torstai 14. kesäkuuta 2018

Helsingin itäinen saaristoreitti

Nythän tämä elämä kääntyi vallan sosiaaliseksi. Isosiskoni lomailee, joten lähdin hänen kanssaan tänään saaristoristeilylle. Suomen Saaristokuljetus Oy liikennöi kesän ajan Hakaniemen ja Vuosaaren väliä. Me matkasimme itäisen saaristoreitin Vuosaaresta Hakaniemeen päin. Reitillä on yhdeksän pysäkkiä, ja koko matka kestää noin tunnin ja 45 minuuttia. Vuosaari–Hakaniemi -välin hinta on 10 €. 

Maksaruohoa Vuosaaren laiturilla. Kyllä, olin kontillani tätä kuvaa ottaessani.

Vuosaaren rannan hulppeat asunnot. 
Vuosaaresta päin lähdettäessä reitti kulkee ensin ulompana merellä. Alkumatka olikin paras ja merellisin osa. Ensimmäinen pysähdys Vuosaaren jälkeen oli Leikosaaren laiturilla. Istuimme siskon kanssa alkumatkan keulapenkeillä ulkona. Liikennöitsijä oli valitettavasti vaihtanut huoltotöiden takia pienempään alukseen, jossa kaikki muut paitsi neljä keulaan päässyttä joutuivat istumaan sisätiloissa. Onneksi kajuutta oli avonainen perästä, joten ihan suljetussa kopissa ei tarvinnut sisälläkään olla. Kuitenkin olisi ollut kivempi sellainen isompi alus, jossa olisi ollut paljon istuimia kannella. Luovutimmekin puolimatkassa keulapaikat muille. Tässä pikkualuksessa ei myöskään ole wc:tä, mikä kannattaa ottaa huomioon, jos reissuun lähtee.


Vartiosaaren kallioita.


Loppumatka Hakaniemeen päin kulkee lähempänä mannerta. Oli hauska nähdä itäinen kaupunki mereltä käsin. Degerön kanavassa paloivat punaiset valot. Piti hetken aikaa odottaa omaa vuoroa; kapeaan kanavaan pääsee vain yksi alus kerrallaan.

Degerön kanavassa.
Onnistuin ruskettumaan toispuoleisesti reissussa. Minulla oli pitkähihainen paita, ja nyt oikea kämmenselkäni ranteeseen asti on ruskea, mutta vasen valkoinen!

Yritän keksiä jotain puuhaa vielä pariksi seuraavaksi päiväksi, sillä kotona on remontti ja yritän pysytellä pois tieltä. Jep, remontti, taas. Vastahan ikkunaremontista selvittiin. Tällä kertaa ei ole kuitenkaan kyseessä taloyhtiön remontti, vaan ihan omatilaamani kylpyhuoneen katon ja yläseinien maalaus. Kylppäri olikin päässyt aika hurjaan kuntoon.

tiistai 12. kesäkuuta 2018

Kukista ja yksinäisyydestä

Kävin viime viikolla lempipaikassani, yhdessä niistä, Helsingin yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa. Kasvihuoneet olivat kiinni maanantaina, mutta kiertelin ulkopuutarhaa kameran kanssa tunnin verran. Oli tuulinen päivä, heiluvia kasveja oli vähän hankala kuvata. Aurinkoista kuitenkin. Liljat kukkivat komeasti. Lokki pesi yhdessä kukkapenkissä, mitenköhän pesintä mahtaa onnistua? Suosikkini oli aistipuutarha, jossa sai nuuhkia tuoksuvia kasveja ja kosketella pörröisiä lehtiä. Olisi ollut jopa paljasjalkapolku, mutta sitä en testannut.

Kultapäivänlilja

Kukkaruukku-ukko

Amurinlilja

Kaunis kasvihuone

Koristelaukka
Olin kasvitieteellisessä meidän seurakunnan diakoniatyöntekijän kanssa, käytiin teellä kahvila Violassa. Tapaan diakoniatyöntekijää aina silloin tällöin, koska olen aika yksinäinen. Niin, olen kirjoittanut tästä muistaakseni aiemminkin. Minulla on Helsingissä pari ystävää, mutta heitä näen vain muutaman kerran vuodessa. Ja kauempana Suomessa pari ystävää, joita näen olosuhteiden pakosta vielä harvemmin. Onneksi on mese ja muut viestintäkanavat (kuka soittaa enää nykyisin puhelimella?). Ja onneksi on kivat siskot! Hyvänpäiväntutut, kirkkotutut, blogin lukijat. Oltiin juuri siskojen kanssa Tampereella viikonloppuna, laitan ehkä raporttia siitä myöhemmin.

