keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Nukkekotikirjoja ja oma kartanoni

Lukulampun alle kiilasikin ohi teologian kaksi vähän kevyempää kirjaa. Elina Kallin Pienempi - ranskalaista tyyliä nukkekodissa (2012) ja Eija Sirjosen Rauhankadun talo ja muita 1:24 mittakaavan nukketaloja (2014). Oma nukkekotiharrastukseni on uinunut pitkää talviuntaan, mutta ehkä nämä kirjat osaltaan innostavat taas mineilyn pariin. 

Elina Kallin kirja on yksityiskohtainen kertomus 1:48-mittakaavassa olevan rakennussarjan kokoamisesta, tuunaamisesta ja sisustamisesta. Itse talon kokoamista kiinnostavampaa minun mielestäni on (niin kuin aina nukkekodeissa) pienen pienen sisustuksen värkkääminen. Kallin talon mittakaavahan on siis todella pieni - koko talo on vain 20 cm leveä ja 27 cm korkea! Uskomattoman hieno lopputulos syntyy taitavan harrastajan näpeissä. Kirjassa on tarkkaan eriteltynä myös talon valmistamiseen käytetty aika - ja eurot. 


Eija Sirjosen kirja Hienoimmat nukkekotini (2008) on yksi suosikeistani suomalaisten nukkekotiopusten joukossa, joten minulla oli suuret odotukset Rauhankadun talo -kirjaa kohtaan. Myös tässä kirjassa liikutaan normaalia 1:12-nukkekotimittakaavaa pienemmässä maailmassa. Nimikkotalo esitellään kirjassa tarkimmin, mutta erityisen mielenkiintoisia ovat myös "Karjalan koti" - Impilahdelle rajan taakse jääneen talon pienoismalli sekä lukuisat sikarilaatikkoihin tehdyt pienoishuoneet. Kumpaakin nyt lukemaani kirjaa vaivaa paikoin pieni luettelomaisuus - onhan ihana tietysti alan harrastajana tietää jokaisen esineen valmistustapa ja -materiaalit, mutta olisin mielelläni lukenut vielä enemmän tarinaa talojen takana. Kuvat ovat kummassakin kirjassa runsaat, ja niitä tutkiessa vierähtää aikaa vähintään yhtä paljon kuin tekstiä lukiessa.


Niin, se oma nukkekotiharrastukseni. Onhan minulla tämä 1:12-torppa, Varenkan kartano. Kuvassa juuri kotiin kannettuna - sain sen edullisesti pintaviallisena Riimikosta Porvoosta. Nyt ulko-ovessa on talonnumero 5, lyhty oven vieressä, appelsiinipuut oven kahden puolen ja köynnös kasvamassa pitkin pylvästä parvekkeelle. Sisätilat ovat hyvin keskeneräiset. Vihaan nukkekotien tapetointia - se on äärettömän hankalaa, kun ostaa valmiiksi kootun mökin. Alakerrassa on keittiö ja tuleva apteekki tai lääkärin vastaanotto - ehkä yhdistellen molempia. Keskikerroksessa on makuuhuone ja olohuone. Ullakkokerroksessa tulee olemaan, joskus vielä, ortodoksinen kotikappeli sekä räätälin verstas. Tässä talomallissa rappuset vieivät ylettömästi tilaa ja rappuhuoneiden sisustaminen aiheuttaa päänvaivaa. Luin kuitenkin eräästä tsaarinajan venäläiskartanosta kertovasta kirjasta, että rappujen alla asusti kyseisen kartanon palvelija! Tässäpä ratkaisu siis omaankin kartanooni, joka sijoittuu niinkin epämääräiseen aikaan ja paikkaan kuin "tsaarinvallan loppuaika, Venäjän maaseutu". Saatte nähdä sisäkuvia joskus, kun on jotain enemmän näytettävää kuin nyt.


Minulla on myös tomua keräämässä muutama pienoishuone, joista rakkaimmat ja säilyttämisen arvoiset ovat Matrona-mummon keittiö (josta koko harrastukseni alkoi), punainen puucee sekä tällä hetkellä pahasti pölyn turmelema majakka. Olen tehnyt myös peikkojen kodin sekä ortodoksisen kirkon viinipullolaatikkoihin, mutta niiden säilyttäminen alkaa tilanpuutteen vuoksi olla mahdotonta. Kuitenkin yksi pieni irrallinen tsasouna saattaa saada vielä muotonsa puiseen harjakattoiseen boxiin. Katsotaan. Aikaa ja tilaa on rajallisesti. Haluaisin jatkossa tehdä kaikki huonekalut ja pikkutavarat nukkekoteihini ja boxeihini itse. Tehdastekoisissa miniatyyreissä kun ei vaan ole "sitä jotain".

torstai 15. tammikuuta 2015

"Mistä ei voi puhua..."


