sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Virkattu tyyny ja kiikku-unelma

Valmistuipa virkattu tyynynpäällinen suorakaiteenmuotoiselle koristetyynylle, etupuolella niitä "willow"-tilkkuja, joihin ensin hurmaannuin ja sitten vallan tuskastuin. Kahdeksan tilkkua jaksoin virkata kyseisellä mallilla, ja ne riittivät siis tyynyn etupuolelle. Värikästä, kuten tapana tässä kortteerissa on, ja mustat kanttaukset.


Tyynyn kääntöpuoli on ihan toisenlainen. Koska ruudut eivät enää innostaneet, virkkasin suhteellisen nopsakasti tyynyn taustan isoäidinraita-tekniikalla. Värejä siinäkin riittää, vaikka pyrin jonkinasteiseen harmoniaan ja säännöllisyyteen. Etupuolen kanssa tausta ei kyllä mätsää ollenkaan. Mietin jopa, että olisin virkannut taustan kokonaan yksivärisellä langalla, mustalla. No, nyt on ikään kuin kaksi eri tyynyä, kääntää vain puolta, niin tunnelma muuttuu. Tuo tyyny on muuten ihan loistava ristiselän takana nojatuolissa istuessa. Ennen siinä oli Indiskan sininen päällinen, mutta se oli jo niin risa, että oli aika tehdä muodonmuutos.

Äidiltä saatuja vanhoja Seiskaveikan jämälankakeriä upposi tyynynpäälliseen kivasti. Nyt minulla on aika monta pienenpientä lankanöttöstä, joista ei saa oikeastaan tehtyä juuri mitään. Tai ehkä jonkun virkatun pyörylän keskusympyröitä?


Tiedättekös, minulla on nyt jonkin aikaa pakkomielteenä keinutuolin hankkiminen. Perinteinen, pitkillä jalaksilla, että saa kiikkua kunnolla. Lohtutuoli, turvapaikka. Kuukkeloin, että niitä juuri sellaisia kuin haluan saa jopa vadelmanpunaisena ja turkoosina! Ehkä kuitenkin päätyisin valkoiseen. Ei ole kuin yksi mutta: kotimainen kiikku maksaa paljon. Siis Paljon. Mutta maailmankaikkeudelle on nyt heitetty toive, lausuttu ääneen. Unelmoida pitää.

14 kommenttia:

  1. Tosi kivan näköinen tyyny ja tosi hauska, että kääntämällä on kuin aivan toinen tyynyt. Oletko käynyt katsomassa keinutuolia jostain kierrätyskeskuksesta? Eräs tuttava osti muistaakseni tori.fistä keinutuolin. Oli edullinen, mutta tarvitsi maalaamista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Arvaas, katsoin Tori.fi ja siellä on JUST se mun keinutuoliunelma halvalla. Mutta sijaitsee Vantaalla!! Yritän selvittää kuljetusmahdollisuutta. Kotisaaren FB-kirpullakin meni kiikkutuoli nenän edestä. Olen ihan tulisilla hiilillä, kun jännään voisinko jotenkin saada sen Tori.fin tuolin. Olen ajokortiton ja autoton...

      Poista
  2. Tosi kaunis tyyny! Tuosta tulikin mieleeni, että vilttiprojektini isoäidinneliöistä on vieläkin, edelleen ja aina vaan kesken, nirsk.

    Keinustooli on ihan huippumukava ♥. Meillä on n. 40-l. keinutuoli, jossa on pehmusteet, nojatuoli tyyliin -siinä on ihan mielettömän mukava keinutella. Huusin sen pari vuotta sitten huutokaupasta ja melkein sain vieraan papan kaupan päälle (hän istuskeli siinä valtaosan huutokaupasta) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Keinuminen on rauhoittavaa. Nyt on tosiaan käytetty tuoli kiikarissa, kuten edelliseen kommenttiin vastasin CurryKanelille. Oi jospa sen saisin!!! Muuten saan maksaa itseni kipeeksi, jos ostan uutena kalusteliikkeestä. :o

      Poista
  3. Kaunis tyyny! Sinä se jaksat edelleen virkkailla. :) Keinutuolin on haaveissa minullakin, sitten joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, koukku on kasvanut käteen kiinni ilmeisesti? :P

      Poista
  4. Ihana iloinen tyyny.
    Nyt kyllä harmittaa sillä vasta luovuin juuri sellaisesta vanhasta kiikkutuolista,(olisit saanut sen) se antoi aikoinaan miulle lohtua ja turvaa, jopa nukuinkin siinä, voi kääk kun ihminen on hätänen.
    Toivottavasti sie löydät tuolisi pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se unelmien tuoli Tori.fissä oli jo myyty, mutta uskon löytäväni pian omani. :) Pakko! :D

      Poista
  5. ♥huikean ihana tyyny! Taitava sinä!

    VastaaPoista
  6. Tyyny on kaunis! Kaksi erilaista puolta on kyllä hyvä, niin voi mielen mukaan vaihtaa.

    Varmasti löydät keinutuolisi jossain vaiheessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja löysin kiikun. Olin ehkä hitusen nopea käänteissäni, mutta se on (paha) tapani. Laitan kuvan hetken päästä.

      Poista
  7. Tuo tyyny on syötävän ihanan värinen ja minäkin tykkään tuosta toinen puoli erilainen tyylistä :) Kiikkutuoleja kannattaa tosiaan katsella käytettynä ja niitä tuntuu tasaisesti olevan uutta omistajaa vailla.

    TTosi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Tori.fistä löytyi kiikku. Siellä oli kyllä runsas tarjonta. Kuvan laitan seuraavaan postiin.

      Poista