sunnuntai 10. helmikuuta 2019

Stressinhallintaa – riittääkö värikynät?


Täällä stressataan! En juurikaan kirjoita vähäisistä työkuvioistani täällä alunperin harmittomaksi harrastusblogiksi nimeämässäni Liioliissa. Suomentamani kirjan käsikirjoitus on kuitenkin nyt jätetty taittajalle. Meikäläinen aloitti sen kunniaksi aivan käsittämättömän jännittämisen, panikoimisen, ennakoinnin ja stressaamisen. Koska julkistustilaisuus on vasta huhtikuun puolivälissä, joudun kestämään tärinää, kurkun kuristusta ja mahan kärventelyä vielä ainakin reilut kaksi kuukautta. Paitsi, etten tule kestämään. Siispä tulta päin ja stressiä hallitsemaan uusin ja vanhoin niksein!

Ensiksikin yritän hoitaa aina kaikki sähköpostit ja käytännön jutut alta pois heti kuin mahdollista. Tunnen itseni välillä jonglööriksi, joka heittelee kuutta palloa yhtä aikaa ilmaan. Oikeasti hoidettavien asioiden työmäärä ei ole edes suuren suuri, mutta tilanteessani ihan riittävä aiheuttamaan kuormitusta.

Yritän luopua asioiden liiallisesta kontrolloinnista ja ennakoinnista. Tämä on minulle henkilökohtaisesti yksi suurimmista haasteista. Olen aika vaativa, saatan myös painostaa muita ripeämpään toimintaan. Kaikki ei hallinnassani, se on ihan ok. Tämän jos sisäistäisin myös käytännössä, niin paljon energiaa vapautuisi.

Pyrin helpottamaan stressiä joko rauhoittumalla tai aktivoimalla itseäni. Pitää vain tunnistaa rittääkö värityskirja, tuo ihanan aivoton puuhailu, vai kannattaako paremminkin lähteä rivakammalle kävelylle merenrantaan tai kuurata kylpyhuoneen kaakelit. Tällä hetkellä koen, että aktiivinen ja vähän fyysisesti rasittavakin juttu vie stressioireita tehokkaammin pois kuin mikään taiteilu tai meditointi.

Niin, ne hengitysjutut. Olen niiden kanssa aika hukassa. Äänenkäytönopettajani on antanut minulle mm. sihinäharjoituksen ja ohjeita oikeaoppiseen palleahengitykseen. Taidan kuitenkin hengittää yhä aika pinnallisesti, keuhkojen yläosalla. Treenausta, treenausta.

Unen laadun parantaminen on yksi tavoitteistani. Minulle suositeltiin painopeittoa. Apuvälineliikkeissä ne ovat hirmuisen kalliita, mutta löysin edullisemman version yllättäen Hemtexiltä. Cura of Sweden -merkin viiden kilon peitto maksoi 165 €. Kannattiko hankinta? Cura Pearl -peittoa mainostettiin viileänä, mutta se on yllättäen niin kylmä, että joudun käyttämään sen päällä villahuopaa. Paino tuntuu miellyttävältä, peitto saisi olla jopa hieman painavampi, mutta toisaalta yöllä olen herännyt tukalaan apua-en-pysty-liikkumaan -tunteeseen kääntyessäni. Vähitellen painopeitto tuntuu siirtyvän käytössäni rentoutushetkiin illalla ennen nukkumaanmenoa ja joskus päivälläkin esimerkiksi sohvalla. Vähän ristiriitaiset tunteet siis kyseistä peittoa kohtaan.

Tällä hetkellä herään joka yö pikkutunneilla, mikä ei ole mitenkään hauskaa. Alitajuntani tarjoilee minulle unessa meheviä ja aika radikaalejakin ratkaisuja stressaavien asioiden selättämiseen, tyyliin "hei, perutaan koko hemmetin kirjan julkaisu".

Meditaatiota vai halonhakkuuta? Jakakaapa parhaat keinonne stressinhallintaan! Jos joku osaa kertoa vastauksen siihen, miten kontrollifriikkeydestä pääsee eroon, kuulen sen mielelläni. Siihen asti: Ommmmm...

keskiviikko 23. tammikuuta 2019

Sammakkolampinaamio

Menin eilen eräälle naamionvalmistuskurssille vain todetakseni paikan päällä, että kurssi olikin ikävä kyllä peruttu. Koska minulla kuitenkin oli mielessäni kelpo idea ja intoa askarrella, menin Sinellin kautta kotiin. Ostin pari paperimassasta tehtyä naamiopohjaa, kokonaamion ja puolinaamion sekä sinistä Inka Goldia. Väkersin siis sammakkolampinaamion! 

Levitin naamiopohjaan sormella kaksi kerrosta Inka Goldia, joka on metallihohtoista vahaväriä. Kun väri oli kuivunut, kiillotin pinnan kangaspalalla. Liimasin naamioon muovistrasseja Quick Dry Tacky Gluella, joka on ihan suosikkiliimani, se tarttuu kiinni nopsaan ja napakasti. Askarteluhuovasta leikkasin kaislikon otsaan ja toiselle poskelle lumpeenlehden. Lopuksi liimasin kuumaliimalla muovisen leikkisammakon toiseen poskipäähän. Kuumaliima pitää suosikkiliimojeni hyvää kakkostilaa, se on käyttökelpoista kuin mikä ja sillä voi tosiaan kiinnittää yllättävän painavia juttuja pitävästi.



Naamiot kuuluvat perinteisesti karnevaaliaikaan. Naamiolla voi kätkeä itsensä tai osan itsestään, mutta myös nostaa jotain uutta piirrettä esille. Kiehtovaa. Kokonaamari odottaa vielä tuunausta. Haluaisin siihen ehkä vihreän Inka Gold -pohjan. Lelusammakoita riittää, joten on mahdollista, että kokonaamiosta tulee tämän puolinaamion pari.

keskiviikko 16. tammikuuta 2019

Gaiwan ja muita teejuttuja

Teeaiheisesta postauksesta on kulunut lähes vuosi, joten taitaa olla aika vilkaista taas teehyllyyn. Teehifistely saavutti uuden asteen, kun tilasin rovaniemeläisestä teekauppa Mandragorasta kuvankauniin sinivalkoisen gaiwanin, läpikuultavan ohuesta posliinista tehdyn teen haudutusastian. Yleensä gaiwan on kolmiosainen koostuen haudutusastiasta, kannesta ja aluslautasesta. Tässä minun gaiwanissani on lisäksi pikkuinen kuppi. Paljon kauniimpaa esinettä en osaa tällä hetkellä nimetä. Gaiwanin käyttöön opastavia videoita löytyy paljon Youtubesta. Idea on, että teenlehdet laitetaan haudutuskuppiin, kuuma vesi kaadetaan lehtien päälle ja kansi suljetaan haudutuksen ajaksi. Sitten tee juodaan joko suoraan haudutusastiasta tai valmis juoma kaadetaan erilliseen kuppiin pitämällä kantta raollaan. Teenlehtien pitää olla isoja ja laadukkaita. Asiantuntijat voivat myös nuuhkia teen aromia posliinisesta kannesta.


Minulla ei vieläkään ole kotona vihreää teetä, mutta gaiwan sopisi minusta mainiosti juuri vihreän teen hauduttamiseen. Katsastetaanpa teehyllyni sisältö. Joitakin muutoksia on tapahtunut, mutta tietyt vanhat suosikit pitävät pintansa.

Malawi Black OP1
Musta maustamaton lehtitee. Gaiwanin mukana ostin pari pakettia teetä, tämä on toinen ostos, jonka laatuun olen todella tyytyväinen. Valmis juoma on hyvänmakuista, väriltään suhteellisen vaaleaa. Katsokaapa näitä pitkiä kauniita teenlehtiä! Ei mitään pussiteepurua.


Assam Gingia TGFOP1 CI
Musta maustamaton tee tämäkin, juon tätä parhaillaan kirjoittaessani postausta. Juoma on tummempaa kuin Malawi Black, miellyttävä tee tämäkin.


Forsmanin Tibet – Makujen Temppeli
Musta maustamaton lehtitee. Mielestäni parasta Forsmania, löytyy melkein joka marketin teehyllyltäkin.

Demmers Teehaus: BIO Vietnam OP
Löytö Honkanummen hautausmaan kukkakaupasta! Siellä oli kiva teevalikoima. Vähän ristiriitaisesti paketin kyljessä sanotaan, että kyseessä on villinä kasvava, pienellä paikallisella teetarhalla viljelty tee. Siis villi vai ei? Joka tapauksessa oikein pätevä musta ja maustamaton lehtietee tämäkin.

Chamraj TGFOP
Musta lehtitee, jonka olen laitanut teepurkkiin ilman merkintää parasta ennen -päiväyksestä. Teehän ei säily ikuisesti. Tämä saattaa olla jo hiukan vanhaa, mutta purkin pohjalla on toisaalta enää rippeet jäljellä. Edelleen vahva, hyvä teen tuoksu.

