perjantai 5. joulukuuta 2014

Perjantain kuulumiset

Tietokone lataa juuri sisuksiinsa uutta käyttöjärjestelmää. On pitänyt päivittää Yosemite jo kauan sitten koneelle. Saan asioita kyllä tehtyä, kun oikein yritän.

Luin ja korjasin suomennoksen taittovedokset, niissä olikin yllättävän paljon tekemistä. Jännitän vähän, millainen kansi kirjaan tulee.

Olen virkannut ja huovattunut pieniä lumihiutaleita eilen ja tänään, mutta aurinko ehti taas laskea ennen kuin sain tekeleeni valokuvattua. Huomenna uusi yritys.

Olin lääkärissä ja siellä pohdittiin tätä yksinäistä arkeani. Monista käytännön ideoista poimin tutun ja turvallisen - täytyy alkaa käydä taas Hermanin kirkolla palveluksissa ja torstaiaamun käsityökerhossa. Minusta ei kerta kaikkiaan saa Uspenskin kävijää. Ikävä kyllä bussilippujen hinnat nousevat ensi vuonna entisestään. Meno-paluu omalle kirkolle maksaa jatkossa noin 6 euroa ja kuukauden seutulipun ruununraakki-alennuksella saisi noin 74 eurolla. Olisi kyllä luksusta, jos olisi 30 päivän seutulippu, voisi käydä kirkossa niin usein kuin haluaisi. Raamattupiirissäkin keskiviikkoiltana ja tietty viikonlopun palveluksissa. Pitää harkita vakavasti. Sijoitus seutubussilippuun voisi vähentää todellakin yksinäisyyttä ja parantaa mielialoja.

Onneksi lähiaikoina on tiedossa myös kavereiden tapaamisia. Sunnuntaina on Suomen Nukkeyhdistyksen nukke- ja nallemarkkinat Vanhalla Ylioppilastalolla, sinne olen menossa. Nukkekotiharrastukseni on kyllä sikeästi talviunilla enkä usko markkinoilla olevan hirveästi annettavaa Blythe-nukkejen harrastajalle. Mutta menen silti, siellä on kiva tunnelma.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti