maanantai 21. syyskuuta 2015

Lukunurkkaus

Tuikkis Saapasjalan salongista kysyi bloginsa seuraajilta "kuinka luet?" – vastattavahan on, koska sain lukupaikkani juuri lähes valmiiksi. Luen siis nojatuolissa, olohuoneen itäikkunan ääressä. Sohvaa ei enää ole (eläköön!), vaan tilalla on uudet kirjahyllyt, jotka siukun mies ystävällisesti kokosi (kiitos!). Luen aika heikosti, kiitos kysymystä, mutta ehkä se riippuu kirjan imustakin. Toisiin opuksiin syvennyn, tosia luen liian hitaasti tai liian nopeasti, harppoen ja silmäillen. Ostin muistaakseni vuosi sitten Erilaisten oppijoiden liitosta lukiviivaimen, mutta se ei auttanut minua keskittymään kirjoihin yhtään paremmin. Nyt viivainkin on jo hävinnyt jonnekin. 

Luen siis istuen, joskus harvemmin myös sängyssä makuullani, kyljellään, huonossa asennossa ennen nukkumaanmenoa. Saatan lukea tietokoneenkin ääressä, silloin en pidä kirjaa sylissä tai kädessä, vaan pöydällä. Pöytä sopii nojatuolia paremmin tiiliskivikirjojen ja isojen tietoteosten lukemiseen.


Nojatuolin edessä on matala sohvapöytä teekuppia varten. Tai jalkoja. Rahi olisi kiva. Kuten huomaatte, uusissa kirjahyllyissä on vielä tilaa tulevillekin kirjoille, aika ihanaa! Nojatuolissa istuessani näen suoraan edessäni ison runokirjahyllyni, jossa on alun viidettä hyllyllistä runoutta ja alahyllyllinen lastenkirjoja. Lukunurkassa, nojatuolista katsottuna oikealla on matala pikkuhylly, jossa ovat valokuva-albumit ja luontokirjani. Olohuoneen toisessa päädyssä on työskenetelypuoli, sielläkin on kaksi matalaa hyllyllistä kirjoja: kielitiedettä, sanakirjoja sekä melkein kaikki romaanit.

Jos olette yhtään samanlaisia kuin minä, haluatte tirkistellä kirjahyllyjäni. Tässäpä siis muutama tarkempi kuva uusien lukunurkkauksen hyllyjen aarteista. Hyllyllinen folkloristiikkaa, kansatiedettä ja sukukansajuttuja.


Reilu hyllyllinen Karjala-kirjoja. Suku äidin puolelta on kotoisin Karjalan kannakselta Kivennavalta.


Kaksi hyllyllistä ortodoksista kirjallisuutta. Elämäkertoja, hengellistä luettavaa, rukouskirjoja.


Ikkunalaudalla kuuluu olla värikkäitä tuikkuja. Ihan pelkässä kynttilänvalossa en sentään lue, mutta pikkuisen liian hämärää taitaa nurkkauksessa iltasella silti olla. Valaistus on aika kehno koko asunnossa.


Lukiessani en voi kuunnella missään nimessä musiikkia. Se häiritsee keskittymistäni liikaa. En yleensä syö lukiessani, ainakaan mitään sottaavaa. No, tarkemmin ajateltuna saatan syödäkin, mutta ei tahroja kirjoihin, kiitos. Luen mieluummin kovakantisia kirjoja kuin pokkareita. En tykkää siitä, että pokkarin selkämys taittuu. Lisäksi täytyy sanoa, että ällöän hitusen kirjastonkirjoja, joissa on mystisiä länttejä ja pahimmillaan hajuja. Harvemmin onneksi tulee vastaan sellaisia. Tosin vastikään kirjastosta lainaamani Sofi Oksasen Puhdistus kaipaisi kyllä pientä puhdistusta, heh. Alkaa kirjaparka olla elinkaarensa päässä.

Luen myös paikallisbussissa, vaikka siitä tulee vähän huono olo. Luen liian vähän enkä pysy aina oikein perillä mitä kirjamaailmassa tapahtuu. Yritän seurata sekä kotimaista että virolaista kirjakenttää. Miten te luette? Ja missä?

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Nyt kyllä oikeesti!

Tulipa sen verran pysäyttävät (ja toisaalta ryhdistävät) labratulokset, että polkaisin samantien elämäntaparemontin (uudelleen) käyntiin. On ollut kaikennäköistä kremppaa, ja lääkäri kysyi, että tarkistetaanko myös kolesteroliarvot. Halusinhan minä ne tsekata, ja ne olivatkin sellaisissa ennätyksellisen korkeissa lukemissa, että päätin heti alkaa liikkua enemmän ja syödä paremmin. Ja vitamiinipuutoksiakin näyttäisi olevan. Ei kiva! Lähdin samantien reippailemaan rantareitille. Satoi vähän vettä, sekä eilen että tänään, mutta se ei tahtia hidastanut. Niin kiire ei kuitenkaan ollut, ettenkö olisi ehtinyt räpsäistä paria valokuvaa.

