka päivä 12-vuotiaasta asti. Yläselän jumeihin jo yhden kerran tanssitunti auttoi. Jotenkin tuntuu liikkuvammalta ja kivuttomammmalta. Ristiselkä vihoittelee ja lonksuu entiseen tapaan. Olin ajatellut jo pitkään ostaa Lidlistä siellä toisinaan myytävän "vartalotyynyn" eli 145 cm pitkän pötkön – kyljellä nukkuessa päällimmäisen jalan voi tukea tyynyn päälle. Silloin ristiselkään ei kohdistu niin kova paine. Nyt Lidliin oli tullut kyseisiä tyynyjä, ja viime yönä tuli halipötkö testattua. Leveä sänky onneksi, niin mahtuu nukkumaan tuon kanssa.  Toimii kuin häkä. Ennen käytin mytättyä huopaa samaan tarkoitukseen, mutta onhan tuo tyyny kätevämpi.

Sänky by Lidl ja DIY.

keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Tarmokeskiviikko

Onneksi kysyin teiltä mielipidettä vauvanpeiton kokoasiaan. Olisin tehnyt liian pienen. Huomenna pääsen virkkaamaan sitä kirkon kässäkerhossa, aamupalveluksen jälkeen. 

Pakkanen ja aurinkoinen sää ovat saaneet minut ihan uskomattoman tarmokkaaksi. Täällä on siivottu (hämähäkit juoksivat imuria pakoon) ja kuurattu, pyykätty ja kokattu. Lihaa on ruoskittu kävelemällä kunnon hikilenkkejä. Tosin näissä rantamaisemissa on aina pakko hiljentää ja kaivaa kamera esiin. Vakioreittini jatkuu tuosta rannan jälkeen metsikköön ja sitten omakotitaloalueelle.



Jonkin verran oli aiemmin ongelmaa jalkojen palelun kanssa, mutta vetäisin kaapista jalkaan vanhat lasketteluhousut (en ole muuten ikinä kokeillut laskettelua), ja johan tarkeni. Ihan tyytyväisenä silti otan vastaan viikonloppuna alkavat lauhemmat säät. Pääsee pitämään hame & pitkät villasukat -yhdistelmää.


Huomisiltana alkaa tanssikurssi, luovaa tanssia ja liikeilmaisua. Mahtavaa. Viikonlopuksikin on kivaa kirkollista rientoa tiedossa. Näin voisi jatkua.

lauantai 16. tammikuuta 2016

Kysyn viisaammiltani

Aloin virkata keskiviikkona vauvanpeittoa Novellikoukussa – kirjaston illassa, jossa kuunnellaan ääneenluettuja novelleja ja tehdään samalla käsitöitä joko hyväntekeväisyyteen tai mihin nyt kukakin haluaa. Valitsin malliksi tutun isoäidinnelkun, koska se on niin aivottoman helppo, että sitä voi virkata silmukoita laskematta keskittyen vain kuuntelemaan lukemista. Väreiksi valitsin taas "kaikki värit paitsi tylsät", joten sateenkaarenkirjavalla mennään. Kysyn nyt teiltä, jotka tunnette lapsi- tai käsityöasioita minua paremmin: minkä kokoinen peitto olisi hyvä vauvalle? Tulossa on siis yksi iso tasasivuinen nelkku. Jossain törmäsin 40 cm tai 50 cm kokoisiin tasasivuisiin vauvanpeittoihin, jossain 85 cm kokoisiin. 40 cm on minusta liian pieni. Peite menee, jos kelpaa, helsinkiläiseen vastaanottokeskukseen "äitiyspakkaukseen" laitettavaksi Novellikoukun kautta.