Forsmanin Keemun Kung Fu
Purkitettu tämäkin ilman päiväystä... Ihan hyvä tee, tätä on vielä aika paljon jäljellä eikä päädy kovin usein kuppiini.

Clipperin Organic white tea with orange
Jep, tämä alkaa olla vanhaa kohta, valkoista maustettua pussiteetä, ihan ok, mutta ei ole tullut juotua.

Earl Grey
Joku satunnainen ja hartaasti teehyllyn nurkkaan hautautunut Earl Grey. En edelleenkään pidä bergamotista, jolla tämä tee on maustettu. Kaunis norsupurkki tuoksuu Earl Greyltä, joten muuta teetä siinä ei oikein voi pitää. En juo ikinä tätä, pitäisikö heittää vanhentunut sisältö pois ja lahjoittaa peltipurkki Earl Greyn ystävälle? Pohdin tätä samaa asiaa varmaan jo aiemmissakin teepostauksissani, hah.

English Breakfast
Musta lehtiteesekoitus Pentikin teepurkissa. Ei taaskaan merkitsemiäni päiväyksiä, mutta juon tätä aika usein ja kohta tee loppuu. Pentikin teepurnukassa on kumitiiviste, aromi pysyy hyvin tallessa.


Teehyllyni näkyy yllä olevassa kuvassa. Gaiwan hakee vielä paikkaansa. Se on niin kaunis, että tällä hetkellä se on jämähtänyt työpöydälleni ihailtavaksi ja hypisteltäväksi.

Ostin myös hunajaa tänään, kotimaista luomua Pohjois-Karjalasta. Itse juon yleensä teeni ilman hunajaa tai sokeria, mutta vierasvarana hunajaa on hyvä olla olemassa. Ja tulee sitä kyllä joskus syötyä muuten vain, ainakin flunssarohtona.

maanantai 7. tammikuuta 2019

80-luvun mummonnelkut kaulahuiviksi

Okei. Alive and kicking. Saan apua ja potkuttelen eteenpäin. Mutta lupasin esitellä seuraavaksi Jotain Ihan Muuta, joten täältä pesee virkkausta. Tosin tuttuja isoäidinnelkkuja, mitäs muutakaan, mutta nämä ovat niin kivoja. Neliöt on virkannut äitini luultavasti jo 80-luvulla. Äidiltä jäi kesken tosi harvoja käsitöitä, mutta pussillinen pieniä isoäidinneliöitä löytyi jäämistöstä. Aiemminhan kokosin äidiltä niin ikään jääneistä irtotilkuista tämän vauvanpeiton

Pikkunelkkuja oli sen verran vähän, että niistä olisi saanut korkeintaan nukenpeiton. Lanka on melko ohutta villaa, luultavasti Novitan Nallea tai jotain vastaavaa. Iloisen kirjavia tilkkuja mustin reunuksin. Selvästi jämälankaprojekti, ilmeisesti peitoksi aiottu, mutta kesken kuitenkin jäänyt. 

Sain idean virkata nelkut suorakaiteen muotoiseksi kaulahuiviksi NYC Looks -katumuotisivustolta. Nelikymppisellä Vincellä on kuvassa kaulassaan vähän erityyppinen isoäidinneliöhuivi, joka inspiroi minua toteuttamaan oman huivin. 


Pakkaspäivän huivi tämä ehdottomasti on, ja suosittelen korkeakauluksista poolopaitaa alle. Ainakin tällaiselle semisti villa-allergiselle kuin minä suhteellisen karkea villalanka paljasta kaulaa vasten on kauhistus. Vincen huivi näyttää vähän jäykältä kaulassa, mutta omani istuu yllättävän mukavasti ja rennosti. En kantannut huivin reunoja kiinteillä silmukoilla juurikin jäykistymisen välttämiseksi, vaan päättelin kaikki miljoona langanpäätä erikseen. Laitoin vielä mustasta langasta hapsut päihin. Ihan kiva tästä mielestäni tuli. Ja hei, muotia melkein suoraan New Yorkin kaduilta!


Jutunjuurta luvassa lähiaikoina mm. syksyllä löytämästäni lautapeliharrastuksesta sekä leikkieläinfiguurien keräilystä, joka on jatkunut jo toistakymmentä vuotta. 

lauantai 5. tammikuuta 2019

Oodiin tutustumassa ja sisälämpö 18.2°C

Kävin vihdoin Oodi-kirjastossa. Jotenkin ajattelin, että se olisi "kaukana", koska reittini harvoin kulkevat Sanomatalon ja päärautatieaseman kulmilla. Ei se todellakaan kaukana ollut, mutta en usko, että kirjastosta kuitenkaan tulee vakio-oleskelupaikkojani. Vielä vähemmän näen sen potentiaalisena kirjojenlainauspaikkana. Ompelukoneitakin siellä olisi, ja vaikka mitä tekniikkaa, mutta ainakin ne ompelukoneet olivat kaiken hälyn ja liikenteen keskellä, eivät missään rauhallisessa työskentelynurkkauksessa. Puolet liikaa ihmisiä makuuni, puolet liian vähän kirjoja. Tyhjähköt hyllyt hämmästyttivät, lautapelihylly suorastaan ammotti tyhjyyttään. 