Kannattaako kertoa, että on yksinäinen? Yksinäisyys haisee, se on kuin tartuntatauti, kartettava asia. Olen miettinyt tätä paljon. Eniten harmittaa yhden ystävän menettäminen. Olimme läheisiä, mutta kun ystäväni koki kohtukuoleman enkä osannut häntä tukea oikein mitenkään, välit hiipuivat enkä enää tiedä hänestä yhtään mitään, en yhteystietojakaan, jotta voisin kysyä mitä kuuluu. Olen miettinyt myös paljon muodissa olevaa kaveripiirien "konmaritusta". Että siivotaan rasittavat ja energiasyöpöt kaverit pois. Tietysti jos joku kaveri on täysi hyväksikäyttäjä, on varmasti paras katkaista välit. Mutta jos ihmisellä on vain pari ystävää, on parempi sietää toisen heikkouksia ja epätäydellisyyttä. Ja ehkä miettiä myös sitä, millainen ystävä itse on. Mitä mieltä te olette?

sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

Päivänkakkaraniityllä, +27°C

Sain vinkin kotisaaren FB-ryhmästä, että tässä lähellä, Kotkavuorella, kukkii hurjasti päivänkakkaroita. Mäellä oli ennen vesitorni, mutta nyt siellä on niitty. Kävin ihastelemassa kukintaa. Tuoksuhan päivänkakkaroissa on aika tympeä. Muista pahanhajuisista mutta kauniista kukkijoista tulee mieleen pihlaja. Sellainen ulkohuussin haju kummassakin, mutta sievät kukat.


Tämä purppurakukkainen kasvi on mielestäni mäkitervakko eli tervakukka, ei siis samantapainen puna-ailakki. Vai mitä? Tunteeko joku kasveja paremmin? Ainakin kasvupaikka, kuuma kallio, viittaisi tervakukkaan. Niin, oli tosiaan kuuma, varjossa +27°C ja auringonpaahtamalla mäellä vielä kuumempi. Iltakin on vielä lämmin, mutta kova tuuli on jo noussut, ja huomenna on asteita kymmenen vähemmän kuin tänään. Nytkin pidän parvekkeenovea auki imeäkseni kaiken kesäisen ihanuuden itseeni.


Voikukat ovat jo kukkineet, ne ovat höytypallovaiheessa.


Kotkavuorella kasvoi myös näitä keltaisia kukkia, eivätkö olekin jotain leinikkejä? Enää ei ole äitiä, jolta kysyä neuvoa kukkien määritysasioissa. Äiti tunsi kasvit!


Palatessani kotiin otin vielä kuvan Lauttasaaren kartanon päärakennuksesta, jonka omistaa nykyään Koneen Säätiö. Huomenna kartanon Punaisessa huvilassa aukeaa Kahvila Puhuri – asia, josta olen todella innoissani. Ketjuihin kuulumattomia kahviloita ei voi olla koskaan liikaa kotinurkilla. Perjantaina 8.6. remontoidussa kartanossa on avoimet ovet. Harmi, että pihamaa on vielä toistaiseksi aivan mullin mallin. Eiköhän sekin saada kesän aikana kunnostettua.

lauantai 2. kesäkuuta 2018

Kotijuttuja

En ole oikein pöytäliinaihminen. Harvempi ehkä nykyään kankaisia pöytäliinoja arjessa käyttääkään. Kotialttarin pöydällä tykkään kuitenkin pitää liinaa, osittain siksi, että alttaripöytänä toimiva lipasto on ruma ja kolhuinen. Laitoin lipaston päälle ainakin nyt joksikin aikaa ison kirjaillun pellavaliinan, jonka on tehnyt äidin lapsuudenaikainen kotiapulainen. Sain liinan häneltä ylioppilaslahjaksi hurjat 24 vuotta sitten. Siitä asti se on ollut viikattuna komerossa, "liian hieno käyttää". Mutta hukkaanhan se komerossa menee. Iso työ on ollut sen kirjailussa. Yritin silittää liinaa, mutta taitteet näkyvät siinä yhä. Äidin jäämistöjä kun raivattiin, löydettiin siskojen kanssa rulla, jonka ympärille pöytäliinat oli kieputettu, ettei syntyisi taitoksia kankaaseen. Ei siinä mitään, mutta kun otettiin liinat pois rullan päältä, huomattiin, että se rullakin oli päällystetty kauniisti kankaalla ja nimikoitu kirjomalla! Siis esine, joka on lähes aina piilossa katseilta. Rulla kirjontoineen oli varmasti 1900-luvun alusta ellei 1800-luvun puolelta. Ennen pöytäliinat olivat tärkeitä joka kodissa ja niitä piti olla useampia.


