lauantai 28. maaliskuuta 2015

Niinestä mittaa

No niin. Seuraa raporttia keskiviikkoillan niiniompelukurssista ja sen luovista jälkiseuraamuksista. Kurssi pidettiin tosiaan Lankakauppa Snurressa, joka oli minulle entuudestaan tuntematon, mutta ihanaksi osoittautunut luonnonlankojen kauppa Kampissa. Kiva, että lopettaneen Novita Delin tiloihin saatiin lankakauppa - ja tosiaan ehkä hitusen erilainen kuin ihan peruslankakauppa. 

Illan mittaisella kurssilla opeteltiin niiniompelutekniikka, jolla voi tehdä vaikkapa koruja, koreja ja muita sisustustuotteita. Materiaalina oli Adriafilin Rafia, litteä kivasti kahiseva ja tasalaatuinen niinilanka, joka on valmistettu raffiapalmusta. Tylpän kanavaneulan avulla kuitua pistetään sitten mutkalle. Aluksi tuntui, etten hiffaa ikinä tekniikkaa, minun on yleensäkin vaikea hahmottaa mitään malleja, mutta sitten pääsin alkuun, ja sykerön jälkeen työ alkoikin edistyä kuin itsestään. 

Myöhään illalla kokeilin aloittaa vielä uuden työn, jotta oppisin varmasti "magic ring" -tyyppisen aloituksen. Tein parit lätkämäiset korut niinipylpyrästä ja puuhelmistä Hepalle ja Kosotädille. Niinen kanssa sopivat yhteen muut luonnonkuidut, miksei puuhelmien sijaan myös vaikkapa huopapallerot. Torstaina kokeilin vielä pienen kipon punomista. Syntyi vielä vähän epätasainen, mutta muuten kelpo pikku astia. Täytyy sanoa, että hurahdus tapahtui ja mielessä polttelisi kyllä jonkin hitusen isomman, ehkä kannellisen rasian tekeminen niinestä. Tekniikka ei ole maailman nopein, mutta aikaahan minulla on...

Koru Hepalle. NIiniympyrä ja puuhelmiä.

Tässä materiaali, josta työt tehdään.

Punottu kipponen. Ensi kerralla vähän siistimpää jälkeä sitten.

keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Ilahduttavaa postia

Toivottavasti kovin moni ei tule tänne tänään Blogilistan aikuinen-asiasanan kautta. Täällä ei nimittäin pönötetä, vaan leikitään tällä kertaa nukeilla! Posti toi eilen Susannan Työhuoneelta soman sinivalkean paketin, josta kuoriutui minikokoista Fazerin suklaata, piparipurkki ja DerPuppe-lehtiä. Iso kiitos minulta ja muovisilta tytöiltäni! Nämä pienet ihanuudet ovat 1:6-mittakaavaa, eli ns. muotinukkekokoa. Susannan hurmaava Ken ja omat Blytheni ovat 1:6-kokoisia, vaikka Blythe-nukkejen pää onkin karrikoidun suuri - johtuu sen sisään kätketystä silmien kääntömekanismista. Alla pieni kuvakavalkadi.

Olohuoneessa otetaan rennosti. Kengät pois pöydältä, nuori neiti!

Lydia tulee hakemaan Sonyaa lenkille, mutta Sonyalla on parempaa tekemistä. Lydia on viidestä nukestani vaalea- ja Sonya tummaihoisin.

Sankarimme syventyy DerPuppe-lehteen.

Samaan aikaan kylpyhuoneessa... Priscilla ottaa raikastavan suihkun. Suihku on Sindy-nuken vanha ja se on saatu nukkeharrastaja Markukselta, mistä kiitos!

Markukselta on myös tämä kaksipuolinen nukenkeittiö, jonka hyllymäinen takaosa vilahtaa kakkoskuvassa. Voiskohan tätä tuunata jotenkin?
Oli kyllä ihan mielettömän hauskaa irroitella eilen nukkejen parissa pitkästä aikaa. Yleensä otan kyllä nukkekuvat ulkoilmassa. Posti toi myös eräässä Facebookin ryhmässä järjestetyn kirjeenvaihdon johdosta minulle valtavan, oikeasti julistekokoisen kirjeen, ja talvikorttikaverilta tuli myös postia.

