sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Ensimmäiset joulukoristelut ja hämmentävä joulukuusi

Kilvoittelin tähän 1. adventtiin (oma kalenteri sanoo tylsähkösti "27. helluntainjälkeinen sunnuntai" - ortodokseilla tosiaan adventtisunnuntaita ei lasketa), kunnes annoin itselleni luvan laittaa joulukyntteliköt ja parit koristeet ikkunoille. Olen ihan hulluna noihin vähän laadukkaampiin lumisadepalloihin. Kurkistelin juuri ikkunasta pimenevään iltaan, että onko muu porukka lähitaloissa viritellyt adventin kunniaksi jouluvaloja ikkunaan, mutta vaikuttaa siltä, että osa laittoi valot jo pari viikkoa sitten ja osa laittaa joko myöhemmin tai ei ehkä ollenkaan. Aika vähän tuolla ikkunoissa näkyy valoja. Tylsää! Minullahan on kulma-asunto ja sekä idän että pohjoisen puolella näkymänä on ihanaisesti vastapäinen kerrostalon seinä. 


Lisää joulukoristeita laitan ehkä myöhemmin esille. Täytyy sanoa, että nyt on tässä torpassa vallalla totinen joulu-blääh. En haluaisi viettää joulua mitenkään muuten kuin menemällä kirkkoon jouluyönä tai joulupäivänä. No, yhden hilpeän joululöydön tein. Juu, kaupoissa ei saisi valokuvata, mutta tämä soiva joulukuusi lumisade-efektillä oli niin tyrmistyttävä, että oli pakko ikuistaa se. En tiedä näkeekö kuvasta, mutta kuusen latvasta tuiskuaa kuusen päälle tekolunta. Sateenvarjossa kuusen alla on oltava jonkinlainen imumekanismi, jotta lumi saadaan kiertämään tuonne latvaan takaisin. Lisäksi kuusi soittaa joululauluja dingelidongeli-äänellä. Aika hurja minusta. Melkein pelottava! Mutta jotkut tykkää, makuja on monenlaisia. Ei ollut ihan halpakaan, taisi olla jotain 150 €.


Ehtiihän sitä joulutunnelmaan päästä vielä moneen kertaan. Vaikka sitten jouluna? Onkos blogikansa viritellyt valot ikkunaan tänään vai onko teillä ns. kaamosvalot syyspimeistä alkaen?

8 kommenttia:

  1. Onpa kaunista.
    Ihanaa ensimmäistä Adventtia sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Enkuli, nyt toivottelen kovin hitaana vastaajana sinulle jo hyvää 2. adventtia, joka on huomenna.

      Poista
  2. Mie olen nähnyt tuollasen kuusen ja en tosiaankaa tykännyt siitä, liika onaina liikaa.
    Kyntteliköt on ikkunalla ja ulkona muutamat valot.
    Siunattua joulun odotusta ja paaston aikaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei ehkä sovi suomalaisen perusmakuun tuo kuusi? Hyvää paaston aikaa ja huomista itsenäisyyspäivää myös.

      Poista
  3. Hei ja tässä mielipiteeni tuosta samaisesta sadekuusesta. Näin se A:n tavaratalossa pari päivää sitten. - Hyvin amerikkalaista.

    Luonnollisen ja samanlaisen saa kun laittaa pihalle kuusen ja siihen valot. Sadetta on täällä napapiirilläkin riittänyt.

    Hyvää joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos kommentista! Sielläpä A:n tavaratalossa tuon bongasin. ;) Olisipa täällä etelässäkin lunta, nyt riepoo vettä ja tuulee kovasti. Mukavaa joulunodotusta!

      Poista
  4. Oi lumisadepallot on ihania :) Mä jouduin antamaan periksi jo viikko sitten, ja ipanat sai valonsa ikkunoihin. Muutenkin kyllä ollaan niin joulufiiliksessä jo ettei paljon rajaa. Tuo kuvassa oleva kuusi on kyllä melkoinen kauhistus.

    TTosi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaivoin loputkin lumisadepallot esille. :D Ajattelin ensin, että pidän vain kaksi kivointa ikkunalaudalla, mutta nyt siellä on kaikki kuusi. :)

      Poista