torstai 1. joulukuuta 2016

Yllätyspostia & muita kuulumisia

Eilen tuli postissa Kristallihelmen Susannalta ihana yllätys. Kiitos paljon Sussu! Jättimäinen jouluisasti koristeltu palapelinpala – hauska tuo pieni hevoskoriste siinä killumassa. Näitä tuunattuja palapelinpaloja olinkin juuri käynyt Susannan blogissa ihastelemassa. 


Sitten vielä paljon muuta mukavaa. Tuo metallikehyksinen kuva on magneetti. Tuli sellainen tunne, että voisi itsekin tehdä taas jotain käsillä. Materiaalejahan on vaikka muille jakaa (ja on jaettukin), sähköremontti kotona on ilmeisesti nyt ohitse (ainakin sähkömies niin tänään sanoi); ei tarvitsisi kuin istua alas ja ryhtyä tuumasta toimeen. 


Joulukorttini ovat tänä vuonna enimmäkseen "kaupasta", siis ortodoksisen lähetysjärjestö Filantropian julkaisemia, kera häpeämättömän kristillisen joulutervehdyksen ("Kristus syntyy, kiittäkää!"). Korttiaskartelufiilis ei ole nimittäin tänne eksynyt ainakaan vielä, mutta jotain pientä täytyy kyllä omin kätösin räpeltää. Joulukalenterini on Lapinlahden Lähteen tukikalenteri, siitä saikin tänään avata ensimmäisen luukun. (Ja itsenäisyyspäivänä saa avata kaksi luukkua, koska Lapparissa on kaksi lipputankoa, ja arvaatte varmaan, mitä luukusta 6.12. tietenkin paljastuu.)


Luin tässä myös hyvän kirjan, tosi hyvän, Vuokko Sajaniemen viime vuonna ilmestyneen esikoisromaanin Pedot (Tammi). Vuokko on meidän kirkolta tuttu, ja olisi itse asiassa puhunut kirjastaan seurakuntasalilla eilen aamulla, mutta en herännyt ajoissa päästäkseni paikalle, mikä nyt harmittaa vietävästi. Romaanissa on ortodoksinen usko ja kirkko vahvasti läsnä. Yllättäviä käänteitä, kaunista kieltä. En ymmärrä miksi kirja sai Hesarissa nuivan arvion, juuri sellaisen, jonka takia en itse rohkenisi olla kirjailija – kammoaisin niittaavia kritiikkejä ihan liikaa! Minusta Pedot oli vetävä, ei uuvuttava, kuten HS:ssa sanottiin. Tietysti ortodoksisuuteen liittyvät yksityiskohdat olivat minulle tuttuja, joten niiden pureskeluun kirjassa en suinkaan väsynyt. Vaikea sanoa onko kirja sitten raskaampi lukukokemus sellaiselle, joka ei ortodoksiperinnettä tunne. Jään odottelemaan Sajaniemen seuraavaa kirjaa.

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Teehyllyn siivous

Pitkästä aikaa teepostaus. Siivosin ja järjestin teehyllyn uuteen uskoon. Jätin hyllylle vain ne välineet, joita todella käytän teehetkissäni. No, pienenpieni kiinalainen lasikannu on melkein vain koriste. Käytän sitä ainoastaan teekukkien hauduttamiseen, mutta nyt niitä ei ole. Vähän isompi lasiteekannuni Pirkko uupuu kuvasta. Sokeripalakippo lensi pois pölyä keräämästä. En käytä sokeria teen kanssa, joskus kyllä hunajaa. Jos tulee vieraita, laitan sokeria esille.


Tässä näkyvät suunnilleen ne kupit, joita tulee käytettyä. Muumimukikokoelma on pienentynyt. Olen luopunut osasta kupeista, säilytän vain rakkaimmat. Tove 100 vuotta ja Pidä Ruotsi siistinä -muumimukit ovat suosikkejani. On täytynyt tunnustaa, että Teema-mallisto ei miellytä muodoltaan. Lempikuppini arjessa on oranssi Iittalan Primavera-muki. Se jos hajoaisi, niin hätä tulisi. Aivan pienet kiinalaiset sinivalkoiset kupit, kuvassa etualalla, sopisivat parhaiten vihreän teen hitaaseen maisteluun. Oikeasti en käytä niitä muuten kuin teesiivilän alusina. Mutta ovat ne kauniit! Niissä on puun ja kurjen kuvat.


Teehän on tuoretavara, joka ei säily ikuisesti hyvänä. Yritän pitää kotona olevan teemäärän siis hillittynä. Tällä hetkellä varastossani on vain mustaa teetä. Théhuoneella käydessä tulee aina otettua vihreää, sillä kun kysyn, mitä henkilökunta suosittelisi, tarjotaan aina vihreää. Oikein valmistettuna se on ihan hyvää, mutta sydämeni sykkii venäläiselle teetraditiolle ja mustalle teelle. Mitä hyllyssäni sitten on?

Forsmanin Keemun Kung Fu – Luomu
Tämä on unohtunut sinne hyllyn takaosaan ja jäänyt melkein kokonaan juomatta. 

Forsmanin Tibet – Makujen Temppeli
Isosiskolla oli tätä, ja innostuin ostamaan itsellekin. Hyvä ja aika vahva perustee.

Forsmanin Russian Samovar Blend eli Kultainen Omena
Maustettu kvitteni-omenalla, ananaksella, sitruunalla ja saflorinkukalla. Kestosuosikkini Forsmanin maustetuista teistä. 

Golden Monkey AAA
Mandragorasta ostettu hieno kiinalainen tee. 

Ceylon OP Nuwara Eliya
Mandragorasta myös, suosikkiteeni koko teehyllyssäni tällä hetkellä. Tätä tulee kaikista useimmin valittua kuppiin.

Joku (?) Earl Grey
Norsukuvioinen metallinen teepurnukka on sisältänyt Earl Grey -teetä, ja vahvan aromimuiston vuoksi siinä ei enää muuta lajia voi säilyttää. Muistaakseni Mandragorasta tilattua Earl Grey -teetä siinä on nytkin, ja itse asiassa tätä kirjoittaessani kupissa höyryää kyseinen tee. Ihan vaan, koska haluan sen loppuvan. Earl Grey ei ole mikään suosikkimakuni. Bergamotti on jotenkin pistävä aromiltaan.

Joku (?) English Breakfast
Nyt menee jo arpomiseksi, mutta luulisin Pentikin keraamisessa purkissa olevan English Breakfast -teetä, joka on siis sekoitus eri teelaaduista. Tämä on myös laatuja, jotka pitäisi juoda pois mahdollisimman nopeasti. Tykkään kyllä tästä teestä, ei siinä mitään, mutta luulen, että päiväykset alkavat jo paukkua. Sekä norsupurkissa että Pentikin teepurkissa on tiivistetyt kannet, mistä iso plussa. 


Tiger-kaupasta saa tosi hyviä teesiivilöitä, tarpeeksi isoja ja syviä, jotta teenlehdet mahtuvat niissä aukeamaan. Kuvassa Earl Grey -irtoteetä siivilässä. (Tunnustan, ostin Tigeristä myös neljää erilaista teetä pelkästään somien pakkausten takia, mutta heitin ne menemään, kun en kestänyt teen esanssista hajua!)


Lasisten ja teesihdillisten teemukieni taru taitaa olla lopuillaan. Tilasin niitä mukeja joskus, ja edelleen niitä silloin tällöin käytän, mutta ohuessa lasikupissa tee jäähtyy todella nopeasti. Musta tee saa olla kuumaa. Ehkä jos vielä joskus "löydän" vihreän teen, lasikupeille tulee taajempaa käyttöä. Muussa tapauksessa myyn ne eteenpäin, kuten myin aikoinaan ihan liian isoksi osoittautuneen Elsan, kahden litran teepannuni. Aika vain näyttää, mikä todella toimii ja jää käyttöön.

Ja hyh, miltä maistuu jäähtynyt Earl Grey. Seuraava kuppi olkoon jotain maustamatonta laatua. Luulen muuten, että kokoelmaani mahtuisi jokin Sergejeffin teetalon musta tee. Ei vaan ole osunut kohdalle, kun lähikaupat myyvät vain niitä perinteisiä Forsmaneita ja Twiningseja ja Liptoneita. Teen joku päivä ostosmatkan Stokkan herkkuun, siellä pitäisi olla Sergejeffiäkin.

maanantai 21. marraskuuta 2016

Martin markkinat 2016

Viikonloppuna pidettiin Kaapelitehtaalla Martin markkinat. Ne ajoittuvat aina Martin päivän (10.11.) tuntumaan. Virossa oli ennen vanhaan ja on edelleenkin jossain määrin tapana, että lapset kulkevat talosta taloon Martin (ja Katrin) päivänä kummiin kerjäläisasuihin pukeutuneina ja laulaen. Ainakin päiväkodit ja koulut jatkavat tätä perinnettä edelleen. 

