lauantai 7. helmikuuta 2015

Kirkossa, kirkosta, kirkkoon

Keskiviikkona olin "omassa kirkossa" akatistoksessa ja ortodoksiakerhossa, jossa aiheena oli pappeus. Huikkasin lähtiessäni, että nähdään huomenna (liturgiassa ja sen jälkeen käsityökerhossa), ja heti kun olin sen sanonut, olin varma, että en pääse aamulla sängystä ylös. No, näinhän sitä kävi, kun kerran olin "päättänyt" nukkua pommiin - en tietenkään herännyt kännyn ääneen, vaan painoin aina vaan torkkua ja nukuin vielä kauan. Perjantaina pääsin sitten Pappilatalon liturgiaan, vaikka kyllä se herääminen oli taas ihan tuskan takana! En ole aamuihminen ollenkaan. Kolmas kirkko, jossa olen ehtinyt viikon aikana olla, on Uspenski, jossa tänään oli yhteisöpäivä. Siivottiin kirkkoa. Minä pyyhin ikonien ja kiotakaappien suojalaseja ja auttelin kryptan keittiössä tiskipuuhissa. Keittiö- ja siivoushommat tuntuvat kirkossa ja yhdessä tehden paljon mukavammilta kuin kotona! Kotoinen siivouspäivä siirtyikin suosiolla ensi viikolle.

Tämä kolmen eri kirkon välillä pörrääminen joskus vähän tuntuu vaikealta. Kun en voi olla pääsiäisjumalanpalveluksessakaan jokaisessa, vaikka haluaisin! Hermanin kirkko Espoossa on kuitenkin läheisin, koska olen siellä käynyt kaikkein eniten. Pappilataloon on helppo mennä varsinkin ehtoopalveluksiin (okei, tunnustan, että tällä laiskimuksella on suora bussilinja melkein ovelta ovelle, mikä vaikuttaa suotuisasti asiaan). Uspenskissa käyn harvemmin palveluksissa, koska kirkko on niin iso ja ihmiset vieraita, paitsi että olen yhteisöpäivien myötä tutustunut jonkin verran porukkaan.

Amharankieliset (Etiopia) kahvinkeitto-ohjeet kryptan keittiössä. Seurakuntamme on monikulttuurinen.

Pakollinen Uspenski-kuva harmaana päivänä.
Sain nyt kirjastosta lainaan sen Kaurinkosken Paastonajan keittokirjan. Hyviä yksinkertaisia perusruokia kasviksista ja jonkin verran kalaohjeita. Harmi, ettei kirjaa saa ostettua enää mistään. Olin muuten varma, että laskiainen ja sovintosunnuntai on nyt viikonloppuna, mutta onkin tietysti vasta viikon päästä. Olisin mennyt kotikirkolleni vääränä päivänä blinikesteihin, hah!

Onko kukaan lukija muuten käynyt katsomassa Ateneumissa olevaa Sibelius-näyttelyä? Haluaisin toisaalta mennä, mutta pihiys iskee, kun en tiedä, onko Sibbe niin minun juttuni. Olen menossa Espoon EMMA:an katsomaan Pop Art Design -näyttelyn, kunhan se aukeaa siellä. EMMA on yksi suosikkimuseoitani Kiasman ohella. WeeGee näyttelykeskus on ehdottomasti näkemisen arvoinen. Ja psst, keskiviikkoisin sinne pääsee ilmaiseksi klo 18-20.

4 kommenttia:

  1. Kävimme Sibeliuksen katsomassa Ateneumissa. Se oli sellainen monimuotoinen näyttely: oli teoksia ihan Sibeliuksesta (muotokuvatauluja eri ajoilta ja erinomaisen monta veistosta Sibeliuksen päästä!) sit Sibelius-monumentista ja sen syntyvaiheista oli oma osionsa. Isot osastot oli myös sellaisista Asioista, jotka Sibeliuksen aikan innoittivat paitsi Sibeliusta, myös kuvataiteilijoita, mieleen jäi parhaiten osio Metsä (kai siksi, että siellä oli sellasisia tauluja, joista olen aina tykännyt) sitten oli Ainolaan ja sen sisustukseen liittyvää asiaa. Oli esineitä ja kuvia. Myös musiikkia saattoi kuunnella. Me kyllä tykkäsimme näyttelystä, kun siellä oli niin monipuolista. Ja varmasti siis paljon muitkin osioita kuin nuo, mutta nuo jäivät parhaiten mieleen. Me oltiin jo ennen joulua joskus. Nyt kyllä kiinnostaisi sen Synaesthesia-teos kolmannen kerroksen aulassa (jota ei siis ennen joulua ollut), koska otse olen synesteetikko (koen äänteet väreinä ja maut ja äänet kolmiulotteisina)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Nyt alkoi kyllä kiinnostaa näyttely. Pidän hurjasti Sibelius-monumentista, olen aina pitänyt, joten ihan sen takia olisi kiinnostava mennä Ateneumiin. Tsekkaamaan ne syntyvaiheet ym.

      Poista
  2. Tuon olen huomannu toteutuneen kohdallani usein, nimittäin jos illalla ajattelen lähteväni kirkkoon olen aamulla niin sairas,jotta lähdöstä ei tule mitään, miksi palvelukset ei vois olla iltapäivällä ni tällänen vaivainenkin pääsis.
    Onneksi paaston ajalla on EPL liturgioita, miulle sopivaan aikaan. :) niitä odotellessa valmistutaan paastoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. EPL on muutenkin tosi kaunis ja vaikuttava palvelus.

      Poista