Ruusu kukkii vielä.

Metsässä alkaa näkyä jo ensimmäisiä ruskan merkkejä.
Kirkolle majoitettuja turvapaikanhakijoita tuli tämänpäiväisellä kävelylenkillä vastaan, pariskunta. Nainen hymyili varovasti ja sanoi "moi".

Eilen meinasin repiä pelihousuni, kun kuljetusliike toi huonekaluliikkeestä tilaamani kirjahyllyt. Olivatkin osissa! Luulin, pöllö, saavani valmiiksi kootut hyllyt, joita pääsisin heti täyttämään vaatekomeroon ja olohuoneen nurkkaan pinotuilla kirjoilla, mutta sainkin kaksi palapeliä. Hakosen pojat vaan nauroivat, kun tyrmistyneenä  katselin huonekalupaketteja. Onneksi pikkusiukun mies lupasi tulla huomenissa apuun. Yksin noita en saa koottua. Ilmankos olivatkin edulliset hyllyt. Murgh. Olen kyllä iloinen, että saan olohuoneen vihdoin mieleisekseni. Sinne tulee työskentelynurkkaus ja "kirjasto". 

lauantai 19. syyskuuta 2015

Lukujumin selätys

Armoton lukujumi on voitettu! Pystyn taas keskittymään lukemiseen. Tarvittiin yksi hitusen kevyempi kirja - ei tosin mikään heppoinen lukemisto, vaan mielenkiintoinen kuvaus kuohuvalta 1920-luvulta. Satu Koskimiehen Hurmion tyttäret (Tammi, 2009) on tositapahtumiin pohjautuva, mutta kirjailijanvapaudella väritetty kuvaus Tulenkantaja-runoilijoiden Katri Valan ja Elina Vaaran ystäyydestä, josta ei puutu ristiriitojakaan. Tulenkantajien tarina oli minulle entuudestaan varsin tuttu, siksikin romaaniin oli helppo upota. Koskimies antaa kertojanäänen vuoroin Valalle, "Katille" vuoroin Vaaralle, "Kekelle" - näin tapahtumia katsotaan kahdesta eri näkökulmasta. Kasvetaan runoilijaksi, rakastutaan miehiin ja hurmioidutaan elämästä. Oli välillä hiukan vaikea muistaa, että kyse on romaanista (älä usko välttämättä kaikkea totena), vaikka kirjan tekovaiheessa onkin taatusti vietetty aikamoinen tovi eri arkistoissa. 1920-luku on lempivuosikymmeneni, siinä on tyyliä.  


Nyt luen Leena Krohnin Unelmakuolemaa. Mukava lukea hieman vanhempia kirjoja. Itse asiassa taidan harvemmin lukeakaan mitään kirjaa ihan heti ilmestymisen jälkeen. Hyvä kirja kestää aikaa.

tiistai 15. syyskuuta 2015

Sylvin kuulumisia

Tiia kirjoitti taannoin blogissaan kissanpennuista ja kommenttilaatikossa tuli puheeksi, että olisi mielenkiintoista kuulla, miten Sylvi päätyi minulle. No kerrotaanpa. Viisi vuotta sitten olin vielä edellisessä "oikeassa" työpaikassani ja siellä kissallisen työkaverin kanssa jutustellessa heräsi kauhea kissakuume. Työmatkabussissa asiaa ruodittiin ja pähkäiltiin. Kesällä sitten tartuin toimeen ja soittelin muutaman aikuista kissaansa uuteen kotiin tarjoavan paikan läpi. En halunnut pentua, koska pelkään (kyllä!) pentukissojen teräviä hampaita. Halusin sisäsiistin, terveen, leikatun ja kiltin kissan, mielellään Helsingistä. Lopulta löysin ilmoituksen 6-vuotiaasta harmaavalkoisesta ja kiltistä Sylvistä. Soitin ilmoittajalle ja kissa olikin ihan lähellä, kotikadullani. Lähdin sitä katsomaan ja päätös syntyi, tässä on minun kissani. 

Ensimmäinen ottamani kuva Sylvistä. Killi tutkii uutta kotiaan.
No, kilttihän Sylvi kyllä on, mutta ei tykkää juurikaan silittämisestä. Tai vieraille sanon aina varmuuden vuoksi, että älkää silittäkö, sillä kerran killinger iski hampaansa kaverin silittävään käteen. Korvan takaa saa kyllä rapsuttaa. Osaan lukea merkkejä, tiedän milloin Sylvi haluaa olla omassa rauhassa. Sylissä Sylvi ei tykkää olla. Vaatii oman tilansa, siinä mielessä hyvin kissamainen kissa. Nyt Sylvi on 11-vuotias. Olen ollut aina enemmän koiraihminen, mutta tämän moukeron kanssa olen oppinut kyllä tykkäämään kissoistakin hurjasti.