Tästä paljon kuvatusta kierreportaikosta pidin paljon. Mustalla pohjalla tekstejä tyyliin "pöytälaatikkokirjoittajille - rauhallisille - esivanhemmille - kirjattomille". Pidän ideasta, ja löysin tekstimerestä itsenikin. Kirjasto kuuluu kaikille.


Alakerros ravintoloineen ja toinen kerros, josta alla oleva kuva on, eivät innostaneet kamalasti arkkitehtuurinsa puolesta. Erilaisia työtiloja ja vaointa oleskelutilaa näytti olevan.


Kolmas kerros oli sen sijaan ihastuttavan kaunis. Matalat hyllyt (joissa siis harmillisen vähän kirjoja), isot ikkunat, joista avautuu näkymä Helsinkiin, puita, kaarevia muotoja katossa ja lattiassa, kahvila. Äänimaisema oli yllättävän miellyttävä siihen nähden, että väkeä oli todella paljon.



Olin tutustumassa Oodiin meidän seurakunnan diakoniatyöntekijän kanssa. Nyt alkaa postauksen varsinainen tilitysosuus, hyppää yli, jos et jaksa avautumista. Elämäni on mennyt joulun jälkeen aikamoiseksi selviytymiskamppailuksi. En halua avata asiaa täällä enempää, mutta voin huonosti. Siis niin kuin ihan aikuisten oikeasti huonosti. En pysty tällä hetkellä liikkumaan kodin ulkopuolella yksin. Lähikauppaan meno onnistuu parhaina päivinä. Tänään sain apua "isolla kirkolla" käymiseen, saatiin ostettua minulle lämpömittarit ja sähköpatteri. Olohuoneessani on nimittäin vilakka 18.2°C, ja makuuhuoneessa, jos pidän oven kiinni, on siedettävä 20.5°C. Olen jättänyt kahden viikon sisällä kaksi viestiä huoltoon, mutta niihin ei ole reagoitu. No, miksi en soita sinne? En pysty! Ensi viikolla luvattiin soittaa puolestani, mutta se on kyllä vähän noloa myös.

Juuri nyt ei hävetä kirjoittaa tätä. Luultavasti myöhemmin todellakin hävettää. Olen elänyt semisti kaapissa ongelmieni kanssa ihan tarpeeksi kauan. Olen oikeastaan vain vihainen ja väsynyt koko kuraan, ja se antaa minulle puhtia kirjoittaa tästä. En jaksa enää esittää hyvävointista. En halua kertoa tämän tarkemmin, mutta olen hajalla, vaikka pystynkin feikkaamaan "normaalia" aika mukavasti. Varsinkin netissä/somessa riittää, kun laittaa postauksen perään pari hymiötä, niin kaikki on aina ok. :)


Jännitys. Sitä on ja ei ole elämässäni juuri nyt. Oli järkyttävän kamalaa mennä Oodiin, mutta selvisin hengissä, kiitos diakonian J:n. Ja lopulta, teekupin ääressä istuessa siellä kolmannen kerroksen kahvilassa, oli kivaakin. Joskus kotona olo 24/7 on paljon pahempaa. Harmittaa ihan sutena sekin, että nyt kun monen vuoden odottamisen jälkeen pyhittäjä Hermanin kirkolla olisi teofanian (loppiaisen) liturgia (yleensä se on pidetty Suvisaaristossa), minulla ei taida olla rahkeita mennä kirkkoon.

Voikaa hyvin, paremmin. Ensi postauksessa taas tuttuun tyyliin Jotain Aivan Muuta.

sunnuntai 23. joulukuuta 2018

Joulukylä lipaston päälle

Joulutilpehööri ja varsinakaan tontut eivät oikein jaksa innostaa minua nykyään. Paras joulukoristelu on mielestäni se, kun saa tasot raivattua kirja- ja paperipinoista ja paljas pöydän / ikkunalaudan / lattian / tiskipöydän pinta näkyy. Tänä vuonna tein kuitenkin apteekkarinlipastoni päälle joulukylän tonttuineen. Hahmot ovat äitini jäämistöstä. Äiti rakensi oman joulukylänsä meidän lapsuudenkodin takkaan. Siellä oli kirkko ja keraamisia pieniä taloja hahmojen lisäksi. Joinakin vuosina takkaan tuli seimikuvaelma. Tumma tausta ja takan seinämät toivat hahmot hienosti esille. Tässä lipaston päällä ne ovat vähän paljaina valkoista seinää vasten. Äidin seimihahmot minulla myös olisi, mutta tänä jouluna en löytänyt niille sopivaa sijoituspaikkaa.