Mutta ne markkinat. Kävin sekä lauantaina että sunnuntaina. Lauantaina menin puoliltapäivin, pahimpaan ryysäaikaan. Vastassa oli ihmismassa, jonka virrassa valuin hitaasti eteenpäin pääsemättä lähellekään myyntipöytiä, ainakaan niitä, joiden luokse olisin halunnut. Ajauduin lopulta jonnekin lihaosastolle – virolaiseen keittiöönhän kuuluvat kaikenlaiset makkarat sun muut aika vahvasti. Olisiko saksalaista vaikutusta? Vegetaristina himoitsin ennemmin suolakurkkuja, hapukurk, mutta emmin, koska niistä ei ikinä oikein tiedä mitä saa. Voi olla hapokkaan rapsakoita tai löysiä ja pahoja. Jäi lopulta iso edullinen kurkkupurkki ostamatta, mikä nyt vähän harmittaa. Olisi ollut myös marinoituja kantarelleja. Hunajaa, kynttilöitä, käsintehtyjä saippuoita, kaikkea villaista.


Sunnuntaina menin kolmen jälkeen paikalle. Markkinoilla mahtui nyt liikkumaan vapaammin ja hinnatkin olivat laskeneet edellispäiväisestä. Loppuunmyynnistä ostin jotakin aika kivaa ja pehmeää, jota en voi valitettavasti näyttää täällä, sillä kyseessä ovat joulupukin hys-hys-puuhat. Mutta mitä jäi itselle käpälään: sukukansakalenteri ja kolme kirjaa. Hätäpäissä ostettu virolais-suomalainen fraasisanakirja Omal käel reisimine (se tarkoittaa omatoimimatkailua eikä mitään reiden hiplaamista) oli pieni pettymys, sillä puolet siitä on jo hallussa olevaa matkailufraseologiaa. Kirjan loppupuolella on kuitenkin myös uutta asiaa, tai vähintääkin unohtunutta. Laitan kirjan eteenpäin jollekin tarvitsevammalle jossain vaiheessa. Uralilaisten kielten sanasto oli mukava löytö sukukielifriikille. 


Sukukansakalenterin hankkiminen on minulle jo pieni perinne. Virossa tehdyn seinäkalenterin ensi vuoden teemana on suomalais-ugrilaisten kansojen arkkitehtuuri.


Ja sitten ihan paras löytö: vatjan kielen lukukirja! Tämän suomen sukukielen äidinkielisiä puhujia on jäljellä enää ehkä parikymmentä tai korkeintaan muutamia kymmeniä, joten kieli on äärimmäisen uhanalainen. Opiskelin vatjaa Tarton yliopistossa 1997. Kielitieteellisiä opintoja, ei siis mitään keskusteluharjoituksia todellakaan. Muistelenko oikein, että silloin puhuttiin noin seitsemästäkymmenestä vatjan taitajasta? Oli jotenkin hirveän surullista ajatella, että kieli on kuolemassa. Siksi tulinkin niin iloiseksi, kun nyt löysin tuoreen lukukirjan, jonka loppupuolella on erittäin kattava sanasto. Suomea ja viroa jos osaa, niin sanaston avulla vatjaa tavaa kyllä.


Aika loppui sunnuntaina kesken, sillä meillä oli Kaapelitehtaalla kääntäjien kokoontuminen. Kun se oli ohi, myös markkinat olivat loppuneet. Ne suolakurkut! (Ja hunaja!) Mutta onpahan hengenravintoa nyt vähäksi aikaa.

tiistai 15. marraskuuta 2016

Elämä voittaa

Kiitos ihanaiset runsaista ja kannustavista kommenteista! Vastailen niihin tänä iltana. Päivä alkaa vähitellen paistaa risukasaan. Jotenkin toiveikkaampi olo jo.