Itse Novellikoukku oli tällä kertaa vähän erilainen kuin se missä aiemmin olin. Kallion kirjaston Novellikoukku on ilmeisen suosittu, siellä oli ainakin parikymmentä henkilöä kuuntelemassa. Käytössä oli äänentoisto, mikä oli hyvä, sillä muuten ei olisi kyllä kuulunut kunnolla. Minulta meni ihan ohitse luettujen tekstien tekijät – en ole edes varma olivatko kotimaista vai käännettyä. Huomasin saman jutun kuin edellisessäkin Novellikoukussa: luetut novellit olivat sellaisia, joita en olisi itse valinnut tai ehkä edes jaksanut lukea loppuun (esim. fantasia ei ole enää nykyään yhtään makuuni), mutta silti oli kiva kuunnella ja avartaa vähän lukutottumuksiaan. Meidän kotinurkille tulee myös Novellikoukku, samoin Kirjasto 10:een ihan Helsingin keskustaan. Täällä on lista kaikista kevään Novellikoukuista Helmet-kirjastojen alueella.

tiistai 12. tammikuuta 2016

Uusi aukeama leikekirjaan

Pitkästä aikaa leikekirjan parissa. Kokosin aukeaman lähtökohtana paikat, joissa on hyvä olla. Toiselle sivulle tuli kirjastonäkymä (ihana Rikhardinkadun kirjatorni) ja toiseen uimahalli, taitaa olla Yrjönkadun halli Helsingistä - en ole siellä muuten ikinä vieraillut, käyn Mäkelänrinteessä, joka harmi kyllä menee remonttiin yli puoleksi vuodeksi. Näihin kuvakollaaseihin olis nyt katsottuna voinut laittaa vielä enemmän kerroksellisuutta, mutta apua apua, leikekuvien varastoni alkaa olla tyhjä. Minulle ei tule mitään sellaisia lehtiä, joista kuvia saisi leikeltyä. Pitää kysyä, josko siskon varastoista löytyisi, tai sitten huhuilla kotisaaren kierrätysryhmässä vanhojen kuvalehtien perään.



Minulla on kesällä vanhentumassa passi, joka on ainoa voimassasoleva henkilötodistukseni. Henkilökortin ajattelin hankkia, en matkusta Viroa pidemmälle kuitenkaan, ja se olisi kätevämpi kuljettaa lompakossa. Mutta ongelma! Ei voi ihminen mennä pakkassäällä ja lumipyryssä passikuvaan, kun tukka nousee sähköisenä kohti kattolamppua, kun pipon ottaa päästä. Hah! Odotamme siis vielä jonkin aikaa ennen passikuvaan ja poliisin pakeille menemistä.

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Valoa kansalle

No hitsiläinen, enpäs minnekään kivikaudelle päässytkään. Tarkoituksenani oli siis mennä Heurekaan tekemään arkeologisten kaivausten jälkitöitä eli käytännössä raspaamaan kampakeramiikkaa hammasharjalla puhtaaksi. Niska kuitenkin jumahti liiasta nukkumisesta ja jäin kotiin mököttämään. 

Tänään menin kuitenkin illalla kaupungille ihmettelemään valotaidefestari Lux Helsinkiä. Olin varustautunut liian kevyellä vaatetuksella. Ulkoiluhousujen alla oli kyllä lämpökerrasto, mutta olisi pitänyt olla ne toppahousut. Kävelin siis reitin keskustassa aika rivakasti enkä nähnyt kaikkia teoksia.

Ateneumin taidemuseon ulkoseinä vaihtoi näyttävästi väriä.


Yliopistolla, Porthanian edessä oli hauska sininen liikkuva valoteos, hyppynarua hyppäävä lapsi. Ryysäsin eteenpäin kohti Tuomiokirkkoa, jonka tapulin seinään heijastettiin hieno valo-ääniteos. Itse kirkon fasadilla vaihtelivat still-kuvat, joista tuo orkidea oli minusta kaunein. Kuvien teemana oli muistaakseni ilo.


Väkeä oli tosi paljon liikkeellä, Lux Helsinki pääsikin tänä vuonna kävijäennätykseensä. Sofiankadulla oli väkeä niin hurjasti, etten edes viitsinyt ängetä sumppuun. Ahtaassa tilassa hienot valoteokset menevät vähän hukkaan. Ehkä järjestäjät ottavat oppia ja ensi kerralla välttävät ahtaikkoja? Samoin olisi pitänyt jonottaa Espan lavalla katsomaan lääkkeiden läpipainopakkauksista tehtyä kaupunkimaisemaa. En jäänyt jonoon, koska palelsi. Harmittaa, näin kaupungin vain vilaukselta kaukaa ja se vaikutti upealta.

