sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Ensimmäiset joulukoristelut ja hämmentävä joulukuusi

Kilvoittelin tähän 1. adventtiin (oma kalenteri sanoo tylsähkösti "27. helluntainjälkeinen sunnuntai" - ortodokseilla tosiaan adventtisunnuntaita ei lasketa), kunnes annoin itselleni luvan laittaa joulukyntteliköt ja parit koristeet ikkunoille. Olen ihan hulluna noihin vähän laadukkaampiin lumisadepalloihin. Kurkistelin juuri ikkunasta pimenevään iltaan, että onko muu porukka lähitaloissa viritellyt adventin kunniaksi jouluvaloja ikkunaan, mutta vaikuttaa siltä, että osa laittoi valot jo pari viikkoa sitten ja osa laittaa joko myöhemmin tai ei ehkä ollenkaan. Aika vähän tuolla ikkunoissa näkyy valoja. Tylsää! Minullahan on kulma-asunto ja sekä idän että pohjoisen puolella näkymänä on ihanaisesti vastapäinen kerrostalon seinä. 


Lisää joulukoristeita laitan ehkä myöhemmin esille. Täytyy sanoa, että nyt on tässä torpassa vallalla totinen joulu-blääh. En haluaisi viettää joulua mitenkään muuten kuin menemällä kirkkoon jouluyönä tai joulupäivänä. No, yhden hilpeän joululöydön tein. Juu, kaupoissa ei saisi valokuvata, mutta tämä soiva joulukuusi lumisade-efektillä oli niin tyrmistyttävä, että oli pakko ikuistaa se. En tiedä näkeekö kuvasta, mutta kuusen latvasta tuiskuaa kuusen päälle tekolunta. Sateenvarjossa kuusen alla on oltava jonkinlainen imumekanismi, jotta lumi saadaan kiertämään tuonne latvaan takaisin. Lisäksi kuusi soittaa joululauluja dingelidongeli-äänellä. Aika hurja minusta. Melkein pelottava! Mutta jotkut tykkää, makuja on monenlaisia. Ei ollut ihan halpakaan, taisi olla jotain 150 €.


Ehtiihän sitä joulutunnelmaan päästä vielä moneen kertaan. Vaikka sitten jouluna? Onkos blogikansa viritellyt valot ikkunaan tänään vai onko teillä ns. kaamosvalot syyspimeistä alkaen?

Lukuhaaste ja kieliopintoja ainakin teoriassa


Suketuksen blogissa Eniten minua kiinnostaa tie on käynnissä kiinnostava Kansojen juurilla -lukuhaaste. Tarkoituksena on siis lukea alkuperäiskansoihin liittyvää kirjallisuutta - ainakin kolme kirjaa, joista yksi liittyy saamelaisuuteen - elokuun 9. päivään mennessä. Se on YK:n julistama kansainvälinen maailman alkuperäiskansojen päivä. Jos kiinnostutte haasteesta, käykää katsomassa lisätiedot edellä olleesta linkistä ja ilmoittautukaa toki mukaan.

Korkkasin itse lukuhaasteen lukemalla alusta loppuun Inger-Mari Aikion runokirjan Beaivváš čuohká gaba - Aurinko juo kermaa, jonka ostin Turun kirjamessuilta. Olin toki lueskellut tekijän valokuvin kuvitettua kirjaa jo aiemminkin, mutta nyt luin se kokonaan. Runokirjat pitäisikin lukea alusta loppuun, sillä ohi ovat ne ajat, jolloin runokokoelma oli vain nippu runoja satunnaisessaa järjestyksessä. Kyllä melkein jokaisessa kokoelmassa on jonkinlainen kaari tai tarina, jonka äkkää runot järjestyksessä lukemalla. Lempirunoihin voi toki sitten palata aina uudelleen. Aikion teoksessa runot on järjestetty vuodenkierron mukaan. Ensimmäinen osio on kesä ja siitä kuljetaan kohti talvea, kunnes kevätkesä saapuu ja kirja päättyy.


Kaksikielinen kirja on kaunis pieni teos. En vakuuttunut niinkään Miro Mantereen runoihin tekemästä musiikista - kirjan taskussa on siis CD-levy. Ikävä kyllä CD pätkii pahasti ainakin minulla, enkä päässyt nauttimaan täysillä runomusiikkiiteoksen äänipuolesta. Mutta runot ovat ilmavia ja kauniita, kolmirivisiä kaikki, vähän kuin haikuja. Saamenmaan luonto hengittää teksteissä.


Aikion kirjan on kustantanut DAT (2014). Kirjamessuilla oli mutten aluksi pieni kielimuuri kirjan myyjän kanssa. DAT taitaa olla saamelaiskustantaja Norjan puolelta? Selvisimme lopulta skandinaaviskalla.

Omille saamen opinnoilleni ei kuulu tällä hetkellä ihmeitä. Jumituin totaalisesti oppikirjan neloskappaleeseen, jossa uutta asiaa tuli pilvin pimein. Sitten pidin taukoa ja jouduin palaamaan kolmoseen kertailemaan vanhoja juttuja. Itseopiskelu on haastavaa. Viroakin pitäisi todella petrata. Olen ajatellut varmaan jo reilun vuoden mennä Tuglas-seuran viron kirjoittamisen nettikurssille. Ei ole ihan halpa se, ja vaatii lisäksi seuran jäsenyyden. Mutta ehkä tulevana keväänä on kurssin aika. Nettikurssilla kirjoitetaan oman valinnan mukaan kymmenen tekstiä viroksi ja niistä saa palautteen. Jotenkin nolottaa, etten ole vuosikymmeniä (olen wanha!) kestäneen Viro-harrastuksen aikana saanut itseäni liittymään Tuglas-seuraan. Josko nyt viimein!

Jos tiedätte muita hauskoja lukuhaasteita, jotka alkavat suunnilleen vuodenvaihteessa, niin vinkatkaa ihmeessä.

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Haksahdus Hama-helmiin

Päivän toinen postaus, kun ensimmäinen oli jotenkin angstinen. Siis: Hama-helmet. Mini Hama -helmiä tuli jo kokeiltua ja nyt piti testata siis vielä nämä Midi Hamat eli ne peruskokoiset ja tunnetuimmat silityshelmet. Tiimarista aikoinaan ostin vastaavia mutta halpahelmiä, niiden kanssa epäonnistuin, koska ne eivät olleet yhtään tasalaatuisia. Nyt tein valkoisista Hama-helmistä Pinterestin ohjeilla lumihiutaleita, jotka silityksen jälkeen liimasin korttipohjin Tacky Glue -liimalla. Postitse näitä kortteja on ehkä hiukan riskialtista lähettää, saattavat hajota lajittelukoneessa, mutta kädestä käteen ojennettaviksi sopivat kyllä. Onhan nuo aika "muovisia", mutta tykkään korttien yksinkertaisuudesta. Aina ei tarvitse joulukortissakaan olla kultaa ja kimallusta. Vai tarvitseeko?


Ja sitten piti tietysti vielä irrotella ja tehdä värikäs härpäke-turhake. Ehkä tuon voisi ripustaa nauhassa kaulaan, jos kehtaisi.


Tajusin, että silitin ne Mini Hamat liian kuumalla raudalla. Ohjelämpötila oli "villa", mutta kyllä se miedompi "silkki" olisi ollut oikeampi lämpötila pikkuhelmille. Eikä sitä rautaa olisi ehkä kannattanut painaa niin paljon. Jatkamme harjoituksia. Siis todellakin jatkamme, Mini Hamoja on vielä muutama tuhat helmeä jäljellä ja Midejäkin vajaa pussillinen. Tämä on yllättävän kivaa puuhaa.

Isoja kysymyksiä ja hyvin pieniä vastauksia

Mielekäs miellekartta -blogista tuli haaste, varsin isoja kysymyksiä. Marrasmatalamielisyydessä niihin on vaikea vastata tänään mitään kovin ylevää, mutta yritetään.

1. Mistä olet kiitollinen juuri nyt?
No heti paha! Olen ollut viime aikoina väsynyt ja katkerakin, tunnustetaan. Mutta juuri nyt olen kiitollinen lähinnä siitä, että saan asua kaupungin parhaimmilla hoodeilla, pienen kävelymatkan päässä merestä ja monista palveluista. Siitä, että tässä kuussa raha riittää ihan sinne seuraavaan rahapäivään asti. Nimipäivästä, joka on tänään, pyhien esirukouksista. Luovista puuhista ja päähän pälkähtelevistä ideoista, joita voin toteuttaa.