Täällähän on siis taas remontti, tällä kertaa sähkötöitä. Työmiehet aloittavat hommat jo reippaasti aamuseitsemältä, joten olen pakoillut porauksen ääniä lähinnä kirjastoissa ja kauppakeskuksissa. Krääsäkaupat, vaatekaupat, kirjakaupat sun muut on kierretty nyt läpi sellaisella hartaudella, että varmaan tiedän jokaisen myynnissä olevan tuotteen ja sen hinnan. Täytyy tunnustaa, että lohtushoppaillut olen myös, joskin varsin hillitysti. Pari teesiivilää Tigeristä, Rosebudista kaksi kirjaa (runoa & proosaa) femman kappale ja The Body Shopista Frosted Berries -huulirasvan. Kausituote, makea, mutta ei liian ällö tuoksu. Ja mikä parasta, se ei ole tahmea. Mikään ei ole nahkeampaa kuin huulivoide, joka liimaa huulet yhteen.

Remontin takia huonekalut on siirretty keskilattialle ja tavaraaa tursunnut vaatekomero tyhjätty. Täällä kotona on siis todellinen kaaos, epäviihtyvyyden huipentuma. Toivon, että ensimmäiseen adventtiin mennessä remontti olisi viimeistään ohi asunnossani ja saisin laittaa kaiken paikalleen ja koristella kodin jouluun. Ensimmäinen adventti on minulle jouluvalojen perinteinen sytyttämisajankohta, vaikka ortodoksit eivät adventtisunnuntaita laskekaan. Meillä on joulupaasto. Se alkoi muuten juuri tänään. Pitää kyllä pysähtyä miettimään, mitä se omalla kohdalla tarkoittaa.

Kaksi pikkukirjahyllyä piti tyhjentää remontin tieltä.
Ensi viikonloppuna on tiedossa kiinnostavaa ohjelmaa, Suomen suurin Viro-tapahtuma eli Martin markkinat Kaapelitehtaalla. Käsitöitä, ruokaa, kulttuuriohjelmaa, matkailuvinkkejä ja paljon muuta Virosta. Tapahtumaan on vapaa pääsy. Raportti markkinoilta tulee blogin puolelle viimeistään ensi viikon alussa.

perjantai 11. marraskuuta 2016

Maq inämb es jõvva

Hei, onko siellä enää ketään? Elämältä tuli turpiin ja lunta tuprutti tupaan, en ole siis kerta kaikkiaan jaksanut kirjoittaa tänne mitään enkä vastata edes kommentteihin. Otsikosta: kirjoitin tuon võronkielisen (etelävironkielisen) lauseen kerran kauan sitten jonnekin someen. Siis, että en jaksa enää. Ajattelin, että kukaan ei kuitenkaan ymmärrä sitä. Toivoin, että joku kuitenkin ymmärtäisi sen. No, virolainen armas sõber tietysti ymmärsi ja piti ankaran saarnan, ettei saa huomiohuorata somessa, vaan pitää hakea oikeasti apua, jos ei kerran jaksa. Nyt on sellainen tilanne, että apua on haettu sieltä sun täältä ja vielä tuoltakin, ja jos sitä on saatu, niin se ei ole valitettavasti riittänyt. Maq inämb es jõvva. Vaan eipä heitetä kirvestä vielä kaivoon. Kahden viikon päästä seilailen talvimyrskyssä (miten niin pessimisti) kohti Tallinnaa, jossa kohtaan kääntäjiä ja yövyn oikein hotellissa, luksusta. Saan ns. muuta ajateltavaa kuin päänsisäiset katastrofirakennelmat. Trumpista en edes ala.

Olo on kuin tällä koivulla, joka ei oikein hahmota, mitä vuodenaikaa pitäisi elää.
Ja varovaisen toiveikkaita suunnitelmia ns. työhöni liittyen on heräilemässä myös, mutta koska olen rajannut työkuviot enimmäkseen pois blogin aihepiireistä, ei niistä sen enempää. Kyllä tämä tästä taas lähtee. Tankki vaan täyteen ensin.

