sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Nyt kyllä oikeesti!

Tulipa sen verran pysäyttävät (ja toisaalta ryhdistävät) labratulokset, että polkaisin samantien elämäntaparemontin (uudelleen) käyntiin. On ollut kaikennäköistä kremppaa, ja lääkäri kysyi, että tarkistetaanko myös kolesteroliarvot. Halusinhan minä ne tsekata, ja ne olivatkin sellaisissa ennätyksellisen korkeissa lukemissa, että päätin heti alkaa liikkua enemmän ja syödä paremmin. Ja vitamiinipuutoksiakin näyttäisi olevan. Ei kiva! Lähdin samantien reippailemaan rantareitille. Satoi vähän vettä, sekä eilen että tänään, mutta se ei tahtia hidastanut. Niin kiire ei kuitenkaan ollut, ettenkö olisi ehtinyt räpsäistä paria valokuvaa.

Ruusu kukkii vielä.

Metsässä alkaa näkyä jo ensimmäisiä ruskan merkkejä.
Kirkolle majoitettuja turvapaikanhakijoita tuli tämänpäiväisellä kävelylenkillä vastaan, pariskunta. Nainen hymyili varovasti ja sanoi "moi".

Eilen meinasin repiä pelihousuni, kun kuljetusliike toi huonekaluliikkeestä tilaamani kirjahyllyt. Olivatkin osissa! Luulin, pöllö, saavani valmiiksi kootut hyllyt, joita pääsisin heti täyttämään vaatekomeroon ja olohuoneen nurkkaan pinotuilla kirjoilla, mutta sainkin kaksi palapeliä. Hakosen pojat vaan nauroivat, kun tyrmistyneenä  katselin huonekalupaketteja. Onneksi pikkusiukun mies lupasi tulla huomenissa apuun. Yksin noita en saa koottua. Ilmankos olivatkin edulliset hyllyt. Murgh. Olen kyllä iloinen, että saan olohuoneen vihdoin mieleisekseni. Sinne tulee työskentelynurkkaus ja "kirjasto". 

6 kommenttia:

  1. Kauniit kuvat. Reipas lenkki tekee aina hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään en ehtinyt lenkille, äkkiä käväisin vaan kaupassa, mutta sitä ei voi laskea ulkoiluksi. Huomenna jatkuu taas.

      Poista
  2. Hyvä että zekattiin jotta pääset arvoja vähän kohentamaan. Juu kyllä kodin sydän on kirjasto.<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, oli yllätys että arvot olivat niin kehnot, mutta nyt asialle voi tehdä jotain!

      Poista
  3. Minua harmittaa, etten ole jaksanut kuljettaa kameraa sateessa ja suoraan sanoen sadesää ei ole ulkoilemaan houkutellut. Mutta on se vain niin että sadesäälläkin saa kauniita kuvia jos sinne ulos vain uskaltaa lähteä. Tuokin ruusukuva - ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävelin ruusun ohi, pysähdyin ja palasin takaisin ottamaan kuvaa. Ja siitä tulikin kiva! Aika usein käy niin, että joutuu palaamaan jonkun yksityiskohdan luo ottamaan siitä kuvaa.

      Poista