Rippi-isältä joskus saatu kaunis kuvakirja suurmarttyyri Katariina Aleksandrialaisen elämästä.
2. Minkä valinnan tai asian haluaisit muuttaa elämässäsi jos pystyisit?
Haluaisin olla terve ja tasapainoisempi ilman jatkuvaa ahdistus-masennus-piirileikkiä. Monet törppöilyt jos saisi pyyhittyä pois, niin olisi kyllä hyvä! Ihmissuhteeni voisivat syventyä, ne jotka ovat jo olemassa. En halua menettää enää yhtään ystävää/kaveria.

3. Mikä on sinun mielestäsi elämän tarkoitus?
Huh taas! Ennen sanoin, niin kuin metropoliitta Ambrosius jossain lehtihaastattelussa, että elämän tarkoitus on olla toiselle enkeli. Takerrun nyt tuohon, kun itsellä lyö tyhjää päässä. On tällä hetkellä aika vaikea keksiä juuri minun elämäni tarkoitusta.

maanantai 23. marraskuuta 2015

Sienimetsässä marraskuussa

Eli uusi yritys blogipostaukseksi. Tekeekö Blogger teille muille kummia temppuja? Oma postaukseni katosi ja myös tekstin asettelussa on ollut ongelmia. En ehtinyt lukea mahdollisia kommentteja, jos niitä oli tullut sienimetsäpostaukseen. Mutta siis: olimme entisten työkavereiden kanssa suppilovahverometsässä Porvoossa eilen. Oli vetistä, onneksi oli kumpparit jalassa. Myös lunta oli jonkin verran, mutta sieniä saatiin pyydystettyä kyllä ihan kivasti. Metsässä oli tummavetinen puro, joka solisi kauniisti, sammal tuoksui. Korpit huutelivat välillä. Sellaisia asioita, joihin kaupunkimetsiköissä ei ehkä törmää. Myös vanhoja kavereita ja paria uutta tuttavuutta oli hauska tavata. Tänään taidan tehdä suppilovahveropiirakan. Alla muutama kännykkäräpsy, hämäriä kuvia hämärästä metsästä. Unohdin oikean kameran kotiin.



lauantai 21. marraskuuta 2015

Testissä Mini Hama -helmet

...eli toisin sanoen kuinka tekemisen prosessi on lopputulosta palkitsevampaa.

Olen aiemminkin tehnyt jotain silityshelmillä, mutta ne eivät olleet Hama-helmiä, vaan jotain epätasalaatuista sekundaa. Kokemus oli ankea. Kun kuulin, että on olemassa myös minikokoisia Hama-helmiä, päätin antaa muovisille silityshelmille uuden mahdollisuuden. Ei kun tilausta nettikauppaan (näitä minihelmiä oli muuten vaikea löytää mistään). Tällaiset pakkaukset hain tänään Matkahuollosta: ruskeasävyisiä helmiä 5000 kappaletta eläimien päitä varten, 2000 kappaletta helmiä retrokukkiin ja vielä kaksi 2000 helmen sekalaiset sävyt -pussia.


Nämä helmet ovat pieniä. Siis oikeasti pieniä, ehkä 2 mm korkeita ja reilun millin halkaisijaltaan. Ikäsuositus Mini Hamassa on +10 vuotta. Pienille lapsille näiden käsittely on aivan liian vaativaa. Sormilla näihin ei voi koskea, pinsetit ovat aivan pakolliset helmien asettelussa.



Seurasin ensin mallia, mutta päätin sitten irrotella ja tehdä helmityön "omasta päästä". Kuten isommissakin Hama-helmitöissä, myös minihelmet asetellaan piikikkäälle alustalle ja sitten silitetään leivinpaperin läpi. Minihelmissä riittää silitys matalammalla lämmöllä kuin niissä isommissa helmissä. Helmikuvion tekeminen ja suunnittelu olivat todella rentouttavia. Melkein hakkaa värityskuvien tekemisen. Yhtään ei saa hötkyillä, kun toimitaan näin pienten nippeleiden kanssa. Oli kivaa, oikeasti! Tein mandalan, joka ennen silittämistä näytti tältä, ihan mukavalta.


Mutta silittäminen saa nämä helmityöt näyttämään kyllä vähän ikäviltä. Kun helmen korkeus on 2 mm ja sen vielä silittää littanaksi, on paksuutta valmiilla lärpäkkeellä ehkä puoli milliä. Aikamoinen turhake, jos suoraan sanon. Keksin kyllä, että näillä helmillä voisi toteuttaa hyvin lumihiutaleita ym. liimattavaksi joulukortin koristeeksi. Lituskainen valmis työ ei myöskään paina paljoa, joten voisihan tuollaisen vaikka korvakoruksi ripustaa - jos omistaisi korvareiät.


Eli vaikka lopputulos on hiukan turha ja epämääräinen, tekeminen on niin mukavaa, että jatkan kyllä tätä. Pinterestistä löytää muuten Hama-helmille valmiita ohjeita vaikka kuinka paljon. Taidan tsekata ne lumihiutaleet seuraavaksi.

Strömsössä muuten toteutettiin joskus Hama-helmillä avainkaapin oven koriste, jota ei silitetty, vaan helmet siirrettiin tarrapaperille. Näytti kivemmalta, kun helmet eivät liiskaantuneet silittäessä. Täytyy ehkä kokeilla sitäkin tekniikkaa joskus.

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Joulukalenterikaupoilla

Syksyn stressaavin viikonloppu on onnellisesti ohitse. Ison tapahtuman järjestäminen ei ole helppo homma, mutta nyt olen monta kertaa viisaampi, mitä tulee tapahtumantuottamiseen. Huh! Päätin palkita itseni joulukalenterilla. Helsingissä Eerikinkadulla on ihana pieni kauppa, joka myy ehkä enää ainokaisena liikeenä pääkaupungissa kristillistä esineistöä - nyt kun Valamon Tuohus-kauppakin Liisankadulla on jo aikaa sitten sulkenut ovensa. Kyseessä on siis Trimeeri (ja tämä ei ole maksettu mainos, vaan puhtaasta ilosta kirjoitan), jossa on varmasti kaupungin suurin valikoima joulukalentereita kaiken muun mielenkiintoisen lisäksi.


Myyjä esitteli minulle kalenterivalikoiman, joka tosiaan oli hengästyttävän laaja. Päädyin lopulta saksalaiseen panoraamakalenteriin, johon on piirretty Betlehemin maisema.


Yksityiskohtia on paljon. Kalenterin ensimmäinen luukku on tässä, mistä "tarina alkaa" eli enkelin ilmestyminen Neitsyt Marialle.





Piti tutkailla ja haeskella hieman joulukalenterin historiaa. Ensimmäinen joulukalenteri painettiin Saksassa 1900-luvun alussa. Adventtikalenterit ovat pikkuhiljaa muuttuneet joulukuun 1. päivänä aloitettaviksi joulukalentereiksi, mutta partiolaisten kalenteri on edelleen perinteinen adventtikalenteri. Niitä tuli muuten pienenä partiolaisena aikoinaan myytyä ovelta ovelle ihan riittävästi. Luokkatoverini E:n ovellakin kävin adventtikalenteria tyrkyttämässä, mutta E:n äiti huusi kiukkuisesti "me ei tueta partiolaisia". E kävi pioneereissa. Oi niitä aikoja.*

Ortodoksisessa kirkossa ei lasketa adventtisunnuntaita. Meillä on sen sijaan 15.-24.12. joulupaasto. Laitan kuitenkin jouluvalot ja -koristelut 1. adventtisunnuntaina esille. Se on siis tänä vuonna 29.11. eli aika pian!

*Pakko muistella lisää. E pyysi minua pioneereihin. Siellä tehtiin kuulemma paljon kansainvälisyysjuttuja, oli kirjekavereita Neuvostoliitosta ja muualta. Kysyin lupaa kotoa siirtyä partiosta pinskuihin. Enpä todellakaan saanut. E kävi sitten kysymässä kotoaan, saisiko vaihtaa pioneerit partioon. Lupaa ei herunut sielläkään. Jotenkin emme vaan ymmärtäneet miksi vanhemmissamme asia herätti niin suuria intohimoja. Pioneerit tai partio, ihan sama lapsen mielestä, eriväriset huivit vaan kaulassa!

perjantai 13. marraskuuta 2015

Perjantain kevyet

Perjantai. Viikonlopun lepo edessä? Minulla on tiedossa syksyn stressaavin viikonloppu. Ajattelen vain, että maanantaina kaikki on ohi, normaalielämä (mitä se on?) voi alkaa tai jatkua. Olen tosi huono kestämään stressiä! Siksi tänään on tarjolla vähän kevyempää materiaalia blogissakin. Räpsyjä kotoa! Minun on pitänyt jo vähän aikaa ottaa tämä kuva teehyllystäni ja näyttää Romulyylille. Jos en ihan erehdy, Romulyylillä on aivan samanlainen munakuppi kuin minulla, tuo, jossa on hauskoja piirrettyjä eläinhahmoja. Se on äitini vanha. Munakupin vieressä oleva pieni kiinalainen astia on itse asiassa pikkuruinen teekuppi, jota käytän sokerikkona. 