Äärimmäisen ystävällinen ja kärsivällinen terveyskeskuslääkärini sanoi minulle eilen: "En haluaisi tuputtaa, mutta auttaako rukous sinua?" Moni olisi jo tekemässä tuosta valitusta jonnekin Valviraan palkokasvi syvällä nenukassa, mutta meikä arvostaa! Tosin jouduin toteamaan, että rukouskaan ei nyt oikein auta. Joo, en lue rukoussääntöäni ikonien edessä aamuin illoin, mutta kyllähän noita psalmien sanoja tulee huokailtua. Että siinä mielessä kyllä.

Olen lopussa, rikki lyöty, sydämeni huutaa tuskasta. (Psalmi 38:9)

Taidan laittaa kommenttien ennakkosensuurin päälle. Kommentoikaa silti, jos siltä tuntuu. Tekisi mieli kirjoittaa mukavistakin asioita elämässäni, esimerkiksi jouluvalmisteluista. Tykkään, kun tuli aikainen lumi, ei ole niin pimeää. Siis – palajan pian!

keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Sisä-Hatussa

Pitkään jatkunut korkeapaine on saanut meriveden vetäytymään. Nyt onkin harvinainen mahdollisuus vierailla kuivin jaloin Lauttasaaren lähiluodolla tai pikkusaarella, jolla on hauska nimi Sisä-Hattu. Luoto sijaitsee Lauttasaaren kaakkoiskulman edustalla. Itse kävin Sisä-Hatussa eilen, tihkusateisena ja aika tuulisena päivänä. Villamyssy, huppu ja tuplalapaset olivat todellakin tarpeen. Väkeä oli arkenakin aika paljon liikkeellä.


Sisä-Hattuun voi kesällä kahlatakin, mutta nyt sinne pääsee kävelemään leveää "bulevardia" pitkin.


Luodolla on sileitä kallioita, joihin on raaputettu tekstejä ja kuvia, kuten tämä merihenkinen kompassiruusu.


Sisä-Hatussa kasvaa muutamia puita, kuten iso komea leppä, ruusupensaita, jotka nyt loistavat kullankeltaisina sekä kanervaa. 


Kallioisen luodon rannoilla on myös hienoa hiekkaa. Ihastuttava paikka! Sisä-Hattuun vievän kannaksen vieressä uiskenteli eilen kymmenittäin haapanoita ja joitakin kyhmyjoutsenia.


Harmittaa taas, ettei ole kunnon kameraa. Ehkä jotain loppuruskan sävyistä tallettui kuitenkin myös näihin kuviin. Keltaista, ruskeaa, vihreää, punertavaa... Tämä viimeinen kuva on Lauttasaaren puolelta, ulkoilupuistosta, läheltä paikkaa, josta Sisä-Hattuun vievä kannas alkaa.


Kannattaa pistäytyä Sisä-Hatussa pian, nyt kun sinne vielä on mahdollista päästä. Lämmintä päälle!

sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Strömsö-putki ja puuhelmisormukset

Flunssa on ollut vielä kimpussa, joten aikaa olen kuluttanut kevyiden puuhien parissa. Neljän jakson Strömsö-putki teki ah, niin hyvää! Syyskauden jaksoista on silti vielä kolme katsomatta YLE Areenassa, ja vanhoja viime keväisiä ohjelmia on myös joitakin näkemättä. Olen vähän säästellyt niitä pahan päivän varalle. Strömsön seuraaminen on nimittäin mitä parhainta ahdistuksen karkotusta! 

Huomasin Strömsön toimittajan Leen sormessa puuhelmistä tehdyn kivan ja näyttävän sormuksen. Pienellä haulla löytyikin ohje sen tekoon YLE:n sivuilta. Tein pari erilaista sormusta. Ohjeesta poiketen käytin helmityölankaa, en siimaa. Eri kokoiset pyöreät puuhelmet ovat vanhoja, ehkä 70-luvulta. Sain ne äidiltäni viime vuonna.


Äitini tosiaan luopui isosta määrästä askartelutarvikkeita ja lankoja. Sain kaikki seiskaveikat ja ison laatikollisen erilaisia kuviopapereita. Mukana on myös joitakin erikoispapereita, kuten musta siluettipaperivihko ja laadukkaita kuulto- ja metallipapereita.