Nyt lähden Lankakauppa Snurreen niiniompelukurssille. Siitä, opinko uuden käsityötaidon vai menikö homma räpellykseksi, kuullaan varmaankin lisää huomenissa.

torstai 19. maaliskuuta 2015

Ilahdutushaaste ja katumustakin

Kiitos paljon runsaista kommenteista edelliseen postaukseeni. Ja iso kiitos Susannalle, joka tuolta itärajan tuntumasta työhuoneeltaan lähetti minulle ilahdustushaasteen. Näin kuuluvat sen säännöt:

° Kirjoita blogiteksti, jossa kerrot haasteen säännöt ja haastat mukaan valitsemasi bloggaajat. Saat itse päättää haastettavien määrän. 

° Kun haastamasi bloggaaja lähtee mukaan ja julkaisee haastepostauksen blogissaan, laita ilahdutusasia vireille. Voit ilahduttaa bloggaajakaveria sinulle sopivimmalla tavalla esimerkiksi postittamalla hänelle kortin, kirjeen, pienen herkun tai jotain omatekemää. Ilahduttaa voit myös vaikkapa kommenttien tai sähköpostin välityksellä!

° Voit tottakai ilahduttaa myös haasteessa jo mukana olevaa bloggaajakaveria, mutta silloin haastetun ei tarvitse enää itse haastaa uusia kirjoittajia.

Minä ajattelin heti haastaa tähän Kosotädin, sillä hän on ilahduttanut minua paitsi kotoisalla karjalanmurteella kirjoitetuilla blogijutuilla, myös kannustavilla kommenteilla ja tietysti virkkaus- ja muilla käsityöideoilla, joita hänen bloginsa on pullollaan. Ja haastanpa vielä toisenkin bloggaajan mukaan tähän elikkäs Hepan, jonka kanssa meillä on viime aikoina treffaaminen syystä jos toisesta lykkääntynyt aina eteenpäin. Nyt on taas tällit merkattu kalenteriin ja Hepa saa minulta pienen yllätyksen, kunhan tapaamme.

Vaalea "ykkösorkideani" on jälleen kukassa. Tämän ostin Hulluilta Päiviltä pari vuotta sitten. Kukkii aina uudestaan.
Katumustakin on ollut ilmassa. Ennen pääsiäistähän on tapana käydä ripillä eli osallistua synnintunnustukseen eli katumuksen sakramenttiin. Eilen kävi rippi-isä kylässä ja tuli tosiaan ripittäydyttyä. Se on aina etukäteen yhtä hermostuttavaa kuin hammaslääkärille meno, mutta jälkeenpäin tuntuu hyvältä. Minulla on ollut sama rippi-isä vuodesta 1998, mikä on hyvä juttu. Kerran Virossa kävin synnintunnustuksella ihan vieraalla papilla (siellä oli systeemi, että kaikki ehtoolliselle haluavat kävivät melko nopeasti synnintunnustuksella ennen palvelusta) ja paniikissa unohdin paitsi syntini myös sen miten viron kieltä puhutaan. Ja kompastuin lahjakkaasti tullessani alas kliirossilta eli siltä korokkeelta, joka ortodoksisessa kirkossa on ennen ikonostaasia. Tuli siinä silloin tehtyä maahankumarrus ihan vahingossa Viron metropoliitta Stefanoksen edessä, heh.

Kissan metkuista piti vielä kirjoittaa. Sylvi herättää minut jo ennen kuutta rynkyttämällä vaatekomeron ovea. Tahtoisi aamupalaa jo auringon noustessa, itse asiassa jo vähän ennenkin. Valitettavasti oven rynkytys taitaa kuulua myös naapuriin... En tiedä mitä keksisin - rakennanko vaatekomeroiden ovien eteen barrikadit yön ajaksi? Toisaalta Sypä rynkytti myös kylpyhuoneen ovea tänä aamuna. Jos alan nousta puoli kuudelta antamaan aamupalaa, kissa oppii pian yhä aikaisemmaksi herääjäksi. Montako kertaa päivässä ruokitte kissanne, te kissaihmiset? Ehkä lisään Sylville ruokintaohjelmaan vielä myöhäisiltapalan, jotta kissalla ei olisi niin hirveä nälkä heti aamusta. Tätä ovien rynkytystä on jatkunut sen kuusi vuotta, jonka kissa on täällä kohta asunut - aiemmin patoutumat purettiin vain akvaariokaapin oveen, mistä lähti kyllä myös mojova ääni.