Ja kun kerran kuljin kamera kädessä keittiössä, nappasin kuvan keittiöpyyhkeestä: kalenteripyyhe vuodelta 1995. Muutin silloin tänne omaan kotiin ja sain tuon pyyhkeen matkaan äidiltä. Hyvin se on palvellut tasan kaksikymmentä vuotta!


Kävin aamulla lääkärissä, harmitti kun oli niin lyhyt käynti, mutta tulipa puolin ja toisin todettua, että sitä stressiä on nyt enemmän kuin tarpeeksi. Hyppäsin lääkäristä vapauduttuani idän suunnan metroon ja päädyin Itikseen shoppailemaan. Tai ihan vaan harhailemaan pitkin kauppoja. Tarjoushaukka äkkäsi Finnwearin pitkän yöpaidan -50% alesta. Olen tykännyt Finnwearin yöpaitojen laadusta, vaikka ihmettelen, miksi niissä pitää aina olla joku karmea printti. No, nyt löytyi siedettävä - ja punainen. Made in Finland. Pelkään kyllä, että tänä talvena pelkkä yöpaita ei taaskaan riitä, vaan untuvatäkin alle joudun pukemaan lisäksi collegeasun. Pahimmillaan olen nukkunut pipo päässä. Tämä asunto on talvella hyytävän kylmä.


Sitten vielä toinen ostos, joka hieman arveluttaa. I love... -sarjan suihkusaippua vadelmaveneen tuoksuisena. Teinituote varmaankin, mutta sopii ihmiselle, jonka työpöydällä näkyy satunnaisesti räpsäistyssä kuvassa sekä Blythe-nukke että Cheburashka-pehmolelu. Hah. Testattava tositoimessa ja arvosteltava sitten uudelleen.


Kirjoitan ehkä kepeästi, mutta sydän on raskas. Olisipa jo ensi viikko. Tuhat asiaa tehtävänä ennen sitä. Huomasin muuten, että joulupaastokin alkaa sunnuntaina. Ja että ensiluntaräntää on luvattu. Mukavaa viikonloppua kaikille, älkää te stressatko!

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

HAM ja nälkäisen museokokemus

Tieni vei tänään HAM:iin eli Helsinki Art Museumiin Tennispalatsiin. Tauon jälkeen avattuun museoon on kyllä aina yhtä hämmentävää mennä leffateatterin popcornintuoksuisen ja hälisevän aulan läpi. Mielenkiintoinen kontrasti. Mutta sijainti on loistava, Kampissa, hyvien kulkuyhteyksien päässä. Ja siellä käy Museokortti, joten "ilmaiseksi" sisään. Alakerrassa oli Taidesalonki 100 vuotta -juhlanäyttely, jonka kävin turhankin nopsakasti läpi. Tajusin nimittäin heti alkajaisiksi, että en ollut syönyt mitään koko päivänä. Ellen Thesleffin, Tyko Sallisen, Tove Janssonin, Rafael Wardin ja muiden työt tuli siis lähinnä vilkaistua. Vauhti hidastui vasta lopussa, kun Tiina Laitasen akvarellit pysäyttivät tutkimaan kuvia tarkemmin. Edellä ollut linkki vie yhteen Laitasen hautausmaa-aiheiseen tummasävyiseen akvarelliin, josta pidin kovasti.

Yläkerran avarassa salissa olivat sitten kiinalaisen toisinajattelijataiteilijan Ai Weiwein veistokset. Veistokset ovat kauniita ihan sinällään, mutta niihin avautuu uusia ja syvempiä ulottuvuuksia, kun lukee teosten esittelytekstit. Kannattaa siis vilkaista ne tässä näyttelyssä, vaikka yleensä jättäisikin infot lukematta. Kaikki veistokset eivät olleet suuria: mieleen jäi esimerkiksi metallisista vaatehenkareista muodostettu tähti.