Lukeminen sujuu kuin leikki verrattuna viime vuoden jumitukseen. Sain Marja Leena Toukoselta viime syksyn kirjamessuilla lahjaksi hänen uusimman teoksensa Sanaton - Silta myyttiseen tietoisuuteen (Basam Books, 2014), jonka nyt luin muutamassa päivässä, keskittyneesti ja lippulappusia kirjan väliin liimaillen. Kirjan teema on suuri, moneen suuntaan aukeava. Se on matkantekoa "Sanatonta" etsimässä niin tieteestä, filosofiasta, uskonnoista kuin taiteestakin. Myyttinen tietoisuus on toki valtava maailma haltuun otettavaksi yhdessä teoksessa, mutta minä ainakin pysyin kirjan matkassa varsin hyvin. Vaikeimmin sisäistettävä kohta minulle oli filosofiaa käsittelevä osuus, johtuen kenties omista muinaisista lukion filosofiantuntitraumoistani, tutuinta taas oli uskontojen maailma ja sen suhde mystiikkaan - ajan, paikan ja ymmärryksen ylittäviin kokemuksiin. Kirjassa on paljon Toukosen omia henkilökohtaisia kokemuksia, mikä on minusta loistava ratkaisu, ja aika rohkeaakin. Suuri teema, mutta ihanan konkreettinen käsittelytapa - myyttinen tietoisuus voi löytyä jopa arkisista käsitöistä, äitien tavassa neuloa sukkia armeijassa oleville pojilleen!

Toukonen kirjoittaa, ettei uskontojen maailma ole monenlaisesta muusta hyvästä ja mielenkiintoisesta huolimatta tarjonnut hänelle Sanattoman kokemuksia. Mietin omaa itseäni: eipä suuria mystisiä kokemuksia ole kai minullekaan sattunut hengellisellä polullani. Rukoileminen on monesti puuduttavaa, kirkossa ajatus harhailee ja kuoron soraäänet ärsyttävät... Ehkä jotain pieniä välähdyksiä Sanattomasta on ollut kuitenkin? Pyhiinvaellus Konevitsan luostariin - jonka tajusin pyhiinvaellukseksi vasta jälkikäteen? Pääsiäisyöliturgian käsittämätön ilo ja helppous siinä hetkessä uskoa ylösnousemukseen? Kadulta, puoliksi jään alta, todella vaikeana hetkenä löydetty pyhittäjä Serafim Sarovilaisen paperinen ikonikuva?

Yksi ihan selvä Sanattoman kokemus on minullakin ollut, se oli uni, jonka näin monta vuotta sitten. Ajattelin ensin kirjoittaa sen pääpiirteissään tähän, mutta se tuntuu liian henkilökohtaiselta, kuin salaisuudelta, jota ei ole tarkoitettu kaikille jaettavaksi. Taidan kuitenkin kirjoittaa ja lähettää sen nyt heti Marja Leenalle, vaikkapa eräänlaiseksi kiitokseksi tästä kirjasta.

Seuraavaksi lukulistallani on luultavasti jotakin ortodoksisuutta käsittelevää. Tai ns. tietokirja kuitenkin. Arvon tässä kahden kirjan välillä, että kumpaan tarttuisin ensin.