Leväytin mäntylipastoni (kuka haluaa maalata sen kivan väriseksi?) päälle Sinellistä ostettua hopeakimalteista lahjapaperia, joka näyttää aivan pakkaslumelta. Glitterpaperi, joka ei varise, ihan parasta! Luistelevien tonttulasten jäisen lammen leikkasin hopeisesta nahkapaperista. Sekin on kai tämän vuoden askartelu-uutuuksia.



Mittasuhteet ovat joulukylässä iloisesti vinksallaan. Isoja talolyhtyjä metsästin kissojen ja koirien kanssa. Löytyivät lopulta Redi-kauppakeskuksesta Kalasatamasta, Boppis-sisustusliikkeestä. Laitoin talojen sisään patterikäyttöiset valosarjat. Talot toimivat myös kynttilälyhtyinä. Voitteko kuvitella, että ainakin viisi metriä pitkässä eteiskäytävässäni, jossa apteekkarinlipasto on, ei ole ainuttakaan pistorasiaa! No, 50-luvun talo, ei silloin sähkölaitteita ollut samaan tapaan kuin nykyään.


Joo, vähän karultahan tuo kylä näyttää omaan silmääni. (Ja suttuiset hämäränajan kuvat, mutta idea selvinnee.) Ehkä luonnonmateriaaleja mukaan ensi vuonna? Seinään kylän taustalle jokin kuva? Tumma yötaivas tähtineen? Voi olla, että tästä joulukylästä tulee sellainen asetelma, joka täydentyy jollain jutulla joka vuosi. Talolyhdyt ovat niin kivat, että niitä en suinkaan piilota kaapiin joulun jälkeen. Toimivat ympäri vuoden.

Nyt toivotan omannäköistä ja mukavaa joulua jokaiselle blogin lukijalle! Kristus syntyy – kiittäkää!

lauantai 8. joulukuuta 2018

Myyjäiset sunnuntaina 9.12.

Tervetuloa huomenna sunnuntaina 9.12. Helsingin ortodoksisen seurakunnan toimintapiirien joulumyyjäisiin. Paikka on seurakuntasali, Unioninkatu 39, sisäpiha, ja aika ko 12-16. Myyjäiset alkavat lyhyellä rukouspalveluksella. 

Minulla on myyjäisissä oma pöytä, kuva alla, sen tuotto menee kokonaan Tarton kaikkien pyhien Aleksanterien seurakunnan hyväksi. Tarjolla on kaikkea värikästä ja itse tehtyä 3 €:n tulitikkuaskista 70 €:n sauvanukkeen. Kyllä, Lady Lynx etsii nyt uutta kotia! Pöytäni on seurakuntasalissa näyttämön edessä seurakunnan kirjaston ja Uspenskin katedraalin ystävien pöytien välissä. Tulkaa moikkaamaan, jos tunnistatte meikäläisen.


Laitan tikkuaskeista vielä lähikuvan, koska ne näköjään yläkuvassa ovat vielä muovipussissa. 


Myyjäisvalmistelut ovat pitäneet minut kiireisenä. Kaikenlaista kommellusta on myös viime aikoina tapahtunut. Isäni joutui marraskuun lopulla onnettomuuteen ja oli sairaalassa puolitoista viikkoa. Nyt hän on kotona, mutta kuntoutumiseen menee arviolta vuosi.

Kävin Celia-kirjastossa viemässä koskettelukirjojen käsikirjoitukset hyväksyttäväksi. Näin Celiassa niin taidokkaasti tehdyn koskettelukirjan, että tuli ihan kateus! Siinä toimi kaikki: teksti, aihe, toteutuksen ratkaisut, ja kirja oli vielä tosi huolellisesti ommeltu. Poikkesin samalla Helsingin ja Uudenmaan näkövammaisten joulukarnevaaleissa, joista kotiutin neulevalokranssin monivärivaloilla. Minusta on tullut sellainen ihminen näköjään, että värillä ei ole väliä, kunhan se on mahdollisimman värikästä! Pukeutumisessa kuitenkin suosin aika usein mustaa.

perjantai 23. marraskuuta 2018

Joulukeräys Tallinnaan

Joulunodotukseni muodostuu marraskuun puolivälissä alkaneesta joulupaastosta, Martin markkinoista 24.–25.11. ja tietysti jo perinteeksi muodostuneesta Virkku ry:n Mummo- ja pappapussikeräyksestä, josta ilmoitus alla.