Valokuvata sai, ilman salamaa, mutta jotenkin ei huvittanut, vaikka esimerkiksi tuosta suuresta Puu-veistoksesta ja taustalla häämöttävästä Valkoisesta talosta olisi löytynyt vaikka minkälaisia näyttäviä ja mielenkiintoisia kuvakulmia. Sitä vastoin pysähdyin välillä kuuntelmaan. Alakerran sisääntuloaulassa oli nimittäin lappusia, joissa oli erilaisia tehtäviä museossa toteutettavaksi. Otin kuuntelutehtävän, tuli aistia museota korvillaan. Jos olisin ollut seurassa, olisin voinut valita villimmänkin tehtävän, mutta yksin en kehdannut heittäytyä kovin paljon.


Ai Weiwein näyttelyä kiertelin pitkin ja poikin, mahan kurniessa jo kunnolla, kunnes palasin alakertaan, jossa ilmaispuolella oli mm. IC-98 -kokoonpanon animoituja mustavalkoisia piirroksia. IC-98 oli minulle tuttu jo etukäteen ainakin EMMA:n näyttelyistä, joten tiesin pitäväni. Varsinkin Arkhipelagos, seinälle heijastettu iso, aaltoileva maailmanlopun merimaisema oli vaikuttava. Huojuin kyllä tässä vaiheessa jo itsekin sen verran, että oli lopulta päätettävä käynti ja suunnattava ihan vaan proosallisesti syömään. Museokortilla onneksi nopeampikin museokäynti on kannattava, uudestaan voi aina mennä, ja varmaan menenkin katsomaan samat näyttelyt vielä kertaalleen uudestaan. Ehkä ensi kerralla jonkun seurassa, jotta voi jakaa ajatuksia taideteoksista?

perjantai 6. marraskuuta 2015

Mummolatyyliä ja arvonnan voittaja

Saatoin sitten ostaa kiikkutuolin. Sain sen tänään kotiin. Tori.fi on itse asiassa täynnä kotia etsiviä keinutuoleja ja jonkin verran myös niitä kiikun etsijöitä. Okei, tämä ei ole juuri se mitä hain, Eimi Kalusteen keinutuoli. Sellainen, "kuin uusi", meni itse asiassa nokan edestä ja itkettävän halvalla. Tämä ei ole uusi, mutta ei myöskään ollut hinnalla pilattu. Tärkeintä: se on valkoinen (pinkkinä tai turkoosina saatava Eimin keinutuoli olisi ollut ehkä sittenkin liikaa) - ja siinä on mukava istua. Kiikkuu, mutta ei tule tunnetta, että on kaatumassa selälleen tai kellahtamassa nokalleen. Tuo tilkkutyyny kuvassa on muuten vähän huijausta, näön vuoksi laitoin sen siihen. Paras tuolissa tuntuu olevan istua ihan ilman mitään pehmusteita. Ja siinä on parillinen määrä pinnoja selässä. Tiedättekö miksi se on tärkeää? Silloin selkäranka asettuu somasti pinnojen väliin. Hylkäsin tällä perusteella yhden 9-pinnaisen keinutuoliehdokkaan.

Kuka bongaa CD-soittimen kuvasta? Olenko ainut, jolla vielä on sellainen?

Kyllä, on tullut viime päivinä selattua Tori.fitä. Sieltä olisi 600-800 eurolla irronnut 50-lukulaiseen asuntooni paremmin istuva Mademoiselle-kiikku. Onhan se kaunis, mutta silti: ei. Nyt mennään perinteisellä tyylillä, mummolahenkeen. Oman keinutuolini ainut miinus on, että se on maalattu uusiksi antiikkimaalilla, eikä se ole siis sama kuin tehtaan linjastolta tullut. Joku teki ite, minä säästin? Mutta ihan siisti se on. Ja mummolatyyli sopii, kun tämä on entinen lapsuuteni mummola.


Mutta värityskirjan voittajaan nyt ennen kuin simahdan toivottavasti sikeään uneen kolmen lähes kokonaan valvotun yön jälkeen. (Stressiä, stressiä.) Kommentoijia kertyi määräaikaan mennessä 42 kappaletta. Kiitos jokaisesta kommentista! Lappusia saikin hetken askarrella. Voittajalappusessa lukee näin: Mammutti. Onnea! Olen sinuun yhteydessä, niin pääset pian värittelemään.