tiistai 13. tammikuuta 2015

Nuukailua ja raivausta

Tämähän sujuu hyvin, lukeminen nimittäin. Luin yhdessä päivässä Laura Honkasalon kirjan Nuukaillen eli kuinka pelastin kukkaroni ja maailman. Kirjassa on paljon vinkkejä "isoäidin ajalta" - sillä ajatuksella, että ennen osattiin pakon edessä olla säästäväisiä. Kirjan alkupuolella olevat rikkaruohohenkiset ruokavinkit eivät minua innostaneet - mutta en pidä keittokirjoista muutenkaan. Mutta kirja on täynnä herätteleviä ajatuksia kuluttamisesta, ja paljon myös käsitellään blogimaailman suhdetta tavarataivaaseen ja markkinointiin. Mielenkiintoista. Monta uups ja auts -kolahdusta tuli kirjaa lukiessa. Honkasalo esimerkiksi miettii askartelun järkevyyttä - miksi tehdä tuotteita, joilla ei ole lopulta mitään käyttöä. (Pitää painottaa, ettei Honkasalo käsintekemisen ihanuutta suinkaan tuomitse, päinvastoin, ja minullakin on mapissa aarteinani parit kirjailijan kanssa takavuosina vaihdetut ATC-kortit.) Tämä on hyvä kirja luettavaksi ennen paastonaikaa tai sen aikana - yllättävän pianhan taas on sovintosunnuntai  (15.2.) ja pääsiäispaasto alkaa! Kiitos pikkusiukulle tästä joululahjakirjasta.

Anteeksi maailmankaikkeus, varastin kuvan netistä ja sen kyllä huomaa. Kirjan  nimi on tuossa kuvassa väärin. Pitäisi olla "pelastin kukkaroni" eikä "lompakkoni".

Roinan raivaus liittynee nuukailuun ja maailman pelastamiseen. Ja kotoiluun ja arjen hallintaan. Sitä olen yrittänyt taas tänään harrastaa. Nouto-Sortin heput kävivät vihdoinkin ja makuuhuone koki extreme makeoverin elikkäs täydellisen muodonmuutoksen. Kissa kulkee makuuhuoneessa pupillit lautasen kokoisina ja häntä pörhällään - missä on nojatuoli, tuo katin rakas raapimapuu? Kirjahyllynromu lähti kuten yöpöytäkin, ja nyt yritän sijoittaa hyllyssä olleet kirjat jonnekin. Jaa, oliko fiksua luopua kirjahyllystä, olkoonkin, että se oli kaamea ja ullakon hajuinen, kun on noin kolme hyllymetriä lastenkirjoja ja jotain ongelmajäteopuksia, joita ei Emmauskaan mielellään huoli. Lastenkirjat ovat omasta lapsuudesta ja niistä ei oikein voi luopua, kahmin niitä aikanaan liikaa lapsuudenkodin kellarista mukaan - olisi pitänyt ottaa vain rakkaimmat. No, hyllyttömät kirjat saavat toistaiseksi sijoituspaikan komerosta, kunhan raivaan sinne tilaa. Loputon kierre, kun tavaraa on liikaa, mutta ainakin makuuhuone on nyt seesteinen ja siisti. Peilipöytä meni sinne pienen Ikea-jakkaran kanssa. Näyttää kivalta ja väljältä. Yhtään uutta tavaraa en halua enää!

Tällainen luminen Nuuskamuikkunen oli ilmestynyt talon pihaan eilen. Porkkananenä, huopahattu ja tuikkukuppisilmät. Suu jostain metallilangasta. Hieno! Tänään lumiukon nenä oli jo poskella, koska keli kääntyi plussan puolelle, mutta hieno hattu oli ihme kyllä saanut olla vandaaleilta rauhassa.


Viime päivinä - vai viikkoina? - eloni ei ole mennyt ihan niin kuin Strömsössä. Jouduin perumaan kaikki kevääksi suunnitellut kurssit, koska pääkoppani ilmanala on sellainen, että nyt ei vaan pysty, ei kykene. Kirkolle (sinne omalle) kyllä mieli hinkuaa. Torstaina olisi näköjään kauden eka käsityökerho aamupalveluksen jälkeen. Pääsisipä vaan liikkeelle eikä jumittaisi täällä kotona!