Lisäksi sain kaksi laatikostollista helmiä, kimalteita, paperiaskarteluun sopivia koristekuvioita, kaikennäköistä askartelusälää, suurin osa varmaan edesmenneestä Tiimarista hankittua, mutta myös Sinellistä, osassa markka-aikaiset hintalaput jäljellä. Jotenkin hirveän sääli, ettei äiti enää jaksa askarrella. Hän teki taidokkaita kortteja ja muita paperiaskarteluita, käsitöistä puhumattakaan! Tarvikkeita on niin paljon, omat vanhat roippeeni (lipastollinen askartelumatriaalia!) mukaanlukien, että on selvää, etten tule eläissääni näitä kaikkia minäkään hyödyntämään, vaikka askartelisin joka ainoa päivä. Elämän rajallisuus... Keski-ikä taitaa painaa urakalla päälle, kun tällaistakin tulee mietittyä hilepurnukoita ja kuviopapereita hypistellessä. Sanokaapa muuten, mitä noista askarteluhileistä eli kimalteista voi tehdä? Ei ainkaan houkuta ajatus levittää liimaa paperille ja ripottaa hilettä päälle – joka paikka olisi sen jälkeen kimalteessa. Mutta kauniita ne kyllä ovat. Keijupölyä!

torstai 20. lokakuuta 2016

Uusi aukeama leikekirjaan

Ruutusivuiseen A4-kokoiseen leikekirjaani valmistui tänään jo 20. ja 21. sivu. Syksy puuhineen ja tunnelmineen oli löyhänä teemanani, kun etsin sopivia kuvia naistenlehdistä. Kodin Kuvalehdessä on muuten yllättävän hyviä juttuja. Pikkusiukku tilasi lehden minulle viime keväänä. Osa kuvista on vanhoista Voi Hyvin -lehdistä, joka on minusta menettänyt kiinnostavuuttaan vuosien varrella. Eikä siinä ole enää niin kivoja kuviakaan. Tykkäsin lehdestä ennen kun se oli rohkeasti "hörhömpi", mutta nyt se on tylsähkö valtavirran lehti, jonka jututkin ovat vain pintaraapaisuja.



Ei muuta juuri nyt. Flunssa vie kyvyn tehdä mitään järkevää. Jos haluat nähdä muita leikekirjani sivuja, löydät niistä kuvia leikekirja-tunnisteen alta.

keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Kuulumisia

Enteiliköhän navakka väsymys tätä syysflunssaa, johon viikko sitten sairastuin? Lauantai-iltana katosi ääni kokonaan eikä se ole vieläkään palautunut. Nukkuminen on vaikeaa, mutta mihinkään ei satu, hurraa siitä.

Tapasin ihanan Maahiskan viime viikolla Helsingissä. Tämä oli kolmas tapaamisemme vasta, vaikka vuosia olemme blogimaailman kautta tunteneetkin. Ai että oli mukava nähdä! Kävimme Lapinlahden Lähteessä kahvilla ja sitten menimme ortodoksiselle hautausmaalle käyskentelemään. Oli kaunista. Kävimme myös panihidassa, vainajien muistopalveluksessa. Seuraavana päivänä haudattava vainaja oli jo arkussaan keskellä kirkkoa. Tämä profeetta Elian kirkko on minusta Helsingin kaunein kirkko.



Olen aloittanut sarjakuvakurssilla, josta tosin jouduin viime kerralla ottamaan saikkua. Ensimmäisellä tunnilla teimme piirustusharjoituksen, jossa jokainen piirsi valitsemaansa esinettä ensin kolme minuuttia, sitten aikaa lyhennettiin, sama vasemmalla kädellä, silmät kiinni, lopulta silmät kiinni ja piirustusaikaa vain kymmenen sekuntia! Harjoitus poisti kyllä turhia paineita ja oli tunnelmaa vapauttava. Tämän viikon kotiläksynä on piirtää jotakin viikon jokaisena päivänä tarralappuselle tai vastaavalle. Huomaan, että varjostusten tekeminen on jotain tosi vaikeaa minulle! Olen enemmän värien kanssa läträäjä kuin piirtäjä, ja varmasti enemmän sarjakuvien lukija kuin tekijä, mutta oppia ikä kaikki.