EDIT. Ai niin. Kaikki muut ovat nähneet vuosikymmenen upeimmat revontulet, mutta minä menin tuona kyseisenä taivaantuli-iltana nukkumaan klo 18.30. Kyllä.

maanantai 16. maaliskuuta 2015

Yllätys komerosta


No niin. Minkä taakseen jättää, sen vaatekomerostaan löytää? Näin kävi, kaapin pohjalta löytyi pussillinen ties koska virkattuja isoäidinneliöitä. Ladoin tilkut matolle ja niitä olikin paljon, 42 kappaletta. Ja kaikki tietysti päättelemättömiä! Joka toinen tilkku on yksivärinen luonnonvalkoisella reunalla, joka toinen kirjava, mutta ideana näkyy olevan niissäkin, että luonnonvalkoista on joka tilkussa ja värejä vain kaksi per ruutu. Nyt pitäisi päättää kokoanko tämän vauvanpeitoksi vai jatkanko tilkkujen kitkuttamista, jotta saisin aikaan täysikokoisen torkkupeiton. Vähän mixed feelings tämän kanssa. Olisin niin mielelläni löytänyt 42 afrikankukkaaa kaapin perukoilta... Luultavasti jatkan tämän kuitenkin isoksi peitoksi, puolessa välissä valmista kun jo ollaan. Vauvanpeitolle ei itselläni ainakaan ole tarvetta. Löytyykö teiltä koskaan keskeneräisiä ja unohtuneita käsitöitä kaapeista?

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Pesäkameroita, Kiasma ja katuruokaa

Ei hyvää päivää millainen viikko tai oikeastaan kaksi on takana. Josko sitä saisi jarrun sopivasti päälle ja elämän raiteilleen taas. No ei siitä sen enempää. Jotain hauskaa laiskoille luontoharrastajille: pesäkamerat! Näitä virolaisia pesakaameroita esittelin muistaakseni viime vuonnakin, ja nyt taas - suosikkini on merikotkan pesäkamera. Pesä on korkealla kuusen latvassa ja haudonta on jo käynnissä. Mahtavat maisemat kotkalla tuolta korkealta. Käykää vilkaisemassa täältä

Olen niin iloinen, kun lopulta äkkäsin, miten Macillä otetaan kuvankaappauksia. Tässä kotkanpesä.
Toinen virolainen kamera, jota joskus vilkuilen, kuvaa rannalla kölliviä harmaahylkeitä. Välillä ranta oli pötköjä täynnä, mutta nyt hylkeitä on näkynyt vähemmän. Linkki suoraan lähetykseen on tässä.

Hylkeet piilokamerassa.
Eniten kuitenkin odotan kattohaikarakameroita - toivottavasti tänäkin keväänä saadaan seurata niiden nokankalistelijoiden pesäpuuhia. Ovat niin hauskoja lintuja.

Eilen tapasin pitkästä aikaa ystäväni J:n, jonka kanssa kävimme rempan jälkeen juuri auenneessa Kiasmassa katsomassa Robert Mapplethorpen (1946-1989) valokuvanäyttelyn. Veistoksellisia kuvia ihmisistä, kukista, miehen elimistä. Niin, siellä oli yksi K-18-huone täynnä hitusen rajumpaa kuva-aineistoa. Kiasman toinen näyttely esitteli muotokuvia, mutta ei todellakaan perinteisen pönöttävästi. Ylimmän kerroksen Elementit-näyttely oli kuitenkin suosikkini. Mieleen jäi erityisesti Maaria Wirkkalan teos Vakain aikein. Se oli pieni huone, johon sai astua sisään ensin riisuttuaan kengät pois. Lehtikullattu lattia heijasi jalkojen alla! Aika huisia. Käykää kokeilemassa ja kokemassa.

Kiasmasta menimme kotikonnuilleni, jossa oli pienimuotoinen katuruokafestari. Seurasi armotonta jonottamista Kasvisravintola Soi Soin "ruokarekalle". Ensin noin 20 minuuttia tilausjonossa ja sitten puolisen tuntia odoteltiin sapuskan valmistumista. Onneksi oli hyvää seuraa, aurinko paistoi ja dj soitti levyjä.


Lopulta kädessä oli herkullinen vegehodari. Näyttää ehkä kaoottiselta sotkulta, mutta oli kyllä mausteista ja tosi hyvää. Mentiin lopuksi J:n kanssa vielä meille juomaan kuumat teet. 