Tässä jotenkin tosi tyypillistä kissan toimintaa kuvakertomuksena. Tapahtui tosielämässä.
1. Kissa pesii pahvilaatikkoluolaan tungetussa peittomytyssä. On tyytyväinen. Emäntä ei tykkää.
2. Emäntä sijoittaa törkyhintaiseen designigluun. Kissa testaa uuden pesän. 
3. Lopputulos. Kissa pesii nojatuolissa. On tyytyväinen? Emäntä ei tykkää.

lauantai 12. syyskuuta 2015

Habitaressa ja hieman erilaista kodinlaittoa


Kävinpä minäkin tänään pikkusiukun kanssa Habitaressa ihmettelemässä huonekaluja, valaisimia, antiikkia ja kaikkea muuta kotiin kuuluvaa. Vanha kampauspöytäni nimittäin bongattiin talvisesta blogipostauksestani ja sitä pyydettiin lainaan messuille nousevia trendejä esittelevään Signals-vainunäyttelyyn. Toki suostuin! Peilipöytä oli sijoitettu näyttelyn Simplify-tilaan, jossa oli yksinkertaista muotoilua "vähemmän on enemmän" -ajatuksella. Sinnehän se sopikin passelisti.



Suuret kalustejätit messuhallin pääsalissa eivät meitä niin kiinnostaneet. Pienet muotoiluyritykset sivummalla olivat paljon mielenkiintoisempia.


SPR:n Kontti oli paikalla; myynnissä mm. käytettyjä astioita ja tekstiilejä.


Tämän etnisen kaitaliinan olisi saanut Kontista kuudella eurolla. Harkitsin sitä hetken kotialttaripöydän katteeksi, mutta jätin kuitenkin ostamatta.


Antiikkipuolella törmäsin tähän hurmaavaan vanhaan nallekolmikkoon.


Tämä oli ehkä kivoin ja varmasti värikkäin myyntipiste messuilla: Retrosisko! Kaikkea oikeasti retroa, siistiä ja hauskaa astiaa ja tekstiiliä. Näette ehkä nuo etualan kelta-, puna- ja vihreäkuvioiset pienet lautaset. Niitä himoitsin, mutta jätin nekin ostamatta, mikä ehkä vähän harmittaa nyt. Lautasten hinta oli muistaakseni 4-5 € kappaleelta. Mutta Kun En Tarvitse Enää Mitään.


Ja sitten sitä hieman erilaista kodinlaittoa. Vai voiko kodista tässä yhteydessä puhua, ei kai. Kävin kotisaaren ev. lut. kirkolla talkoilemassa torstaina. Facebookin kautta haettiin ihmisiä nopeasti apuun lajittelemaan turvapaikanhakijoille lahjoitettuja vaatteita ja sitten raivaamaan tilaa kirkolle samana iltana hätämajoittuvia turvapaikanhakijoita varten. Tyhjennettiin säkkejä, joissa oli onneksi enimmäkseen hyvälaatuista lahjoitusvaatetta, mutta oli sitten kyllä hikisiä teeppareita ja haaroista reikäisiä farkkujakin. Ihanin oli yksi säkki, josta paljastui mm. kaksi pussillista uusia, käsinneulottuja villasukkia. Niitä varmasti tarvitaan. Huomenna muuten kaikki Suomen ortodoksiset seurakunnat kantavat kolehdin kansainväliseen diakoniaan. Kannattaa siis suunnata aamulla kirkkoon.

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Astetta kummallisempia paperinukkeja

Tällä kertaa esittelyssä muutama taidepaperinukke, art paper doll, tai itse kyllä haluaisin kutsua näitä villeiksi paperinukeiksi. Taiteesta en niin tiedä... Olen tehnyt muutaman tällaisen paperinuken vuosien varrella, viimeisimpänä ampiaiskuningatar Sagan viime perjantaina. Maailmalla nämä ovat ihan oma sekatekniikkalajinsa, mixed media art. Nukkeja voi tehdä hyödyntäen mitä tahansa materiaaleja ja käyttäen monenlaisia tekniikoita. Itse käytin ampiaiskuningattareen pahvia, kartonkeja, vanhan kirjan sivun, nauhoja, helmiä, gessoa, akryylimaaleja ym. Kasvot tulostin netistä kuvapankista, jossa oli tekijänoikeusvapaita kuvia. Siivet kiinnitin vartaloon haaraniiteillä, joten niitä voi liikutella. 


Tässä on vanhempi nukke, puoliksi punarinta, puoliksi nainen – The hidden side of Miss Juliana.


Ja vielä se toinen puoli Miss Julianasta tässä.