Mietin, tekisinkö erillisen postauksen HAM:n Yayoi Kusaman näyttelystä, jonka kävin katsomassa. Taidan kuitenkin vain tiivistää tunnelmat tähän. Värikäs näyttely oli hämmentävä, hauska, absurdi, huvipuistomainen. Museossa oli sattumalta paikalla useita näyttelijäopiskelijoita, joiden performanssit tekivät kokemuksesta vieläkin yllätyksellisemmän. Koskaan ei tiennyt, mitä nurkan takana tapahtuu. Yksi tanssi portaikossa, toinen piti monologia konttausasennossa (vieressä herkemmille varoituskyltti "teos sisältää seksuaalista materiaalia"). Väkeä oli aivan järjettömän paljon ja laitteisiin... anteeksi installaatiohuoneisiin... oli pitkät jonot, mikä osaltaan toi minulle mieleen Liisa Ihmemaassa -tyylisen huvipuiston. Hirveästi Kusaman näyttely ei minuun kolahtanut, mutta nyt kun Museokortti on taas uusittu, saatan mennä katsomaan sen vielä uudestaan jonain hiljaisempana museopäivänä.

Muita syksyn menokohteita ovat tietenkin Helsingin kirjamessut, joille voitin liput, jihaa, ja Sinebrychoffin taidemuseon ikoninäyttely. Ja Kansallismuseon renessanssinäyttely varmaankin myös. Viro-tapahtuma Martin markkinat pidetään marraskuussa... onhan näitä!

sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Dragia ja teatteria

Kokeilen mielelläni kaikkea uutta ainakin kerran. Tällä kertaa kävin tutustumassa itselleni ihan outoon lajiin, dragiin, Kulttuurikeskus Sähinän ilmaisissa keskiviikkosessioissa. Estradille nousi säkenöivä Linnea von Kattendam luotto-dj:nsä Ellu Eskolan kanssa. Linnea von Kattendamin hahmon takana on taitava ja monipuolinen teatterin- ja taiteentekijä Ville Kekäläinen. Sali oli täynnä monenikäistä yleisöä, kun von Kattendam veti tulevan kauden kabareensa parhaita paloja kenraaliharjoitushengessä. Hauskat välispiikkaukset ja lip syncatut musiikkikappaleet toimivat hyvin yhteen. Artisti marssitti lavalle myös joukon tunnettuja musiikintekijöitä Anita Hirvosesta Paula Koivuniemeen. Pienillä asunmuutoksilla, peruukeilla ja huikealla mimiikalla hahmot olivat aivan tunnistettavia – ja hauskoja! Ihailtavasti taiteilija antoi erityishuomiotaan yleisössä olleille pienille lapsikatsojille. Kerrassaan mainio ja viihdyttävä show.

Linnea von Kattendam / Ville Kekäläinen.
Seuraavana päivänä jatkoin kulttuurin parissa, kävin katsomassa Myllyteatterin Kolgan. Esitys perustuu runoilija Tommi Parkon esikoiskokoelman Lyhyt muisti, meri päätösrunoon. Olimme aikoinaan Tommin kanssa samassa kirjoittajakoulutuksessa. Kun Tommin esikoinen ilmestyi 1997, luin sen melkein puhki. Nyt oli mielenkiintoista nähdä Miira Sippolan ohjaama ja dramatisoima tulkinta kolmiosaisesta päätösrunosta. Esityspaikka on Töölössä Arkadia International Bookshopin kellarissa. Esitys ei ollut runonlausuntaa, se oli nykyrunon vapaa tulkinta nykyteatterin fyysiselle kielelle. Pienen huoneen halki virtasi henkilöhahmoja, tarinoita, koko ajan taustalla viipyivät lempeät ja ehkä hiukan hämmentyneet enkelit.

Esityksiä on vielä joitakin jäljellä. Loppuunmyydyssä ensi-illassa oli hyvin tiivis tunnelma, sillä katsomo oli postimerkin kokoinen. Happi oli jossain vaiheessa loppua, eikä tilasta pääse lähtemään kesken pois. Tämä pienenä varoituksen sanana mahdollisille panikoiville. Esityksen kesto on kuitenkin vain noin tunnin. Suosittelen kyllä ennakkoluulotonta heittäytymistä nykyrunon ja -teatterin maailmaan. Ylipäänsä suosittelen ennakkoluuttomia kokeiluita, ne usein yllättävät positiivisesti.