Joku uusi virkkausprojekti pitäisi aloittaa. Palapeittoa mietin, mutta isoäidinneliö on kovin tuttu ja siksi tylsähkö, afrikankukkia taas saisi virkata tsiljoona kappaletta yhteen peittoon. Ne ovat kyllä nättejä. Hmmm... Onko kenelläkään ehdottaa kivaa mallia?

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Rantakävelyllä ja muita puuhia

Aamusella kävin labrassa ja sieltä tullessani kuvasin pihalle nousseet valkoiset lumikellot. Oli vielä pilvistä, joten kukat olivat nupulla. Pilvisellä säällä saa kuitenkin yleensä parempia valokuvia kuin räikeässä valossa - varsinkin valkoisista kohteista. Nyt päivä paistaa kirkkaasti ja kukat olivatkin äsken avautuneet. 


Kirjoitin ja postitin kortin talvikorttikaverilleni. Tämä on Postcrossing-foorumin Suomi-osion kautta organisoitu juttu. En enää lähettele juuri ollenkaan virallisia Postcrossing-kortteja, koska Suomen Posti on nostanut postimerkkien hinnan käsittämättömälle tasolle. Foorumin kautta on tullut kuitenkin tutuksi muutama kaveri, joiden kanssa vaihdellaan satunnaisesti kortteja. Talvikorttikaverin kanssa siis sovitusti talven yli, mutta en pistäisi pahaksi, jos tämä korttiystävyys jatkuisi hänen kanssaan talven mentyäkin. Tai johan nyt on kevät...

Tämän ah-niin-tyylikkään pinkin urheilurannekellon ostin tänään Lidlistä. Kyllä. Maksoi alle viisi euroa. Sijoitan aina laatuun ja tyyliin, heh... Minulla ei olekaan ollut muutamaan vuoteen rannekelloa edellisen hyvinpalvelleen ajannäyttäjän hajottua. 


Aamu oli tosiaan pilvinen, mutta kuten Ilmatieteenlaitos lupasi, aurinko alkoi paistaa iltapäivällä, ja lähdin rantakävelylle kameran kanssa. Lämpötila oli +8°C, ainakin! Oikea nyrjähtänyt nilkka on edelleen kipeä, mutta töpöttelin sen kanssa puolentoista tunnin lenkin saaren eteläkärkeen. Ihmisiä oli tosi paljon liikkeellä, kalastajia, hölkkääjiä, lintumiehiä ja lastenvaunun lykkijöitä. Meren kohinaa oli mukava kuunnella. Näin lentävän joutsenen. Otin pokkarillani viitisenkymmentä kuvaa, mutta armoton paiste poltti suurimman osan kuvistani puhki. Tässä joitakin merihenkisiä otoksia, jotka eivät päätyneet poistoon. Tulin muuten bussilla kotiin, sillä nilkka alkoi valittaa lenkin lopulla oikein kunnolla. 

Nyt kissalle ruokaa ja itsellekin. Pitää lepuuttaa koipiparkaa.




sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Kulissit pystyssä?

Törmäsin YLE:n nettisivuilla tähän Lauri Silvanderin kirjoitukseen. Niin, onko sosiaalinen media kulisseja vain? Kätketäänkö suru ja yksinäisyys kiiltokuvamaisiin päivityksiin blogeissa tai Facebookissa? Onko valittaminen somessa ärsyttävää säälinkerjäämistä? Itsehän tein blogissani jossain vaiheessa harkitun suunnanmuutoksen ja lopetin henkilökohtaisempien (niiden negatiivisten) asioiden kertomisen. Blogi on deletoitu ja henkiinherätetty useampaan kertaan. Liiolii ei kuitenkaan ole täysin anonyymi blogi, kuvakin kirjoittajasta löytyy, jopa kaksi, ja olen tavannut joitakin (itse asiassa aika monia) blogin lukijoita myös nettimaailman ulkopuolella. Täytyy tunnustaa, että koen menettäneeni osan bloggaamisen mielekkyydestä tuon tekemäni suunnanmuutoksen myötä. Välillä tekisi mieli tilittää asioita, mutta itsesensuuri iskee. Sanotaan siis nyt näin, tylsän ympäripyöreästi, että kulunut viikko oli täällä suunnalla rankka, mutta nyt suuntaudun uuteen, ja kalenteriin on mukavasti merkittynä ihanien ihmisten tapaamisia ja muita menoja. Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

lauantai 7. maaliskuuta 2015

Isoäidinkolmio harteille

Aamulla löysin tuoreet suomennokseni revittyinä roskiksesta. Asialla oli taas kerran turhaumiaan aamuyöstä purkanut kissa. Ennenkin Sylvi on silpunnut papereita, mutta nyt huvitti printtien päätyminen paperinkeräykseen. Noukin paperit talteen ja silittelin pahimmat rypyt pois. Käännöstyö jatkuu. 