Se liinoista, sitten verhoihin. Vallilan alesta nappasin olohuoneeseen uudet verhot, sillä 60-luvun Suomi-design alkoi tuntua aivan liian tummalta kesää kohden. Halusin kuitenkin näyttävät printtiverhot, mutta yleissävyltään vaaleammat. Näissä uusissa on päärynöitä ja päärynänkukkia.


Vertailun vuoksi ne vanhat verhot. Kun aurinko paistaa näiden läpi, verhoissa hehkuu punainen ja purppura, kuten kuvassa, mutta muulloin ne ovat yksinomaan mustat. Laitoin verhot FB-kirppikselle, mutta otin ne jonkin ajan päästä pois myynnistä. En raaskinutkaan myydä! Ehkä annan jollekin kaverille, jos kelpaa. Tai sitten kokeilen uudestaan ensi talvena omaan ikkunaan. Kangas on ikäänsä nähden tukevaa ja hyväkuntoista. Voisihan noista vaikka ommella jotain, jos osaisi.


Toin mökiltä tällaisen kauniin sinivihreän lasipallon, joka nyt killuu olohuoneen itäikkunalla. Unohdin kysyä siskoilta, olisiko jompi kumpi tahtonut tämän? Saa tämän vieläkin omia. Kamera ei oikein osannut tarkentaa läpinäkyvään lasipalloon.


Mökiltä vielä tuomisina tällainen musta kukikas metallitarjotin. Onhan tämä kyllä aika ysäri vai mitä? Mökki löysi muuten uuden omistajan. Se kävikin nopeasti.


Aurinkoista viikonloppua!

lauantai 19. toukokuuta 2018

Lady Lynx

Vietin kaksi perättäistä kevätlauantaita nukketeatteritaiteilija Iida Vanttajan nukkekurssilla. Kurssilla valmistettiin eläinhahmoinen sauvanukke, oma voimaeläin. Minullahan on oikeastaan kaksikin voimaeläintä, kimalainen ja ilves. Päätin toteuttaa ilvesnuken, puoliksi ihmisen. 

Sauvanukkea liikutellaan molemmin käsin. Nuken pää ja toinen käsi liikkuvat. Valmistuksessa oli monen monta vaihetta ja käytetyt materiaalit olivat vaihtelevia, sekä kovia että pehmeitä. Käytinpä kurssilla muistaakseni ihka ensimmäistä kertaa porakonettakin. Lady Lynxin vaatetuksen kokoamisen toteutin paria pistoa lukuunottamatta ihan vaan kuumaliimaamalla. Selkäpuolen saumat eivät ehkä ihan kestä päivänvaloa... Mutta saatan vielä jaksaessani vähän tuunailla nukkea. Olen kyllä varsin tyytyväinen siihen näinkin. Mustat korvatupsut ovat Iidan materiaalikätköistä ja valkoisen poskiparran leikkasin pokkana lampaantaljastani.


Tässä Lady Lynx kokokuvassa. Iida vinkkasi, että tyhjä viinipullo on hyvä teline sauvanukelle. Kokeilin, ja tosiaan, nukke pysyy hyvin pystyssä pullon avulla.


Kiitos Iida mahtavasta nukkekurssista inspiroivalla työhuoneellasi!

tiistai 15. toukokuuta 2018

Mökkiä laittamassa

Meillä on kesämökki Etelä-Savossa Ristiinassa. Isän ja siskojen kanssa ollaan nyt tultu siihen tulokseen, että mökki on liian vähällä käytöllä ja menee myyntiin. Täytyy sanoa, että itse en ole yhtään mökki-ihminen. En siis ollenkaan. Muut ovat siellä käyneet vähän useammin, mutta itselle tuli nyt jopa 19 vuoden tauko mökkeilyyn. Helatorstaina otin kuitenkin junan Mikkeliin, ja mökillä ollut isäni kävi hakemassa minut asemalta Ristiinaan. Siivottiin paikkoja myyntikuntoon. Kyllähän tuo mökki on tosi kauniilla paikalla järven rannalla, ylhäällä kallion päällä. Joku saa siitä kivan kesäpaikan. Tämä näkymä on tuvan isosta ikkunasta järvelle. Mökkijärvellämme ei saa ajella moottoriveneellä, joten siellä on myös varsin rauhallista. Käki kukkui jossakin kauempana ja kuikka huusi järvellä. 