Kysyttiin myös mitä kyniä käytän värityskuvia tehdessäni. Olen aika tarkka tässä, yleensä minulla on käytössä Stabilo 68 -huopakynät. Tykkään niiden voimakkaista väreistä ja loistavasta laadusta. Mutta jos väritän kuvia, joissa väritettävät alueet ovat isoja, käytän Derwentin puukyniä. Niillä saa aikaan tietysti elävämpää jälkeä kuin huopakynillä. Molemmilla on puolensa.

maanantai 2. marraskuuta 2015

Blogi pystyssä vuoden - värityskirja-arvonta!


Huomasin, että Liiolii on ollut tänään olemassa tasan vuoden nykyisessä muodossaan - olkoonkin, että vuoden takainen merkintä on vain väsähtänyt ilmoitus tauolle jäämisestä. Liioliihan on oikeasti noin kymmenenvuotias. Aloitin bloggaamisen Vuodatuksessa ennen Bloggeriin siirtymistä. Teemat ovat vaihdelleet sen mukaan mikä milloinkin on ollut mielen päällä: tilitystä, kissajuttuja, käsitöitä, kirjoja, arkea. Blogin olen deletoinut useampaan kertaan, mutta aina on noustu tuhkasta samalla nimellä, johon olen kovin kiintynyt.

Pistän vuosipäivän kunniaksi arvonnan pystyyn. Tämä on omakustantamani arvonta. Kyllä, värityskirjalokerikostani löytyi vielä yksi korkkaamaton kirja. Se on ehkä juuri sinun! Lempivärityskirjatekijäni Alberta Hutchinsonin tuotantoa, yli 30 väritettävää A4-sivun kokoista kuvaa, tuon tyyppisiä kuin kannessa. Kuvat on painettu joka toiselle sivulle, joten huopakynilläkin voi värittää huoleti.

Jokainen kommentin jättänyt saa yhden arvan. Anonyymit keksikööt erottuvan nimimerkin ja laittakoot sähköpostiosoitteensa, että saan yhteyden, mikäli onni suosii. Arvonta päättyy perjantai-iltana 6.11. klo 21. Arpaonnea!

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Virkattu tyyny ja kiikku-unelma

Valmistuipa virkattu tyynynpäällinen suorakaiteenmuotoiselle koristetyynylle, etupuolella niitä "willow"-tilkkuja, joihin ensin hurmaannuin ja sitten vallan tuskastuin. Kahdeksan tilkkua jaksoin virkata kyseisellä mallilla, ja ne riittivät siis tyynyn etupuolelle. Värikästä, kuten tapana tässä kortteerissa on, ja mustat kanttaukset.


Tyynyn kääntöpuoli on ihan toisenlainen. Koska ruudut eivät enää innostaneet, virkkasin suhteellisen nopsakasti tyynyn taustan isoäidinraita-tekniikalla. Värejä siinäkin riittää, vaikka pyrin jonkinasteiseen harmoniaan ja säännöllisyyteen. Etupuolen kanssa tausta ei kyllä mätsää ollenkaan. Mietin jopa, että olisin virkannut taustan kokonaan yksivärisellä langalla, mustalla. No, nyt on ikään kuin kaksi eri tyynyä, kääntää vain puolta, niin tunnelma muuttuu. Tuo tyyny on muuten ihan loistava ristiselän takana nojatuolissa istuessa. Ennen siinä oli Indiskan sininen päällinen, mutta se oli jo niin risa, että oli aika tehdä muodonmuutos.

Äidiltä saatuja vanhoja Seiskaveikan jämälankakeriä upposi tyynynpäälliseen kivasti. Nyt minulla on aika monta pienenpientä lankanöttöstä, joista ei saa oikeastaan tehtyä juuri mitään. Tai ehkä jonkun virkatun pyörylän keskusympyröitä?


Tiedättekös, minulla on nyt jonkin aikaa pakkomielteenä keinutuolin hankkiminen. Perinteinen, pitkillä jalaksilla, että saa kiikkua kunnolla. Lohtutuoli, turvapaikka. Kuukkeloin, että niitä juuri sellaisia kuin haluan saa jopa vadelmanpunaisena ja turkoosina! Ehkä kuitenkin päätyisin valkoiseen. Ei ole kuin yksi mutta: kotimainen kiikku maksaa paljon. Siis Paljon. Mutta maailmankaikkeudelle on nyt heitetty toive, lausuttu ääneen. Unelmoida pitää.