Kuvassa on se eilen valmistunut hartiahuivini. Isoäidinkolmio kirkkaanvalkoisesta Nallesta sini-viher-turkooseilla koristeraidoilla ja nirkkoreunuksella. Koukku oli 3,5. Kuvasin huivin pyykkinarulle ripustettuna aamun ankeassa harmaudessa, tuuli vähän lerputtaa tekelettäni kuvassa. Oli kyllä melkein liiankin helppo ja yksinkertainen malli. Meinasi alkaa puuduttaa tämän nykertäminen. Toisaalta huivia oli kiva virkata toisella silmällä Youtuben videoita katsellen - ei vaatinut kovinkaan tarkkaa keskittymistä siis. Seuraavaksi teen jotain hitusen haastavampaa. Tekisi mieli virkata ainakin afrikankukkia, josko saisi torkkupeiton niistä aikaiseksi. Kuusikulmion malli on kyllä hiukan hankala tilkkupeitoissa, mutta kokeillaan mitä syntyy.

Helsingin seudun kirjastoista poistuivat kirjojen varausmaksut ja tämä on lisännyt ainakin minun kohdallani kirjaston käyttöä selvästi. Lähikirjastossani on varsin suppea valikoima ja useimmiten haluamani kirjat täytyy tilata toiselta puolen kaupunkia. Nyt varasin kaksi aivan uutukaista kirjaa: Mummoillen - Henkisen mummon käsikirja (kiitos pikkusiukulle vinkistä) ja Kevätihmisen puutarhakirja (vaikka olen puutarhaton kevätihminen). Olen pitkän varausjonon hännillä, mutta esittelen kirjat heti luettuani täällä.

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Pennimuori ja niukaus


Kuvan viherkasvi kotiutui tänään. Kävin ei-vakkarikukkakaupassa, jossa ei ollut kovin ammattimaisen tuntuinen meininki. Tälle kasville ei esimerkiksi tiedetty suomalaista nimeä. Kasvin mukana olevassa lappusessa oli onneksi latinankielinen nimi, Peperomia rotundifolia, ja googlettelun jälkeen selvisi, että tämä on hauskalta nimeltään pennimuori. Aikeenani oli siis alunperin ostaa pieni lääkealoe, mutta kaupan mehikasvit oli kuorrutettu kimalteella, plaah! Jatkossa tuskin poikkean tuohon kukkapuotiin. Pennimuori ei siedä liikakastelua, joten tämä sopii hyvin minun hoidettavakseni... Nyt en aio enää ostaa kasveja (paitsi sen aloen, jos tulee jossain vastaan), nuukailen sen verran, että hommaan viherihanuudet pistokkaina jostakin.

Maanantaina onnistuin nyrjäyttämään nilkkani kotona. Istuin jalkani puuduksiin ja kun lähdin kävelemään, oikea jalka ei kantanutkaan ja nilkka taittui rutisten. Haudoin herne-maissi-paprikalla pahimmat turvotukset pois. Vieläkin jalka on kipeä, jos sitä taivuttelee. Suomen Kansan Vanhoista Runoista löytyi vastaisen varalle niukauksen luku:

Jeesus kirkkoon ajaa
pyhän henken huomenella,
niin sinisen sillan suussa.
varsan kallistu kapio,
hivelty hevoisen [jalka].
Sano Santt[i] Pet[ari]:
"Kuka lankan keträjää,
tasasen taputteloo?"
Neitsyt Maarii emoinen.
Neitsy Maarii emoinen
tuo tulla tuhotteloo
lihavakka kainalossa,
kopra suonii käissä;
mistä on liikkunna lihoo,
siihen liittää lihoo,
mist' on luuta luikahtanna,
siihen luuta luikautti,
luun luuhun, lihan lihaan,
veri toiseen vereen.
Kipu tyttö, tuonen neiti
huutaa kipuja tuolla
keskellä kipumäkii,
kipuvuoren kukkuralla,
kipukattila käissä,
kipukauha kattilassa.
Neissy Maarii [emoinen],
tuo sulka sulalta maalta,
höyhen maalta lämpimältä
kipeille voiteeks,
vammoille valanteeks!
Teek yöllä terveeks,
päivällä imanteeks,
kivun tuntumattomaks,
veren vieremättömäks!