Ruttopuistossa oli aika satumainen tunnelma sinisten ja punaisten valojen keskellä. Kirkon lisäksi oli valaistu puita.


Jatkoin Annankadulle, jossa oli tämä iso hehkulamppupilvi. Hauska, toiminnallinen teos. Naruista vetämällä teoksen lamppuja sai sytytettyä ja sammutettua.


Annantalo reitin lopussa hehkui kuin liekeissä. Sisällä olisi ollut monenlaista teemaan sopivaa tekemistä kaikenikäisille - ja mitä luultavammin miljoona ihmistä. Väenpaljous tosiaan yllätti ja välillä vähän turhauttikin. Oli Lux Helsingin viimeinen ilta, joten varmaan aika moni muukin oli lähtenyt viime hetkellä katsastamaan tapahtuman.


Tämä oli ensimmäinen kerta, kun kävin Lux Helsingissä. Ei varmastikaan viimeinen! Hauskaa, että kaupungissa voi järjestää ulkotapahtuman talvellakin.

perjantai 8. tammikuuta 2016

Viljelyä ikkunalaudalla

Kyvin tammikuun ensimmäisenä päivänä vihanneskrassia ikkunalaudalla kasvatettavaksi ja tänään oli ensimmäinen sadonkorjuu. Sopii tosi hyvin leivän päälle, miksei salaattiinkin. Vihanneskrassin voi kasvattaa matalassa astiassa pelkän talouspaperin päällä, jos huolehtii riittävästä kostutuksesta. Heti kun siemenet on kylvetty ja suihkutettu, niistä alkaa levitä hyvä tuoksu. Vihanneskrassi maistuu miedosti kirpeältä. 


Tämä herkku sopii kasvatettavaksi vuoden ympäri, mutta yleensä laitan krassin kasvamaan juuri näihin aikoihin, kevättalvesta. Oletteko kokeilleet? Minulla on aikoinaan Tiimarista hommattu idätysalusta, jonka avulla voisi joskus kokeilla muitakin ituhippipuuhia. Versot ja idut ovat hyviä! Varmaan terveellisiäkin.

Huomenna taas jotain ihan muuta, sillä palaan hetkeksi kivikaudelle. Siitä lisää myöhemmin.

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Keppiä vai porkkanaa?

Polkaistaanpa uusi vuosi vihdoin käyntiin bloginkin puolella. Täällä ollaan melko perinteisesti uuden vuoden tuumissa hylkäämässä niitä kehnompia elämäntapoja taas kerran. Syksyllä saadut labratulokset olivat sen verran karut, että oli pakko tehdä jotakin. Jätin jo syksyllä pois täysrasvaiset juustot ja siirryin 17-prosenttisiin. Laitan leivälle Beceliä ja jotain vihanneksia, mieluiten paprikaa. Jouluna tuli kyllä vedettyä suklaata ja muuta mässyä kaksin käsin. 

Mietin motivaation merkitystä - ei taida sydänkohtauksen pelko kauheasti potkia liikeelle ja valitsemaan kevyempiä tuotteita kaupassa, vai potkisiko kuitenkin? Olisiko joku positiivisempi juttu motivoivampi, ettei mene hampaat irvessä ja kauhu kurkussa liikkumiseksi? Sain lääkäriltä vuoden aikaa alentaa kolesteroliarvoja liikunnalla ja ruokavaliolla. Labralähete on jo kirjattu lokakuulle 2016 - jos silloin arvot eivät ole laskeneet, saatan saada lääkkeet. Sitä en halua! Olen vuodesta 2012 merkannut liikahtelujani Heiaheiaan. Samoin painon ja vyötärönympäryksen. Vyötärö onkin kaventunut jo melkein 20 cm, hitaasti mutta varmasti. Olen käynyt kävelemässä ja nyt myös vesijuoksemassa, mikä on puuduttavan tylsää, mutta saa siitä ainakin jalat spagetiksi. En ehkä saakaan sydäninfarktia nelikymppisenä? 

Lenkillä ehtii jonkun kuvankin räpsäisemään. Harmaa merimaisema päivältä, jolloin vihdoin alkoi sataa lunta.

Ja uimaranta -18°C pakkasessa. Toppahousut ensi kerralla jalkaan.