Pesuvesi lämpiää padassa saunan vieressä. Askeettista, mutta mökkielämään kai kuuluukin pieni epämukavuus? (Oikeasti padassa on kiva lämmittää vettä. Olin joskus 90-luvulla viikon yksin mökillä ja opin padanlämmittämisen jalon taidon.)


Meidän mökin sauna on aito savusauna. Yritin ottaa sisäkuvaa, mutta eihän siitä tullut mitään, sillä savusauna on tietysti sisältä pikimusta. Tämä kuva on saunan takaa, siinä näkyy saunan räppänä. Hyvät ja pehmeät löylyt saa tuolla.


Olin vain yhden yön mökillä, isä jäi jatkamaan työleiriä viikonlopun ajan. Perjantaina käytiin kuitenkin vilkaisemassa nähtävyyksiä, tässä Ristiinan kaunis puukirkko tapuleineen, vuodelta 1775.


Lähellä kirkkoa on Brahelinnan rauniot. Linna rakennettiin 1646-1669 ja se autioitui isonvihan aikana.


Ristiinan paras nähtävyys on kuitenkin mielestäni Astuvansalmen kalliomaalaukset. Niitä emme käyneet nyt katsomassa. Ennen junani lähtöä takaisin Helsinkiin kävimme isän kanssa vielä Mikkelin torilla sekä Päämajamuseossa ja Viestikeskus Lokissa. Laitoin muuten tuohon oikeaan sivupalkkiin kirjalistojen alle täydentyvän listauksen kaikista museoista, joissa käyn uuden museokorttivuoteni aikana. 

Mökkielämä, ihanaa vai kamalaa? Kertokaapa mielipiteenne.

tiistai 1. toukokuuta 2018

Terapeuttinen töhrykirja

Nyt on kuulkaa kingi-fiilinki, kuten kultaisella 60-luvulla olisi sanottu. Olen oman elämäni supernainen. Hybrikseni johtuu pölynimurista ja urheilusukasta, joka meni imurin jokin aika sitten tukkimaan. Tein kaikkeni saadakseni tukkeen ulos, mutta sinne pölynimurin kitaan se jäi, ja suunnittelin jo myrtyneenä imurin raahaamista sähkölaitekeräykseen ja uuden laitteen ostamista. Mutta tänään yritin vielä kerran, pilkoin pölynimurin osiin käyttämällä raakaa voimaa (use the Force!) ja ronkkimalla ja onkimalla sain kuin sainkin sukan ulos! Miten pienestä voi ihminen tulla iloiseksi. Säästyi vaivaa ja rahaa. Tämä ei ollut edes ensimmäinen kerta, kun tukin imurin. Olen kerran imuroinut styrox-pallon, jonka sain sukkapuikolla pilkottua palasiksi. Ehkä vihdoin opin katsomaan ennen imurointia, ettei sängyn tai lipaston alla piileksi mitään potentiaalisia tukkeita.

Tästä tormistautuneena pudistelin pölyt myös blogiparasta ja väsäsin tämän postauksen töhrykirjastani eli art journalistani. Pari vuotta sitten aloitin art journalin pitämisen, mutta olen repinyt vanhat sivut pois. Nyt töhrykirjan pitämiselle on minulla vain yksi sääntö: huonoakaan sivua ei saa poistaa. Jos tulee ihan kamala, niin gessoa vaan päälle ja uutta kuvaa tekemään. En oikeastaan ole piirtänyt tähän kirjaan paljon mitään, leikin vain väreillä, koska se tuntuu terapeuttisemmalta kuin piirtäminen, joka ei ole suurimpia intohimojani enää. Jonkin verran olen liittänyt kirjaan myös lehdistä leikattuja kuvia.