Sylvi on alkanut herättää minut aamuisin todella aikaisin. Kevät ja valoisuus sen tekee. Kissa haluaa ruokaa jo kuudelta ja tekee kaikkensa saadakseen minut ylös sängystä. Pompitaan vuoteeseen, läpsitään tassulla nenää, revitään papereita ja rynkytetään vaatekaapin ovea, mikä on ikävintä, sillä se kuuluu varmasti myös naapuriin. Toisaalta olen iloinen tästä, sillä Sylvi vaikuttaa nyt omalta itseltään eikä korvakipuiselta katilta. Tänään olikin pitkästä aikaa oikea iltariehuntakohtaus. Kuitenkin pelkään koko ajan, että korvat alkavat taas oireilla.

Pari päivää on virkattu ahkerasti ja sain juuri iltasella valmiiksi huivin. Huomenna näette millaisen, en viitsi ottaa kuvaa nyt keinovalossa.

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Orkidea, lukupiiri ja museokäynti

Tämä sortui toistamiseen kukkakaupan kutsuun. Se vaaleanpunainen orkidea jäi todella polttelemaan mieltä, ja eilen, kun hain kahvilasta pullaa kaverin (lopulta peruuntunutta) vierailua varten, poikkesin viereiseen kukkakauppaan hakemaan Phalaenopsiksen talteen. On se kyllä hieno. Ihan turha ostos siinä mielessä, että valkoinen orkideani (jossa on myös ripaus vaaleanpunaista), aloittaa kukkimisen ihan näinä päivinä. Mutta kukat ovat aina turhia, ihanaa turhuutta! Nimesin tämän kissa-on-kai-parantunut -kukaksi saadakseni jonkin (teko)syyn omistaa tämä hurmaava orkideayksilö. Annoin tosiaan Sylville äsken uuden kuurin viimeisen korvatippa-annoksen, ja vaikuttaa siltä, että tulehdus on taas tällä erää voitettu. Jee.


Tämä kuva on muistaakseni perjantailta. Kävin reipastelemassa rannalla. Harmaa päivä oli, kuten näkyy. Tuo on minun lempimaisemani ja -paikkani. Merta on aina rauhoittavaa katsella. Ei ollut edes kylmä, kun oli melkein tyyntä. Jäätä on tuossa kohdassa enää rantojen tuntumassa, kauempana merellä on jo ihan sulaa.


Kulttuuria on taas tullut harrastettua. Olin keskiviikkona kirjastossa nykyrunouden lukupiirissä, ja Vesa Haapalan kirja, joka aluksi lähinnä herätti ärtymystä, aukesi ihan uudella tavalla, kun kirjailija itse kertoi siitä. Oli tosi mielenkiintoinen parituntinen. Aion mennä ensi kuussakin lukupiiriin, Vilja-Tuulia Huotarisen kirja on jo lainattu sitä varten. Kyseessä onkin nyt ihan erilainen ja myös lukijalle "helpompi" runokokoelma. Teemana ensi kerralla on kansanperinne nykyrunoudessa.

Tänään kävin Amos Andersonin museossa. Siellä oli tanskalaisen Vilhelm Hammershøin näyttely. Niukkavärisiä interiöörejä lähinnä, "hiljaisuuden kuvia". Pidin kuitenkin enemmän museon toisesta näyttelystä, jossa oli nykykiinalaista tussimaalausta eri tekijöiltä. Nykytaide kolahtaa vaan minuun usein enemmän kuin vanha, poikkeuksia toki on. Mutta pidin erityisesti Yang Yongliangin videoanimaatiosta, josta alla postikorttikuva. Seinälle heijastetussa animaatiossa vesi virtasi putouksissa, autot ajoivat kaduilla, kuului ambulanssin ääni... Postikortti ei anna kyllä oikeaa kuvaa teoksesta, kun liike ja ääni puuttuu.


Yhtä hauska kuin oli katsella teoksia, oli myös vilkuilla muita museokävijöitä. Olin tunnistavinani eräänlaisen "kulttuuri-ihmisen" prototyypin. Erityisesti hymyilytti viisikymppinen polkkatukkainen mies, jolla oli taiteellisesti sitaistu huivi kaulassa. Heh.

Valoisaa, yhä valoisampaa alkanutta maaliskuuta!