lauantai 10. tammikuuta 2015

Lukemisesta ja vähän langoistakin


Kuvan opus eli Finlandian ansaitusti voittanut Jussi Valtosen He eivät tiedä mitä tekevät on nyt luettu, vuoden ensimmäisenä kirjana. Syy miksi en sittenkään aloittanut kirjablogia - enkä varsinkaan ryhtynyt ammatiltani kirjallisuuskriitikoksi - on se, etten oikein osaa sanoa lukemistani kirjoista mitään järjellistä. "Wau. Hieno. Olen sanaton. Tykkäsin. Lukekaa tekin." Siinä minun analyysini kirjasta (ja olen sentään opiskellut kotimaista kirjallisuutta jonkin verran ja kirjoittanut gradun erään virolaisrunoilijan kertovien runojen intertekstuaalisuudesta, hah). Kirjoista puhuminen tai kirjoittaminen on intiimiä puuhaa - en ehkä sittenkään tahdo avata kertomusten herättämiä tuntoja julkisesti. Muutenkin tuntuu siltä, että fiktio vaikuttaa minuun tällä hetkellä liian voimakkaasti. Eläydyn liikaa ja siitä ei hyvää seuraa. Seuraavat kirjat, jotka luen, ovat tästä syystä tietokirjoja. Kaksi on jo meneillään, yhtä aikaa. Toivon, että tänä vuonna saan luettua enemmän kuin viime vuonna (ei pitäisi olla vaikeaa, niin surkean lyhyt oli vuoden 2014 kirjalista). Tykkään kyllä lukea muiden kirjoituksia kirjoista. Seuraan useampaakin kirjablogia, mm. Nadian lähinnä tietokirjoihin keskittyvää blogia ja Rouva Huun Lastenkirjahyllyä pari mainitakseni.

Ja sitten niistä langoista. Ajattelin, että minun pitää hommata valkoista Nallea isoäidinkolmio-hartiahuiviin. Että taas lankaostoksille. Mutta sitten kaivelin komeroa, ja mitäs löysinkään - 400 grammaa valkoista Nallea... Aloitin jo virkkaamisen. Minulla on näköjään aina kaksi virkkuutyötä kesken yhtä aikaa, ja kaksi kirjaa. Sillä tavalla ei kyllä meinaa valmista tulla.

Laitoin tuohon yläpalkkiin ATC-korttinäyttelyn. Toistaiseksi ainakin. Jos joku kortti kiinnostaa ja haluat sen vaihtaa, laita sähköpostia tai kommentoi johonkin postaukseen. Vielä siellä ei ole kuin kolme korttia eivätkä ne ole kovin kummoisia. Mutta harjoitellaan. Laitan tähän suosikkini niistä tämän päivän korttitekeleistä: Cirripedia 1. Käytin kollaasitekniikkaa, vanha kirjaston poisto-opus sai kyytiä hyppysissäni. Niin, ja Cirripedia tarkoittaa siimajalkaisia. Söpö aihe, eikö totta. ;)

torstai 8. tammikuuta 2015

Vanha kampauspöytä ja makuuhuoneen raivaustilanne


Eipä ole kovin kauan siitä, kun Riiksun blogissa ihailin hänen uutta/vanhaa peilipöytäänsä ja kommentoin, että samanmoinen on ollut itselläkin haaveena. Lähes samantien 50-60-lukulainen peilipöytä käveli vastaan muutaman kympin hintaan kotisaaren kierrätysryhmässä. Sain sen tänään kotiin. Se on ihana, tuollainen himmeän sinertävä, sirojalkainen laitos. Kelpaa nyt puuteroida nenää aamuisin! Ja sopii viiskytluvulla rakennettuun taloon, vaikka muuten täällä ei noin vanhoja kalusteita olekaan. Kuva on suttuinen, kun valo ei riitä ja kamera on mikä on, mutta ehkä otoksesta saa käsityksen minkälainen kaluste on kyseessä.

Pöytä ei ole vielä oikealla paikallaan makuuhuoneessa, sillä kuten wanhat lukijat ehkä muistavat, siellä on ollut totaalinen kaaos. Mutta! Olen saanut jotain aikaan: tiistaina tulevat viimeinkin Nouto-Sortin miehet hakemaan pois kirjahyllynrangan, nojatuolinraadon ja yöpöydän. Mahdun lopultakin siivoamaan kaikki huoneen nurkat kunnolla ja tuo kampauspöytä (ja jakkara) pääsee uudistuneeseen makuuhuoneeseen. Näen varmasti kauniita unia, kun saan ylimääräiset roinat pois.

tiistai 6. tammikuuta 2015

ATC:ita tauon jälkeen

Olen väkertänyt joitakin ATC-kortteja pitkän tauon jälkeen. Nämä käsintehdyt keräilykortithan rantautuivat Suomeen joskus 2006-2007, jos oikein muistan. Harrastajia oli silloin aika paljon ja minullekin kertyi vaihdettuja kortteja iso kansiollinen. Suomessa huuma on jo laantunut, mutta maailmalla korttien tekijöitä löytyy vielä. Jos joku innostuu näistä vaihdeltavista taidekorteista, niin hälle pienet speksit: kortin koko on tarkalleen 64 mm x 89 mm eli normaali keräilykortin koko, ja sen etupuolen voi kuvittaa miten tahansa - maalaamalla, piirtämällä, kollaasitekniikalla jne. Kortteja vaihdetaan tapaamisissa tai jos ei löydy harrastajia läheltä, niin postitse. Kortin taakse tulee ainakin tekijän ja taideteoksen nimi, päivämäärä ja vaikkapa tekijän sähköpostiosoite.