Tykästyin noihin kirjainleimasimiin, jotka löysin Suomalaisesta. Art journalini on Fabrianon kierreselkäinen akvarellilehtiö, se kestää siis hyvin vedellä ja väreillä läträämistä. Ostin jo uuden samanlaisen, mutta isomman, A4-kokoisen, sillä ensimmäinen töhrykirja alkaa tulla vähitellen täyteen. Mietin vielä tekisinkö isosta kirjasta Bible journalin, johon kirjoittaisin tärkeitä raamatunkohtia käyttäen kirjainleimasimia. Maailmalla Bible journaling on suosittua, siellä kyllä taidetaan koristella piirroksin leveämarginaalisia Raamattuja. Itse olen sen verran korkeakirkollinen, etten viitsi oikeaan Raamattuun taiteilla. Bible journalingiin tarkoitettu leveämarginaaliraamattu on kyllä saatavilla suomeksikin, mutta kuten sanoin, ei ole minun juttuni se.


Art journalista ei varmaan vähään aikaan tule tänne päivitystä, mutta jos kiinnostaa, töhryille on oma instatili @liioliiartjournal ja harvahkosti päivittyvä perusinstatilinihän on @liioliinkuvat.

Mukavaa vappuiltaa! Sisäinen kelloni väittää, että on sunnuntai-ilta, mutta kyllä se on arkinen keskiviikko huomenna.

lauantai 14. huhtikuuta 2018

Linturetkiä ja naapurustoja

Olen nyt retkeillyt kotisaaren rannoilla sekä aamusta että illasta. Muuttolinnut ovat tulleet ryminällä. Vähän harmi, ettei kamerassani ole putkea, joilla linnuista saisi lähipotretteja. Jäätä on vielä lahdissa, ja jäänreuna tuntuu keräävän vesilintuja. (Tiesittekö, että jäänreuna on viroksi jäääär? Kyllä, neljä äätä peräkkäin ilman väliviivaa.) Tässä kyhmyjoutsen aamuretkeltäni. Tämän lähemmäksi lintuja kamerallani ei tosiaan pääse. Kiikaroimalla näkee tietysti paremmin, mutta joskus olisi kiva napata lintukuviakin. En ole kyllä vielä päässyt selvyyteen itseni kanssa siitä, riittäisikö motivaationi pitkällä tähtäimellä lintukuvaukseen vai ei. En viitsi ostaa arvokasta linssiä kaappiin pölyttymään.


Näkymää Nahkahousuille päin. Huhtikuun valo on mielestäni todella haastava kuvaamisen kannalta, kova ja raaka. Eikä vihreää ole vielä missään. Silti mieli halaa ulos rannoille kuvailemaan.


Vakiokuvauskohteeni on tämä pystyyn kuollut puu, jonka ikuistan lähes joka kerta ohi kulkiessani. Olenkin saanut jo pienen kokoelman kuvia paikasta eri vuodenaikoina, eri säissä.


Mutta siis, linturetken saalis eilisillalta, tässä kiinnostavimmat: alleja oli merellä n. 150, nokikanoja, silkkiuikkuja, telkkiä, isokoskeloita, meriharakoita, merimetso, haahkoja, taveja... pikkulinnuista kevään ensimmäinen punarinta. Alli on siitä kiinnostava, että sitä näkee täällä harvemmin, vain muuttoaikaan.

Linturetken jälkeen (mukana oli myös isosiskoni) mentiin kuumalle teelle. Otin naapurustosta muutaman kuvan. Täällä ei oikein ole hienoja graffiteja, vain tällaisia töherryksiä. Mutta huomatkaa: "ilmainen kalja!" Älkää nyt oikeasti kukaan soittako tuohon numeroon, joku on varmaan tehnyt källin kaverilleen.


Komea kerrostalo vuodelta 1938. Arkkitehtina oli Else Aropaltio. 


Ja lopuksi sokerina pohjalla lempikahvilani, kotoinen Makers, josta saa gluteenitonta ja vegaanista murkinaa, ken sellaista hinkuu. Kahvila peittoaa ketjupaikat mennen tullen. Kovin oli vaan taas hiljaista eilen illalla, toivottavasti kävijöitä riittäisi ja kahvilan ylläpito kannattaisi.


Keväistä viikonloppua kaikille!

lauantai 7. huhtikuuta 2018

Exlibrikset esittelyssä

Sain äitini jäämistöistä äidin isälle eli ukilleni kuuluneen kokoelman exlibriksiä. Exlibris on kirjanomistajan merkki. Siinä on aina teksti Ex libris sekä merkin omistajan nimi. Exlibris liimataan perinteisesti kirjan etusisäkanteen, vasempaan yläkulmaan. Kuitenkin nykyään monessa kirjassa on suojapaperi, jonka lieve peittäisi vasemmalle liimatun merkin. Siksi sen voi kiinnittää myös oikeaan yläkulmaan. Exlibriksen kuva-aihe liittyy merkin ja kirjan omistajan harrastuksiin, kiinnostuksenkohteisiin, työhön tai vaikkapa nimeen. Siinä voi olla symboliikkaa. Exlibrikset ovat oikeastaan pieniä taideteoksia. Esittelen muutaman erilaisen exlibriksen kokoelmastani. Nämä ovat Suomen Exlibris-Yhdistyksen sarjasta Kymmenen suomalaista exlibristä, joista minulla on nyt julkaisut nro 16-35 vuosilta 1973-1992.


Anestesialääkäri Ulla Aromaan exlibriksen tekijä on Erkki Tanttu (1983). Merkkiin on kuvattu tumma yö, puolikuu ja nukutuksen symbolina unikko.


Osastopäällikkö Raimo Kuuttisen merkin kuva-aihe liittyy yksinomaan omistajan sukunimeen. Exlibriksen tekijä on Aune Mikkonen (1985). 


Sellotaiteilija, toimittaja Esko Haapaniemen merkin on tehnyt Osmo "Omppu" Omenamäki (1987). Merkin kuva-aiheena nuottiviivastot ja karrikoitu sello. Alaosan kirjat kuvaavat niiden merkitystä omistajan elämässä.


Kuvanveistäjä Harry Kivimäen exlibris on 50-vuotislahja vaimolta. Taiteilijalla oli aikaisemmin ollut työ, jossa aiheena oli pieni mies ja iso kallio. Siitä syntyi kuvanveistäjälle sopiva exlibriksen aihe. Merkin taiteilija on Pentti Kaskipuro (1981). 


Rouva Aila Miettisen exlibriksen kuva-aihe viittaa omistajan karjalaiseen syntyperään. Nimen yläpuolella olevat merkit taas kuvaavat omistajan järjestötoimintaa. Exlibriksen suunnittelija on Vilho Nokelainen (1980).


Ekonomi Pirkko Lardotin exlibris on Mirjam Kinoksen (1980) käsialaa. Kivinen polku kuvaa pankkivirkailijan arkista aherrusta, jolle tuo vastapainoa istutettava kukka, joka viittaa elämää rikastuttavan luonnon kauneuteen.


Varatuomari Juhana Kurki-Suonion exlibriksen on tehnyt Helmiriitta Honkanen (1980). Purjeveneen mastossa on Krohnien vaakuna, joka viittaa suvun henkiseen perintöön. Purjehdus on merkinomistajan rakas harrastus.


Faktori Samuli Pihlajan exlibris viittaa omistajan sukunimeen. Taiteilijana Ahti Hammar (1972).


Ukkini exlibrisharrastus taisi lähteä liikkeelle 1965, jolloin hän sai 60-vuotislahjaksi laatikollisen exlibriksiä. Niissä oleva metso viittaa ukin luonto- ja metsästysharrastukseen. Valitettavasti en tiedä merkin taiteilijaa. Lahjaksi annettu exlibris on aina pieni riski, sillä ei voi olla ihan varma, tunteeko lahjan antaja exlibriksen saajan niin hyvin, että osaa pyytää taiteilijaa tekemään hänelle sopivan merkin. Mutta minusta tämä metsomerkki sopi hyvin ukilleni.

Olen vähän miettinyt minkälaisen exlibriksen itselleni haluaisin. Kuva-aihe voisi liittyä luontoon. Mänty on lempipuuni. Jokin metsälintu männyn oksalla? Toisaalta exlibriksessäni voisi olla myös lankakerä, virkkuukoukku ja isoäidinneliö. Luultavasti oma exlibris jää kuitenkin vain idean asteelle. Ainakaan en ala keräillä exlibriksiä, minulla on riittävän monta keräilykohdetta ennestäänkin. Mielenkiintoinen oma maailmansa tämä kyllä on. Tässä esitellyt exlibrikset ovat aika vanhoja. En tunne kenttää niin hyvin, että tietäisin minkä tyylisiä exlibriksiä nykyään suositaan. Värikkäämpiä kenties? 

Ovatko exlibrikset tuttuja? Mikä kuva-aihe tulisi sinun exlibrikseesi?