*****

Virolaisen kulttuurin ystävät Virkku ry järjestää tänäkin vuonna jo perinteiseksi käyneen Mummo- ja pappapussikeräyksen!

Keräysaika: 1.11.–4.12.2018

Keräyksen tavoitteena on toimittaa joulupussin muodossa jouluiloa Tallinnassa asuville vähävaraisille vanhuksille ja pitkäaikaissairaille. Tallinnan kaupungin sosiaalikeskuksen kotipalveluyksiköt jakavat pussit saajilleen joulunalusviikoilla. Jos haluat osallistua Mummo- ja pappapussikeräykseen, luethan ohjeet alta:

Pussiin pakataan kaikkia varten samat lahjat:
1 kahvipaketti,
1 keksi- tai piparkakkupakkaus (max. 200g)
1 makeispakkaus (max. 200g)

HUOM! Tänä vuonna emme enää ota vastaan kynttilöitä emmekä lautasliinoja lahjapusseihin!

Pussit voi toimittaa Mummo- ja pappapussikeräyksen aikana marraskuussa
1.11.–4.12.2018 arkisin kello 10–16 Eesti Maja – Viro-keskukseen, Suomen Viro-yhdistysten liittoon (Sörnäisten rantatie 22, 1. talo, C-ovi, Suvilahti, Helsinki)
24.–25.11.2018 Martin markkinoille Helsingin Kaapelitehtaalle Virkun markkinaständille markkinoiden aukioloaikana.

Keräystä on järjestetty vuodesta 2000 lähtien ja mummo- ja pappapusseissa on viety jouluiloa vuosien varrella reilusti yli tuhannelle vähävaraiselle tallinnalaisvanhukselle.

Kiitos avustasi – viedään Tallinnaan hyvää joulumieltä!

–Virolaisen kulttuurin ystävät Virkku ry.

*****


Itse mietin tänäkin vuonna, kuinka järkevää on roudata herkkuja Suomesta Viroon, kun ne voisi ostaa vaikka lahjoitusrahoin paikan päältä, mutta eipäs nyt niristä, vaan viedään jouluiloa Tallinnaan tässäkin muodossa. Itse laitoin taas kolme pussia valmiiksi, vien ne huomenna Martin markkinoille, joka siis on suuri Viro-tapahtuma Helsingin Kaapelitehtaalla. Itse odotan markkinoilta ennen kaikkea kulttuuriohjelmaa, kirjalöytöjä ja toivottavasti löydän ensi vuodeksi seinälle myös Fenno-Ugrian sukukansakalenterin. Jos et ehdi tai jaksa lähteä Tallinnaan, mene huomenna tai sunnuntaina Kaapelille, Viro tulee luoksesi!

tiistai 20. marraskuuta 2018

Materiaalihankintoja

Aika on kulunut suomennoksen ja omien kirjoitustöiden parissa. Koskettelukirjojen kuvakäsikirjoitukset ovat Celia-kirjaston hyväksyntää vaille valmiita. Ompelukoneeni tuli huollosta. Löysin sen paperit: mummani on ostanut koneen vuonna 1972. Se on huollettu tätä ennen 1990, joten rassaus olikin tarpeen. Ompelukoneenkorjaaja sanoi konetta palauttaessaan, että jopa oli urakka, kone on maanantaikappale, voisin ehkä jo ostaa uuden. Katsotaan, saanko vielä pari koskettelukirjaa ommeltua rakkaalla Singerilläni vai tekeekö kone lopullisesti tenän.

Olen hankkinut materiaaleja kahta koskettelukirjaa varten. Aika paljon olen joutunut ostamaan uutena, kuten Wertex-pohjakankaat. Hyödynnän myös kirpputoreja. Niiltä löytyy joskus kankaita ja vaatteita, joissa on erikoisen tuntuisia materiaaleja. Joskus kirpulta löytää jonkun tavaran, joka antaa idean seuravaa kirjaa varten. (Välillä tosin täytyy "kill your darlings" – kaikki kuningasideat eivät vain käytännössä toimi.)

Kuvassa alimmaisena pohjakankaat, joita on kolmea väriä (en löytänyt keltaista, jota olisin kaivannut), niiden päällä valkoista teddyä, harmaata pörrökarvaa, keltaista vohvelia, vihreää röpöpintaista puuvillasekoitetta, säkkikangasta ja päällimmäisenä pinossa liukuestematto. Nämä siis vain pienenä esimerkkinä kankaista, joita kirjoihin tulee.