Nämä kolme korttia kiinnitin saranarenkaalla pieneksi kirjaseksi. En raaski vaihtaa näitä, pidän itselläni! Ensin pohjustin kortit gessolla (rrrrakastan gessoa!!), sitten töpsyttelin päälle akryylimaalia ja koristelin. Materiaalina oli mm. tasan sata vuotta vanha virolainen saarnakokoelma. Mietin kauan raaskinko käyttää sitä projekteihini, mutta koska se oli repaleinen ja kanneton, annoin mennä. Lisäksi käytin mm. ohuita paperifiligraanin tekoon tarkoitettuja paperisuikaleita. Kannesta tuli aika vanhatestamentillinen... tuo silmä...


Tämä alakuvan kortti, jonka nimi on Empty Nest, on enemmän vanhaa tyyliäni, enkä tykkää siitä hirveästi. Yritän jatkossa välttää valmiita askartelumatskuja, joita tässäkin käytin, ja tehdä enemmän itse maalaten ja muilla tekniikoilla. Jos joku kortin haluaa vaihtaa, niin se on vapaa. Tyrkyllä tosin parissa eri paikassa, nopein saa sen napata. Ja lisää kortteja varmasti tulee, sellainen kutina on.


Värinnälkä on ollut kova! Yhtenä sadepäivänä ostin kimpun keltaisia ruusuja. Ne ovat pysyneet hyvinä maljakossa. 


Ja tietysti olen väritellyt hulluna mandaloita. Täytyy kohta ostaa uudet Stabilot taas.


Hyvää teofaniaa ja loppiaista kaikille! Ortodokseilla tämä on Kristuksen kasteen juhla. Mieletön aurinko (ja pakkanen) ulkona, nautitaan niistä ennen kuin tulee taas loskaharmaus.

torstai 1. tammikuuta 2015

Nuorta Voimaa

Onnellista ja aina vaan parempaa alkanutta vuotta 2015! Muistellaanpa vanhoja, tosi vanhoja tällä kertaa. Minulla on hyllyssäni sidottuna Nuori Voima -lehden vuosikerrat 1929-31. Skannailin niistä muutaman eri hauskan jutun. Kuvat voi klikata suuremmaksi. Nuori Voima on edelleen ilmestyvä Nuoren Voiman Liiton lehti, joka alkuaikoina oli nuorison eri harrastuksiin liittyvä julkaisu. Nykyäänhän Nuori Voima on kirjallisuuslehti. 

Stockmannin mainos syyskuulta 1931. "Eri hauska ostopaikka on tavaratalo". 


Hiihtomuotia marraskuulta 1929. Naisen A-linjainen takki on kaunis, ottaisin heti itselleni, jos vastaan kävelisi. Stockmannin mainos tämäkin. "Pukekaa oivallinen hiihtopuku yllenne, ottakaa 'murtomaanne' ja painukaa talvisen metsän lumoja ihailemaan." 


Artikkelissa vuodelta 1929 kerrottiin Helsinkiin Yrjönkadulle avatusta Suomen ensimmäisestä uimahallista. "Tällä kertaa olemme täynnä uimahalli-innostusta. Kunnioitamme niitä henkilöitä, joiden elämänunelmana on ollut uimahallin saaminen pääkaupunkiin ja jotka ovat sen unelman toteuttaneet."


Loppuun vielä Mika Waltarin runo Syyskuu. Loppusoinnut on hylätty, ja runossa voi puhua jo arkisista asioista, kuten töistä...


Muistan miten yläasteella, seiskalla tai kahdeksannella, äidinkielenopettajani tuli kysymään olenko kuullut Nuoren Voiman Liitosta, tahtoisinko liittyä siihen. Muistaakseni saman tien liityinkin ja minulle tuli Nuori Voima muutaman vuoden ajan. Ihailin silloin runoilija Jyrki Kiiskistä ja kollegaansa Jukka Koskelaista, jotka toimittivat lehteä. Parasta oli, kun kaverin kanssa nähtiin kerran JK & JK Sociksen kahvilassa... no silloin olin jo lukiossa... Oi aikoja!