Koskettelukirjoihini tulee myös samettia, nahkaa, puuta, nauhoja, erilaisia helmiä (löysin aika rajuja neonvärejäkin), kulkunen, vinguttimia ja neulosputkea. Ja ties mitä kaikkea muuta. Glittersoftis on uusi materiaali, johon olen ihastunut. Aika paljon tarpeellista tavaraa löytyi onneksi valmiina askartelulipastoni uumenista. 


Toiseen kirjaani tulee pizzauuni, jossa on avattava ikkunallinen luukku. Olen jo väsännyt prototyypin siitä ja olen aika innoissani lopputuloksesta. En tiedä, onko se koskettelukirjallisuuden (hah, uudissana!) historian ensimmäinen pizzauuni, ehkä. Olen menossa parin viikon päästä Celia-kirjastoon viemään kirjasuunnitelmiani, ja saan samalla tutustua koskettelukirjojen erilaisiin oviin ja luukkuihin. Niiden saranointi kun on mielestäni aina vähän konstikasta. Kiva nähdä millaisia ratkaisuja muut tekijät ovat keksineet.

Kuvakäsikirjoitusten tekeminen oli aikamoista söhräämistä. Tapani mukaan piirsin sivuluonnokset pienille post it -lapuille. Yhdelle lappuselle aina yksi sivu. Luonnokseni ovat sellaista suttua, että niistä en tahdo saada edes itse selvää. Piirsin luonnokset puhtaaksi lyijykynällä, mihin meni pari tuntia kirjaa kohti. Kun Celia-kirjasto on nähnyt käsikirjoitukset, teen niihin vielä mahdolliset muutokset korjausehdotusten pohjalta ja tussaan ne lopuksi. Kuvakäsikirjoituksen ja kirjan tekstin perusteella voi sitten hakea koskettelukirjoille selkokirjallisuuden valtiontukea. Se tulee tarpeeseen, sillä kirjojen tekemiseen saa uppoamaan ajan lisäksi myös rahaa, vaikka kuinka käyttäisi mielikuvitustaan ja ilmaislöytöjä materiaaleina.

Hommat kutsuvat, joten toivottelen puuhakasta marraskuun loppua joka torppaan. Seuraavassa postauksessani ollaan jo jouluisissa tunnelmissa.

tiistai 30. lokakuuta 2018

Koskettelukirjoista

Lupasin kirjoittaa koskettelukirjoista, sillä aihepiiri on varmasti vieras useimmille. Koskettelukirjat ovat käsin valmistettuja, kohokuvia sisältäviä uniikkeja kuvakirjoja, joita valmistetaan eri materiaaleista. Koskettelukirjojen lukijakuntaa ovat ennen kaikkea näkö- ja kehitysvammaiset lapset, mutta niistä voivat saada iloa ja hyötyä myös aikuiset kehitys- ja monivammaiset ihmiset. Koskettelukirjoja saa lainata Celia-kirjastosta. Suuritöisiä kirjoja valmistavat Celia-kirjastolle lahjoituksina yksityishenkilöt ja erilaiset ryhmät.

Itse olen tehnyt kymmenisen koskettelukirjaa Celia-kirjaston kokoelmiin vuosina 2006–2013. Sitten tuli tauko, koska iski totaalinen inspiraatiopula. Tunsin toistavani itseäni kirjojen teknisissä ratkaisuissa. Nyt into on palannut ja suunnittelen valmistavani Celialle kaksi koskettelukirjaa ensi vuonna. Tuo kaksi kirjaa on ainakin itselleni ihan maksimi, niin isosta työmäärästä on kyse.

Ensimmäinen koskettelukirjani kertoi Kalevalasta tutun Sammon tarinan. Olen aina käyttänyt Wertex-ulkoilukangasta kirjojeni pohjana. Siitä olen ommellut taskun, johon kontaktimuovilla päällystetty pohjapahvi on sujautettu. Koskettelukirjojen valmistuksessa täytyy ottaa huomioon monia asioita: värikontrastien tulee olla selkeitä, kuvien ehdottoman turvallisia (ei teräviä tai irtoavia osia!) eikä esimerkiksi perspektiiviä käytetä kuvissa.



Kaiken tulisi koskettelukirjoissa tuntua mahdollisimman aidolta. Esimerkkinä huonosta ratkaisusta alla oleva kuva, jossa on muovisia perhoshelmiä. Ne ehkä näyttävät perhosilta, mutta tuntuuko muovimöntti sormissa herkkäsiipiseltä perhoselta...? No, kyseessä oli ensimmäinen koskettelukirjani, ja virheistä oppii.

Tämä sivu on koskettelukirjastani, joka kertoo niin ikään suomalaiseen kansanperinteeseen kuuluvia syntytarinoita. Linnunpesässä on kuusi kultaista munaa ja yksi hopeinen – sotkan munistahan maailman uskottiin saaneen alkunsa. Nappi oikeassa yläreunassa merkkaa sivunumeroa.


Vaikka kankaita käytetään koskettelukirjoissa paljon, niissä on hyvä olla myös kovia materiaaleja: metallia, puuta, muovia ja oikeita esineitä. On hyvä, jos esineen tai kuvanosan voi ottaa joillakin sivuilla sormien väliin tunnusteltavaksi. Esineet, jotka voi ottaa käteen, kiinnitetään kirjaan nauhalla, joka ei saa olla 20 cm pitempi kuristumisvaaran takia. Tässä kuvassa on kuminen leikkikäärme puolukkamättäällä, aiheena käärmeen synty.


Koskettelukirjoissa voi olla myös harkinnan mukaan tuoksuja, esim. mausteita. Tuoksut kyllä haihtuvat nopeasti ja toisaalta jotkut voivat olla niille allergisia. Ääntä tuottavia materiaaleja ja esineitä kannattaa laittaa kirjoihin mukaan. Esimerkiksi tässä kuvassa (kirjastani Tiina Tonttutyttö) lapanen on narskuvan lumihangen päällä; aito narske tulee valkoisen kankaan alle pussissa kätketystä perunajauhosta. (Kiitos sinulle, joka neuloit pienen lapasen kirjaa varten! Itse en osaa edelleenkään neulomisen jaloa taitoa.)


Tässä kuvassa on monenlaisia materiaaleja, joita käytin yksityishenkilölle menneeseen koskettelukirjaan. Aaltomaista softista, puuta, muovinen leikkisudenkorento, erilaisia kankaita, niintä (myös tähän kirjaan tuli linnunpesä) ja askartelukaupasta ostettu "vingutin", jonka kätkin nallen sisään.


Viimeisin kirjani oli yhteistyössä lastenkirjailija Reetta Niemelän ja kuvittaja Salla Savolaisen kanssa. Tein suositun Tikkumäen talli -kuvakirjan koskettelukirjaksi. Kuvassa näkyy keskeneräinen kansihahmotelmani ja uskollinen Singerini, joka on tosi vanha – minuakin vanhempi! Kun nyt ryhdyn tekemään taas koskettelukirjoja, minun pitää huollattaa käyttämättömänä seissyt kone ihan ensiksi.


Vielä sitäkin ennen piirrän luonnokset jokaisesta koskettelukirjan sivusta. Mietin värit, materiaalit ja kirjoitan kirjan tekstin. Hyväksytän kuva- ja tekstikäsikirjoitukseni Celia-kirjastossa ennen kuin ryhdyn työhön. Suunnitelmani mukaan toinen ensi vuoden koskettelukirjoistani olisi tietopainotteinen kirja italialaisesta ravintolasta ja toinen kertoisi erään norjalaisen kansansadun. Kumpaankin kirjaan tulisi näillä näkymin kansi ja kuusi kuvasivua. Niin, kymmenen sivua koskettelukirjassa taitaa jo olla ihan maksimimäärä. Kirjojen pitää olla lasten käsiteltävissä, ei liian isoja ja raskaita.

Ja aihepiirihän voi olla näissä kirjoissa mikä vaan. Pienet lapset tarvitsevat yksinkertaisia ensikirjoja, isommat lapset lukevat jo satuja ja seikkailuja. Arkielämää kuvaavia kirjoja tarvitaan myös, samoin kirjoja, joissa on tehtäviä ja harjoitusta hienomotoriikalle, esim. solmittavia nauhoja ja avattavia vetoketjuja.

Tämä oli vain pieni pintaraapaisu koskettelukirjoista. Voisin ilmeisesti jatkaa aihepiiristä puhumista loputtomasti, mutta tärkein lopuksi: jos sain sinutkin innostumaan koskettelukirjojen teosta, katso ehdottomasti tietopaketti koskettelukirjoista Celia-kirjaston nettisivuilta. Tässä on suora linkki oppaaseen koskettelukirjojen tekijälle (pdf). Parempi hahmotella ja kokeilla eri ratkaisuja rauhassa, jotta näkee, mikä toimii, mikä ei.

Ompelukone laulamaan!